Vonka
Supreme Leader
Mitäs ihmetta, oletko jo pistänyt perintökarhut kiertoon?
Kai tuolta maatukikohdasta navetan vintiltä löytyisivät vanhat Järviset ja jopa mettäsukset mutta mennään niillä nyt ihan omaan tahtiin vain...
Kai tuolta maatukikohdasta navetan vintiltä löytyisivät vanhat Järviset ja jopa mettäsukset mutta mennään niillä nyt ihan omaan tahtiin vain...
Helikopteri
Kersantti
Tämä oli kyllä mielenkiintoista kuultavaa. Kuuntelin läpi ja tässä pääpointteja:
1. Taistelijan tehtäväkohtaiset kuntovaatimukset vaihtelevat ja nyt on luotu tehtäväkohtaiset kuntoluokat.
2. Varusmiesaineksen kunnon heikkeneminen on hidastunut. Varusmiesten kuntotaso on polarisoitunut. Rapakuntoista ja ylipainoista sakkia on enemmän kuin koskaan. Hyväkuntoinen kärki taas on hyväkuntoista ja on viitteitä siitä, että sitä on myös enemmän. Myös lihaskunnon kasvu on pysähtynyt.
-> Kahdesta edellisestä johtuen alokkaan kunto aletaan ottamaan huomioon kun miehiä sijoitetaan.
- Sotilaan vaatimukset ovat muuttuneet.
* Voiman merkitys on korostunut, koska sotilas on nykyään rakennetulla alueella taisteleva muuli. Pelkkä voima ei riitä vaan intervallityyppistä anaerobista kestävyttä ja sitkeyttä tarvitaan myös. Tätä otetaan liikuntakoulutuksessa mukaan myös.
- Kuinkas ollakaan on huomattu, että parhaiten toimiva fyysisen suorituskyvyn kasvattamiseen olisi yksilöllinen ohjelmointi kullekin koulutettavalle. Optimaalisessa tilanteessa otettaisiin samanlainen ote koulutukseen kun huippu-urheilijoilla. ( Tämän realistinen toteuttaminen taas... )
- Lisäksi mielenkiintoinen ajatus oli, että reserviin astuessa kullekin taistelijalle annettaisiin matkaan henkilökohtaine kunto-ohjelma ja tavoitteet.
---------------------------------
Luulisin siis, että meillä on toivoa löytää tarpeeksi hyväkuntoista porukkaa taistelevaan kärkeen, kun muita paikkoja miehitetään huonokuntoisemmalla porukalla.
Tuo voiman ja anaerobisen kunnon tarpeen kasvu on kyllä ymmärrettävää.
Erittäin mielenkiintoista miten tuon kouluttaminen asevelvollisille saadaan hoidettua muun koulutuksen ohessa.
Näin teoreettisella tasolla voiman ja kestävyyden parantumisen adaptaatiot ovat keskenään vastakkaisia. Käytännön tasolla rapakuntoiselle noita voidaan molempia kehittää samaan aikaan. Edistyneemmillakin kyllä, kuhan tiedetään, mitä ollaan tekemässä. Urheiluvalmennuksessa tämä on ollut arkipäivää varmaan päälle viisikymmentä vuotta.
Siellä otetaan huomioon kunkin valmennettavan yksilölliset palautumisresurssit, jotta saadaan aikaan optimaalinen kehitys ja samalla hallitaan vammautumisriskiä. Kaikki harjoittelu huomioidaan yhtenä kokonaisuutena, sillä kaikki stressi syö palautumisresursseja. On siis erilaisia kausia, jolloin painotetaan eri komponentteja, esimerkiksi tekniikkaa, voimaa tai kestävyyttä.
Sotilaskoulutuksessa taas tuo ei ole niin yksinkertaista. Isolle heterogeeniselle joukolle tuollainen on ihan helvetin vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Miten esimerkiksi ajoitat koko komppanialle over reaching ja superkompensaatiovaiheet niin, että ne osuu kaikille yhtäaikaa..
Kaikille koulutettaville ei voi henkilökohtaista valmentajaakaan palkata.
Lisäksi aikaa on vain puoli vuotta ja taistelukoulutus vie oman osansa palautumiresursseista.
Tämä oli kyllä mielenkiintoista kuultavaa. Kuuntelin läpi ja tässä pääpointteja:
1. Taistelijan tehtäväkohtaiset kuntovaatimukset vaihtelevat ja nyt on luotu tehtäväkohtaiset kuntoluokat.
2. Varusmiesaineksen kunnon heikkeneminen on hidastunut. Varusmiesten kuntotaso on polarisoitunut. Rapakuntoista ja ylipainoista sakkia on enemmän kuin koskaan. Hyväkuntoinen kärki taas on hyväkuntoista ja on viitteitä siitä, että sitä on myös enemmän. Myös lihaskunnon kasvu on pysähtynyt.
-> Kahdesta edellisestä johtuen alokkaan kunto aletaan ottamaan huomioon kun miehiä sijoitetaan.
- Sotilaan vaatimukset ovat muuttuneet.
* Voiman merkitys on korostunut, koska sotilas on nykyään rakennetulla alueella taisteleva muuli. Pelkkä voima ei riitä vaan intervallityyppistä anaerobista kestävyttä ja sitkeyttä tarvitaan myös. Tätä otetaan liikuntakoulutuksessa mukaan myös.
- Kuinkas ollakaan on huomattu, että parhaiten toimiva fyysisen suorituskyvyn kasvattamiseen olisi yksilöllinen ohjelmointi kullekin koulutettavalle. Optimaalisessa tilanteessa otettaisiin samanlainen ote koulutukseen kun huippu-urheilijoilla. ( Tämän realistinen toteuttaminen taas... )
- Lisäksi mielenkiintoinen ajatus oli, että reserviin astuessa kullekin taistelijalle annettaisiin matkaan henkilökohtaine kunto-ohjelma ja tavoitteet.
---------------------------------
Luulisin siis, että meillä on toivoa löytää tarpeeksi hyväkuntoista porukkaa taistelevaan kärkeen, kun muita paikkoja miehitetään huonokuntoisemmalla porukalla.
Tuo voiman ja anaerobisen kunnon tarpeen kasvu on kyllä ymmärrettävää.
Erittäin mielenkiintoista miten tuon kouluttaminen asevelvollisille saadaan hoidettua muun koulutuksen ohessa.
Näin teoreettisella tasolla voiman ja kestävyyden parantumisen adaptaatiot ovat keskenään vastakkaisia. Käytännön tasolla rapakuntoiselle noita voidaan molempia kehittää samaan aikaan. Edistyneemmillakin kyllä, kuhan tiedetään, mitä ollaan tekemässä. Urheiluvalmennuksessa tämä on ollut arkipäivää varmaan päälle viisikymmentä vuotta.
Siellä otetaan huomioon kunkin valmennettavan yksilölliset palautumisresurssit, jotta saadaan aikaan optimaalinen kehitys ja samalla hallitaan vammautumisriskiä. Kaikki harjoittelu huomioidaan yhtenä kokonaisuutena, sillä kaikki stressi syö palautumisresursseja. On siis erilaisia kausia, jolloin painotetaan eri komponentteja, esimerkiksi tekniikkaa, voimaa tai kestävyyttä.
Sotilaskoulutuksessa taas tuo ei ole niin yksinkertaista. Isolle heterogeeniselle joukolle tuollainen on ihan helvetin vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Miten esimerkiksi ajoitat koko komppanialle over reaching ja superkompensaatiovaiheet niin, että ne osuu kaikille yhtäaikaa..
Kaikille koulutettaville ei voi henkilökohtaista valmentajaakaan palkata.
Lisäksi aikaa on vain puoli vuotta ja taistelukoulutus vie oman osansa palautumiresursseista.
Tämä oli hyvää tekstiä ja lopussa ongelma kiteytettiin hyvin!
Ihmisen fysiikan kehittäminen on ainakin teoriassa aika yksinkertaista ja jopa helppoa. Siinä toimivat lainalaisuudet on tosiaan tunnettu pääpiirteissään jo ainakin sen 50 vuotta varsin hyvin.
Näinollen sotilaan saaminen tehtävien kannalta riittävän hyvään fyysiseen kuntoon ei ole esimerkiksi ammattiarmeijoissa kovinkaan iso ongelma. Siellä nimittäin on asevelvollisuus- ja reserviläisarmeijaan nähden yksi olennainen etu:
Joukko on yhtenäisenä treenattavissa riittävän pitkään. Riittävän pitkä aika mahdollistaa tarkoituksenmukaisesti nousujohteisen harjoittelun ja sen jatkumisen riittävän pitkään. Riittävän pitkä aika mahdollistaa myös jossakin määrin yksilöllisen harjoitusohjelman noudattamisen jompaan kumpaan ääripäähän kuuluvien sotilaiden kohdalla.
Meillä tilanne taas on se, että aikaa on se 6kk. Se on liian lyhyt aika fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen. Toki varsinkin huonokuntoisten kohdalla kehitys voi olla suurta, mutta tosiasiassa silloin päästään vasta tasolle, joka on riittävä lähtötaso varsinaisen harjoittelun aloittamiseksi.
Siinä vaiheessa sotilas siirtyykin jo reserviin, jolloin fysiikan kehittäminen jää yksilön vastuulle. Kuten käy viimeistään 12kk kohdalla lopuillekin. Tämä onkin meillä se suurin haaste tässä asiassa. Viimeistään 12kk kohdalla sotilaat siirtyvät reserviin, vastuu fysiikan kehittämisestä ja ylläpitämisestä jää heidän henk.koht motivaationsa varaan. Ammattiarmeijassa sotilaalla on järjestelmän puolesta tarjottu treeniaika, treenivälineet, tarvittavat olosuhteet ja ohjaus treeniajan käytölle. Meillä tämä jää 6-12kk jälkeen sotilaan omalle kontolle.
Noh, sitten vaan toivomaan, että seuraava YH on tarpeeksi pitkä.
Kyllä se muutama nuorin ikäluokka on kuitenkin saatavissa kohtuullisessa ajassa tarpeeksi suorituskykyiseen vetoon. Ja pakko on yleensä aina varsin hyvä opettaja.Olisko kuitenkin todellinen vipuvarsi toisessa päässä varusmiespalvelusta? Omien havaintojen perusteella reserviläisille tulee yleensä se rupsahdus tuolla 25+ vuotta kohdassa. Tällöin sodanajan kuraportaaseen olisi 5-6 ikäluokkaa (18-25 vuotiaat) kohtuullisen kenttäkelpoisia porukoita joka tapauksessa.
Jos vapaaehtoisen maanpuolustuksen kärkihanke olisi ottaa koppi 17 - 18 vuotiaista huonokuntoisista edes jotenkin maanpuolustukseen myönteisesti suhtautuvista, voisi tällä saada jotain apuja rapakuntoisten alokkaiden ongelmaan ja nuorten reserviläisten kunnossapysymiseen.
Sopiva nuorisotoiminta, joka painottuu - ei niinkään kunnonkohotukseen - vaan liikunnaliseen/ulkoilulliseen elämäntapaan, voisi ratkaista molemmat ongelmat. Nuorena opittu liikunnallisuus ei tietenkään tuota yhtä kovakuntoisia reserviläisiä, kun kunnon valmennus, mutta... Suurimmalla olla ressuja ei vaan ole (kilpa)urheilijan motivaatiota, jota kuntohjeiden/ohjelmien noudattaminen työn/opiskelun/biletyksen ohella vaatii. Elämäntapa on voimakas motivaattori - oikeassa elämässä vahvaa lääkettä.
Periaatteessa matalammilla tavoitteilla aikaisemmin saadan iso läjä toteutuvia hyötyjä.
Helikopteri
Kersantti
Näillä parametreilla ikävä kyllä on mentävä. Minusta nuo PV:n suunnitelmat on näillä reunaehdoilla kuitenkin yllättävän fiksut:
Erilaisia tehtäviä sotilaille on monenlaisia, eikä kaikissa hyvä kunto ole mikään absoluuttinen välttämättömyys.
Koska tasajako ei ole taktiikkaa, sijoitetaan hyväkuntoiset niihin paikkoihin, jossa sitä kuntoa ehdottomasti tarvitaan.
Tilastollisesti hyväkuntoinen nuori on paremmassa kunnossa myös vanhempana. Tähän on tietysti kaksi syytä:
- kerran löydetty liikunnan ilo kantaa läpi elämän.
- Karu totuus on, että geneettisesti toiset yksilöt vain pitävät liikunnasta enemmän kuin toiset. Tästä löytyy selkeää faktaa rottakokeista ja käytännön kokemukset ihmisistä kyllä tukee teoriaa..
Minusta tässä on avuksi vielä se, että kuntotasojen polarisoitumisen ansiosta hyväkuntoisia on yllättävänkin paljon kussakin ikäluokassa.
Ennenvanhaan vanhaan penskat teki fyysistä työtä ja vielä minunkin sukupolveni pelaili jalkapalloa ja jääkiekkoa porukalla omalla ajallaan huvikseen. Melkein kaikilla oli jotain aktiviteettia ja suhteellisen ok peruskunto.
Nykyään liian iso osa nuorista miehistä lähinnä istuu konsolin/tietokoneen/älypuhelimen ääressä ja syö roskaruokaa. Keskimääräinen kunto ei ole nykyistä tätä enempää huonompi, koska toisesta ääripäästä löytyy enemmän hyväkuntoista sakkia, kuin esimerkiksi omasta ikäluokastani aikanaan. Erityisesti lihaskuntoa löytyy yllättävänkin hyvin.
Yksi syy on tietysti se, että nykyään löytyy enemmän jo pienestä pitäen systemaattisesti valmennettuja urheilijoita.
Ihan selvästi merkittävin syy on kuitenkin siinä, että hyväkuntoisen näköinen fysiikka vaikuttaa nuorilla miehillä paljon enemmän naisonneen, kuin vaikka omassa nuoruudessani. Nuorten miesten paineet ulkonäön suhteen alkavat olla samaa luokkaa, kuin nuorilla naisilla. Heittäisin, että varmaan kolmannes tai jopa puolet nuorista miehistä ainakin yrittää käydä nykyään salilla.
Vaikka sota ei mitään bodareita kaipaakaan, niin minusta tuossa olisi sauma, jota PV voisi härskisti hyödyntää, sillä perusvoimatasojen kasvattaminen (6-8 toistoa) isoissa perusliikkeissä (kyykky, mave,penkki, leuanveto, pystypunnerrus) on vasta-alkajalle erittäin järkevää treeniä sekä suorituskyvyn, että "fysiikan" kannalta.
Jos porukan pistäisi pariin - kolmeen kertaan viikossa salille ihan perusohjelmaa tahkoamaan samalla parhaat perusliikkeet opettaen, niin sillä saataisiin voimatasoja kasvatettua juuri sen verran kun se vm-aikana on yleensäkään mahdollista. Levytangot ja painot ovet suhteellisen edullinen investointi.
Intervallikestävyys taas kehittyy aika hyvin kun mennään syöksyen eteenpäin
Tuohonkin voisi jotain crossfit henkistä farmarikävelyä ja kelkan vetämistä tai työntämistä ottaa lisäksi, jos ei tst-koulutus riitä.
Itse lisäisin vielä sen kulman, että muonituksessa säädettäisiin edes pikkaisen enemmän proteiinia ruokavalioon mukaan, niin voimaharjoittelun hyödyt realisoituisivat paremmin.
Jos tuohon ottaisi mukaan myös sopivan markkinointiviestinnällisen(köh propaganda köh) otteen, niin mahdollisuudet olisivat rajattomat: Hyvän kunnon mainostaminen on tietysti aina positiivinen juttu, mutta sopiva primitiivisempiin vietteihin vetoaminen on aivan eri planeetalta
Meiltä kyllä löytyy markkinointiviestinnän ammattilaisia viestimään asia tarpeeksi hienovaraisesti, mutta sopivasti alitajuntaan upottaen..
Näin harrastus saattaisi kantaa muutama vuoden verran VM-palveluksen jälkeenkin.
Näin se hyvin pitkälti on.
Tosin "ikävä" tosiasia tässä asiassa on se ettei kestävyyssuorituskykyä fysiikkaa vaativissa sotilashommissa korvaa kertakaikkiaan mikään. Voiman merkitys on lisääntynyt monestakin syystä. Nuorisoa on mainitsemistasi syistä hyvin helppo ohjata puntille ja entistäkin vaikeampi kestävyysharjoittelun pariin.
Tämä on aavistuksen ongelmallista, koska ahkera voimatreenaaja uskoo usein itse olevansa hyvässä kunnossa - ja onkin - mutta ei sellaisessa kunnossa joka olisi sotilaalle hyvä.
CF on parempi kuin perinteinen "jumipuntti", mutta niin epätrendikästä kuin se onkin, niin parasta jumppaa taisteleville joukoille on koko kroppaa kuormittava kestävyysurheilu kuten esim. hiihto ja triathlon painottaen voimaharjoittelua hieman enemmän kuin em. lajien (kilpa)valmennuksessa yleisesti tehdään.
Henk.koht. olen kokeillut nuo erilaiset voimalajihommat - ja todennut että paras palata nöyrin mielin takaisin kestävyyspainotteisen harjoittelun pariin, ainakin jos tavoite on mahdollisimman hyvä "sotilaskunto" omiin tehtäviini nähden.
Tosin "ikävä" tosiasia tässä asiassa on se ettei kestävyyssuorituskykyä fysiikkaa vaativissa sotilashommissa korvaa kertakaikkiaan mikään. Voiman merkitys on lisääntynyt monestakin syystä. Nuorisoa on mainitsemistasi syistä hyvin helppo ohjata puntille ja entistäkin vaikeampi kestävyysharjoittelun pariin.
Tämä on aavistuksen ongelmallista, koska ahkera voimatreenaaja uskoo usein itse olevansa hyvässä kunnossa - ja onkin - mutta ei sellaisessa kunnossa joka olisi sotilaalle hyvä.
CF on parempi kuin perinteinen "jumipuntti", mutta niin epätrendikästä kuin se onkin, niin parasta jumppaa taisteleville joukoille on koko kroppaa kuormittava kestävyysurheilu kuten esim. hiihto ja triathlon painottaen voimaharjoittelua hieman enemmän kuin em. lajien (kilpa)valmennuksessa yleisesti tehdään.
Henk.koht. olen kokeillut nuo erilaiset voimalajihommat - ja todennut että paras palata nöyrin mielin takaisin kestävyyspainotteisen harjoittelun pariin, ainakin jos tavoite on mahdollisimman hyvä "sotilaskunto" omiin tehtäviini nähden.
Fremen
Greatest Leader
Itse huomasin armeijassa että thai-nyrkkeily oli hyvää valmennusta TRA-hommiin (KaartP/ JK), meillä treeneissä (joita oli 4-5krt viikossa) kaikki harjoittelu (istumaannousuista lähtien) tehtiin ottelunomaisesti (3min päällä, 1min taukoa).
Tästä tuli intervallinomainen rutiini ihan selkäytimeen, ja kyllä yli kolme minsaakin tietysti meni mutta tollanen kolmen minuutin täysrutistuskin pistää miehen aika vakavaksi... vapaaottelussa erät ovat 5min, joka saa kyllä meikäläiseltä massiiviset propsit. Ite en olisi moiseen halunnut/ pystynyt
.
Omassa joukkueessani 1994 oli thai-nyrkkeilijöitä viisi, joista kolme rj ja minä jj... eli jonkinlaisena valintaperusteenakin harrastusta ilmeisesti käytetty, mistä pointsit jo silloiselle PV:lle. Lisäksi santiksesta sai treenivapaata todella hyvin, mikä oli myös positiivista. Varmasti myös kapiaisten omat liikuntaharrastukset/ preferenssit vaikuttavat, meillä oli vääpelinä sotilaiden SM-painien kultamitalisti jossain hyvin kevyessä sarjassa, joka viskoi meitä viittä menemään siihen malliin ettei jäänyt paljoa energiaa mussutteluun, mutta myös opetti ja neuvoi voimaharjoittelussa (esim. 360 asteen niskakävely ilman että pyörätuoli kutsuu).
Kaiken kaikkiaan jäi todella positiivinen vaikutelma varusmiesajalta PV:n suhtautumisesta otteluharrastuksiin, siis jos itse halusi niin käytössä oli komppanian hankkimat thai-padit, mitsit, pari säkkiä jne. Ja kaikki tämä siis jo vuonna 1994!
Tästä tuli intervallinomainen rutiini ihan selkäytimeen, ja kyllä yli kolme minsaakin tietysti meni mutta tollanen kolmen minuutin täysrutistuskin pistää miehen aika vakavaksi... vapaaottelussa erät ovat 5min, joka saa kyllä meikäläiseltä massiiviset propsit. Ite en olisi moiseen halunnut/ pystynyt
.Omassa joukkueessani 1994 oli thai-nyrkkeilijöitä viisi, joista kolme rj ja minä jj... eli jonkinlaisena valintaperusteenakin harrastusta ilmeisesti käytetty, mistä pointsit jo silloiselle PV:lle. Lisäksi santiksesta sai treenivapaata todella hyvin, mikä oli myös positiivista. Varmasti myös kapiaisten omat liikuntaharrastukset/ preferenssit vaikuttavat, meillä oli vääpelinä sotilaiden SM-painien kultamitalisti jossain hyvin kevyessä sarjassa, joka viskoi meitä viittä menemään siihen malliin ettei jäänyt paljoa energiaa mussutteluun, mutta myös opetti ja neuvoi voimaharjoittelussa (esim. 360 asteen niskakävely ilman että pyörätuoli kutsuu).
Kaiken kaikkiaan jäi todella positiivinen vaikutelma varusmiesajalta PV:n suhtautumisesta otteluharrastuksiin, siis jos itse halusi niin käytössä oli komppanian hankkimat thai-padit, mitsit, pari säkkiä jne. Ja kaikki tämä siis jo vuonna 1994!
Hyvä että tämä kamppailulajiasia tuli esille!!
Kannatan ja suosittelen lämpimästi kamppailulajiharrastusta jokaiselle sotilaalle ja erityisesti taisteleviin joukkoihin kuuluville. Useimpien kamppailulajien harjoittelussa yhdistyy kestävyys, voima ja kehonhallinta erittäin hyvin. Lisäksi - mitä pidän erittäin tärkeänä - fyysinen kontakti vastustajaan tulee tutuksi. Normaali ihminen kun hyvin suurella todennäköisyydellä menettää hetkeksi (hämmästymisen ja epäuskon tapahtuneeseen takia) toimintakykynsä kun nyrkki läsähtää naamaan. Taistelussa, missä meidän olosuhteissa lähitaistelutilanteet ovat väistämättömiä, tämä on tuhoisaa.
Oikeastaan kaikissa tuntemissani/tietämissäni ammattiarmeijoissa nyrkkeilyllä ja painilla on keskeinen sija sotilaiden fysiikkaharjoittelussa. Niistä ammennetaan myös pohjaa varsinaiselle lähitaistelukoulutukselle.
Kamppailulajeille siis minulta vahva suositus osana sotilaan treeniä.
Kannatan ja suosittelen lämpimästi kamppailulajiharrastusta jokaiselle sotilaalle ja erityisesti taisteleviin joukkoihin kuuluville. Useimpien kamppailulajien harjoittelussa yhdistyy kestävyys, voima ja kehonhallinta erittäin hyvin. Lisäksi - mitä pidän erittäin tärkeänä - fyysinen kontakti vastustajaan tulee tutuksi. Normaali ihminen kun hyvin suurella todennäköisyydellä menettää hetkeksi (hämmästymisen ja epäuskon tapahtuneeseen takia) toimintakykynsä kun nyrkki läsähtää naamaan. Taistelussa, missä meidän olosuhteissa lähitaistelutilanteet ovat väistämättömiä, tämä on tuhoisaa.
Oikeastaan kaikissa tuntemissani/tietämissäni ammattiarmeijoissa nyrkkeilyllä ja painilla on keskeinen sija sotilaiden fysiikkaharjoittelussa. Niistä ammennetaan myös pohjaa varsinaiselle lähitaistelukoulutukselle.
Kamppailulajeille siis minulta vahva suositus osana sotilaan treeniä.
Vonka
Supreme Leader
Itse huomasin armeijassa että thai-nyrkkeily oli hyvää valmennusta TRA-hommiin (KaartP/ JK), meillä treeneissä (joita oli 4-5krt viikossa) kaikki harjoittelu (istumaannousuista lähtien) tehtiin ottelunomaisesti (3min päällä, 1min taukoa).
Tästä tuli intervallinomainen rutiini ihan selkäytimeen, ja kyllä yli kolme minsaakin tietysti meni mutta tollanen kolmen minuutin täysrutistuskin pistää miehen aika vakavaksi... vapaaottelussa erät ovat 5min, joka saa kyllä meikäläiseltä massiiviset propsit. Ite en olisi moiseen halunnut/ pystynyt
Omassa joukkueessani 1994 oli thai-nyrkkeilijöitä viisi, joista kolme rj ja minä jj... eli jonkinlaisena valintaperusteenakin harrastusta ilmeisesti käytetty, mistä pointsit jo silloiselle PV:lle. Lisäksi santiksesta sai treenivapaata todella hyvin, mikä oli myös positiivista. Varmasti myös kapiaisten omat liikuntaharrastukset/ preferenssit vaikuttavat, meillä oli vääpelinä sotilaiden SM-painien kultamitalisti jossain hyvin kevyessä sarjassa, joka viskoi meitä viittä menemään siihen malliin ettei jäänyt paljoa energiaa mussutteluun, mutta myös opetti ja neuvoi voimaharjoittelussa (esim. 360 asteen niskakävely ilman että pyörätuoli kutsuu).
Kaiken kaikkiaan jäi todella positiivinen vaikutelma varusmiesajalta PV:n suhtautumisesta otteluharrastuksiin, siis jos itse halusi niin käytössä oli komppanian hankkimat thai-padit, mitsit, pari säkkiä jne. Ja kaikki tämä siis jo vuonna 1994!
Me alamme olla jo kirjoituspöytäiässä, mutta kyllä me varmasti vielä yhden perkin suojaisimme vaikka kahdestaan.
Monissa armeijoissa se onkin varsin käytetty urheilulaji.
Helikopteri
Kersantti
Kamppailulajit ovat myös kertakaikkisen hieno tapa näyttää pelkkää punttia harrastaneille kavereille, miten tärkeää myös se kestävyyskunto on.
Ai mistäkö tiedän? Sanotaanko, että se on varsin opettavainen kokemus kun painisparri parempikuntoista, mutta heikompaa, vastustajaa vastaan muuttuu helvetillisessä happivajeessa tapahtuvaksi epätoivoiseksi sätkimiseksi ja räpiköinniksi..
Sama käy myös hanskat kädessä - samoin koettu on - kumminkin päinKamppailulajit ovat myös kertakaikkisen hieno tapa näyttää pelkkää punttia harrastaneille kavereille, miten tärkeää myös se kestävyyskunto on.
Ai mistäkö tiedän? Sanotaanko, että se on varsin opettavainen kokemus kun painisparri parempikuntoista, mutta heikompaa, vastustajaa vastaan muuttuu helvetillisessä happivajeessa tapahtuvaksi epätoivoiseksi sätkimiseksi ja räpiköinniksi..
Sama käy myös hanskat kädessä - samoin koettu on - kumminkin päin
Tästä tulee mieleen ensitapaaminen silloisen tulevan ja sitten muutaman vuoden jälkeen ex-tyttöystävän kanssa. Oli sellainen leiri, jossa oli eri lajien harrastajia. Ja meikä pistettiin pariksi naispuolisen brassi-ranskalaisen-jenkin kanssa kun otettiin pientä sparria. Ajattelin, että tuo 160cm nainen ei kumminkaan lyö kovaa ja kokeilin mielestäni sellasta "fiksua" kombinaatiota. Sitten olinkin selälläni lattialla ja toinen kysyy, että "are you all right?". Oli kuulemma tullu aika komee osuma suoraan vastapalloon, ei tosin päähän mutta palleaan.
Nainen olikin sattumalta 1. dan musta vyö kyokushinkai-karatessa ja tottunu aika full contactiin...
Sen siitä saa kun aliarvioi vastustajaa.
Viimeksi muokattu:
Fremen
Greatest Leader
Kyokushinkain toivat vissiin Suomeen aikoinaan Niinikedon Ave ja Risto Väntar... joskus tulivat vanhemmat herrat ottelupiireissä käytävillä vastaan, ei tullut mieleenkään että tässä olisi pari ukkoa joille kannattaisi ruveta sanomaan tai kyselemään yhtään mitään.Tästä tulee mieleen ensitapaaminen silloisen tulevan ja sitten muutaman vuoden jälkeen ex-tyttöystävän kanssa. Oli sellainen leiri, jossa oli eri lajien harrastajia. Ja meikä pistettiin pariksi naispuolisen brassi-ranskalaisen-jenkin kanssa kun otettiin pientä sparria. Ajattelin, että tuo 160cm nainen ei kumminkaan lyö kovaa ja kokeilin mieletäni sellasta "fiksua" kombinaatiota. Sitten olinkin selälläni lattialla ja toinen kysyy, että "are you all right?". Oli kuulemma tullu aika komee osuma suoraan vastapalloon, ei tosin päähän mutta palleaan.
Nainen olikin sattumalta 1. dan musta vyö kyokushinkai-karatessa ja tottunu aika full contactiin...
Noista Niinikedon paljasjalkatreeneistä pakkasella ulkona liikkui aikoinaan kaikenlaista legendaa, itse en siellä treenannut koskaan. Olivat ihan täysin full contact -valmentajia ja ottelijansa pärjäsivät vissiin ihan hyvin myös (amatööri) thai-säännöillä (ei kyynärpäälyöntejä kasvoihin/ päähän) joilla Suomessa ennen tätä vapaaottelu-buumia oteltiin ikäänkuin mahdollisimman "vapaasti".
Helikopteri
Kersantti
Kun on tilaisuus tentata asiaa syvällisemmin ymmärtävää, niin olisi mukava kuulla mielipiteesi siitä, että kuinka iso osa tarvittavan aerobisen kunnon kehittävästä ärsykkeestä pystytään saamaan normaalilla taistelukoulutuksella?
Ja kuinka iso osa kestävyyskunnon kehittämisestä joudutaan hakemaan liikuntakoulutuksen puolelta?
(Tiedän, että kysymys on jo lähtökohdiltaan hölmö, koska yksilöt eroavat toisistaan pohjakunnoltaan ja genetiikaltaan todella paljon. Tietysti sijoitus vaikuttaa paljon myös.)
Periaatteessahan kova tst-koulutus tilanteen mukaisissa varusteissa on varsin herkullista intervallitreeniä. Lisäksi erilaiset ilman kalustoa suoritettavat siirtymät ovat hyvää matalamman sykkeen treeniä.
Oman ymmärrykseni valossa näkisin tilanteen mukaisen aerobisen olevan kuitenkin parempi vaihtoehto liikuntakoulutukseen verrattuna, koska siitä löytyy autenttinen hermostollinen komponentti myös. Tarkoitan siis sitä ilmiötä, että harjoittelemalla tiettyä motorista suoritetta tarpeeksi, hermosto oppii tekemään kyseisen suoritteen optimaalisemmin.
Eslmerkkinä siis vaikkapa pitkän matkan juoksijat joiden askellus on hioutunut äärimmäisen energiataloudelliseksi jänteisiin varastoitunutta elastista energiaa maksimaalisesti hyödyntäväksi. Tai vaikkapa entisaikojen metsurit, joiden työliikkeet olivat vastaavasti myös äärimmäisen taloudellisia.
Luonnollisesti tst-koulutuksessa kehittyvät myös muutkin sotilaan taidot.
Perusvoimatasojen kasvatus taas kilpailusuoritetta vastaavilla liikkeillä on ainakin urheiluvalmennuksessa ilmeisen ongelmallista. Lähestulkoon lajissa kuin lajissa tupataan perusvoima rakentamaan vanhalla kunnon levytangolla.
arix
Respected Leader
off topic. Sensuuri iskee:
Best Color Panzergruppe Kleist Battle of France 1940
Deutsche Wehrmacht History
Tietyt ominaisuudet on poistettu käytöstä tässä videossa.
Tästä videosta on poistettu käytöstä tiettyjä toimintoja käyttäjäraporttien perusteella. Kommentit, jakaminen ja videoehdotukset eivät ole käytettävissä, koska tämän videon sisältö voi olla sopimatonta tai loukkaavaa osalle käyttäjistä.
Ongelmaksi muodostuu se, että taistelukoulutus ja jo marssikoulutuskin tst-varustus (lisäkuorma) päällä on teholtaan hyvin monella nuorella niin kovaa, ettei se kehitä peruskestävyysominaisuuksia kovinkaan hyvin.
Tätä on tutkittu ja sen myötä mm. syke- ja laktaattimittaustuloksia on melko paljon, joten johtopäätöksille alkaa olemaan pohjaa.
Eli ongelma on tämän päivän nuoren alhainen peruskestävyystaso. Tämä on aika ilmeinenkin asia, koska nuoriso suosii punttisaliharjoittelua ja mm. pallopelejä, jolloin suorituskyvyn alapää (peruskestävyys) jää heikoksi.
Heikon peruskestävyyden omaava joutuu esim. marssilla TST-varustus päällä jopa hipomaan kestävyyssuorituskykynsä ylärajoja, tehon ollessa anaerobisen kynnyksen tuntumassa kahta puolen.
Eli treeni on kilpaurheilun mittarein mitattuna tehollisesti erittäin kovaa/kuormittavaa, usein jopa selvästi kovempaa kuin kilpaurheiluvalmennuksessa pidetään järkevänä edes hetkellisesti.
Tässä se ongelma fysiikan kannalta on. Sotilas tarvitsisi 6kk lenkkarit jalassa, ilman mitään lisäkuormaa tehtävää matalatehoista harjoitusta (kävelyä/sauvakävelyä) nousujohteisesti toteutettuna. 6kk jälkeen alkaa sitten marssi- ja taistelukoulutus purra paremmin myös fysiikan kehittämisessä.