Operatiivisten joukkojen pioneerikalusto

Tällä kannulla taisi olla juttua, että syöksyveneistä olisi lähes tyystin luovuttu. Eivät hyödyt ilmeisesti oo riskin arvoisia, tieverkko riittävän tiheä eli ylityspaikkoja riittää ja maastokelpoisia ajoneuvoja enemmän.
 
Onkohan Suomella vielä syöksyveneitä. Vai joko ne on stenattu?

Räjähtävää voimaa 2 ( sivu 320 ) kertoi että syöksyveneistä luovuttiin nolkytluvun alussa. Osa Uiskoista jäi vielä käyttöön. Tämä tarkoittanee niitä sisävesille tarkoitettuja tasapohjahirvityksiä. Merivoimien kalut sitten erikseen.

On muuten mielenkiintoista luettavaa kun jokseenkin kaikki on uutta asiaa. Pioneereilla kun ei ole niin glamoröösejä käkättimiä kuin muilla aselajeilla ja koko setti menee normaalisti vähän ohi.
 
Kirjassa oli myös maininta että elektroninen raivain EMT-7 poistettiin nopeasti koulutuskäytöstä palvelusturvallisuussyiden perusteella.

Mikähän tuossa tökki?
 
Jollakulla meni tahdistin solmuun?
 
Kirjassa oli myös maininta että elektroninen raivain EMT-7 poistettiin nopeasti koulutuskäytöstä palvelusturvallisuussyiden perusteella.

Mikähän tuossa tökki?
Liekö tuosta lähtenyt mitään haitallista tai muuten kyseenalaista säteilyä?
Tai sitten vaikutusalue on ollut epämääräinen ja aiheuttanut nallien paukkumista väärissä paikoissa.
 
Jonkinmoinen säteilijähän tuo oli joten sieltä se todennäköisin vastaus varmasti löytyy.
 
Syöksyveneet hylättiin samassa rytäkässä kuin iso osa muutakin pienen mittakaavan ylityskalustoa. Tarvetta kyllä olisi mutta muut asiat katsottiin painavemmiksi.
 
Räjähtävää voimaa 2 ( sivu 320 ) kertoi että syöksyveneistä luovuttiin nolkytluvun alussa. Osa Uiskoista jäi vielä käyttöön. Tämä tarkoittanee niitä sisävesille tarkoitettuja tasapohjahirvityksiä. Merivoimien kalut sitten erikseen.

On muuten mielenkiintoista luettavaa kun jokseenkin kaikki on uutta asiaa. Pioneereilla kun ei ole niin glamoröösejä käkättimiä kuin muilla aselajeilla ja koko setti menee normaalisti vähän ohi.

Joo se kirja onkin vielä lukulistalla.

Ymmärrän ettei mitään suuria ylimenohyökkäyksiä nykyään kannata tehdä. Mutta pieni kyky rapakoiden ylittämiseen voisi joskus olla poikaa..
 
Eiköhän keskimääräisen suomalaisen vesistön rantamailta löydy venekalustoa kohtuullisesti.

Syöksyveneille näytti kyllä olevan (teoriassa?) näppäriä peräkärryjä joissa kulki useampi paatti pinottuna.
 
Joo, yksi ukko ja radio oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekee helposti paljon tilannekuvalle. Ja jos se oikea paikka on jokin saari tai vastaranta, niin homman ei pitäisi kaatua veneiden puutteeseen.
 
Eiköhän keskimääräisen suomalaisen vesistön rantamailta löydy venekalustoa kohtuullisesti.

Syöksyveneille näytti kyllä olevan (teoriassa?) näppäriä peräkärryjä joissa kulki useampi paatti pinottuna.

Ne keskimääräisen vesistön rannalla olevat keskimääräiset veneet eivät välttämättä ole enää sijoillaan kun tarvetta olisi, moottoreista nyt puhumattakaan.

Tavallinen, SYVE:n kanssa samaa kokoluokkaa oleva huvivene ei ole yhtä vakaa eikä sen syväys ole yhtä pieni. Huviveneiden siirtäminen muuten kuin 1 kerrallaan trailerilla tai 2-3 kerrallaan kuorma-autolla on liki mahdotonta, SYVEt taas oli varta vasten siihen suunniteltu.

Kyllä me ilmankin tulemme toimeen, nykyisellään vain huonommin. Vähän sama homma kun hylättäisiin toimivia maastokuorma-autoja ja todettaisiin, että kyllä siviilistä löytyy.
 
Mihinkään isompien joukkojen ylimenoihin ei varmasti löydy kalustoa. Sen uskon kyllä. Mitä vakavuuteen tulee niin syöksyvenehän kannattelee ryhmän veneen kaatumatta vaikka se olisi täyttynyt vedellä ja käytännössä kokonaan upoksissa. Kokeiltu on. Helvetin raskas tyhjänä ja hidaskulkuinen lastattuna. Ja merellä aivan maailmanlopun vehje siinä kuin tasapohjauiskokin jos oli yhtään keliä. Siirrettävyys oli varmasti paras ominaisuus ja kalusto omimmillaan rauhallisilla sisävesillä.

Määräkin on ollut kohtuullinen kun syöksyveneitä on ollut yli 300 ja Uiskoja lisäksi kymmeniä. Tuolle setille keksisi varmasti käyttöä vesistöjen rikkomassa maassa. En nyt muista mitä kirjassa oli asiasta tarkalleen kerrottu mutta taktiset muutokset on tietysti helppo tehdä jos kalut ensin poistetaan. :D Kalustopuutteet ovat meillä ennenkin ohjanneet erityisolosuhdemenetelmien käyttöön.
 
Kuinka vanhoja Uiskot on tällä hetkellä?

Jos unohdetaan Merivoimien Meri/Rannikkouiskot niin uusin satsi Uiskoja taitaa
/taisi olla 80-luvulta? Niissä kymmenissä kappaleissa oli sitten mukana myös vanhempia yksilöitä.
 
Kuinka vanhoja Uiskot on tällä hetkellä?

Ja uusi yritys: Räjähtävää voimaa 2 -kirjan sivulta 242.

”Vanerisia ja lujitemuovisia uiskoja oli 1.1.1978 käytössä ja varastoituina 27 kappaletta, alle puolet sodanajan joukkojen tarpeesta. Saman vuoden kuluessa hankittiin 12 kappaletta uudenmallisia kaksimoottorisia uiskoja.”

Eli tuorein hankinta olisi vuodelta 1978. ( jos ei joku vielä tuoreempi mennyt ohi silmien )
 
Miksi Suomessa ei ole AMV/PASI-pohjaista pioneerikalustoa? Muutama kuva herättämään inspiraatiota.

1660415916400.png

1660415845400.png
 
Back
Top