Poliisi kaasutti mopoilijan

Mitä sitten? Keskustelua käydän niillä tiedoilla mitä käytettävissä on. Siihen vetoaminen, että ei ole kaikkea tietoa, on mielestöäni keskustelijoiden mielipiteen vähättelemistja ja torppaamista.

Oletan että tarkoitat se faijan tekemää rikosilmoitusta ja sen sisältöä. Tällä hetkellä käytettävissä oleva tieto on sellaisella tasolla että yleisöä kummeksuttaa teinitytön sumuttaminen ojaan. Noin lähtökohtaisesti ei oikein oleta että teinityttö rötöstelee tavalla josta on ansaittua ajaa ojaan. Jo poliisilla olisi ollut jotain muuta syytä käyttää noin kovaa pysäytyskeinoa, poliisi olisi tod näk sellaisesta vihjannut toimittajalle. Olisi ainakin kannattanut sanoa, koska nyt on julkisuudessa ainoastaan se, että liikenteen vaarantamisesta epäillään sen kaatumisen myötä.
Rötöstelevät nuoret kollit joo, mutta teinityttö ei nyt ihan heti.

Näin on jos tältä näyttää.
.

Tässä ketjussa ei käydä keskustelua sillä tiedolla mitä on, vaan niillä olettamuksilla mitä on. Olisi ainakin rehellistä tunnustaa ettei tiedä kaikkea tai tapauksesta juuri mitään, ennen kuin alkaa meuhkaamaan mielipiteitään.

" Yleistä kummestuttaa teinitytön sumuttaminen ojaan". Jos se "yleisö" ymmärtäisi lukemaansa, se ymmärtäisi myös ettei se tiedä onko edes sumutettu. Nythän näin vain oletetaan. Oletus perustuu toimittajan kirjoitukseen ja toimittaja on saanut "tietonsa" sellaiselta joka ei ole ollut paikalla ja jolla on intressi vääristellä asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: YJT
Nyt on aika katsoa Shetlnanninsaaren murhat Areenasta. Jäi eilen väliin. Jätän tämän kehää kiertävän topiikin. Jatkakaa oikeudenkäyntiin asti. Teen veikkauksen. Katsotaan lopputulos joskus.

Tässä: Tuomio tulee sekä mopotytölle että poliisille.

Veikkauksen perusteet:

Kalevan uutinen (ovat lähimpänä juttua). Sama poliisilaitos ei voi tutkia toisen epäiltyä rikosta. Lapin poliisilaitos teki esitutkinnan. Se epäili sekä mopoilijaa että poliiseja useista muistakin rikoksista, mutta syyttäjä ei nostanut näistä syytteitä. Viittaa kuitenkin siihen, että nyt ei mennyt putkeen.

Niinpä siellä ovat vastakkain ainoastaan liikenneturvallisuuden vaarantaminen (tyttö) ja virkavelvollisuuden rikkominen (poliisit). Tulee nahkapäätöksenä sakkoa kaikille, jos näin on kuin lehdessä lukee.

Eli pahoinpitelyt, ruumiinvamman tuottamiset, ajo-oikeudetta-ajot, päihtymys, alkoholin hallussapito ala-ikäisenä ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ynnä muut ovat poissa käsittelystä. Nyt pitää miettiä oikeuskaarta. Kai korvauksia voi pyytää, mutta jos ei syytettä vamman tuottamisesta ole, se kai on jo etukäteen syyttäjän toimesta katsottu itse aiheutetuksi.

Jälkikirjoitus:

Mitä tähän muuhun nykyaikaan tulee... isänä haluaisin luonnollisesti selvittää poliisin toimien laillisuuden ja ohjeidenmukaisuuden mutta minulla olisi muitakin syitä olla huolissani kuin liikenneturvallisuuden vaarantamisen jälkeen pysäytystilanteessa syntynyt luunmurtuma. Miksi tyttöni ajaa ilman ajo-oikeutta mopolla? Tiesinkö siitä? Miksi alkoholia oli mukana (katsokaa alkuperäiset lehtijutut). Tiesinkö siitä?

Mitä isän tunteisiin tulee... Jos poliisi koskisi minun tyttäreeni ilman aihetta, virkamies ei pääsisi mihinkään piiloon, ei mihinkään. Hän olisi jatkoajalla vain sen hetken, kun löytäisin hänet. Etsisin vaikka Lapista. Jos isän kertomus pitää paikkansa, hän nyt soittelee lehtiin.

Jos taas tyttäreni ajaisi ilman ajo-oikeutta ja kaahaisi ja hänet olisi yritetty asianmukaisesti pysäyttää, valehtelisi kaikesta, se olisi tytölle ja minulle iso oppi.

Jatkakaa.
 
Mistä tytön päihtymys käy ilmi ja mihin lehtijuttuun viittaat alkoholin hallussapidosta? Ketjun ensimmäisissä jutuissa en huomannut mainintaa.

Tottahan puhelet vanhempien vastuusta.
 
Näiden faktojen perusteella mietittyttää oliko kyse mistään liikennevalvonnasta, vai onko se toimittajan oma linjaus.Kuka edes valvoo liikennettä ko.paikassa sunnuntaina aamuyöllä jolloin tuskin kukaan siellä liikkuu.Lisäksi autolla,jossa ei ole mitään tunnuksia tai ilmeisesti edes hälytyslaitteita. Voi olla hyvin kyse muusta tarkkailutoiminnasta(katuhuume tms.),mihin liittyen syystä tai toisesta kyseinen skootterityttö haluttiin tarkistaa ja nyt lopputulos saadaan aikanaan käräjiltä. Poliisihan ei ole kommentoinut syytä pysäytysyritykselle. Tämä kaikki pelkkää spekulaatiota näiden tiedossa olevien faktojen perusteella. Pointtina vain se,että helposti vajavaisilla tiedoilla asiasta ja toimintamalleista pidetään sitten ainoana vaihtoehtona sadistisia ja epäammattitaitoisia poliiseja, mikä sekin on toki mahdollista. Reilu 7000 ihmistä tekee joskus virheitä.
 
Lurkerilta hyvä huomio - kuka oikeasti tietää sumutettiinko. Ellei poliisi itse tunnusta, miten todistaa kaasutuksen edes tapahtuneen. Vaikka olisi videota, voidaan väittää että poliisisetä huomasi tytön deodorantin pettäneen ja suihkutti ikkunasta chanel vitosta.

Mistä tiedämme reisiluun murtuneen. Mistä tiedämme onko mopoa, tyttöä, poliisia, metsäpolkua ja puuta edes olemassa. Mistä tiedämme että lähde on tytön isä eikä esimerkiksi Hassan Zubier, Turun sankari-invalidi. Mistä tiedämme olemmeko olemassa.

Joten leikitään että tapahtumat ovat kulkeneet edes kaukaisesti median kuvaamalla tavalla. Sitten meille jää pakeneva mopoilija jonka reisiluu katkesi takaa-ajon seurauksena. Muuten menee ihan metaksi.
 
Niin, jokainenhan joutuu itse omaa medialukutaitoaan käyttämään ja sen perusteella valitsemaan mihin uskoo ja missä asioissa haluaa faktantarkistusta. Oma ajatuksenjuoksu menee jokseenkin näin:

- Onko mopotyttö kaatunut ja loukkaantunut? Luultavasti.

- Onko asiaan liittynyt poliisin toimintaa? Luultavasti.

- Onko poliisi käyttänyt pakkokeinoja? Mahdollisesti. En voi olla varma.

- Aiheutuiko loukkaantuminen pakkokeinojen käytöstä? Mahdollisesti. En voi olla varma.

- Jos pakkokeinoja käytettiin, oliko poliisin toiminta lainmukaista ja asiallista? Mahdollisesti. En voi olla varma.

- Onko lapsen isällä intressi kertoa asiat toimittajalle sellaisesta näkökulmasta että lapsen loukkaantuminen johtui poliisin väärästä toiminnasta? Kyllä.

- Onko toimittajalla intressi kertoa juttu niin että lapsen loukkaantuminen johtui poliisin väärästä toiminnasta? Kyllä.

- Onko itse mopoileva lapsi viaton oikeusmurhan uhri vai syyllinen tähän kaikkeen? En tiedä.

- Liittyykö asiaan merkittäviä tekijöitä joista en tiedä mitään? Erittäin todennäköisesti.

Näistä syistä johtuen en itse leiki että tapahtumat ovat kulkeneet median kuvaamalla tavalla. Suosittelen kaikkia ajattelemaan ihan itse mitkä osuudet ovat ehkä tosia ja mitkä eivät.
 
Toki aina voidaan jossitella, että jos henkilöä vastaan ei olisi käytetty voimakeinoja olisi voinut ajaa koiranulkoiluttajan ylitse ja tappaa tämän. Ihan mahdollinen skenaario. Tuolla vain voidaan perustella vaikka aseen käyttö joka onneksi suomessa on vielä vähän tabu juttu ja aseenkäyttö tapauksia verrattain vähän. Ajat kuitenkin muuttuvat myös suomessa.

Näissä pyöräkeskusteluissa tulee aina ilmi tämä sama asenne jossa mopoilijalla ei ole mitään vastuuta teoistaan, mutta kaikki oikeudet tehdä mitä haluaa. Tässäkin tapauksessa mopoilijalla oli useita eri mahdollisuuksia välttää se luiden murtuminen ja paha mieli. Ensimmäisenä tietysti ajoneuvon pysäyttäminen kun poliisi selvästi näin ilmoittaa vilkuilla ja äänellä, vaikka tässäkin on se käytetyn defenssin mahdollisuus että kyseinen henkilö ei tiennyt vilkkuvan poliisiauton olevan oikeasti poliisi. Toissijaisena on sitten se tilanne jossa on lähdetty jonnekkin metsätielle joko tarkoituksena jättää ne vitun kilpivarikko-siat perästä, tai ihan viattomasti päästäkseen karkuun kidnappaajilta jotka esiintyvät poliisina, poliisin vilkuilla ja valoilla, sekä viimeistään siinä vaiheessa kun poliisit ovat kyljessä ja ikkunaa availemassa käyttääkseen voimakeinoja. Tuo jossittelu ulkoiluttajan tappamisesta voi myös liikutusta metsätiestä riippuen olla erittäin validi, vaikka tässäkin sitäkin vähätellään.

Omassa elämässäni kun mietin miten nämä kaksipyörä-harrastajat näkyvät, se on lähes yksinomaan seuraavaa:

1) jonne-manki jossa vaimentimen tilalle laitettu äänenvahvistin jotta koko kylä kuulee tarujen sankarin olevan liikkeellä

2) Aikuinen ihminen joka ostanut sen äänekkäimmän harrikan jolla kompensoida omaa mitättömyyttä runkkaamalla kaasukahvaa keskellä liikennettä jotta kaikki varmasti huomaavat kaistan tärkeimmän herran

3) Ruuhka-aikainen ohittelu jossa mennään kahden kaistan välistä ilman mitään kiinnostusta noudattaa lakia

Neljäskin kohta olisi jossa lapsena näin kun manskulla vähintään 150 lasissa ollut pyöräilijä tapatti itsensä ajamalla lievässä mutkassa suoraan asunnon seinään. Näitä on autoillessa tullut myöhemmin pari kappaletta vastaan, sekä töissä yksi joka löytyi viikin pellolta parisataa metriä tieltä monessa eri osassa alueella jossa nopeusrajoitus oli 30-60.

Mutta näistä lähtökohdista voisi päätellä että koko harrastuspiiri on itselleni vahvasti vastenmielistä porukkaa joille yhteistä kaksipyöräisten ajoneuvojen lisäksi tuntuu lähinnä olevan lain soveltaminen lähinnä silloin kun he haluavat sekä vastuun pakoilu ja näkyvyyden tarve (mikä tässäkin tapauksessa näkyy vahvasti).
 
Saahan siitä huomattavasti raflaamamman jutun ja enemmän klikkauksia.
 
Eihän tuosta poliisille mitään tule kuten tule 99.9% muissakaan tapauksissa. Poliisilla on suojelijansa.
Tällaiset käsitykset luultavasti kumpuavat mm tämänkaltaisista foorumikeskusteluista, joissa keskustellaan puutteellisilla tiedoilla, tai jopa puhtaasti puolueellisen tiedon varassa, ja erehdytään pitämään lähdeaineistoa luotettavana.

Jokainen osannee googlata esim "poliisin tekemät rikokset", ja pientä lähdekritiikkiä käyttämällä päästään paljon uskottavampiin lukemiin. Jos jo poliisiin hyvin kriittisesti suhtautuva bloggari Mikko Niskasaarikin toteaa, että 90% poliisista tehdyistä rikosilmoituksista ei johda tuomioon, niin tuskin se luku ainakaan tätä isompi on. Jokainen voi miettiä, miksi poliisista tekaistaan perättömiä rikosilmoituksia ja kanteluita, ja miten nämä vaikuttavat tuohon prosenttilukuun. Ja toisaata jokainen varmasti pystyy muistamaan useitakin juttuja, joissa poliisimiehet ovat saaneet tuomioita rikoksista, joten ihan järjellä ajatellenkin tuo esitetty 99,9% ei varmaankaan voi pitää paikkaansa.

Vaikka tokihan se voi olla lohdulista ajatella, että "kyllä minä oikeasti olin oikeassa, mutta kun salaliitto suojelee poliisia"...
 
Kukaan ei myöskään ole kieltämässä liikenne valvontaa. Toki ainakin allekirjoittanut on sitä mieltä, että näkyvä valvonta olisi se juttu eikä puskaan, työ ajoneuvoksi naamioitu rahankeruu automaatti. Siviiliautoillakin on paikkansa mutta kyllä painopiste täytyy rikoksessa kuin rikoksessa olla ennaltaehkäisy.

Eilen reilu 400 km tien päällä ja bongasin neljä miekkataksia, joista kolme kaupungissa ja vain yksi valtatiellä. Tokihan joku on voinut jäädä huomaamatta, ja tunnuksettomia on voinut tulla vastaan vaikka 10, mutta silti niitä kaipaisi kameratolppien sijaan tuonne tien päälle. Eilenkin näkyi sellaisia suorituksia että olisi kortteja ollut hyllylle laitettavaksi ihan pinoiksi asti jos vaan olisivat Kissalan pojat sattuneet näkemään.

Peltitolpat keräävät sitten sellaisia ammatti- ja taparikollisia kuin vaikkapa eläkkeellä oleva isäni, joka ajoi viitostietä vakionopeussäädin päällä 90 km/h lasissa 80 km/h alueella kun ei tiennyt että onko rajoitus sillä kohtaa 80 vai 100.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen reilu 400 km tien päällä ja bongasin neljä miekkataksia, joista kolme kaupungissa ja vain yksi valtatiellä. Tokihan joku on voinut jäädä huomaamatta, ja tunnuksettomia on voinut tulla vastaan vaikka 10, mutta silti niitä kaipaisi kameratolppien sijaan tuonne tien päälle.
Eiköhän tästä ole poliisitkin samaa mieltä. Esimerkiksi niitä, joiden mielestä Liikkuvan poliisin lakkauttaminen oli hyvä idea, ei kovin montaa taida poliisissa olle. Arkadianmäellä sitten ehkä enemmän.
 
Kun tuo tyttö on tunnistettavissa ei tällaiset kommentit nimimerkin takaa ole oikein miehekkäitä, taidat tuntea tytön ja todellinen ikäsi paljastu?

Muodosta lause sanoista lusikka, kauha, antaminen ja ottaminen.

Vittuiluhan oli selvästi kohdistunut päällystön ylivertaisiin kykyihin ja multilahjakkuuteen, jotka yleensä kuitenkin ilmenee lähinnä jälkiviisautena. Ja josta saatiin taas häikäisevä esimerkki erään sotilaslentokentän läheisyydessä.

Lukijoiden yliarviointi ja kuvitelmat ihmisten kyvystä seurata keskustelun kulkua on taas vahvistettu.

Mitä taas tulee nuorten tuntemiseen, niin nykynuoriso on keskimäärin paljon fiksumpaa ja paremmin käyttäytyvää, kuin nuoriso vaikka 80-luvulla. Toisaalta ne mädät omenatkin ovat niin hapokkaita tapauksia, että hirvittää.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä ketjussa ei käydä keskustelua sillä tiedolla mitä on, vaan niillä olettamuksilla mitä on.
Ei, vaan keskustelua käydään sillä tiedolla minkä tiedon lehdistö on kertonut. Aika tarkkaan siellä on osattu kertoa tapahtumien kulku.
En nyt lähtökohtaisesti lue uutisia oletuksina vaan luotan siihen että toimittajalla ainakin perusasiat on selvitettynä siitä mistä juttunsa tekee.
Olis aika absurdia ajatella että lähtökohtaisesti uutiset joita luemme, ovat oletuksia....heh...heh...

.
 
Back
Top