Poliisitoiminta

Joo, en tiedä olisiko erillisen erikoisyksikön perustaminen tarpeen tai edes järkevää. On varmaan parempi ja ennen kaikkea kustannustehokkaampi tapa, että jokaisella toimijalla on omat erikoiskoulutetut henkilönsä, ja nämä toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ollaan menty sille tielle, että jokaista erikoistoimintaa varten on oma lainvalvontaorganisaationsa, ja sittenpä näitä LEO-puulaakeja on järjetön määrä.
 
Jos tarkoitat kansallisella (federal) tasolla LEO-yksiköitä niin käsittääkseni tämä pakka laajenee entisestään kun kyse on kuitenkin 50 osavaltiosta ja jokaisella on oma tapansa hoitaa asiat mitä on jätetty kansallisesta lainsäädännöstä osavaltioiden päätettäväksi. Nämä osavaltiot ja näiden tarkempi lainsäädäntö on syy miksi homma on hajautettu.
 
Joo, en tarkoita liittovaltio - osavaltio - paikallispoliisi jakoa, vaan liittovaltion tasolla toimivia alphabet soup -organisaatioita (ks Po. viestini linkissä oleva sivu ja sieltä list of agencies).
 
Jos pitää pinnistää jokin veikkaus niin osavaltiolle jätetään edelleen federaation lainsäädännön ulkopuolelle jääviä asioita ja yms tarkennuksia jolloin jokaiselle osavaltiolla on esim. [osavaltion nimi] Department of Homeland Security. Tuo on edelleen 50 eri (osa)valtion federaatio joten on ihan ymmärrettävää, että lainsäädäntö ja sen implementointi on sen mukainen.
 
Joo, kai siihen jokin syy on että on lähdetty rakentamaan tuollaista viranomaisviidakkoa; tai sitten homma on vain pikku hiljaa paisunut tuollaiseksi. Suomessa on lähdetty toisenlaiselle linjalle, missä toimijoita on vähemmän mutta jokaisen toimiala on laajempi.

Esim Suomessa poliisi tutkii postilähetyksiin liittyviä rikoksia sekä metsästysrikoksia, Jenkkilässä on Postal agency ja sitten se joku wildlife enforcemet agency tai joku vastaava, ja niin edelleen.

Tuossa äskettäin postatussa PTR-yhteistyöstä kertovassa linkissä todettiin että Suomen PTR-yhteistyö on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista. En tiedä onko näin, mutta ainakin Suomessa on lähdetty sille linjalle että eri viranomaiset tekevät yhteistyötä sen sijaan että jokaista eri tehtävää varten perustettaisiin erillinen agency.
 
Amerikkalaiset uskovat, että tiettyyn ongelmaan keskittyvän viraston (yrityksen) perustaminen ratkaisee ongelman tehokkaimmin. Historiallisesti heillä on ollut varaa tälläiseen toimintatapaan kun taas Suomessa saa penniä venyttää eli lisätään uusi työtehtäviä jo olemassaolevien resurssien hoidettavaksi. Voisin veikkaa, että koska USA:n infra on paikkapaikoin aivan kehitysmaan tasolla niin sielläkin perehdytään toimintojen tehostamiseen, vaikka amerikkalaiset tekevätkin jo nyt monella sektorilla aivan tajuttoman pitkiä työviikkoja.
 
IL: Kaksi ihmistä kuollut lyhyen ajan sisällä Oulussa poliisin voimankäytön jälkeen

Kaleva kirjoitti:
Lehden tietojen mukaan tuoreempi tapaus sattui viime viikonloppuna Tyrnävällä. Poliisi käytti voimakeinoja ravintolassa riehuneen miehen taltuttamiseksi. Mies kuoli myöhemmin.

Sitä saa mitä tilaa. Jos on pakko riehua ja vielä painia poliisin kanssa, miksi edes joku media nostaa asian uutisiin?
Onko muka poliisin vika, jos ihminen lakia rikkoessa joutuu tilanteeseen, joka on hänelle itselle vaarallinen?
 
Kyllähän voimankäyttö on asiakaslähtöistä palvelua; ainakin jos kaikki menee asiallisesti.
 
Kyllähän voimankäyttö on asiakaslähtöistä palvelua; ainakin jos kaikki menee asiallisesti.
Vajaan 50 v elinikäni aikana en ole joutunut poliisin vk:n kohteeksi tai saanut poliisilta poliislta huonoa palvelua, jos aselupien hidastelua ei lasketa huonoksi palveluksi :)
 
Ambrosius Wollstén
October 15 at 10:41 PM
#poliisi #rasismi #etninenprofilointi
Jouduin kotinurkilla äsken todistamaan poliisin laitonta etnistä profilointia ja erityisen nöyryyttävää toimintaa:
mies maasta X kävelee hiljaista katua yksin ja moottoripyöräpoliisi pysäyttää hänet ilman perustetta. Poliisimaija tulee paikalle ja moottoripyöräpoliisi KAHLITSEE miehen moottoripyörään siksi aikaa, kun hän tarkistaa miehen tiedot maijassa. Tiedot ovat kunnossa ja poliisi päästää hänet menemään sanoin: Sorry!
Juoksin uhrin kiinni ja lupasin auttaa kantelun tmv tekemisessä.
Helvetti että tuli yököttävä olo!
Haluan tässä yhteydessä muistuttaa, että eletään Helsingin poliisin paperittomuus-seminaarin vuosipäivää, jolloin poliisi esitti rasistisella tavalla eri ulkomaalaisprofiileja Seitsemän veljesten pohjalta. Ulkomaalaispoliisin komisario Heli Aaltonen vastasi perusteltuun kritiikkiin tuoreeltaan sanoin:
"Varmasti mieli pahoitetaan, jos nähdään vain kuvat eikä kuulla lainkaan taustaselvitystä niiden ympäriltä."
Näin reagoi siis valkoinen poliisi asiantuntijoiden ja rodullistettujen perusteltuun kritiikkiin.
Poliisihallitus, joka aiemmin mm on "selvittänyt", että etnistä profilointia ei esiinny Suomen poliisissa (mm Pysäytet-hanke kumoaa tällaiset selvitykset tieteellisessä tutkimuksessa), ratkaisee kantelut paperittomuus-seminaarista seuraavasti:
"Poliisihallitus piti valittua esitystapaa kuitenkin kritiikille alttiina. Vaikka komisario ei kiistatta olekaan pyrkinyt leimaamaan yksittäistä etnistä ryhmää, tällaisen tulkinnan mahdollisuus on ollut olemassa. Tästä kertovat myös asiasta tehdyt kantelut. Poliisin on toiminnassaan vältettävä antamasta aihetta tulkinnalle poliisin asenteellisuudesta.
Poliisihallitus katsoi Helsingin poliisilaitoksen kanssa yhtenevästi, että sensitiivisyyden vaatimus korostuu erityisesti ulkomaalais- ja muissa vastaavissa asioissa, joissa kohderyhmä saattaa olla hyvinkin haavoittuvaa ja kulttuurisilta taustoiltaan erilaista ja joissa viranomaisten tehtävänä on nimenomaan yhdenvertaisuuden edistäminen.
Asiaa kokonaisuutena arvioituaan Poliisihallitus kuitenkin katsoi, että esitys ja sen asiayhteys muutoinkin huomioon ottaen tapaus ei ole vaarantanut luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.
Poliisihallituksen käsityksen mukaan kyse on ollut ennen muuta harkitsemattomasta esitystavasta.
Poliisihallitus on saattanut vastaisen varalle Helsingin poliisilaitoksen komisarion tietoon käsityksensä esityksen sisällön arvioinnista ja sensitiivisen viestinnän vaatimuksesta."
Näyttää siis siltä, että Suomen ja Helsingin poliisin johto ei osaa/halua/kykene kitkemään syrjiviä käytäntöjä keskuudestaan. Pidän poliisin puhetta rasismin nollatoleranssista pelkkänä sanahelinänä, jopa vaarallisena, kun poliisi samanaikaisesti nöyryyttää "väärän" näköisiä ihmisiä julkisesti, koska he voivat käyttää valtaansa väärin. Tarvitsemme kansalaiskanavan, johon voimme tallentaa nämä poliisin tekemät rasistiset teot, jotta tämä haitallinen toiminta saadaan kitkettyä. Poliisi on teoillaan osoittanut, että se on kyvytön siihen.

Ambrosius Wollstén Jani Kylä-Harakka
Ei tämä ole poliisin puolustajien ryhmä
 
Nimenomaan näin; ulkopuolisten on turhaa tulla tietämään, kun eivät tiedä. Muutenkin tuossa kertomuksessa on erikoisia piirteitä jotka saavat pohdiskelemaan koko kertomuksen todenperäisyyttä.
 
Mielestäni, pari viestiä tuolta luettuani, ei ole edes kovin järkevää mitään suurta keskustelua aloittaa tästä keissistä. Ambrosius väittää monta kertaa, että poliisi profiloi etnisesti. Aina kun kysytään, että miten niin, tai sanotaan, että et sinä sitä voi tietää, niin sama inttäminen vaan jatkuu, ilman mitään perusteluita. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään kovin vakavasti otettava kritiikki.
 
Back
Top