Reservin fyysinen kunto ja ikääntyminen

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
Tässä se ongelma fysiikan kannalta on. Sotilas tarvitsisi 6kk lenkkarit jalassa, ilman mitään lisäkuormaa tehtävää matalatehoista harjoitusta (kävelyä/sauvakävelyä) nousujohteisesti toteutettuna
Ja samalla nuoren ihmisen tuki- ja liikuntaelimistökin vahvistuu, että kestää ne polvet lonkat selkä nilkat....

Sauvakävely on varmasti yksi parhaita pk-harjoitteita. Ja jos tuntuu liian helpolta niin vie homman maastoon. Mäkinousut ovat jees, epätasainen alusta haastaa tasapainon jne. Tasapaino-ominaisuuksien laiminlyöminen kostautui ainakin minulle vaatimattomalla urheilijan urallani. Näin jälkeenpäin se on liian helppo tajuta, toinen on keskivartalon lihasten treenaamisen -välttely-. Kaikkea tätä voi kuitenkin suorittaa pk-rasituksella.

Peruskestävyys on se POHJA, mille rakentuu loppujen lopuksi kaikki. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Ja peruskestävyysliikunta tarpeeksi pitkäkestoisena auttaa pirusti painonhallinnassa, kun katsoo mitä syö.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ongelmaksi muodostuu se, että taistelukoulutus ja jo marssikoulutuskin tst-varustus (lisäkuorma) päällä on teholtaan hyvin monella nuorella niin kovaa, ettei se kehitä peruskestävyysominaisuuksia kovinkaan hyvin.
Tätä on tutkittu ja sen myötä mm. syke- ja laktaattimittaustuloksia on melko paljon, joten johtopäätöksille alkaa olemaan pohjaa.
Eli ongelma on tämän päivän nuoren alhainen peruskestävyystaso. Tämä on aika ilmeinenkin asia, koska nuoriso suosii punttisaliharjoittelua ja mm. pallopelejä, jolloin suorituskyvyn alapää (peruskestävyys) jää heikoksi.
Heikon peruskestävyyden omaava joutuu esim. marssilla TST-varustus päällä jopa hipomaan kestävyyssuorituskykynsä ylärajoja, tehon ollessa anaerobisen kynnyksen tuntumassa kahta puolen.
Eli treeni on kilpaurheilun mittarein mitattuna tehollisesti erittäin kovaa/kuormittavaa, usein jopa selvästi kovempaa kuin kilpaurheiluvalmennuksessa pidetään järkevänä edes hetkellisesti.
Tässä se ongelma fysiikan kannalta on. Sotilas tarvitsisi 6kk lenkkarit jalassa, ilman mitään lisäkuormaa tehtävää matalatehoista harjoitusta (kävelyä/sauvakävelyä) nousujohteisesti toteutettuna. 6kk jälkeen alkaa sitten marssi- ja taistelukoulutus purra paremmin myös fysiikan kehittämisessä.
Itse ajattelisin, että varusmiespalvelukseen pitäisi liittää 1kk "esikuntoiluvaihe" ennen palvelusta. Huonokuntoisella se kunto nousee tuossakin ajassa ihan hyvin, sillä kunnon nousuhan on nopeinta alussa, riippuen lähtötasosta. Samalla voitaisiin tehdä esivalintaa siitä, kenet sijoitetaan mihinkin tehtäviin.

Ajatus tulee IDF:n käytännöstä, joissa moniin taistelujoukkoihin hakeutuvilla on ennen palvelusta valintakoe eli "gibush"/"tryout".
 
Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Ja peruskestävyysliikunta tarpeeksi pitkäkestoisena auttaa pirusti painonhallinnassa, kun katsoo mitä syö.
Ei tarvitse. Sopii polvivaivaisillekin.

1517385597924.png

http://www.kirjastovirma.fi/haapajarvi/sota
 

Ingsoc

Kenraali
BAN
Hyvä että tämä kamppailulajiasia tuli esille!!
Kannatan ja suosittelen lämpimästi kamppailulajiharrastusta jokaiselle sotilaalle ja erityisesti taisteleviin joukkoihin kuuluville. Useimpien kamppailulajien harjoittelussa yhdistyy kestävyys, voima ja kehonhallinta erittäin hyvin. Lisäksi - mitä pidän erittäin tärkeänä - fyysinen kontakti vastustajaan tulee tutuksi. Normaali ihminen kun hyvin suurella todennäköisyydellä menettää hetkeksi (hämmästymisen ja epäuskon tapahtuneeseen takia) toimintakykynsä kun nyrkki läsähtää naamaan. Taistelussa, missä meidän olosuhteissa lähitaistelutilanteet ovat väistämättömiä, tämä on tuhoisaa.
Oikeastaan kaikissa tuntemissani/tietämissäni ammattiarmeijoissa nyrkkeilyllä ja painilla on keskeinen sija sotilaiden fysiikkaharjoittelussa. Niistä ammennetaan myös pohjaa varsinaiselle lähitaistelukoulutukselle.
Kamppailulajeille siis minulta vahva suositus osana sotilaan treeniä.
Minä tervehdin tälläisiä mielipiteitä suurella mielihyvällä.

Vielä 90-luvulla saattoi usein kuulla sellaisia tuhahteluja "että aseetkin on keksitty".

Erityisesti painottaisin tuota henkistä puolta. Aikoinaan varusmiespalveluksessa tuli nähtyä kaikenlaisia urheilijoita ja mielestäni kamppailulajien harrastajilla oli paras asenne. Ei selityksiä, osallistui harjoitteluun mukisematta ja teki parhaansa.

Kamppailulajit myös opettavat paljon sellaista mikä sotilaalle on hyväksi. Hyväksi kamppailijaksi ei tulla ilman kipua ja kovaa harjoittelua. Kunto ja kehonhallinta kasvaa ja varsinkin tietty hyökkäyshenkisyys ja nimenomaan sellaisella fiksulla tavalla.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Tässä kun on katsonut tuota nyky reservin kuntoa (itseni mukaan lukien) vaikka itse jo taidan ikäni puolesta kuulua siihen porukkaan joka kutsutaan palvelukseen vasta siinä vaiheessa kun tosi hätä. Se kunto on sotimisessa aika oleellinen homma ja voisi miettiä, että missä kunnossa on joukko esimerkiksi 10-20km pika siirtämän jälkeen. Onko porukka siinä kunnossa, että se voidaan heittää taisteluun. Entäs taistelussa? Huono kunto voi todella merkittävä tekijä esimerkiksi pitkään jatkuneessa taistelukeskityksessä. Kuinka paljon meillä tulee "tappioita" muusta toiminnasta kuin varsinaisesta taistelutoiminnasta? Kenellä hajoaa pää ja kenellä kroppa. Materiaali on kovin erilaista mitä 80-luvulla saati 40-luvulla kun pojat ja miehet olivat karaistuneet metsä ja maahommissa. Nykyään tuntuu monelle ottavan kunnon päälle jo terassilla istuskelu ja kaljatuopin nostelu. 1h homman vähänkin raskaamman fyysisen homman jälkeen täytyy saada 2h lepoa.

Toki paljon on sitä todella hyvääkin materiaalia. Kysymys onkin suhdeluvusta. Paljon sitä hyvää materiaalia on suhteessa siihen heikkokuntoiseen? Jos ajetellaan komppaniaa eli 150 äijää ja siitä vaikkapa 30% on ylipainoista porukkaa joka ei ole intin jälkeen nostellut kuin tv:n kaukosäädintä niin se 70% joutuu tekemään myös sen 30% hommat.
 

Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
Minä tervehdin tälläisiä mielipiteitä suurella mielihyvällä.

Vielä 90-luvulla saattoi usein kuulla sellaisia tuhahteluja "että aseetkin on keksitty".

Erityisesti painottaisin tuota henkistä puolta. Aikoinaan varusmiespalveluksessa tuli nähtyä kaikenlaisia urheilijoita ja mielestäni kamppailulajien harrastajilla oli paras asenne. Ei selityksiä, osallistui harjoitteluun mukisematta ja teki parhaansa.

Kamppailulajit myös opettavat paljon sellaista mikä sotilaalle on hyväksi. Hyväksi kamppailijaksi ei tulla ilman kipua ja kovaa harjoittelua. Kunto ja kehonhallinta kasvaa ja varsinkin tietty hyökkäyshenkisyys ja nimenomaan sellaisella fiksulla tavalla.
Ehkäpä tärkein ominaisuus, mitä kamppailulajien harrastajalta vaaditaan, on itsekuri. Sen myötä tulee sitten se harjoitteluasenne, kivun kesto. Itsekuria vaaditaan myös hyvältä sotilaalta. Polla ei saa pettää.. ja hötkyilyyn ei ole varaa...
 

Fremen

Ylipäällikkö
Ehkäpä tärkein ominaisuus, mitä kamppailulajien harrastajalta vaaditaan, on itsekuri. Sen myötä tulee sitten se harjoitteluasenne, kivun kesto. Itsekuria vaaditaan myös hyvältä sotilaalta. Polla ei saa pettää.. ja hötkyilyyn ei ole varaa...
Näin se vaan on... itse olin 19-24-vuotiaana käytännössä ilman tupakkaa ja alkoholia (noh jotain poikkeuksia luonnollisesti :)), ja ilman olutta siis! Itsekuri on keskeistä, muita ei voi syytellä jos tulee pataan omien sössimisten seurauksena. Lisäksi painoa piti valitettavasti seurata aika tarkasti, joten pitsat ja mättö-festit oli ainoastaan erityistilaisuuksiin, tai piti taas mennä pinkomaan metsään kulutushenkisesti...

Hieno juttu että reserviläisveli @Bodyguard herätit tämän ehkä kaikkein tärkeimmän maanpuolustusketjun taas henkiin, ilman sotilaskuntoa ei vanhan suomalaisen sotilaskunnian muisteluilla kovin pitkälle pötkitä. Todellakaan.
 
Top