MOT: Suomi polvilleen 15 minuutissa

No, eikös niitä Jassmeja, ATACMSia ja MTO85M -ohjuksia ole hankittu juuri sitä tarkoitusta varten, että jos veli venäläinen rupeaa tuolla tavalla vittuilemaan, niin eipähän ole sitten sähkö- tai kaasujakelua enää Pietarissa, Petroskoissa tai Murmanskissakaan. Siinä samalla voidaan posauttaa Itämeren kaasuputki ja Uuraisten öljysatamakin, niin siihen loppuu rahan tulo Venäjän valtion kassaan, ja kyseinen maa on muutamassa kuukaudessa konkurssissa.
 
skärdis kirjoitti:
Melko jäätävää tekstiä tuo Huoltovarmuuskeskuksen raportti, mutta tottahan se on, kun nykyaikainen elämänmuotomme pyörii yksinomaan sähkövirran ympärillä.

Valitettavaa on se, että edes aktiivi reserviläiset eivät tuota ymmärrä - tai eivät halua tunnustaa. Pelkään pahaa, että kyse on tuosta viimeisestä eli sotilaselämään viehtyneet haluavat räiskiä ampumaradalla ja lisää rautaa kauluksiin. Huollon hommat ovat niitä Ö-luokan tehtäviä ja on paljon kiinnostavampaa kirjoitella maan läpi työntyvistä panssarikiiloista ja sissitaktiikoista, vaikka oikeasti pitäisi olla valmiina pitämään oman kotipitäjän infrastruktuuria pystyssä. Tarvitaan aggregaattijoukkoja, viestimiehiä, lähettejä, autokuskeja, mummojen evakuoijia, ruokahuollon pyörittäjiä jne jne.

Täytyy myös muistaa, että sen ainoan kerran kun maakuntajoukkoja on käytetty oikeisiin tehtäviin, olivat ne - yllätys - jakamassa puhdasta vettä, kun Nokian vesihuollossa oli erittäin vakavia ongelmia.

Maakuntajoukkojen jäsenistä ja muista reserviläisistä puhumattakaan iso osa ilmoitti, ettei missään tapauksessa olisi tuollaisiin tehtäviin lähdössä. Eihän siellä jaettu edes pyssyjä!

Sähkönjakelun katkeamisessa on tietysti olemassa ns. positiivisia esimerkkejä. Kuten jugoslavian hajoamissodat. En olen itse siellä 90-luvun alussa kauheasti matkustellut, joten en tiedä kuinka takapajula kyseinen maa on ollut.

Silti siellä porukka selvisi jotenkuten muutaman vuoden sotien.

Tosin Suomessakin 90-luvun alussa keskustukkujen toimitukset kai tehtiin paperilla ja puhelimella. Nyt kun sähkönjakelu kun katkeaa niin loppuu ruuan tuominen käytännössä jokaiseen kauppaan.
 
juhapar kirjoitti:
Peiper kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Edelleen, viisitoista minuuttia alkaen mistä?

Kellohan starttaa luonnollisesti siitä kun yhtäkkiä alkaa kirkkaalta taivaalta satamaan pommeja vailla mitää syytä. Näinhän asiat valtioiden välillä tapahtuu; kremlissä jollain on huono päivä, kun meni pelmeni väärään kurkkuun, joten päätetään että tänään hyökätään suomeen. Etkö sie hyvä mies sitä ymmärrä?

Kiitos selvennyksestä, näinhän se tietysti on :a-grin:

Tuolla ajattelulla koko Suomi on raunioina sole viidessä minuutissa, eihän siihen tarvita kuin pari strategista ydinohjusta!

Ei silti, mielestäni mahdollisen strategisen iskun torjuntaan ja huoltovarmuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota...
 
Tähystäjä kirjoitti:

Huomasin juuri, että MOT-ohjemasta on kerrottu aamun Ilta-Sanomissa. Jäin hieman ihmettelemään listaa toiminnoista, jotka pysähtyisivät välittömästi: Junat, metro, raitiovaunut, kaupat, pankit, pankkiautomaatit, liikennevalot ja katuvalot. Ymmärrän kyllä, ettei lista ole läheskään täydellinen, mutta kyllä siinä olisi ensimmäisenä kuulunut olla sähköinen viestintä (TV, radio, puhelimet, internet jne.) - täydellinen paniikki koko maassa. Kun hieman tiedän vistintävälineistä, niin myös viranomaisten Virve-verkko olisi heikoilla tukiasemien ollessa monessa tapauksessa samat yleisten verkkojen kanssa (ei varavoimaa).
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074003008/Virveverkon+kaytto+takkusi+poliisin+toimintaharjoituksessa
 
Taitolaji kirjoitti:

Puhelimien ja netin kaatuminen olisi varmasti meille yksi suurista kompastuskivistä ympäri maata. Voitte kuvitella kun äidit aloittaa soittelurumban saadakseen lapsensa kiinni jne.. Ja kaikki verkot on nurin.

PK-seudulla julkisen liikenteen loppuminen tuo omat ongelmat.

Ja taas koko maassa tulee ongelmaksi se että ilman käteistä ei kauppaa voida käydä.

Joskus olin Torniossa käymässä kun koko kaupunki pimeni sähköjohdon romahdettua pakkasen takia. Kaupat ja muut olivat auki, mutta kauppa käytiin vain käteisellä. Pankkikortit kun eivät toimineet.
 
JOKO kirjoitti:
Iso-Mursu kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Iso-Mursu kirjoitti:
En ole huomannutkaan että JASSMinit on joukkotuhoaseita.

Minkähän ydinkärjen siihen saa kiinni?

Putkonen vaivautui jopa käyttämään sanaa "potentiaalinen" siinä joukkotuhoaseen edessä. Ilmeisesti ajatteli, että yhtä ison haloon saa aikaan, jos on saadakseen tuollakin. Mutta ei, en löytänyt mainintaa mikä kärki noihin sopii.

Itsekkin nopeasti googlasin niin kevyin löytämäni jenkkiydinkärki painoi enemmän kuin jassminin hyötykuorma.

Tuntuu vähän hakemalla haetulta vastustamiselta.

Davy Crockett ja Mk-54 atomipommi. Paukulla painoa 23 kiloa.

750px-DavyCrockettBomb.jpg

Oli pakko. :blush:

Mikä osa tossa lentää ?
 
Taitolaji kirjoitti:
Tähystäjä kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Peiper kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Edelleen, viisitoista minuuttia alkaen mistä?

Kellohan starttaa luonnollisesti siitä kun yhtäkkiä alkaa kirkkaalta taivaalta satamaan pommeja vailla mitää syytä. Näinhän asiat valtioiden välillä tapahtuu; kremlissä jollain on huono päivä, kun meni pelmeni väärään kurkkuun, joten päätetään että tänään hyökätään suomeen. Etkö sie hyvä mies sitä ymmärrä?

Kiitos selvennyksestä, näinhän se tietysti on :a-grin:

Tuolla ajattelulla koko Suomi on raunioina sole viidessä minuutissa, eihän siihen tarvita kuin pari strategista ydinohjusta!

Ei silti, mielestäni mahdollisen strategisen iskun torjuntaan ja huoltovarmuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota...

Huomasin juuri, että MOT-ohjemasta on kerrottu aamun Ilta-Sanomissa. Jäin hieman ihmettelemään listaa toiminnoista, jotka pysähtyisivät välittömästi: Junat, metro, raitiovaunut, kaupat, pankit, pankkiautomaatit, liikennevalot ja katuvalot. Ymmärrän kyllä, ettei lista ole läheskään täydellinen, mutta kyllä siinä olisi ensimmäisenä kuulunut olla sähköinen viestintä (TV, radio, puhelimet, internet jne.) - täydellinen paniikki koko maassa. Kun hieman tiedän vistintävälineistä, niin myös viranomaisten Virve-verkko olisi heikoilla tukiasemien ollessa monessa tapauksessa samat yleisten verkkojen kanssa (ei varavoimaa).
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074003008/Virveverkon+kaytto+takkusi+poliisin+toimintaharjoituksessa

Pah, mitä ovatkaan moiset vain kansan yhteistuumaisuutta rajusti koroittavat pikkuharmit.....kunhan armeijamme vaan lymyää edelleen lyömättömänä, alati TORJUNTAVOITTOJA kahmivana organisaationa suon laidoissa?

Miten tenhovoimaista ja relevanttia onkaan paahtaa siitä, onko armeijassa 200, 300 vai montako tuhatta sotilasta?

Aidosti tietysti kannatta isi ottaa silmä käteen ja aistia, mistä puusta se piru huutaa, jos niikseen tulee. Ja millä tavoin, siis oikeesti, nykyaikainen yhteiskunta voi selvitä, jos sille annetaan isolla kämmenellä? Paradoksaalista on se, että ainoatakaan panssariyhtymää ei tarvitse startata, ainoatakaan ohjustinta ei tarvi laukoa, yksikään raketinheitin ei vorahda eikä ainoakaan tykistöryhmä jymise.....ja silti vaikutus voi olla karmiva.

Kuten olen aiemminkin volissut: armeija voi kehua olevansa lyömätön, suorastaan naarmuton, mutta yhteiskunta on silti polvillaan. Tähän on tultu. Ja huomatkaa: mitä lisäarvoa tuohon tilanteeseen toisi Nato, EU tahi vaikka Oseanian liitto....ei ni yhtään mitään.

Nyt sitten vaan miettimään, että miksi helvetissä mahdollinen hyökkääjä ylipäätään käyttäisikään muita kuin tällaisia ym. keinoja päästäkseen päämääriinsä? Haluaa vikuuttaa suomiasevoimaa? Joo, ehkä, ehkä ei.
 
Tacitus kirjoitti:
No, eikös niitä Jassmeja, ATACMSia ja MTO85M -ohjuksia ole hankittu juuri sitä tarkoitusta varten, että jos veli venäläinen rupeaa tuolla tavalla vittuilemaan, niin eipähän ole sitten sähkö- tai kaasujakelua enää Pietarissa, Petroskoissa tai Murmanskissakaan. Siinä samalla voidaan posauttaa Itämeren kaasuputki ja Uuraisten öljysatamakin, niin siihen loppuu rahan tulo Venäjän valtion kassaan, ja kyseinen maa on muutamassa kuukaudessa konkurssissa.

Aivan, rauhantekoa helpottaisi vielä, jos samalla pistettäisiin patterit kylmäksi aina Irkutskiin saakka. Tacituksen mopedi on ottanut kenraalitartunnan eikä etunen meinaa pysyä oikein asfaltissa.
 
baikal kirjoitti:

Kuvittelisin vastaiskukyvyn nostavan kynnystä käyttää voimaa.
 
"Pakkoruotsia" kannattaa opiskella..

Btw. Koira kannattaa kouluttaa syömään VAIN isännän kädestä :a-cool:
(ks. tilanne alussa..)
 
Last edited by a moderator:
miheikki kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Tacitus kirjoitti:
No, eikös niitä Jassmeja, ATACMSia ja MTO85M -ohjuksia ole hankittu juuri sitä tarkoitusta varten, että jos veli venäläinen rupeaa tuolla tavalla vittuilemaan, niin eipähän ole sitten sähkö- tai kaasujakelua enää Pietarissa, Petroskoissa tai Murmanskissakaan. Siinä samalla voidaan posauttaa Itämeren kaasuputki ja Uuraisten öljysatamakin, niin siihen loppuu rahan tulo Venäjän valtion kassaan, ja kyseinen maa on muutamassa kuukaudessa konkurssissa.

Aivan, rauhantekoa helpottaisi vielä, jos samalla pistettäisiin patterit kylmäksi aina Irkutskiin saakka. Tacituksen mopedi on ottanut kenraalitartunnan eikä etunen meinaa pysyä oikein asfaltissa.

Kuvittelisin vastaiskukyvyn nostavan kynnystä käyttää voimaa.

Kuinka paljon luulet Putinia haittaavan jos Pietarin esikaupungeissa on kylmä?
 
Kyllä minä olisin laitannut valmiina sotajoukuetta vartiomaan rauhanaikana aseen kanssa kaikki strategiset paikat (nyt meinaan ydinvoimala ja energialaitos)

Aseet piilossa ITO12 ja vaikka sergei tykkejä (helikoptereita vastaan) ja kos suomi hankii Manpads (stinger)
 
skärdis kirjoitti:
Taitolaji kirjoitti:
Innostuin hakemaan netistä ja löysin puolustusministeriön raportin: Pitkä sähkökatko ja yhteiskunnan elintärkeiden toimnintojen turvaaminen

http://www.huoltovarmuus.fi/mediabank/213.pdf

Tämä vaikuttaa oivalta materiaalilta tutustua ennen MOT-ohjelmaa. Jo esipuhekin on aika raakaa luettavaa, puhumattakaan jatkosta. Raporttin kirjoittamiseen on puolustusministeriön mukaan osallistuneet Suomen parhaat asiantuntijat joten ainakin itse luotan siihen, mutta vetäköön kukin omat johtopäätöksensä.

"Jos sähköjätjestelmää vahingoitetaan tahallisesti, yhteikunnan toimninta voidaan halvaannuttaa pitkäksi aikaa. Sähköverkko on tämän vuoksi mahdollinen terrorismin kohde. (s.9).

"Kaksi samanaikaista merkittävää vikaa tai vian ilmeneminen korkean kulutuksen ja alhaisen tuotannon tilanteessa voivat johtaa jopa koko Suomen laajuiseen sähkökatkoon". (s.7)

Entä strategiset iskut!!!???

Melko jäätävää tekstiä tuo Huoltovarmuuskeskuksen raportti, mutta tottahan se on, kun nykyaikainen elämänmuotomme pyörii yksinomaan sähkövirran ympärillä.

Valitettavaa on se, että edes aktiivi reserviläiset eivät tuota ymmärrä - tai eivät halua tunnustaa. Pelkään pahaa, että kyse on tuosta viimeisestä eli sotilaselämään viehtyneet haluavat räiskiä ampumaradalla ja lisää rautaa kauluksiin. Huollon hommat ovat niitä Ö-luokan tehtäviä ja on paljon kiinnostavampaa kirjoitella maan läpi työntyvistä panssarikiiloista ja sissitaktiikoista, vaikka oikeasti pitäisi olla valmiina pitämään oman kotipitäjän infrastruktuuria pystyssä. Tarvitaan aggregaattijoukkoja, viestimiehiä, lähettejä, autokuskeja, mummojen evakuoijia, ruokahuollon pyörittäjiä jne jne.

Täytyy myös muistaa, että sen ainoan kerran kun maakuntajoukkoja on käytetty oikeisiin tehtäviin, olivat ne - yllätys - jakamassa puhdasta vettä, kun Nokian vesihuollossa oli erittäin vakavia ongelmia.

Maakuntajoukkojen jäsenistä ja muista reserviläisistä puhumattakaan iso osa ilmoitti, ettei missään tapauksessa olisi tuollaisiin tehtäviin lähdössä. Eihän siellä jaettu edes pyssyjä!

Ilmeisen todennäköistä on, ettei maatamme kohtaava sotilaallinen interventiokaan tapahtuisi enää talvisodan kaltaisena, vaan kyse olisi jostakin A-motin esittämän kaltaisesta skenaariosta.

Tokihan asian useimmat tavalliset kansalaiset ymmärtävät. Mielellään sitä suomalainen asuu omakotitalossa ja vieläpä isolla tontilla. Polttopuuta vuoden tarpeiksi liiterissä ja tuvan tulisija nuohottuna. Aikanaanhan sitä kaavoitettiin jopa pääkaupunkiseudun tontit mahdollinen ruokapula huomioiden. Jokaiselle sopi omalle pihalle kasvimaa.

Sähköverkon vaurioitumisesta seuraavia ongelmia täällä raskaasti yliarvioidaan. Tietysti se aiheuttaisi merkittäviä ongelmia ja suuret taloudelliset tappiot. Valtaosa välittömistä ongelmista olisi kuitenkin kierrettävissä muutaman päivän puurtamisella, jonka jälkeen voitaisiin aloittaa varsinainen korjaustoiminta.

Kannatan toki asian huomioimista valmiussuunnittelussa ja tähän liittyen kannattaisi harkita keskijänniteverkkoon virtaa syöttävien siirrettävien voimaloiden hankkimista. Tähän riittäisi useimmissa paikoissa alle yhden megawatin voimala, kunhan kansalaiset säästäisivät sähköä. Tämän kokoluokan voimaloita voisi liikuttaa vielä kuorma-autoilla erikoiskuljetuksina.

Oletettavasti myös keskijänniteverkko jää pääpiirteissään ehjäksi, koska sen kattava tuhoaminen on laajuuden vuoksi vaikeata. Keski- ja suurjänniteverkon väliset sähköasemat sensijaan ovat mahdollinen kohde ilmaiskuille, joten juuri näiden korvaaminen erillisillä voimaloilla olisi mielekästä.
 
Piilotetaan voimalat veden alle :)

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ruotsi+tekee+sahkoa+joen+pohjavirtauksista/a884862 kirjoitti:
VESIVOIMAKari Peltonen, 8.3.2013, 7:31
Ruotsi tekee sähköä joen pohjavirtauksista
Keski-Ruotsissa Norjasta Pohjanlahteen virtaavassa Daljoessa aloitetaan tänään uudentyyppisen upotettavan vesivoimalan kokeilu piensähköntuotannossa.

Daljoen eli Dalävenin pohjaan Tierpsin kunnassa ankkuroidaan voimala, jossa suoraan generaattorin yhdistetty turpiini pyörii pystysuoran akselin ympäri.

Pyörimisnopeus on vain kahdeksan kierrosta minuutissa, mutta se riittää Ny Teknik -lehden mukaan tuottamaan sähköä hitaista pohjovirtauksista.

-Tekniikka on kehitelty jo kymmenisen vuotta Upsalan yliopistossa, kertoo professori Mats Leijon Ny Teknikissä. Tavoite on nimenoman sähkön tuottaminen hitaasti liikkuvista syvemmistä vesikerroksissa joissa, joen suissa sekä merellä. Haaste on ollut riittävän hyötysuhteen saavuttaminen, kun vesi virtaa vain muutamia metrejä sekunnissa.

Leijonin laskelmien mukaan voimalan teho on 5 – 30 kilowatttia.

Voimala lasketaan joenpohjaan autonosturilla ja sukeltajat kiinnittävät sen pohjaan. Generaattori yhdistetään merikaapelilla rannalla olevaan mittauskoppiin.

Professori Leijon pitää hitaasti liikkuvaa vettä erittäin houkuttelevana uusiutuvan energian lähteenä.

-Tuuli tyyntyy ja aurinko laskee, mutta vesi virtaa koko ajan. Korkean hyödyntämisasteen ansiosta investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin.
 
Yksi osaratkaisu kriisiajan energiaongelmaan olisi lisätä jokin älykäs aparaatti asiakkaan sähkökaappiin, joka rajoittaisi käyttötehot tiettyyn teholukemaan. Siis niin, että ruuat pysyisivät kylmänä, jokunen energiansäästölamppu päällä, ja viestintä (TV/Radio) onnistuisi. Helpottaisi elämää kummasti.

Perusedellytys tällekin on, että olisi käytössä tarpeeksi suuri määrä generaattoreita ja niille käyttövoimaa.

Tehtävä luonnollisesti helpottuisi, jos ihmiset investoisivat moderniin talotekniikkaan (nollaenergia/plusenergiatalo).
 
Miksi ihmeessä Veli Venäläinen vaivautuisi edes heittämään käpyjä suomalaisen sähköverkon suuntaan? Suomalaisesta sähkösta tuotetaan toistakymmentä prosenttia puhtaasti venäläistä alkuperää olevalla maakaasulla, lisäksi silkaa sähköä tuodaan venäjältä n 5% kulutuksesta?

Raakaöljystä 75% tulee idästä
Kivihiilestä yli 90%

Kaiken kaikkiaan noin puolet kaikesta Suomessa kulutetusta energiasta (sähkö, liikennepolttoaineet yms.) on Venäläistä alkuperää. Jos tappelu tulee niin meillä on äkkiä vilu.
 
Creidiki kirjoitti:

Maakaasua ja suoraa sähköntuontia lukuunottamatta nyt Venäjältä hankittava energia voidaan sekä varastoida että tuoda muualta.

Jos oletetaan että väliaikaisen kriisitilanteen ajan sähkönkäyttöä priorisoidaan, pysyy joka koti lämpimänä ja yhteiskunta toiminnassa ilman itäenergiaakin pelkästään sammuttamalla terässulatot ja sellutehtaat.
 
Creidiki kirjoitti:
Miksi ihmeessä Veli Venäläinen vaivautuisi edes heittämään käpyjä suomalaisen sähköverkon suuntaan? Suomalaisesta sähkösta tuotetaan toistakymmentä prosenttia puhtaasti venäläistä alkuperää olevalla maakaasulla, lisäksi silkaa sähköä tuodaan venäjältä n 5% kulutuksesta?

Raakaöljystä 75% tulee idästä
Kivihiilestä yli 90%

Kaiken kaikkiaan noin puolet kaikesta Suomessa kulutetusta energiasta (sähkö, liikennepolttoaineet yms.) on Venäläistä alkuperää. Jos tappelu tulee niin meillä on äkkiä vilu.

Jos Venäjä ei myy sähköä, se ei ole meille mikään vakava ongelma. Suurempi menetys heille, väittäisin.

Esimerkkikin on olemassa muutaman vuoden takaa, kun katkaisivat sähköntuonnin tänne omaan kasvaneeseen energiantarpeeseensa vedoten.

Raakaöljyn, kaasun ja kivihiilen tuonnin lopetus olisikin sitten jo askelta paria vakavampi juttu, mutta siltikin vain väliaikainen sellainen. Uudelleenjärjestelyasia.
 
baikal kirjoitti:
Tacitus kirjoitti:
No, eikös niitä Jassmeja, ATACMSia ja MTO85M -ohjuksia ole hankittu juuri sitä tarkoitusta varten, että jos veli venäläinen rupeaa tuolla tavalla vittuilemaan, niin eipähän ole sitten sähkö- tai kaasujakelua enää Pietarissa, Petroskoissa tai Murmanskissakaan. Siinä samalla voidaan posauttaa Itämeren kaasuputki ja Uuraisten öljysatamakin, niin siihen loppuu rahan tulo Venäjän valtion kassaan, ja kyseinen maa on muutamassa kuukaudessa konkurssissa.

Aivan, rauhantekoa helpottaisi vielä, jos samalla pistettäisiin patterit kylmäksi aina Irkutskiin saakka. Tacituksen mopedi on ottanut kenraalitartunnan eikä etunen meinaa pysyä oikein asfaltissa.

Kyllä venäläinenkin osaa laskea yhteen sodankäynnin hyödyt ja kustannukset. Pieni maa ei voi voittaa joka sotaa, mutta hyökkääminen tulee tehdä riittävän kalliiksi. Jos hyökkääminen käy helposti pienin tappioin, houkutus voiman käyttöön kasvaa. Näinhän kävi Georgiassa.

Siihen miten pitkälle suurvaltanaapurin kanssa on järkevää kilpavarustella ns. hyökkäyksellisin asein en osaa ottaa kantaa.

Jos asetan itseni naapurin komentajan nojatuoliin, niin paras tapa pakottaa Suomi taipumaan mihin ikinä halutaankin, olisi iskeä kaukovaikutteisilla aseilla ja ilmasta siviiliinfraa vastaan. 230000:n miehen armeijaa vastaan maitse hyökkääminen tarkoittaisi väistämättä huomattavia tappioita, joten sitä ei kannata tehdä.

En silti millään jaksa uskoa, että Suomen ilmapuolustuksen lamauttaminen olisi Venäjälle läpihuutojuttu.
 
Back
Top