En ole tässä mikään ”asiantuntija”, mutta käsitykseni on, että nämä itsenäistyneet itäiset valtiot ovat ihan itse päättäneet hakea ja halunneet sitä jäsenyyttä. Ideaali olisi, että pienetkin maat saisivat päättää omista asioistaan eikä tarvitsisi aina kysyä lupaa joltain isoveljeltä. Kummallista, jos läntiset poliitikot ovat ysärillä menneet tällaisia lupailemaan, sillä sehän sotii heidän omaa ideologiaansa vastaan, jossa jokainen kansa saisi itse päättää haluaako hakea jotain jäsenyyttä vai ei.
NATO on puolustusliitto, eikä mikään alueitaan laajentava valtio. Keskustelu lähtee minusta aina heti sivuraiteille jo siinä kohtaa, kun Natosta aletaan puhua ikäänkuin jonain liittovaltiona. EU on paljon lähempänä liittovaltiota ilman mitään puolustusaspektia.
Maat ovat kieltämättä ihan itse päättäneet hakea liittouman jäsenyyttä, mutta on ihan turha kuvitella Naton olevan joku altruistinen pelastaja, joka ottaa suojiinsa kaikki sitä haluavat. Liittouma on Yhdysvaltojen ja Länsimaiden geopolitiikan "pehmeän voiman" väline, jolla ne sitovat muita maita itseensä.
Tämä ei tietenkään tee liittoumasta itsessään hyvää tai pahaa (jos valtapolitiikassa edes moraalia tunnetaan). Liittouma ei sorra jäsenmaitaan ja antaa niille sananvaltaa asioissa. Nato onkin jäsenmailleen niin sanotusti "hyvä diili", ja on ymmärrettävää, että monet valtiot liittouman ulkopuolella haluavat päästä siihen sisään. Liittoumassa on kuitenkin selkeä mekaniikka riskien minimoimiseen: kaikkien jäsenmaiden pitää hyväksyä uudet liittolaiset.
Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että Nato laajentuisi tai tekisi mitään, jos se olisi sen jäsenmaiden, varsinkaan Läntisen Euroopan ja Yhdysvaltojen, intressejä vastaan. Edelleen: Nato on "Lännen" valtapolitiikan väline, ja se ajaa ensisijaisesti lännen intressejä.
Tämän totuuden näkee helposti katsoessaan liittouman nykytilannetta: Ukrainan kriisin jälkeen jäsenyysneuvottelut ovat käytännössä loppuneet täysin. Kyse ei ole siitä että maat eivät haluaisi olla Natossa. Liittouman maiden, erityisesti Yhdysvaltojen, Britannian, Ranskan ja Saksan, intresseissä ei ole antagonisoida Venäjää ja riskeerata konfliktia josta ne eivät hyödy. Vastaavasti Georgian jäsenneuvottelut loppuivat kuin seinään Venäjän hyökkäyksen jälkeen, koska maan saattaminen tiiviimmin "lännen piiriin" ei ollut riskin arvoista.
Altruismin sijaan samanlaisia kyynisiä riskiarvioita tehtiin varmasti myös 1990- ja 2000-luvuilla Naton laajentuessa itään. Uusien jäsenmaiden integroimisesta Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan talousjärjestelmiin ja instituutioihin katsottiin olevan hyötyä liittouman jäsenille. Maiden liittäminen Natoon oli vain osa tätä integraatiota ja sillä sidottiin uusien maiden taloudelliset ja turvallisuuspoliittiset intressit länteen. Oportunistista, kyynistä, mutta myös äärimmäisen hyödyllistä sekä Natolle, että itäisen Euroopan maille.
Tässä keskustellessa on tärkeää muistaa, että geopolitiikka ja siihen liittyvät termit eivät tässä yhteydessä ole arvolatautuneita. Voimapolitiikka ja omien intressien ajaminen ei ole lähtökohtaisesti hyviä tai pahoja asioita vaan ne määritellään kunkin toiminnan vaikutukset kokevan valtion omista subjektiivisista lähtökohdista.
Käänteisesti on myös tärkeää muistaa se, että vaikka Yhdysvaltojen ja Naton harrastama pehmeän voiman politiikka Euroopassa hyödyttää Suomea valtiona ja tekee Lännestä meille selkeästi paremman yhteistyökumppanin, se politiikka ei kumpua altruistisesta rakkaudesta pientä Suomea kohtaan vaan kyynisestä riskien ja intressien tasapainottelusta.
Politiikassa kun ei perinteisesti ole ystäviä. Vain yhteisiä intressejä.
Myöhemmin(kun en ole puhelimella) avaudun siitä, miten toisessa ketjussa mainittu Pristinan lentokentän debaakkeli opetti Venäjälle, että se saa kunnioitusta Länneltä vain kovan voiman käytöllä.
