Sanoilla ja mielikuvilla on valtaa: case "homo-avioliitto"

edit: Niin tähän kohtaa meinasi unohtua sanoa että jos niitä homopareja nyt rynnii pilvin pimein adoptiojonoon niin että niitä olisikin vaikkapa 2:1 suhteesta heteropareihin niin kuuluisiko sitten vaatimuksia että kaksi adoptiolasta kolmesta pitää antaa homoparien adoptoitavaksi? Ainakin itse voin hyvin kuvitella että kuuluisi, sitten voidaan ihmetellä että onko se "oikeudenmukaista" saatikka "luonnollinen" suhde kun koko maassa on kuitenkin lähes kaikki lapset heteropareilla?

Ei sinne adoptiojonoon mitenkään suuria määriä homopareja rynni johtuen parista syystä:

1)Homoseksuaalit ovat pieni vähemmistö.
2)Homoseksuaaleiksi luokiteltavista bi- ja lesboparit voivat halutessaan hankkia lapsia myös itse, ja näin myös tapahtuu.

Ja mielestäni tasa-arvon tulee päteä myös adoptiokysymyksessä; lapset menevät parhaille mahdollisille vanhemmille ja sillä selvä.

Pelottaako sinua jokin asia näissä vähemmistöissä? Tekstejä lukiessasi annat ulospäin sellaisen kuvan, että et tunne ainoatakaan LGBT-ryhmään lukeutuvaa ihmistä, ja näin mielipide muodostetaan jollain mutun, oman uskonnon ja omien pelkojen sekaisella tuntumalla.
 
Lainaamasi kysymykseni kannalta minun tunteeni ovat merkityksettömiä. Minua kiinnostaa millä periaatteilla adoptioista jatkossa päätettäisiin jos jonossa on myös homopareja.

edit:

Ja nimenomaan tämän takia:

Ja mielestäni tasa-arvon tulee päteä myös adoptiokysymyksessä; lapset menevät parhaille mahdollisille vanhemmille ja sillä selvä.

Jos edellä esittämistäni syistä homopareilla jäisi mitä todennäköisimmin kroonisesti lapsi saamatta koska aina hakijoiden joukossa olisi (millaista pisteytystä sitten käytettäisiinkään) "parempi" heteropari niin epäilen että alkaa poru "kiintiöistä" mikä takaisi että homoparitkin saisivat lapsia vaikka nimenomaan eivät olisi adoptiohetkellä "parhaat" saatavilla olevat vanhemmat.

Vai aletaanko lapsia ja hakijoita jakaa jonkinlaisiin joukkohiin joita palvellaan FIFO yms periaatteella?

Moni asia joka tuntuu selvästi ei välttämättä ole sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Samoin kuin ennenkin?

Huomaa editti edelliseen postin, ehdin painaa alkuperäisen lähetänappia hetken liian aikaisin.

Ja mitä tulee samoin kuin ennenkin niin voi olla ihan samoin kuin ennenkin koska tilanne väkisinkin muuttuu jonkinverran.

Mites muuten sellainenkin, tuleeko lapsella olemaan minkäänlainen oikeus kieltäytyä kasvattihomoparista, tai vaihtoehtoisesti vaatia että nimenomaan sellainen pitää olla? Ei tietysti koske jotain 1-v vauvelia mutta esim 12-vuotiaalla voi olla jo asiaan selkeä tahto.
 
Jos seuraava hallitus on Kepu, Persu ja KD, niin tämä voidaan vielä torpata. Ei peli vielä selvä ole, vaikka media rummuttaakin asiaa ikään kuin lopullisesti päätettynä. Jos Kokoomus ja SDP jyräävät, niin sitten homma on selvä, mutta eivät mielipidemittauksissa ole pärjänneet. Homovaalit tulossa
 
Sukupuolineutraali avioliittolaki ja avioliitto oikeudellisena sopimuksena on ihan fine jo ihan siksi, että kansalaisia ei aseteta eriarvoiseen asemaan mm. perintöoikeuden osalta. Kokonaan toinen asia on se, että tuleeko homopareilla olla adoptio-oikeutta tai voidaanko näitä vihkiä kirkossa. Luterilaisen kirkon kanta tässä on osoittautunut sellaiseksi, että se oli minulle vähän yllätys ja joudunkin nyt miettimään "omatunnon kysymyksiä" sekä sitä haluanko enää jatkossa käyttää lukemattomia Kirkko&Kaupunki lehtiä aseenpuhdistusalustoina.
 
@pstsika: Pitäisikö homopareja vihkiä kirkossa? Tässä käy nyt niin, että jos "jäsenmaksun" vastineeksi ei saa samoja palveluita kuin muut jäsenet, ovi tulee käymään tiuhaan, mikä on ihan ymmärrettävää.

On vain ajan kysymys, kun kirkko muuttaa kantansa sen suhteen ketä se tulee vihkimään.

Jos et edellä mainittua kykene nielemään, voit tutkia vaikkapa 18-25 vuotiaiden Suomalaisten suhtautumista seksuaalivähemmistöihin haluamistasi tilastoista.

Kirkolla on näkemykseni mukaan kaksi vaihtoehtoa: Joko se voi tulkita raamattua konservatiivipoppoon mukaan, eli todella tiukasti, tai sitten voidaan ottaa askel kohti "ihmisyyttä", ja tulkita sitä ottaen huomioon Suomalaisten sen hetkisen ~keskimääräisen arvomaailman.

Jos veikata pitää, EvLut kirkko päätyy jälkimmäiseen.
 
@pstsika: Pitäisikö homopareja vihkiä kirkossa?

Minun mielestäni luterilaisen kirkon ei tule vihkiä homopareja, vaikka olenkin sitä mieltä, että homopareilla on perustuslain takaama oikeus avioliittoon noin kahden aikuisen välisenä sopimuksena.

Tässä käy nyt niin, että jos "jäsenmaksun" vastineeksi ei saa samoja palveluita kuin muut jäsenet, ovi tulee käymään tiuhaan, mikä on ihan ymmärrettävää.

Se on kirkon ongelma - kaikkia ei voi miellyttää, mutta pitää olla selkeä linja. Minä en kuitenkaan tarvitse kirkkoa tai pappeja välikädeksi olipa vakaumukseni millainen tahansa.

Kirkosta eroaminen ei myöskään vaikuttaisi muuhunkuin siihen, että joutuisin hankkimaan aseenpuhdistusalustat muualta, mutta säästäisin satoja euroja vuositasolla. Kummilapsi on jo ja siinäkin olen laiminlyönyt kristillisen kasvatuksen ja koittanut vain olla yksi luotettava aikuinen isän ja äidin lisäksi. Avioliittojutut on omalta kohdalta niin pitkälti konditionaalissa, että sitä en nyt murehdi ennakkoon.

On vain ajan kysymys, kun kirkko muuttaa kantansa sen suhteen ketä se tulee vihkimään.

Jos et edellä mainittua kykene nielemään, voit tutkia vaikkapa 18-25 vuotiaiden Suomalaisten suhtautumista seksuaalivähemmistöihin haluamistasi tilastoista.

Kirkolla on näkemykseni mukaan kaksi vaihtoehtoa: Joko se voi tulkita raamattua konservatiivipoppoon mukaan, eli todella tiukasti, tai sitten voidaan ottaa askel kohti "ihmisyyttä", ja tulkita sitä ottaen huomioon Suomalaisten sen hetkisen ~keskimääräisen arvomaailman.

Jos veikata pitää, EvLut kirkko päätyy jälkimmäiseen.

Olen valitettavan tietoinen siitä, mutta se ei tarkoita sitä, että minun pitäisi jakaa heidän näkemyksensä. Keskimääräinen suomalainen on muutenkin sellainen tositeeveetä tapittava lammas, että en halua missään määrin samaistua sellaiseen.
 
Miksi kirkon pitåisi ylipäätään vihkiä ketään? Antaa maistraatin vihkiä ja kirkko voi jakaa sakramenttina avioliittoon siunauksen niille ketä katsoo sen arvollisiksi saamaan. Näinhän ne muut uskontokunnat suomessa jo tekee. Esim. Islamilainen yhteisö ei tule yhtäkään miesparia vihkimään laki sinne tai tänne koska sillä ei ole vihkioikeutta.
 
Jos seuraava hallitus on Kepu, Persu ja KD, niin tämä voidaan vielä torpata. Ei peli vielä selvä ole, vaikka media rummuttaakin asiaa ikään kuin lopullisesti päätettynä. Jos Kokoomus ja SDP jyräävät, niin sitten homma on selvä, mutta eivät mielipidemittauksissa ole pärjänneet. Homovaalit tulossa

Teoriassa voidaan, mutta ei tuo tule käytännössä onnistumaan.

Miksi se tulisi edes torpata?

Suomen perustuslaki 2 luku 6§

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.


Avioliitto tulee tässä tapauksessa nähdä ennenkaikkea sopimuksena, mutta kuten sanottua: adoptio-oikeus tai kirkon suorittama vihkiminen ovat erillisiä asioita ja niitä tulee käsitellä irrallisina.
 
@pstsika: Tuolla adoptio-oikeudella viitannet perheen ulkopuoliseen adoptioon? Homojen perheen sisäinen adoptioitahan on nykyäänkin laillinen. Lisäksi yhden vanhemman adoptio onnistunee myös.

En haluaisi lähteä avaamaan pandoran lipasta enää uudestaan mitä tulee homojen perheen ulkoiseen adoptio-oikeuteen. Suomessa asuu yli 10000 lasta erilaisissa homoperheissä, eikä korviin ole tullut merkittäviä ongelmia.

Ulkopuolisten adoptioiden määrä Suomessa on taas suhteellisen pieni, kaiketi joitain satoja henkilöitä (Edit: per vuosi). Kirkkaasti suurin osa hakijoista on heteropareja, ja seulan läpi menevät homoparitkin ovat takuuvarmasti hyviä.
 
Viimeksi muokattu:
@elso
Joo, olen yleensäkin sitä mieltä, että kansalaisia ei saa syrjiä tai asettaa eriarvoiseen asemaan perustuslain takaamien perusoikeuksien osalta, vaikka esim. urheiluampujat ovatkin yleisesti sorrettu ryhmä, joka ei nauti perustuslain takaamia oikeuksia ja joiden sortamiseksi kansan edustajat ovat valmiita hyväksymään perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja.

Arvaa kaksi kertaa nakkaanko paskaakaan sellaisen kansan puolustustamisesta, joka valitsee itselleen sellaiset edustajat, jotka ovat valmiita sortamaan osaa kansalaisista? Tai mahdanko tuntea jotain yhteyttä sellaisiin lampaisiin kansalaisiin, jotka vastustavat kaikkea paitsi omia etujaan.

Joskus kun keskustelen sisäisen poliitikkoni kanssa, niin näen mielikuvan siitä, että tästä homokysymyksen ratkaisusta olisi tullut käydä kauppaa, mutta ihminen sisälläni sanoo, että kansalaisten perusoikeuksilla pelaaminen on niin alhaista, että en viitsi vain politikoinnin takia tehdä sellaista. Ns. enemmistöpäätöksistä totean vain sen, että viimekädessä PST vahvin määrää ja sudelle on yhdentekevää montako lammasta sillä on vastassa.
 
Jos yhtään ajattelee tasa-arvon tai ihmisoikeuksien kannalta niin on vain yksi yksiselitteinen kanta. Ja se voitti. Eletään vuotta 2014 ja Jeesus ei ihan oikeasti ohjaa meidän elämää. Patakonservatiivit ovat hävinneet sukunimilain, monta muuta ja nyt tämän. Jari Tervoa mukaillen: miten Jumala voi hävitä näin monta äänestystä?

psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif
psykostep.gif


Tietty ironia kuitenkin piilee tässä siinä, että lähtökohtaisesti avioliittoa ja kaikkea mitä se edustaa pidetään keskiluokkaisena, perinteisenä ja pikkuporvarillisena. Eli sellaisena jota useiden seksuaalivähemmistöjen voisi olettaa pitävän patavanhoillisena. Näenkin, että kyse homolain saamassa julkisuudessa ja some-kohussa ei johtunut avioliitosta kuin vain vähän. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli eniten symboli homouden puolesta ylipäätään. Äänestys oli selvästi symbolista ja sillä, että kyllä kanta voitti niin oli tosi suuri symboliarvo homoille. Sekin mikä some-vouhotus tästä on tullut kertoo äänestyksen symboliikasta. Voisin kuvitella, että jos avioliittolaki tai "homolaki" olisi ollut aina voimassa, niin vähemmistöjen tulilinjalla olisi juuri avioliitto-instituutio ylipäätään. Being said that, useita homopareja on suunnittelemassa vihille menoa as we speak. Äänestys ja laki ei missään nimessä turha ollut!

Sikäli sain kipinän kirjoittaa tästä vasta nyt kun Susanna Kaukinen oli kirjoittanut sen. Odotin koska eka tällainen kanta tulee ja tulihan se. Tukehtukaa kepulaiset ja uskikset pullaanne :)

http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2014/11/homosaatio-on-konservatiivista-napertelya

Maanpuolustukseen ja turpoon tämä kuitenkin vielä liittyy myös siten, että aiheet joissa tunteet käyvät kuumina liittyy samankaltaista symboliarvoa. Esim. tästä syystä nato-kansanäänestys ei välttämättä ole hyvä idea. Koska vaikka NATO sinänsä voisi useiden äänestäjien mielestä olla hyvä. Kuitenkin vaikkapa Yhdysvaltojen yleinen vastustaminen, EU:n, integraation vastustaminen tai ihan yleensä "herrojen pöydissä istumisen" vastustaminen riittää usealle syyksi äänestää kielteisesti. Äänestystulos koetaan symboliksi jollekin ja siihen heijastetaan vaikka mitä.

Tällä kertaa edustuksellinen demokratia toimi (mutta vain nipin napin). Mikäli eduskunnan voimasuhteet olisivat viimeisten kannatusgallupien mukaiset niin olisi voinut tulla kielteinen päätös.
 
Kyllä tässä ylimääräistä homovouhotusta - ja vastustusta oli, koska itse asiassa tässä muuttuu vain yksi kaavake, mitä byrokratiaan tulee. Tai tietysti ajan kanssa montakin lappua, missä siviilisäätyä kysytään. Parisuhteen rekisteröintikaavake poistuu.

Vastustajat olivat jälkijunassa. Keskustelu olisi pitänyt käydä silloin, kun päätettiin hedelmöityshoitolaista ja perheen sisäisestä adoptiosta: yksinäisten naisten adoptiot, yksinäisten naisten ja naisparien hedelmöityshoidot ja perheen sisäinen adoptio käytännössä mahdollistivat naispareille yhteiset lapset. Heidän kannaltaan asia muuttuu niin, että saavat sanoa "tahdon" ja olla avioliitossa.

Miespareille kiertoreittejä ei ollut, joten oliko lopultakin kyse mieshomojen ja naishomojen välisestä tasa-arvosta?

Parisuhteen rekisteröintikaavake, jonka allekirjoituksella kysymys "tahdotko" korvattiin, poistuu. Tietenkään sekään ei poistu ennen lainmuutoksen valiokuntakäsittelyä, hallituksen päätöstä ja presidentin vahvistusta.
 
Miksi se tulisi edes torpata?

Suomen perustuslaki 2 luku 6§

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.


Avioliitto tulee tässä tapauksessa nähdä ennenkaikkea sopimuksena, mutta kuten sanottua: adoptio-oikeus tai kirkon suorittama vihkiminen ovat erillisiä asioita ja niitä tulee käsitellä irrallisina.

Homous on hyväksyttävä peruste asettaa ihminen eri asemaan.

Suomen lainsäädäntö on perustunut Raamattuun. Laki ja raamattu on olleet ristiriidattomat. Nyt tästä on viime vuosikymmeninä hivuttauduttu erilleen. Ja voin kertoa, että raamattu ei ole se joka on muuttunut. Lakia on muutettu siten, että paikoitellen se on vastoin Jumalan sanaa. Vauhti lakien saatanallistamisessa on kiihtyvä. Lopulta ollaan vapaassa pudotuksessa. Ja kansa ei tajua tätä.

Miksi kansa ei näe edes havaitse muutosta? Muutos on vaivihkainen. Pikku hiljaa on televisiossa, radiossa ja lehdistössä ujutettu hinttipaskaa ja muuta sontaa. Kun sitä on sopivan pienissä annoksissa alettu tiputtamaan niin jo parissa vuosikymmenessä muutos on ollut valtava. Ihmiset jotka seuraavat näitä medioita ovat itse mukana siellä pimeydessä näkemättä tilannetta ja sen vakavuutta. Ne harvat joilla ei ole televisiota ja radiota ovat ihan ihmeissään mikä ihmisiin on mennyt kun hyysätään jopa hinttareita. Moderaattori tomtom on uponnut myös siihen sontaan ja lokaan vaikka ei itse sitä pysty näkemään. Yritäppä muistella mitä oli 1960 -luvulla kun me oltiin pieniä. Vertaa sitä nykyaikaan. Kaikki kyllä ihmettelee mikä kansaan on mennyt, mutta kukaan ei usko kun kerrotaan.
 
@KIM nyt vähän jäitä hattuun. Jos joku ei usko joulupukkeihin tai muihin vastaaviin, niin turhaapa sitä muille tuputat. Minun puolesta jokainen toki voi uskoa mihin tahansa, kunhan se pidetään irti ns. politiikasta millä voi olla pahojakin vaikutuksia maanpuolustukseen. Henk. koht. mielipide uskonnoista, niistä ei ole ollut läpi historian muuta kuin katastrofaalisia vaikutuksia.
 
No. Ensinnäkin pakko todeta, että tuskin se henkilökohtaisen aseen tai asejärjestelmän käyttötaito heikkenee siitä kun saa sen avioliiton tai pariliiton tai muun rekisteröidyn parisuhteen solmittua. Meistä jokainen on suurella todennäköisyydellä palvellut isänmaata myös homoseksuaalin henkilön kanssa, todennäköisesti siitä tietämättään - ja se taistelijapari oli hyvä jätkä, paras kaveri jopa silloin.

Eikö loogisesti ole niin, että oikeutensa saava henkilö, esimerkiksi oikeuden ns. homoliittoon, saava henkilö on valmiimpi puolustamaan isänmaata kovalla tahdolla ja viimeiseen asti.

Tässä ei ole uskonasioilla mitään tekemistä. Hävetkää nyt perkele! Uskomattomia juntteja maa vielä päällään kantaa...
 
Sinäänsä turha tätä keskustelua on täällä käydä, koska uskonasioista ei voi kuitenkaan päästä yksimielisyyteen. Sen voi kuitenkin jokainen suhteellisen objektiivinen tarkastelija todeta, että yleisesti ottaen Suomen kansan arvoissa ja arvostuksissa on tapahtunut valtava muutos viimeisen parinkymmenen vuoden aikana monessa suhteessa.

Vielä kun minä olin alakoulussa 1990-luvun lopulla, homo oli lähes kirosanaksi luokiteltava haukkumasana, eikä kukaan halunnut julkisesti tunnustautua homoksi, saati sitten ylpeillä sillä.

2000-luvun vaihteen jälkeen yhtäkkiä homoudesta ja lesboudesta tuli muoti-ilmiö, jota alettiin yhä enemmän ja enemmän nostaa esiin kaikkien medioiden toimesta. Lähes jokaiseen kotimaiseen tv-sarjaan ja ohjelmaan ilmestyi vähintään yksi "kiintiöhomo", jatkuvasti tehtiin seksuaalivähemmistöjä käsitteleviä ajankohtaisohjelmia, lehdet alkoivat kirjoittaa asiasta jatkuvalla syötöllä jne...

Selkeästi asiaan vaikutti myös seksuaalivähemmistöihin erityisen myönteisesti suhtautuneen Halosen valinta maamme presidentiksi vuonna 2000.

Siinä mielessä asia liittyy myös maanpuolustukseen, että samaan aikaan "liberaalien" arvojen esiinmarssin kiihtyessä on ollut selkeästi havaittavissa perinteisten arvojen, kuten isänmaallisuuden ja esivalllan kunnioituksen merkityksen väheneminen.

Tällä taas on ihan suoria vaikutuksia ihmisten maanpuolustustahtoon ja esimerkiksi halukkuuteen rahoittaa maanpuolustuksellisia hankkeita.

On helppoa elää jossain rakkauden ja suvaitsevuuden illuusiossa, mutta tapahtumat tämänkin vuoden aikana ovat osoittaneet asioiden todellisen laidan aivan toisenlaiseksi muun muassa Itä-Euroopassa ja Lähi-Idässä.

Samat piirit, jotka useimmiten ajavat maanpuolustuksemme ja yhteiskunnan sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisen toimintaedellytysten alasajamista ja ovat muun muassa innokkaimpia suomalaisen yhtenäiskulttuurin nakertajia, ovat olleet äänekkäimpiä myös tässä homoasiassa.

Tässä pitäisi nähdä myös se, että patriarkaalinen perhe on ollut kaikkien kehittyneiden yhteiskuntien perusyksikkönä aina ammoisista ajoista lähtien. Näyttäkää minulle yksikin menestynyt korkeakulttuuri historian saatosta, jossa nimenomaan perheellä (joka sisältää isän ja äidin) ei olisi ollut keskeinen merkitys yhteiskunnan menestymisen ja jatkuvuuden kannalta.

Kyllä seksuaalivähemmistöillekin kuuluu tietyt perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet, mutta ei tarve saada lapsia ole mikään ihmisoikeuskysymys, eihän kaikilla heteroillakaan ole siihen mahdollisuutta. Mielestäni myöskään tällaista luonnollisesta järjestyksestä poikkeavaa seksuaalista suuntautumista ei voida pitää yhteiskunnassa mitenkään sinänsä toivottavana ja kannustettavana asiana.

Nyt minua varmaan pidetään tämän jälkeen täysin hulluna, päästään vialla olevana, konservatiivisena fundamentalistina, joka ei vain ymmärrä nykyajan yhteiskuntaa ja sen käytäntöjä.

So what? Ei kiinnosta...

Jokaisella on kuitenkin oikeutensa mielipiteeseensä, ja vaikka ei olisikaan, niin aion silti pitää kiinni omastani.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomi kuuluu tämän "tasa-arvoisen" avioliittolain hyväksymisen jälkeen vähemmistöön maailman maista, selkeästi suurimmassa osassa maailman maista ei ole mitään tällaista lakia voimassa, ja ihan hyvin tuntuvat suurelta osin mennä porskuttavan eteenpäin...
 
Lapsia tekee ne jotka siihen pystyy, seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta, ihan aina aina on tehneet. Mitään suuntaumusta yhteiskunnassa jos se ei ole manipuloitu (poliittinen) ei pidä suitsia sikäli, että sehän on ihmislähtöinen. Mehän ollaan periaatteessa samaa mieltä.

Edelleen olen sitä mieltä, että onnelliset ihmiset puolustaa maataan paremmin, lähtökohtiin katsomatta. Kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna.
 
Back
Top