Panssarintorjunta

[JR49]

En kai minä ole mitään tällaista missään viestissä väittänyt? Minua ryhmänjohtajana kiinnostaa ensijaisesti miten oma ryhmä pystyy selviytymään annetuista käskyistä. Jos Jjoht:n käsky on esimerkiksi sellainen, että sen toteuttaminen johtaa oman ryhmän tuhoutumiseen (esim rynnäköiminen ilman tulitukea tai vihollisen tulelle tarpeettomasti altistuminen) niin totta kai minun velvollisuuteni on ilmoittaa esimiehelleni asiasta ja jos mahdollista, ehdottaa vaihtoehtoista toimintamallia). Johtajat eivät ole erehtymättömiä ja väsyneenä sekä äärimmäisen paineen alla erehdyksiä sattuu helposti. En minä väitä, että tietäisin paremmin mitä suuremmassa mittakaavassa tapahtuu, mutta taatusti tiedän parhaiten mitä oman nenäni alla tapahtuu!

Joskus on hyvä palata perimmäisten kysymysten äärelle.
Pidetään asia linjattuna, ja poltetaan rauhanpiippu .

 

[Aarne1]

Tästä toivotttavasti ei yksikään forumin johtajakoulutetuista ole kanssasi samaa mieltä.

Tätä kuitenkin koulutetaan, miehistöä myöten. Joukot ovat johtajiensa hyppysissä, ja ne suorittavat annetut tehtävät parhaaksi katsomallaan tavalla. Miten? Tilannekohtaisesti.

 

[Old Boy]

tä kuitenkin koulutetaan, miehistöä myöten. Joukot ovat johtajiensa hyppysissä, ja ne suorittavat annetut tehtävät parhaaksi katsomallaan tavalla. Miten? Tilannekohtaisesti.

Joo ehkä tätä tarkoittiinkin alusta asti. Siis Saksan I MS:n lopun Auftrag -taktik.

 

[Platypi]

Joo ehkä tätä tarkoittiinkin alusta asti. Siis Saksan I MS:n lopun Auftrag -taktik.

Tunnetaan myös nimellä tehtävätaktiikka.

TST15:stahan korostaa tehtävätaktiikan merkitystä, kun joukkueen ja komppanian komentajilla on alueita, joilla suorittavat "itsenäisesti" saamaansa tehtävää taisteluosaston tai komppanian taisteluajatuksen mukaisesti.

 

[Rannari]

Tai valittu Ruotsin malliin RUKiin jo kutsunnoissa.

Mitenkähän tuo mahtaisi toimia? Eikö meillä kokeiltu 90-luvulla AUK/RUK-valintoja suoraan alokasajan jälkeen eikä sekään toiminut. Ilmeisesti kouluttajien on kuitenkin hyvä nähdä ukkoja enemmän tositoimissa niin valinnat osuvat lähemmäs oikeaa. Osa menee tietysti pieleen siitäkin huolimatta

 

[Aarne1]

Mites jenkkisovellus, eli ROTC? Sotkee joukkotuotantoa, jos ryhmyrit etenee jojoksi. Offtopic... Släp...

 

[vessaharjamies]

Joukkuettahan oppii johtamaan parhaiten siten, että aloittaa rivimiehenä, etenee korpraaliksi, sitten ryhmänjohtajaksi, joukkueen varajohtajaksi ja viimein joukkueen johtajaksi. Aikaa menee reilut kymmenen vuotta, joskus ~15

Ehkä Suomessa voisi tehdä jonkunlaisen välimallin eli kaikki suorittavat 5,5kk varusmiespalveluksen jakke jääkärinä, sen jälkeen tulevat johtajat puoleksi vuodeksi kouluun ja palkallisena toinen vuosi varusmiesten johtamista. Tai jotain muuta vastaavaa.

 

[Old Boy]

Mitenkähän tuo mahtaisi toimia? Eikö meillä kokeiltu 90-luvulla AUK/RUK-valintoja suoraan alokasajan jälkeen eikä sekään toiminut.

Näin oli, mutta silloin 90 -luvun alussa oli kaikkea muutakin lyhytaikaista kokeilua, kuten 5/2 saapumiseriä. Eli toisena vuonna tuli kolme ja toisena kaksi erää. Joka johti siihen, että kun oli jääkäreitä paljon ei ollu niille johtajia ja puolen vuoden päästä taas
johtajia muttei joukkoja. Kunnon arvioita ei taidettu tehdä mistään vaihtoehdosta ja väittäisin, että samoilla kriteereillä todettaisiin nykysysteemikin toimimattomaksi. Puoli vuotta lisää on vaan niin pitkä aika nuoren elämässä että se saa liian monen jäämään
jääkäriksi. Jos verrattaisiin yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneiden sotilasarvoja nyt ja 15 v sitten, saataisin varmaan mielenkiintoisia tuloksia.

 

[vastarannankiiski]

Johtajat eivät ole erehtymättömiä ja väsyneenä sekä äärimmäisen paineen alla erehdyksiä sattuu helposti. En minä väitä, että tietäisin paremmin mitä suuremmassa mittakaavassa tapahtuu, mutta taatusti tiedän parhaiten mitä oman nenäni alla tapahtuu!

Itse olen saanut kunnian palvella osaavien, motioituneiden ja ammattitaitoisten johtajien alaisuudessa sotilastehtävissä, reservin upseerien ja aliupseerien kuten myös ammattisotilaiden. Niin varusmiesaikana, reservissä kun kriisinhallintatehtävissä. Ehdottoman pääsääntöisesti näin ja olen vakuuttunut johtotehtävin valikoituneiden sotilaittemme osaamisesta etenkin ammattiupseerien kohdalla, mutta muutamia valitettavia poikkeuksiakin myös löytyy oman kokemuksen perusteella, valitettavasti. Tokihan pitää muistaa, että kyse on onneksi vain yksittäisistä tapahtumista.

Seuraava kommenttini saattaa kuitenkin ärsyttää monia täällä, mutta se on oma havaintoni asiasta ja yritän tuoda sen esille mahdollisimman hyvin perustellen ja kuvaillen. Tarkoituksenani ei ole missään nimessä provosoida riitaa tai vähätellä ketään. Pyrkimykseni on vain tuoda omaa kokemustani ja havaintojani esille.

Olen vuosien saatossa tehnyt havaintoja sellaisesta ilmiöstä, että johtajien ja etenkin reserviupseerien ja upseerikokelaiden auktoriteettia suojellaan ja vaalitaan sotalaitoksessamme tietynlaisella ja erityisellä tavalla sekä erityisesti varusmiesaikana. Jos virheitä tai huonoa johtamista tapahtuu, ei niitä suorastaan peitellä mutta jollain tavalla jätetään vähän vähemmälle huomiolle ainakin julkisessa palautteessa tai käsittelyssä. Myös ihan asiallista tai rakentavaakin kritiikkiä alaisten taholta tulevana pyritään havaintojeni perusteella rajoittamaan tai tukahduttamaan. Ihan asiastakin sanoessaan tai huomauttaessaan persiilleen menneestä toiminnasta, alainen saatetaan vaientaa hyvin nopeasti esimerkiksi vihjailemalla mahdollisista jatkoseuraamuksista tai leimaamalla hänet häiriköksi tai jopa hyökkäämällä suoraan henkilökohtaisuuksiin menemällä esimerkiksi kyseenalaistamalla kritiikin esittäjän osaaminen ja kompetenssi asiassa. Tähän jälkimmäiseen vaientamisen tapaan olen itse törmännyt valitettavan usein ja suurimmalta osin kriisinhallintatehtävissä. Esimerkiksi tapauksissa ja keskusteluissa joissa täysin hiutale esikuntahefe joka ei ole koskaan edes ollut missään varsinaisesti oikeassa partiotehtävässä supailua lukuunottamatta, opettaa ja kertoo alaisilleen oppimestarimaiseen tyyliin asiantuntevasti "miten homma pitää oikeasti hoitaa", siis alaisilleen joilla on asiasta tuhansien tuntien ja useiden kuukausien kokemus ja jotka ovat miehistön sotilasarvostaan huolimatta todellisempia asiantuntijoita aihepiiriin liittyen. Ja lopputuloksena on sitten ollut asianomaisen hefen mielensäpahoittamista, murjottamista ja peppukipeyttä kun alaiset ovat olleet täysin perustellusti asiasta eri mieltä oman kokemuksensa pohjalta.

En tiedä mihin tämä liittyy, mutta olettaisin sen liittyvän joiltain osin jonkinlaiseen kehittyvän & kasvavan johtajan auktoriteetin vaalimiseen ja ehkä pönkittämiseenkin ettei uskottavuus johtajana kärsi devalvaatiota alaisten silmissä ja johtaja pahimillaan joudu naurunalaiseksi tai hymyilyn kohteeksi alaistensa taholta.

Toinen mikä tuntuu olevan sotilasympyröissä tietynlainen tabu, on se että alainen joutuu ottamaan esimieheltään osaston johtamisen omiin käsiinsä ja tämän seurauksena toiminta muuttuu menestyksekkääksi. Tapauksia löytyy varmasti enemmänkin kun mitä tiedämme, mutta ihan virallisissa selonteoissakin näitä on mainittu. Esimerkiksi Mannerheim-ristin ritarin, "huonohampaisen ja yli-ikäisen punikin" Korpraali Arvid Janhusen palkitsemisperusteissakin mainitaan hänen eräässä sotatoimessa pyytäneen ja saaneen joukkueen johtoonsa homman muuten ilmeisesti karahdettua kiville varsinaisen joukkueenjohtajan toimesta:

"Samana päivänä korpraali Janhunen komppanian etenemisen tyrehdyttyä [Kuismalan] kyläaukean laitaan, pyysi ja sai joukkueen johtoonsa ja valtasi jatkuville operatioille tärkeän kylän."

http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=34

Olen myös itse ollut todistamassa henkilökohtaisesti tapahtumia ulkomailla, jossa äkillisessä ja erityisen hankalassa sekä vaativassakin tilanteessa kaksi korkea-arvoisempaa virassaolevaa ammattiupseeria on mennyt silminnäkijähavaintojen ja läsnäolijoiden mukaan hivenen jäähän ja homma muuttunut tehtävän suorittamisen kannalta vaarallisen passiiviseksi. Molemmissa tapauksissa näiden henkilöiden alaisina toimivat reservin johtajat ottivat tahtipuikot käsiinsä ja homman hoiteisiinsa ja aloite saatiin temmattua omiin käsiin takaisin. Toisessa tapauksessa kyseessä oli pitkän virkauran tehnyt "evp upseeri" joka vastasi velvollisuutensa kutsuun, toisessa tapauksessa oli erityisen noheva ja sopimussotilaana toiminut "reservin upseeri". Toiselle myönnettiin toiminnastaan ihan virallinen arvonantokin, joka kuulemma herätti monessa ammattiupseerissa närää jälkikäteen ja palkitsemistä ei heidän toimestaan pidetty perusteltuna. Älkää kysykö ykistyiskohtia, en kerro.

Jotta tarina ei menisi pelkästään miehistön- ja aliupseerien syytämäksi upseerien mollaamiseksi, täytyy sanoa että ehdottomasti yleisempää ja jäätävämpää on tietyntyyppisten ns "superreserviläisten" esittämät katteettomat kommentit ja amatöörimäiset näkemykset joilla keulitaan oikeasti ammattitaitoisille ammattisotilaille. Yleisimmin lausujana tuntuvat olevan reservin miehistöön kuuluvat henkilöt joilla on tahtoa enemmän kun taitoa ja kallista varustetta enemmän kun kenttäkelpoisuutta.

 

[scip10]

Näin oli, mutta silloin 90 -luvun alussa oli kaikkea muutakin lyhytaikaista kokeilua, kuten 5/2 saapumiseriä. Eli toisena vuonna tuli kolme ja toisena kaksi erää. Joka johti siihen, että kun oli jääkäreitä paljon ei ollu niille johtajia ja puolen vuoden päästä taas
johtajia muttei joukkoja. Kunnon arvioita ei taidettu tehdä mistään vaihtoehdosta ja väittäisin, että samoilla kriteereillä todettaisiin nykysysteemikin toimimattomaksi. Puoli vuotta lisää on vaan niin pitkä aika nuoren elämässä että se saa liian monen jäämään
jääkäriksi. Jos verrattaisiin yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneiden sotilasarvoja nyt ja 15 v sitten, saataisin varmaan mielenkiintoisia tuloksia.

En ikipäivänä olisi suostunut johtajakoulutukseen, jos se olisi merkinnyt kaksinkertaista palvelusaikaa. Myöhemmin on harmittanut etten pyrkinyt RUK:iin, mutta 20-v jullina oli toiset prioriteetit.

 

[Aarne1]

Sukulais-Arman Janhusella on asenne ollut kohdillaan, nelikymppisenä sotaan ja tuhoisaa jälkeä.

 

[vastarannankiiski]

Sukulais-Arman Janhusella on asenne ollut kohdillaan, nelikymppisenä sotaan ja tuhoisaa jälkeä.

Erityisesti myöntöperusteissa mainittu herran osoittama melkoinen hyökkäyshenkisyys ajalla 28-30.09.1941 on melko virtuoosimaista briljeeraamista täytyy sanoa. Lisäksi ennen Mannerhim-ristiä Janhuselle oltiin muuten myös myönnetty 4. luokan VR miekoilla.

Ei pidä aliarvioida yli-ikäisiä ja huonohampaisia herrainvaattureita ja räätäleitä!

 

[AJJV]

Itse olen saanut kunnian palvella osaavien, motioituneiden ja ammattitaitoisten johtajien alaisuudessa sotilastehtävissä, reservin upseerien ja aliupseerien kuten myös ammattisotilaiden. Niin varusmiesaikana, reservissä kun kriisinhallintatehtävissä. Ehdottoman pääsääntöisesti näin ja olen vakuuttunut johtotehtävin valikoituneiden sotilaittemme osaamisesta etenkin ammattiupseerien kohdalla, mutta muutamia valitettavia poikkeuksiakin myös löytyy oman kokemuksen perusteella, valitettavasti. Tokihan pitää muistaa, että kyse on onneksi vain yksittäisistä tapahtumista.

Seuraava kommenttini saattaa kuitenkin ärsyttää monia täällä, mutta se on oma havaintoni asiasta ja yritän tuoda sen esille mahdollisimman hyvin perustellen ja kuvaillen. Tarkoituksenani ei ole missään nimessä provosoida riitaa tai vähätellä ketään. Pyrkimykseni on vain tuoda omaa kokemustani ja havaintojani esille.

Olen vuosien saatossa tehnyt havaintoja sellaisesta ilmiöstä, että johtajien ja etenkin reserviupseerien ja upseerikokelaiden auktoriteettia suojellaan ja vaalitaan sotalaitoksessamme tietynlaisella ja erityisellä tavalla sekä erityisesti varusmiesaikana. Jos virheitä tai huonoa johtamista tapahtuu, ei niitä suorastaan peitellä mutta jollain tavalla jätetään vähän vähemmälle huomiolle ainakin julkisessa palautteessa tai käsittelyssä. Myös ihan asiallista tai rakentavaakin kritiikkiä alaisten taholta tulevana pyritään havaintojeni perusteella rajoittamaan tai tukahduttamaan. Ihan asiastakin sanoessaan tai huomauttaessaan persiilleen menneestä toiminnasta, alainen saatetaan vaientaa hyvin nopeasti esimerkiksi vihjailemalla mahdollisista jatkoseuraamuksista tai leimaamalla hänet häiriköksi tai jopa hyökkäämällä suoraan henkilökohtaisuuksiin menemällä esimerkiksi kyseenalaistamalla kritiikin esittäjän osaaminen ja kompetenssi asiassa. Tähän jälkimmäiseen vaientamisen tapaan olen itse törmännyt valitettavan usein ja suurimmalta osin kriisinhallintatehtävissä. Esimerkiksi tapauksissa ja keskusteluissa joissa täysin hiutale esikuntahefe joka ei ole koskaan edes ollut missään varsinaisesti oikeassa partiotehtävässä supailua lukuunottamatta, opettaa ja kertoo alaisilleen oppimestarimaiseen tyyliin asiantuntevasti "miten homma pitää oikeasti hoitaa", siis alaisilleen joilla on asiasta tuhansien tuntien ja useiden kuukausien kokemus ja jotka ovat miehistön sotilasarvostaan huolimatta todellisempia asiantuntijoita aihepiiriin liittyen. Ja lopputuloksena on sitten ollut asianomaisen hefen mielensäpahoittamista, murjottamista ja peppukipeyttä kun alaiset ovat olleet täysin perustellusti asiasta eri mieltä oman kokemuksensa pohjalta.

En tiedä mihin tämä liittyy, mutta olettaisin sen liittyvän joiltain osin jonkinlaiseen kehittyvän & kasvavan johtajan auktoriteetin vaalimiseen ja ehkä pönkittämiseenkin ettei uskottavuus johtajana kärsi devalvaatiota alaisten silmissä ja johtaja pahimillaan joudu naurunalaiseksi tai hymyilyn kohteeksi alaistensa taholta.

Toinen mikä tuntuu olevan sotilasympyröissä tietynlainen tabu, on se että alainen joutuu ottamaan esimieheltään osaston johtamisen omiin käsiinsä ja tämän seurauksena toiminta muuttuu menestyksekkääksi. Tapauksia löytyy varmasti enemmänkin kun mitä tiedämme, mutta ihan virallisissa selonteoissakin näitä on mainittu. Esimerkiksi Mannerheim-ristin ritarin, "huonohampaisen ja yli-ikäisen punikin" Korpraali Arvid Janhusen palkitsemisperusteissakin mainitaan hänen eräässä sotatoimessa pyytäneen ja saaneen joukkueen johtoonsa homman muuten ilmeisesti karahdettua kiville varsinaisen joukkueenjohtajan toimesta:

"Samana päivänä korpraali Janhunen komppanian etenemisen tyrehdyttyä [Kuismalan] kyläaukean laitaan, pyysi ja sai joukkueen johtoonsa ja valtasi jatkuville operatioille tärkeän kylän."

http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=34

Olen myös itse ollut todistamassa henkilökohtaisesti tapahtumia ulkomailla, jossa äkillisessä ja erityisen hankalassa sekä vaativassakin tilanteessa kaksi korkea-arvoisempaa virassaolevaa ammattiupseeria on mennyt silminnäkijähavaintojen ja läsnäolijoiden mukaan hivenen jäähän ja homma muuttunut tehtävän suorittamisen kannalta vaarallisen passiiviseksi. Molemmissa tapauksissa näiden henkilöiden alaisina toimivat reservin johtajat ottivat tahtipuikot käsiinsä ja homman hoiteisiinsa ja aloite saatiin temmattua omiin käsiin takaisin. Toisessa tapauksessa kyseessä oli pitkän virkauran tehnyt "evp upseeri" joka vastasi velvollisuutensa kutsuun, toisessa tapauksessa oli erityisen noheva ja sopimussotilaana toiminut "reservin upseeri". Toiselle myönnettiin toiminnastaan ihan virallinen arvonantokin, joka kuulemma herätti monessa ammattiupseerissa närää jälkikäteen ja palkitsemistä ei heidän toimestaan pidetty perusteltuna. Älkää kysykö ykistyiskohtia, en kerro.

Jotta tarina ei menisi pelkästään miehistön- ja aliupseerien syytämäksi upseerien mollaamiseksi, täytyy sanoa että ehdottomasti yleisempää ja jäätävämpää on tietyntyyppisten ns "superreserviläisten" esittämät katteettomat kommentit ja amatöörimäiset näkemykset joilla keulitaan oikeasti ammattitaitoisille ammattisotilaille. Yleisimmin lausujana tuntuvat olevan reservin miehistöön kuuluvat henkilöt joilla on tahtoa enemmän kun taitoa ja kallista varustetta enemmän kun kenttäkelpoisuutta.

Tämä ainainen ammattisotilas vs reserviläinen keskustelu on samaa kuin palokunnassa käytävä keskustelu VPK vs Vakinainen palokunta.

vaikka VPK:lainen (reserviläinen) kuinka reenais kävisi koko sammutusmiehen (!) urapolun yksikönjohtajaksi asti, ei hänestä ikinä tule ammattipalomiestä, ilman pelastusopistoa. Molemmilta kyllä sammuu palo (ja niille jotka ei tiedä niin suurimmassa osassa suomen kunnista ja kaupungeista VPK:laiset tai puolivakinaiset palomiehet, hoitavat ensilähdön paloasemia. Ammattilaisa asemalla 1-4 loput tulee VPK:sta/ PVVPK:sta) mutta ammattilainen ymmärtää myös asioiden taustat ja tekee sitä työkseen. Myös palokunnassa se VPK:lainen voi joutua esimiesasemaan tai se ammattilainen voi jäätyä. Ihmisiä olemme kaikki. Myös ammattilaisten pitää muistaa että ne VPK:laiset (reserviläiset) ovat oppivia ihmisiä jotka voivat joutua paikkaamaan tiukassa tilanteessa ammattilaista ja tehdä sen kyseisen tehtävän hyvin. Vaikkei syvällistä osaamista olisikaan.

niin ja olen itse aloittanut VPK toiminnan 12 vuotiaasta, edennyt sammutus osastoon ja päätynyt ensihoitajaksi, jolla on myös palokamat niin jonkinlaista perspektiiviä on kertynyt asiasta.

 

[vastarannankiiski]

Tämä ainainen ammattisotilas vs reserviläinen keskustelu on samaa kuin palokunnassa käytävä keskustelu VPK vs Vakinainen palokunta.

Tästä ei varsinaisesti ole postissani kyse, vaan yleisesti johdon ja alaisten välisestä dynamiikasta suhteissa. Lisäksi mainitsemani asiat toteutuvat useammin reserviläisten kesken, kun reserviläisten ja ammattihenkilökunnan kesken. Usein siitä syystä, että niitä kapiaisia kun ei niissä harjoituksissa hirveästi aina näy kun heitä saattaa muutenkin olla ainoastaan se 1-2 harjoitusta valvomassa.

Ei kapiaisten suhde ja asenne reserviläisiin aina ole asiallinen, mutta usein se on asiallisempi kun reserviläisten suhtautuminen kapiaisiin. Muutenkaan jokaisen reserviläisen jolla herää tarve päteä kantahenkilökunnalle, kannattaisi kysyä asian järkevyyttä itseltään. Onko tämä esitettävä asia nyt sellainen, että sillä kannattaa lähteä keulimaan sellaisille ihmisille jotka ovat käyneet ihan kouluja sitä varten ja tekevät sitä hommaa duunikseen? Joskus on, useimmiten ei.

EDIT: Ja kyllä se asia tuppaa yleensä niin menemään halusimme tai emme, että vakinaiset hoitavat ne vaativat pelastuksen tehtävät yleensä vepareita paremmin. Samoin yleensä ammattiupseeri tai au osaa sodan johtamisen reservin vastinettaan paremmin. Miksi meillä muuten olisi jakoa ammattilaisiin ja amatööreihin? Ennen kun kukaan tästä pahastuu ja tulkitsee termin käyttöä sen negatiivisen merkityksen kautta, käytän itse sitä erottamaan ammattilaiset ei-ammattilaisista.

http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80

Terveisin,
Yksi reserviläinen eli siis amatööri, eli siis "ei ammattilainen".

 

[AJJV]

Tästä ei varsinaisesti ole postissani kyse, vaan yleisesti johdon ja alaisten välisestä dynamiikasta suhteissa. Lisäksi mainitsemani asiat toteutuvat useammin reserviläisten kesken, kun reserviläisten ja ammattihenkilökunnan kesken. Usein siitä syystä, että niitä kapiaisia kun ei niissä harjoituksissa hirveästi aina näy kun heitä saattaa muutenkin olla ainoastaan se 1-2 harjoitusta valvomassa.

Ei kapiaisten suhde ja asenne reserviläisiin aina ole asiallinen, mutta usein se on asiallisempi kun reserviläisten suhtautuminen kapiaisiin. Muutenkaan jokaisen reserviläisen jolla herää tarve päteä kantahenkilökunnalle, kannattaisi kysyä asian järkevyyttä itseltään. Onko tämä esitettävä asia nyt sellainen, että sillä kannattaa lähteä keulimaan sellaisille ihmisille jotka ovat käyneet ihan kouluja sitä varten ja tekevät sitä hommaa duunikseen? Joskus on, useimmiten ei.

Juurikin näin. Jäi vähän vaillinaiseksi tuo aiemmpi posti. En kieltämättä itsekkään hymyssä suin kuuntele, jos joku tulee "neuvomaan" keikka paikalla, kun "mää oon SPR:ssä" tai "mää oon sairaanhoitja vanhainkodissa" tms.. Herkästi henkilö saa palautteen mitä mieltä olen hänen koulutuksesta, yleensä nätisti kerrottuna, mutaa joskus hyvinkin selkeästi argumentoiden. Metsä vastaa, niin kuin sinne huutaa. Aina.

 

[kimmo.j]

Oli kyse sitten sotahommista, tai pelastuksesta, ammattilaisten ja amatöörien on molempien hyvä muistaa, ettei menestystä saavuteta ilman yhteistyötä.
Yhteistyö taas vaatii molemminpuolista kunnioitusta toista kohtaan.

 

[kertakenttään]

Eiköhän tämä ammattilainen vs ressu ole turhaa, kun pääosin eri tehtäviä hoitavat.

 

[kertakenttään]

http://www.w54.biz/showthread.php?234-ATGM-and-RPG-s&p=67325&viewfull=1#post67325

AirTronic USA will also supply its Precision Shoulder-fired Rocket Launcher (PSRL) and accessories to a European military under a contract worth $5.5 million. The 40mm anti-tank weapon is based on the RPG-7 and has a maximum range of 1,000m. Its available accessories include a storage kit, cleaning kit, pistol grip, various available sights, and a field carrying kit.

Joku on jo ostanut noita AirTronicin sinkoja... vaan kuka se on?

 

[adam7]

Muistakaahan, että jääkäriryhmä 2015:ssä on myös Apilas-mies. Sen korvaaminen PzH 3:lla tai CG:llä ei ihan noin vain käykään kohtuullisilla kustannuksilla ja kuormalla kyseisen taistelijan kohdalla. NLAW käy Apilaksen korvaajaksi tässä, ja periaatteessa myös IMI Shipon kävisi painonsa puolesta.

Erillinen PST-partio joukkueelle suoraan joukkueenjohtajan alaisuuteen? Periaatteessa sen käyttö toimisi niin, että ilman välitöntä panssariuhkaa partio liikkuisi joukkueenjohtajan ja tulenjohtoryhmän kanssa irti välittömästä kosketuksesta myös joukkueenjohtajaa ja -varajohtajaa suojaten, ja voitaisiin tarvittaessa nopeasti siirtää sinne, missä sitä tarvitaan.

Mielestäni isompien osien liittäminen joukkueeseen ei ole järkevää kokoonpanojen joustavuuden kannalta, vaan sitten kannattaisi miettiä komppanian kokoonpanoja, joista voitaisiin tehdä tarvittaessa alistuksia joukkueille.

PST:ssä tasajako ei ole taktiikkaa (kuten monessa muussakaan asiassa). Kertasinkojen massamaista käyttöä ja jakoa en vastusta, mutta kun kerran panssarintorjuntakoulutuksen olen saanut, niin totean että panssarintorjunnalle on luotava painopiste. Se ei tapahdu ripottelemalla NLAW aseita (tai vastaavia) joukkueeseen ja toiseenkin, vaan jos niitä on komppaniassa, on niitä sijoitettava ja käytettävä keskitetysti. JV-joukkuenjohtaja ei myöskään ole harjaantunut PST-asemien scouttaamiseen, vaan siihen pitää olla PST-koulutetut miehet.

Mustien aikana pataljoonassa oli tukikomppania, jossa oli raskas KRH-osasto ja sinko-osasto ja siinä sinko-osastossa taisi olla 2 raskassinkojoukkuetta (á 2 mustia) ja yksi kevytsinkoryhmä (55 S 55) , jollen muista väärin. Normaali tapa oli, että raskasinkojoukkue alistettiin painopistesuunnan jalkaväkikomppanialle, johon joukkueen johtaja ilmoittautui, ja käytännössä valitsi (komppanianpäällikön taisteluidean mukaan) asemansa ja vaihtoasemansa.

Sillä menettelyllä saatiin panssarintorjuntaan painopistettä ja sijoituksen päätti käytännössä siihen koulutettu kaveri. Ja siinä koulutuksessa oli luuhattu sekä kevyellä singolla ja raskaalla singolla erinäisen monta kertaa erinäisissä ympäristöissä ja harjoiteltu asemien valintaa.

 

[adam7]

Osumaprosentit taitavat olla 20% max. Tosin tämä nyt on noista pellesodista joissa huudetaan "allun snackbaaria". Suomalaiset saattavat päästä parempaan.

Eräässä sotaharjoituksessa katsoin kun komppanian verran jalkaväkikomppanian reserviläisiä ampui kertasingon sisäpiippuharjoitusversiolla ampumaradalla. noin 5 % sähläsi, mutta muut menivät asemaan, tähtäsivät ja osuivat maaliin. Taistelussa tietenkin sähläysprosentti nousisi, mutta se oli kyllä lyhyen kuivaharjoittelun jälkeen suhteellisen vakuuttavaa toimintaa