Miksi kertasingoista keskustellaan kranaatinheittimistössä?
Mutta asiaan:
Hyvänkokoisten hankintamäärien vastapainoksi kevyitä kertasinkoja ilmeisesti ammutaan myös suhteellisen surutta harjoituskäytössä. Jos nyt ei ihan jokainen varusmies sentään kovaa ammu, niin ainakin jalkaväessä kulutus lienee suhteellisen suuri. En ihmettelisi, jos puhuttaisiin nelinumeroisesta määrästä vuositasolla.
Eli jos kokonaishankintamäärä on ollut 70 000 kpl, niin kerrallaan niistä lienee ollut varastossa enintään muutama kymmenentuhatta. Tuo 70 000 on kai muutenkin jo suhteellisen vanha luku (hämärä muistikuva, että lähde olisi jonkun muistelmat vuosituhannen vaihteen läheltä?), joten tätä nykyä kokonaishankintamäärä lienee vielä isompi - ellei kylmän sodan loputtua sitten ole lähdetty purkamaan varastoa, en tiedä.
Mielenkiintoisena pidän tietoa 5500 aseen hankinnasta: se antaa ymmärtää, että aseet tilataan ja toimitetaan isommissa hankintaerissä (kuten esim. NLAW). Voisi kuvitella, että kertasingot olisivat kiväärinpatruunoiden tavoin sellaista materiaalia, jonka linjastot kannattaisi pitää koko ajan pyörimässä, koska niitä kuitenkin kuluu rauhan aikanakin kohtalaisia määriä. Jos vuosikulutus varastosta on vaikkapa 2000 asetta, niin linjastolta voitaisiin tilata vuosittain 2000 kpl uusinta mallia varaston ylläpitämiseksi. En sitten tiedä, riittääkö muutama tuhat kertasinkoa vuodessa linjaston ylläpitoon, mutta M72:n käyttäjäkunta on niin laaja, että eiköhän linjasto pyöri jatkuvasti.
Sikäli kuin pitää paikkansa, niin hyvä alku. Kyllä tuolla tärkeimpien joukkojen kiväärikomppaniat varustaa.
Oliko kirjassa muuten mitään tietoa koskien tykistöä? Esim. 122 H 63:n kohtalo kiinnostaa, kun toisten mukaan puolet kalustosta stenattiin ja nyt ne kuitenkin ovat PV:n mukaan ilmaantuneet takaisin kirjanpitoon. Sergei olisi myös mielenkiintoinen, jos siitä on mitään tietoa.
