Toisinaan olen itsekin uhrannut ajatuksia näille "entä jos" -kuvitelmille, vaikka samalla on tiedostanut realiteetit. Suurelta osin ne olisivat olleet mahdottomuus, koska toteutuessaan ne olisivat tarkoittaneet juuri sitä, että natsi-Saksa ei olisi ollut se natsi-Saksa, jonka me tunnemme ja tästä päästään sitten siihen ajatukseen, mikä ketjussakin on nostettu esille, olisiko Saksa edes tuolloin ryhtynyt mihinkään sotatoimiin, jos se olisi olennaisilta osin eronnut meidän tuntemasta natsi-Saksasta? Epäilen suuresti, että olisi - joiltain osin revanssihenkeä olisi saattanut esiintyä, mutta olisiko siihen kertynyt niin paljon voimaa taakse, että se itsessään olisi saanut aikaan laajaa liikehdintää ja saanut Saksan aloittamaan todella merkittävän varusteluohjelman. Muistissa toki on se, että Saksassa tehtiin merkittäviä suunnitelmia jo 20-luvulla ja niitä aloitettiin, mutta mihin ne sitten olisivat johtaneet, jos Saksa ei olisi valinnut sitä tietä, jonka se valitsi 30-luvulla? Olisiko Hitler noussut valtaan tms.
Jos nyt kuitenkin uhrataan muutama hetki "entä jos" -ajatuksille. Itä ei suinkaan ollut ainoa ilmansuunta, jossa Saksa teki virheitä, mutta osa näistä muissa ilmansuunnissa tehdyistä virheistä tai muualla johtuneista ongelmista oli joko suoraa - tai ainakin välillistä - seurausta Italian kyvyttömyydestä, Italian toimista ja siitä etteivät he kyenneet tekemään omaa osuuttaan. Mutta jos nyt tarkastellaan sitä itää, niin aivan kuten jo aiemmin on nostettu esille, Saksan toimet Ukrainassa johtivat siihen, että väestöstä partisaaniliikkeeseen liittyi myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät kovinkaan suopeasti suhtautuneet neuvostovaltaan. Toisaalta Saksan toimet johtivat myös siihen, että vapaata ja itsenäistä Ukrainaa kannattaneet ryhmät menettivät luottamuksensa saksalaisiin (pitäen heitä jopa pettureina) ja osa käänsi aseensa ainakin paikallisesti saksalaisia vastaan. Käytännössä paikoittain Saksa ja sen liittolaiset joutuivat myös taistelemaan kansallismielisiä ukrainalaisia vastaan sekä partisaaneja vastaan, tämän ohella kansallismieliset ja partisaanit olivat vieläpä toinen toistensa "kurkussa kiinni".
Stepan Banderan pidättäminen, vangitseminen ja siirtäminen keskitysleiriin kohtuu pitkäksi aikaa ei sekään lisännyt luottamusta saksalaisiin. Teolla oli juuri se seuraus, jota yllä kuvasin - osa kansallismielisistä kääntyi saksalaisia vastaan ryhtyen pitämään heitä miehittäjiä, paikoin Galitsiassa ja Transkarpatian alueella oli yhteenottoja ja raskaampia taisteluita. Sen sijaan, että saksalaisilla (liittolaisineen) olisi ollut osassa Ukrainaa vain yksi vihollinen, sillä oli niitä siellä useampia - puna-partisaanien ohella kansallismielisiä tms. Osaan ryhmistä liittyi jopa juutalaisia taistelemaan saksalaismiehittäjiä vastaan, mikä taasen todistaa sen, että läheskään kaikki ryhmät eivät olleet juutalaisvastaisia, vaan sota miehittäjää ja vihollisia vastaan yhdisti eri uskontokuntiin ja kulttuuritaustoihin kuuluvia ryhmiä.
Saksalaiset vapauttivat Banderan aivan liian myöhään, vahinko oli jo tehty ja epäluottamus kylvetty. Perääntymisvaiheessa Saksan rinnalle ei enää liittynyt niin mittavia joukkoja, joita olisi ollut mahdollista mobilisoida syksyllä '41 sekä '42 aikana, jos toimintametodit olisivat olleet toiset. Myös Keski- ja Itä-Ukrainasta saksalaisten olisi ollut mahdollista mobilisoida miehiä useampaan divisioonaan, jotka olisivat voineet mahdollistaa sodan kääntämisen Saksalle edulliseksi. Ukrainassa oli tuolloin 40-luvun alkupuolella (muistini mukaan) reilut 30-miljoonaa asukasta. Puolalle aikoinaan kuuluneelta, pääasiassa, ukrainan kieliseltä alueelta olisi hyvinkin useampi divisioona jo '41 aikana ja jotka tuolloin olisivat enemmän kuin mielellään sotineet jatkossa esim. partisaaneja vastaan, vapauttaen näin saksalaisten voimavaroja rintamalle.
Valko-Venäjältä ei välttämättä olisi ollut mobilisoitavissa niin paljon joukkoja Saksan tueksi, se ymmärtääkseni jo tuolloin kulttuurisesti tiiviimmin nivoutunut Venäjään ja sen myötä neuvostovaltioon. Kutsuttiinhan aluetta myös nimellä Vähä-Venäjä. Mutta epäilemättä myötämielisempi politiikka olisi johtanut siihen, että merkittävästi pienempi joukko ihmisiä olisi tukenut partisaaneja ja näin Saksan sotaponnistelut olisivat helpottuneet, huoltoon kohdistunut vähemmän uhkaa etc. Ja eiköhän Valko-Venäjänkin alueelta olisi jokunen divisioona saatu koottua jos ei muuta valvomaan selustaa ja varmistamaan huollon onnistuminen sekä käymään sotaa niitä - tuolloin ehkäpä pienempiä - partisaanijoukkoja vastaan.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Saksa teki omassa huumassaan merkittäviä virheitä, onnistui herättämään miehityspolitiikallaan eloon kytevää vihanpitoa eri kansallisuuksien välille, jotka pahimmillaan roihahtivat melkoisiin liekkeihin esim. puolalaisvähemmistön ja ukrainalaisten välillä. Näiden seurauksena satoja tuhansia siviilejä kuoli, vammautui ja joutui pakenemaan kodeistaan. Tapahtumat loivat varjon kansallisuusryhmien välille, joka hiertää paikoin edelleenkin ukrainalaisten ja puolalaisten välejä. Mutta tässä kohdin kipukohtana on ehkäpä vieläkin enemmän sodan jälkeiset tapahtumat, jolloin satoja tuhansia ukrainalaisia siirrettiin Puolan itäosista itään, osa päätyi Donbassin alueelle osa olennaisesti kauemmas itään Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Donbassin hiilikaivosalueelle joutuneet olivat tästä joukosta onnekkaampia, heillä oli toivoa - itään päätyneistä huomattava osa kuoli parin ensimmäisen vuoden aikana nälkään, tauteihin ja talvella kylmään - osa nimittäin saapui keskelle "ei mitään" talvipakkasella ja he joutuivat rakentamaan metsän keskelle asumukset itselleen. Keski-Aasiassa ei ollut edes sitäkään, pelkkää aroa ja talvella pakkasta.
vlad
.
