Uudet paikallisjoukot saavat jopa pyssyjä!!! Parhaimmat saa kaksi!! Hitekkiä on turha odottaa mutta pyssyillähän sitä ammutaan.
Siitä vaan aluehallintovirastoa, kunnantaloa ja keskeistä infraa + tuotantotaloutta suojaamaan. Tätäkin oikeasti tarvitaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702172200072636_uu.shtml
Näin uudet sodan ajan joukot varustetaan: "Meillä on aivan tolkuton määrä käsiaseita"
Lauantai 18.2.2017 klo 13.09
Tällä viikolla julkaistun puolustusselonteon mukaan Suomen sodanajanjoukkojen määrää nostetaan 230 000 reserviläisestä noin 20 prosentilla 280 000:een
(JARNO JUUTI)">
Heikki Välivehmaan mukaan uudet reserviläiset varustetaan käsiaseilla. Kuvassa Välivehmas maanpuolustuskurssilla 2013. (JARNO JUUTI)
TAUSTA
Puolustusselonteko julki: Suomi nostaa sodan ajan joukkojen määrää 20 prosentilla
Puolustusministeri
Jussi Niinistö totesi torstaina puolustusselonteon julkaisun yhteydessä useaan otteeseen pitäneensä virheenä sitä, että edellinen hallitus pudotti sodanajanjoukkojen määrää 350 000:sta nykyiseen 230 000:een reserviläiseen.
Uusien paikallis- ja aluejoukkojen on tarkoitus reagoida erityisesti nopeisiin uhkiin. Esimerkiksi vuonna 2014 Venäjä valtasi yllättäen Krimin niemimaan tunnuksettomien "vihreiden miesten" avulla.
Puolustusministeriön suunnitteluyksikön johtaja
Heikki Välivehmas sanoo, että uudistuksen tarkoituksena on vahvistaa kustannustehokkaasti Suomen paikallispuolustusta. Aseet uusille joukoille löytyvät jo puolustusvoimilta.
- Meillä on aivan tolkuton määrä aikanaan hankittuja käsiaseita. Aikanaan suunnittelussa näille joukoille, jotka tätä vahvuutta lisäävät, kyetään suunnittelemaan sellaiset tehtävät, jotka on mitoitettu oikein tämän varustamistason kanssa, Välivehmas sanoo.
Välivehmas sanoo, että kriisialueilla tehtyjen havaintojen perusteella on nähty, että vähäiselläkin varustuksella oleville joukoille löytyy tehtäviä.
Reserviläiset eivät Välivehmaan mukaan jatkossakaan saa aseita kotiin.
- Jos jotain tämän suuntaista tulisi eteen, se pitäisi käsitellä erikseen. Mitään tämän suuntaista ei siellä selonteossa sanota.