Nagorno-Karabakhin tilanne kiristyy jälleen

Väitätkö etteivät venäläiset käytä elsoa esim. Syyriassa Khmeimin tukikohdassaan? Mitä venäläisten elso-kykyyn yleensä tulee, niin onhan niistä esim. NATO:n puitteissa tehty raportteja kuten Russia's Electronic Warfare Capabilities to 2025 - Challenging NATO in the Electromagnetic Spectrum.

Se on selvä, ja oli mielestäni selvää jo ennen konfliktin alkuakin, että Artsakh tulee saamaan turpiin. Azerbaidzan oli kaikilla mittareilla vahvempi ja paremmin valmistautunut vastapuoli. Mutta luonnehdinta 10-0 tuloksesta antaisi ymmärtää kyseessä olleen azereille täysin selvä läpihuutojuttu, mitä se ei tappioiden määrästä päätellen kuitenkaan ollut. Azerit menettivät muutamassa viikossa noin 10x enemmän sotilaita kuin USA liittolaisineen koko Irakin invaasion aikana 2003 (samalla kun irakilaisia kuoli kymmeniä tuhansia). Jälkimmäisessä voisi puhua 10-0 tuloksesta...

Ainakin itse olin loppujen lopuksi varsin yllättynyt siitä, kuinka paljon tappioita azereille koitui (vaikka hyökkäävä osapuoli onkin alttiimpi menetyksille). Kun Putin(?) taisi sotatoimet lopettaneen sopimuksen julkistukseen liittyen lausahtaa molemmille osapuolille koituneen yli 2000 miehen tappiot, ajattelin sen olevan ehkä osin propaganda, jolla halutaan välittää "tasapuolinen" kuva konfliktista (ja tehdä sopimuksesta helpompi hyväksyä). Mutta ei se sitten ollutkaan teatteria vaan kaikkien TB2-hehkutusvideoiden yms. taustalla osumia tuli paljon azereidenkin sekä Syyriasta roudattujen ammattijihadistien tms. niskaan.

Kheimin tukikohta on kaukana rajalta. Sinne hyökkää vain jihadistit omilla radio-ohjattavilla lennokeillaan. Turkin pohjoissyyrian pommikampanjalle venäjä ei mahtanut mitään. Pudotuksia taisi saada lähinnä BUK, kun Harop ei ollut käytössä.

Tappioita hyökätessä tulee ja huomattava osa Azerien jalkaväestä tuli ilmeisesti turkkilaisten tuomanana jihadistialueelta. Turkki voisi olla jopa iloinen näiden kavereiden tuhoutumisesta, koska poistuma stabiloi pohjoissyyrian turvallisuutta.

Itse katsoisin lähinnä vääjäämätöntä etenemistä jota ei saatu missään vaiheessa pysäytettyä. Tappiota tulee sodassa eikä sotilaan kuolema ole merkki enää oikein mistään. Armeniallekin jäi yli 50000 sotilasta karabahiin ja tappioita tuli 2000-3000. Ja läpihuutojuttahan tuo oli, varsinkin näin jälkeenpäin analysoituna. Venäläisen sotateknologian suvereeni kyykytys.
 
Täytyy myös muistaa tappioiden merkitys kokonaisuudessa. Tuhannet kaatuneet ovat vain statistiikkaa azereille verrattuna siihen, että vuosikymmenien arvovaltakiista ja vanhat kalavelat saatiin hoidettua nyt tyydyttävälle tasolle. Marttyyreitä tulee ja menee. Ei ehkä 10-0 voitto, mutta ainakin 5-0.
 
Kheimin tukikohta on kaukana rajalta. Sinne hyökkää vain jihadistit omilla radio-ohjattavilla lennokeillaan. Turkin pohjoissyyrian pommikampanjalle venäjä ei mahtanut mitään. Pudotuksia taisi saada lähinnä BUK, kun Harop ei ollut käytössä.

Tappioita hyökätessä tulee ja huomattava osa Azerien jalkaväestä tuli ilmeisesti turkkilaisten tuomanana jihadistialueelta. Turkki voisi olla jopa iloinen näiden kavereiden tuhoutumisesta, koska poistuma stabiloi pohjoissyyrian turvallisuutta.

Itse katsoisin lähinnä vääjäämätöntä etenemistä jota ei saatu missään vaiheessa pysäytettyä. Tappiota tulee sodassa eikä sotilaan kuolema ole merkki enää oikein mistään. Armeniallekin jäi yli 50000 sotilasta karabahiin ja tappioita tuli 2000-3000. Ja läpihuutojuttahan tuo oli, varsinkin näin jälkeenpäin analysoituna. Venäläisen sotateknologian suvereeni kyykytys.

Luonnollisesti tiedät, että Venäjä ei hoidellut pohjois-Syyrian ilmatorjuntaa millään tavalla:)?

Kyllähän sen näki Syyriassa ja Artsakissa kuka tuolla sanoo miten asiat menevät. Syyriassa Turkki ei pystynyt estämään SAA:n etenemistä vaikka sillä oli ilmaylivoima, raskas tykistö, droonit, proxyarmeija ja omat maajoukot. Hetkeksi drooneilla ja raskaalla tykistöllä tilanne saatiin käännettyä, mutta kun kalustoa tuotiin lisää, tuli Turkin proxyille taas kiire. Erdo olikin jo läksynsä oppinut aikaisemmin ja Venäjän koneet saivat lennellä vapaasti alueella pommitellen jopa Turkkilaisten omia joukkoja. Syyrian koneita toki uskallettiin ampua mutta ei vahingossakaan venakoita. Stingereitä kyllä käytettiin, mutta eipä niillä venakoihin osuttu.

Jos epäilee tätä, voi kysyä itseltään, miksi Erdo sitten osti mieluummin Venäläisiä ohjuksia vaikka menetti F-35 koneet ja niiden alihankintadiilit jos Venakot ovat vitsi? No. Erdolle selvisi nopeasti mitä seuraa kun alkaa kuvittelemaan liikoja omista kyvyistään.

Artsakissa Azereilla oli selkeä ylivoima. Ei Armenialla ollut tarpeeksi millä tapella vastaan. Sielläkin tuli peli kyllä selväksi. Samalla hetkellä kun vahingossa tiputettiin Venäläinen helikopteri, tuli Azereille kiire pyytää anteeksi. Menikö siitä pari päivää, niin Putin ilmoitti että aselepo tulee nyt. Ja kas. Aselepo tuli saman tien. Taitaa muuten olla ainoa aselepo vuosiin missään päin maailmaa jossa tulitaukoa ei ole juurikaan rikottu. Kaikki osapuolet tekevät kiltisti niin kuin on sanottu. Toki eihän Venäjällä mitään riitaa Azereiden kanssa ollut aiemminkaan joten kummakos tuo.

On ihan ok nostattaa omaa moraalia pilailemalla vastustajan kyvyistä. Mutta realismia ei saa unohtaa. Tuolla päin maailmaa on nähty vuosien mittaan meitä enemmän onko Venakoilla kykyä vai ei. Ja jostain syystä Turkkilaiset, Israelilaiset, Azerit ja Armenialaiset ottavat Venakot vakavasti. Ehkä siihenkin on joku syy.
 
Luonnollisesti tiedät että venäläisten kalustolla siellä mennään, venäläiset "sotilasneuvonantajat" johtavat sotatoimia ja venäläiset "rauhanturvaajat" pitävät tiet auki?

Luonnollisesti tiedät että azereilla ja venäjällä on sekä yhteistä rajaa että yhteiset öljyintressit? Vai luulitko että azerit voittavat itsekseen venäjän 1:1 sodassa? Mistä muuten keksi moisen heiveröisen aasinsilla ylipäätään?

Pilailu sinäänsä, mutta 2020 realismia on ajatus jossa turkki vie venäjää kuin litran mittaa kaukasuksen sodissa. Venäjällä ei ole palkeissa ilmaa, pelkkä uhitteleva kupla.
 
Eikö ne ampuneet SU-24sen alas?

Toki 2015. Ja Turkkilaiset uhosivat voimallisesti sen jälkeen.

Mitä sen jälkeen tapahtui? Pari hassua juttua. Pari postattiin ihan SinäPutkessakin. Ja sitten...

Erdo meni nöyränä Kremliin. Erdo osti Venakko-ohjuksia menettäen F-35 koneet ja niihin liittyvät diilit. Syyriassa Erdo hyväksyi sen, että venäjä räjäytti 50-100 Turkkilaista Allahin luo. Erdo henkilökohtaisesti muutti syyn Syyrian niskaan vaikka kenukat ja USA puhuivat Venäjästä (jonka koneet sen oikeasti tekivät). Erdo tietää, mikä hänelle on hyväksi:).

Siitä lähtien Erdo on ymmärtänyt järkeä. Hän voi olla mitä on, mutta ei tyhmä. Hän ymmärtää rajansa kun ne tehtiin hänelle selväksi.
 
Luonnollisesti tiedät että venäläisten kalustolla siellä mennään, venäläiset "sotilasneuvonantajat" johtavat sotatoimia ja venäläiset "rauhanturvaajat" pitävät tiet auki?

Luonnollisesti tiedät että azereilla ja venäjällä on sekä yhteistä rajaa että yhteiset öljyintressit? Vai luulitko että azerit voittavat itsekseen venäjän 1:1 sodassa? Mistä muuten keksi moisen heiveröisen aasinsilla ylipäätään?

Pilailu sinäänsä, mutta 2020 realismia on ajatus jossa turkki vie venäjää kuin litran mittaa kaukasuksen sodissa. Venäjällä ei ole palkeissa ilmaa, pelkkä uhitteleva kupla.

Toki mennään Venäläisellä kalustolla. Läntinen kalusto on jo heikkoutensa alueella osoittanut (esim Jenkit 2014-2015 Irakissa Isistä vastaan tai Turkki SAA:ta vastaan) joten ei siitä sen enempää:).

Luonnollisesti tiedän ja sanoinkin, että Venäjällä ja Azereilla ei ole riitaa keskenään. Näkyyhän se jo siitäkin, että suuri osa Azerienkin kalustosta on Venäläistä. Aasinsilta tulee oikeastaan siitä, että sinä esitit Venäläisten taistelevan Armenialaisten puolella. Mitä tietenkään ei ole koskaan tapahtunut.

Kuten myös jo aiemmin sanoin, on viestinnällisesti ihan ok esittää vastustaja heikkona. Mutta siinä pitää pitää pitää rajansa. Nykyään kun jokainen voi lukea aika paljon monista lähteistä tietoa, täysin todellisuuden vastainen asioiden esitys kääntyy sinänsä hyvää tarkoitustaan vastaan.

Jokainen, joka on lukenut uutisia tietää, että Venäjä heiluttaa tuolla isoa keppiä. Erdo toimii nykyään fiksusti niissä rajoissa. Hän kuvitteli hetken 2015 olevansa isompi mutta oppi nopeasti. Itse asiassa jopa hämmentävän rajusti. Oli selvää, että Venäjällä on ote hänen palleistaan (mm. Kurdien avulla/katsokaapa milloin Kurdeille alkoi ilmestyä ito-ohjuksia ja Turkin koptereita alkoi tippumaan:)) mutta se, miten täydellisesti hän luovutti hämmensi minuakin.

Hetkessä Suuri Kaani joka uhosi televisiossa tuhoavansa Venäjän joukot 2015 päätyi mieheksi joka hyväksyy täysin omien joukkojensa pommittamisen. Ei sinänsä. Valtaajiahan he Syyriassa ovat mutta se on toki toinen asia. Ja heivaa pitkään tehdyt diilit Jenkkien kanssa.

Kysymys sinulle. Miksi Erdo heivasi Jenkit ja valitsi Venäjän jos kerran Venäjä on vitsi?
 
Siinä Erdolle lisää mietittävä! Enää ei ole Trump suojaamassa! Biden ja Macron tuovat lisää ongelmia Euroopan yksinvaltiaille.

Jos Lännen pakotteita = Erdo on vielä aikaisempaa enemmän Venäjän poika.

Ei niin, että asialla olisi enää valtavasti merkitystä. Ilmeisesti Erdo on viime vuosina laskenut lännen vaikutuksen vähenevän alueella. Kuten onkin.

Ei mitään uutta taivaan alla. Tuolla ollaan aina välillä kallellaan mihinkin suuntaan.
 
Kheimin tukikohta on kaukana rajalta. Sinne hyökkää vain jihadistit omilla radio-ohjattavilla lennokeillaan. Turkin pohjoissyyrian pommikampanjalle venäjä ei mahtanut mitään. Pudotuksia taisi saada lähinnä BUK, kun Harop ei ollut käytössä.

Jaa milloinkas Turkki on käynyt pohjoissyyriassa pommituskampanjaa Venäjän armeijaa vastaan? Sen sijaan Venäjä on tiettävästi ainakin kerran pommittanut Turkin armeijan joukkoja Syyriassa, tappaen kymmeniä. Ainoa noilla nurkilla tietämäni suora Turkin Venäjää vastaan tekemä isku oli Turkin ilmatilaa loukanneen venäläiskoneen alasampuminen, joka nyt oli Venäjälle lähtökohtaisesti oma moka; kaivoivat kerta toisensa jälkeen verta nenästään koukkailemalla välillä Turkin puolella, ja Turkki asiasta varoittikin useaan kertaan.

Minusta nyt projisoit Venäjään olkiukkomaiseen tapaan jotain olemassa olemattomia toimintamalleja. Venäjä esim. ei ole missään vaiheessa luvannut toimia niin Syyrian kuin Artsakhinkaan puolustusvoimina, ja miksi olisivatkaan. Eihän Venäjälle ole mitään hyötyä rikkoa välejään Turkin tai Azerbaidzanin kanssa ilman todella painavaa syytä (mitä Assadin joukot tai Venäjän itsenkään osaksi Armeniaa tunnustamattomien Nagarno-Karabahin reuna-alueet eivät muodosta). Turkki on Venäjälle toisaalta merkittävä kauppakumppani esim. kaasuputken, ydinvoimalaprojektin ja elintarvikkeiden suhteen ja toisaalta oivallinen mahdollisuus lyödä kiilaa NATO:n yhtenäisyyteen. Ja kuten itsekin toisessa viestissä kirjoitit, Venäjällä on kohtalaisen hyvät suhteet Azerbaidzanin kanssa. Azerbaidzan on monella mittareilla tärkeämpi kumppani Venäjälle kuin Armenia... Ihan perusasioita että Azerbaidzan on naapurimaa, Armenia ei ole, ja Venäjä käy Azerbaidzanin kanssa enemmän kauppaa kuin Armenian kanssa (vaikka Armenia on Euraasian unionissa toisin kuin Azerbaidzan).
 
Lähinnä kokoajan. Ilmantorjunta, tiedustelu, ilmapommitukset on kaikki venäläisten heiniä. Syyrialaisilta tulee lähinnä jalkaväkeä.

Jos viimeisin tieto on viisi vuotta vanhaa, kannattaisko sitä päivittää?
 
Viimeksi muokattu:
Toki mennään Venäläisellä kalustolla. Läntinen kalusto on jo heikkoutensa alueella osoittanut (esim Jenkit 2014-2015 Irakissa Isistä vastaan tai Turkki SAA:ta vastaan) joten ei siitä sen enempää:).

Luonnollisesti tiedän ja sanoinkin, että Venäjällä ja Azereilla ei ole riitaa keskenään. Näkyyhän se jo siitäkin, että suuri osa Azerienkin kalustosta on Venäläistä. Aasinsilta tulee oikeastaan siitä, että sinä esitit Venäläisten taistelevan Armenialaisten puolella. Mitä tietenkään ei ole koskaan tapahtunut.

Kuten myös jo aiemmin sanoin, on viestinnällisesti ihan ok esittää vastustaja heikkona. Mutta siinä pitää pitää pitää rajansa. Nykyään kun jokainen voi lukea aika paljon monista lähteistä tietoa, täysin todellisuuden vastainen asioiden esitys kääntyy sinänsä hyvää tarkoitustaan vastaan.

Jokainen, joka on lukenut uutisia tietää, että Venäjä heiluttaa tuolla isoa keppiä. Erdo toimii nykyään fiksusti niissä rajoissa. Hän kuvitteli hetken 2015 olevansa isompi mutta oppi nopeasti. Itse asiassa jopa hämmentävän rajusti. Oli selvää, että Venäjällä on ote hänen palleistaan (mm. Kurdien avulla/katsokaapa milloin Kurdeille alkoi ilmestyä ito-ohjuksia ja Turkin koptereita alkoi tippumaan:)) mutta se, miten täydellisesti hän luovutti hämmensi minuakin.

Hetkessä Suuri Kaani joka uhosi televisiossa tuhoavansa Venäjän joukot 2015 päätyi mieheksi joka hyväksyy täysin omien joukkojensa pommittamisen. Ei sinänsä. Valtaajiahan he Syyriassa ovat mutta se on toki toinen asia. Ja heivaa pitkään tehdyt diilit Jenkkien kanssa.

Kysymys sinulle. Miksi Erdo heivasi Jenkit ja valitsi Venäjän jos kerran Venäjä on vitsi?

Venäjä heilutti keppiä, sitten tuli Armenian sota. Palikat on nyt jaossa.

Läntinen kalustohan on täysin ylivoimaista. Ainoa moka on tämä turkkilaisten ajo ISISin ohjusväijytykseen olive branchin aikaan, jossa tankit jäi pellolle tuhottaviksi.

Milloin turkki on muuten painanut tosissaan SAAta vastaan ja millä rintamalla? Pohjoisturkissa mentiin Hamzan johdolla Kurdeja ja Isistä vastaan. FSA alueella SAA (venäläisillä sotaosilla) on lähinnä painanut turkin sotaan liittymisen jälkeen.

Omasta mielestäni jenkit on Erdon tiellä lähi-idän laajennuksissa. Lisäksi Kreikka-Turkki mittelön kyproksen kaasusta estää USA:n hallinnoima ilma-ase. Turkissa ilmavoimien vallankaappausyrityksen jälkeen huomattiin että ilma-ase on kokonaan amerikkalaista ja opposition käsissä. Tätä on käsittääkseni yritetty purkaa s400 hankinnalla. Miksi Erdo kokee USA:n uhaksi eikä hyödylliseksi liittolaiseksi on erittäin mielenkiintoinen kysymys.
 
Juu. Eikä Erdo varmasti kääntynyt S400 puoleen kaikkine seurauksineen laadullisten syiden vuoksi. Kaveri on gangsteri ja sellainen luonne. Tosin taisi pelata korttinsa.
Turkilla on tavoitteena pystyä itse valmistamaan tulevaisuudessa ilmatorjuntaohjuksia. He halusivat teknologian siirtoa kaupan yhteydessä, mutta USA lienee ollut kovin nihkeä (onneksi) sellaiseen. Ehkä Venäjän tarjous oli tältä osin parempi.

Vähän sama juttu saattaa olla myös ydinvoimalahankkeen taustalla. Turkilla ei liene juuri mitään osaamista ydintekniikassa. Kuitenkin Turkin suurvaltatavoitteet edellyttävät omaa ydinasetta. Oman ydinvoimalan avulla saadaan ydinenergiapuolen osaamismassaa kasvatettua. Pitkällä aikavälillä siitä massasta voidaan ammentaa myös ydinpommin tekijät.
 
BBC haastatellut Syyrialaisia palkkasotilaita(joilta tosin jäi luvatut palkat saamatta heidän mukaansa)

"Estimates vary as to the exact death toll among the Syrian fighters. The Syrian Observatory for Human Rights, a UK-based group that monitors the conflict in Syria, puts the figure at more than 500."

"Military analyst Michael Kofman, head of the Russia programme at the CNA military research centre in Washington DC, says the goal seems to have been to minimise Azeri troop casualties.
"They took quite a few casualties early on, especially in the south-east, and these mercenaries were essentially used as expendable assault troops to go in the first wave," he says.

"They calculated quite cynically that if it turned out these offensives were not successful early on, then it was best these casualties would be among mercenaries not Azerbaijani forces."

"All of the men say they were given little protective equipment or medical support. Many of their fellow fighters appear to have bled to death from wounds that battlefield medics could easily have treated."
 
Eilen Bakussa oli Azerbaijanin voittoparaati, yhdessä turkkilaisten sotilaiden kanssa. Videossa näkyy myös armenialaisten tuhottuja koneita.

404E4F72-BB9E-4803-AB40-22088CC3DDB2.jpeg

13050-1607587373-3215180202.jpg

trend_parad_101220_122.jpg
 
Back
Top