Ruotsin sukellusvenejahti

Täytyy muistaa, että Berner on ollut aktiivipalveluksessa 80-luvulla ja 80-90 lukujen taitteessa, en tiedä milloin hän on jäänyt reserviin. Joskus 90-luvun puolessa välissä Suomi otti käyttöön yleismaailmallisen tavan eli 12' alueveden kun tätä ennen Suomen aluevesiraja oli kulkenut vain 3' rannikolta. Niinpä Suomen aluemeri laajeni huomattavasti. Aiemmin mahdollisia poijuja on kenties vehkeilty Suomen aluevesien ulkopuolella, mutta tietty hyvin lähellä Suomea koska aluevesiraja heijasti YYA Suomea muutenkin - emmehän halunneet vaikeuttaa Neuvostoliiton tiedonkeruuta kohtuuttomasti! En tiedä vaikuttaako tää, mut tulipa vaan mieleen tollanenkin.
 
Unohdetaan Aftonbladet hetkeksi.

- Meillä on kaksi uutta havaintoa. Kyse on siis vakavista ja jatkuvista loukkauksista, Ruotsin merivoimien kontra-amiraali Anders Grenstad kertoi.

Grenstad totesi, että loukkauksia on mahdoton hyväksyä. Ruotsin puolustusvoimat aikoo jatkaa toimintaa niin kauan kuin tarve vaatii. Etsinnät jatkuvat täydellä teholla.

- Tietoja analysoidaan ja lisää kerrotaan heti, kun meillä on varmaa kerrottavaa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288753629873.html?pos=ok-nln
 
Koko kohu poikii nyt "havaintoja". Kalastaja-Ovet ja öljytankkerit sotkettu mukaan.

Tästä taitaa tulla farssi, ellei ole tullut jo.
 
Miten tiedustelupoiju toimittaa tietonsa eteenpäin? Toimittaako mitenkään? Vaihdetaan poiju uuteen, kun nauha on täynnä? Olisiko tällainen operaatio mennyt metsään Ruotsin vesillä?
 
Vakava kysymys.

Ruotsalaiset halusivat kaikki katseet yhteen asiaan. Miksi?

Norjan sarjamurhaaja oli uutisissa vain pari päivää.
 
Vakava kysymys.

Ruotsalaiset halusivat kaikki katseet yhteen asiaan. Miksi?

Norjan sarjamurhaaja oli uutisissa vain pari päivää.

Valotatko hieman, että mikä yhteys noilla on?

Olisiko ruotsalaisten pitänyt antaa vanjan sukellella rauhassa? Länsimaassa kun ei oikein voi estää tiedotusvälineitä kiinnostumasta tuollaisesta operaatiosta.
 
Vertasin asioiden suuruusluokkaa versus media-aika.

Mikäli ainoa reaalinen juttu on se, että ovat perjantaina törmänneet passiiviseen poijuun.

Pakko löytyä muutakin tai (muussa tapauksessa) - mikäli joku vielä puhuu puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa - aloitan kapinan. :)
 
Koko kohu poikii nyt "havaintoja". Kalastaja-Ovet ja öljytankkerit sotkettu mukaan.

Tästä taitaa tulla farssi, ellei ole tullut jo.

Niin sattuipa sopivasti juuri venäläinen tankkeri kiertelemään ja kaartelemaan ruotsin edustalla, eihän se voi olla mukana tietenkään millään tavalla. Kun tämä tankkeri on menossa nyt Primorskin vientisatamaan niin onko se tyhjänä menossa viemään jotain vai noutaako se sieltä öljytuotetta?
Jossain uutisessa ilmeni tankkerin olevan tyhjä, alus lähti Pietarista 3.10 ja seilasi 3 viikkoa itämerellä ja palaa nyt Primorskiin. Mitään en mistään tiedä, mutta outoja sattumia.
 
Lyödäänkö vetoa, että se hakee Primorskista öljyä ja vie sen jonnekin? Bonusveto: Yhdysvaltoihin.
 
Nyt vähän medialukutaitoa ja ymmärrystä puolustusvoimien tiedottamisesta, miksi ruotsalaisia morkataan näin täällä?
Olenko aino kelle on selvä että vene on löytynyt ja ei ole menossa enää mihinkään.
 
Paljon melua tyhjästä.

En ole ollenkaan vakuuttunut, että siellä on välttämättä edes ollut minkäänlaista "vieraan valtion vedenalaista toimintaa". Minkäänlaisia aukottomia todisteita ei ole ainakaan tähän mennessä lyöty pöytään, paljon menee ruotsalaisten hysterian piikkiiin.

Näihin silminnäkijähavaintoihin en luota ainakaan ollenkaan.

Sitä paitsi onko sillä nyt mitään niin kovin suurta laajempaa turvallisuuspoliittista merkitystä, jos siellä nyt on sattunut joku Venäjän sukellusvene käväisemään hieman tiedustelureissulla Ruotsin puolella?

Normaalia valtioiden välistä tiedustelutoimintaa, jossa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä.

Enemmän tämä alkaa päivä päivältä vaikuttamaan Ruotsin puolustusvoimien PR-tempulta lisärahoituksen turvaamiseksi, minkään laista todellista turvallisuusuhkaa joku mahdollinen yksi minisukellusvene parin Spetsnaz-erikoishemmon kera ei missään tapauksessa edes Ruotsin puolustukselle muodosta...
 
Sarkasmia?
 
Saman kertoi minulle merikapteeni, jonka oma laiva oli nimenomaan tankkilaiva.

Yksikönpäällikkö Thomas Erlund Liikennevirastosta löytää pitkälle koukkaukselle länteen useita selityksiä. Satamassa tai jonkun maan aluevesillä odottelu voi olla kallista.

- Kansainvälisillä vesillä ei kukaan voi vaatia väylä- tai satamamaksuja, Erlund kertoo.

Lisäksi jos jostain ilmaantuisi edullisempi lasti, tankkeri pääsisi keskeisestä sijainnista Tanskan salmien kautta joutuisammin muille markkina-alueille.

Erlundin mukaan ei ole tavatonta, että tankkerit odottelevat sopivan hintaista lastia jopa kuukauden ajan.

Polttoainekustannukset lasketaan ehkä kymmenissätuhansissa dollareissa, kun parinkin dollarin muutos öljyn barrelihinnassa voi muuttaa tankkerin lastin arvoa pari miljoonaa.
 
Sitä paitsi ruotsalaiset ovat olleet harvinaisen kädettömiä tämän "sukellusvenejahdin" toimeenpanossa. Koko alue olisi pitänyt heti eristää kaikelta siviililiikenteeltä, miten ihmeessä voi hydrofoneilla ja kaikuluotaimilla havaita todella hiljaisen minisukellusveneen, jos alueella pyörii tuhat huvivenettä ja muuta alusta median kera?

Mahdollisen minisukellusveneen äänikaiuthan hukkuvat väkisinkin moiseen yleiseen vedenalaiseen meteliin.

Toisekseen alueella pyörivät siviilialukset antavat mahdollisille Venäjän erikoissotilaille tukuittain loistavia pakomahdollisuuksia alueelta...
 
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Upota paatti, astu siviiliveneeseen ja aja pois. Kai siviililiikenne tarkastetaan edes?

Miksi edes kysyn.
 
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Upota paatti, astu siviiliveneeseen ja aja pois. Kai siviililiikenne tarkastetaan edes?

Miksi edes kysyn.

Ensisijainen tavoite on saada paatti pois niin, ettei se jää Ruotsiin. Jos paatti jää Ruotsin aluevesille, siitä voidaan todeta kenen paatista on kyse. Jon von Weissenberg totesi, että vaikka paatti räjäytetään, saa siitä silti selville mistä se on tullut.

Luottaisin kyllä tässä Ruotsin laivaston etsintäkykyyn. Jos yllä mainittu asia tulee "Pekka Peruspalstalaisen" mieleen, niin luulisi tulleen myös ammattisotilaiden, joilla on sentään asiasta kymmenien vuosien kenttäkokemusta.
 
Back
Top