Suomalainen sotataito

Vittu että taas on heikko itsetunto (viittaan tähän ja aiempiin kommentteihin kun on pakko ryhtyä mollaamaan Suomea vapaaehtoisina auttamaan tulleita joista osa joutui antamaan henkensä Suomen puolesta.

Tuo viitattu artikkelihan oli aivan asiallinen ja korosti talviosaamisen tärkeyttä. Lopussa oli kuvaus siitä, miten oli käytetty ketunlenkkiä majoittumisen edellä ja saatu vihollisia tuhottua. Ei nyt ihan tuntematon keino meilläkään. Lisäksi artikkelin alussa todetaan että ruotsissa ryhdyttiin opettamaan talvisodankäyntiä talvisodan kokemusten perusteella, joka ei tarkoita vain ruotsalaisten omia kokemuksia. Lisäksi Arvidsjaurissa toimii tänäkin päivänä talvisodankäynnin keskus jossa tutkitaan ja opetetaan talvisodankäynnin eri asioita. Meillä tällaista keskitettyä toimintaa ei edes ole. Siellä Arvidsjaurin keskuksen järjestämässä kurssituksessa käy myös ulkomaisia joukkoja kouluttajakoulutuksessa talvisin enemmän kuin meidän Sodankylän kurssilla ja Northern Griffin harjoituksessa.

Vapaaehtoiset koulutettiin ruotsinkielisellä pohjanmaalla ja he vapauttivat suomalaisia joukkoja etelään. Alussa siellä sattui kömmähdyksiä ja eräs joukkueenjohtaja jopa ampui itsensä häpeästä kun joukkueelle oli tullut tappioita epäselvässä tilanteessa partioretkellä. Voimme muistaa että Kannaksella oli talvisodan alkupäivinä suomalaisia joilla oli mm. panssarikauhu ja juosten tultiin pois käsketystä paikasta. Tämä sitten jäi pois kun nähtiin että vastustajille pärjättiin. Kun joukko ei ole aiemmin taistellut, voi kaikkea yllättävää tapahtua, esim. että kaikkein kovimmat uhooajat eivät sittenkään ole kovinpia taistelijoita.

Sallan rintamalle pääsi n. 8000 ruotsalaista ja sinne oli juuri lähdössä vielä koulutuksessa olleet noin 1 000 tanskalaista kun rauha tuli.

Ruotsalaisten sotakokemuksista Sallan rintamalla on kirjoitettu useita kirjoja ja se on aina silloin tällöin esillä. tässä lyhyt artikkeli Lars Gyllenhaalilta, jossa sotahistorijoitsia mainitsee tuon Grafströmin tapauksen. http://www.krigsmyter.nu/km30svenskafrivilliga.pdf

Tuosta ruotsalaisesta vapaaehtoiskaartista on wikissä laajin artikkeli ruotsiksi. Käyttäkää vaikka kääntäjää (englanniksi, koska kääntäjät eivät suomea osaa kääntää) jollei kieli taivu https://sv.wikipedia.org/wiki/Svenska_frivilligkåren

------

Kaiken kaikkiaan kehottaisin jättämään Suomea henkensä uhalla tulleiden vapaaehtoisten kohtaan tehtävän irvistelyn nollalle ja unohtamaan epäilyn että jotain olisi salattu Sallan rintamasta Suomen luovutettua rintamavastuun.

-----------

Ja tällä en dissaa suomalaista osaamista, vaan totean että kyllä muuallakin ostataan, ja jos ei osata, voidaan oppia. Ei meilläkään kaikkea osata ja monessa asiassa on opittavaa, vaikka @Sardaukar valaa uskoa siihen että ollaan lähes supersankareita ;) (ihan OK että @Sardaukar teet sitä, ei siitä mitään haittaa ole, päinvastoin)
Noh oma tarkoitukseni ei todellakaan ollut mollata länsinaapuria, yllätyin vain omasta tietämättömyydestäni näissä sotahistoria-asioissa jotka ovat sydäntä lähellä. Kaikki apu oli tarpeen ja siitä ollaan varmasti yksimielisen kiitollisia. Shalom.
 
Sardaukarilla on tässä paljon asiaa, ammattiarmeijoiden rivimieheksi ei yleensä hakeudu ne kansakunnan parhaat voimat, toisin kuin asevelvollisuusarmeijassa jossa koko kansa on mukana ja rivimiehinä palveluksen suorittaa runsaasti todella särmää porukka.
 
Noista kotoisista jääkärijoukkueista ja ryhmistä sekä tuosta Ukrainan opetuksista tuli mieleen olisiko syytä hienosäätää joukkueen aseistusta. Esimerkiksi tulisiko kuudes PKM korvata puolella tusinalla sinkoja? PKM on hyvä suora-ammunnassa muttei se mikään tehokkain ainakaan rakennettua aluetta ajatellen. Kolmas ryhmä kokonaan oto ITKK ryhmä? Kranaattirevolveripartio?
 
Ei sitä joukkueen normaalia organisaatiota tule muuttaa. Päällikkö muuttaa sen aina tilanteen vaatimusten mukaisesti sopivaksi. Kun päällikkö saa käskyn valmistautua taisteluun rakennetulla alueella (TRA), hän tekee mielestään tarpeelliset muutokset joukkueisiin, ryhmiin ja aseistukseen.
 
Pari lainausta jotka mielestäni sopivat:

"The maximum use of force is in no way incompatible with the simultaneous use of the intellect."
-Carl v. Clausewitz

ja

“Life consists not in holding good cards, but in playing those you hold well”
 
Ei sitä joukkueen normaalia organisaatiota tule muuttaa. Päällikkö muuttaa sen aina tilanteen vaatimusten mukaisesti sopivaksi. Kun päällikkö saa käskyn valmistautua taisteluun rakennetulla alueella (TRA), hän tekee mielestään tarpeelliset muutokset joukkueisiin, ryhmiin ja aseistukseen.
Oikein. Ja vaatii pataljoonalta resursseja. Saako? Ihan eri juttu..
 
Noista kotoisista jääkärijoukkueista ja ryhmistä sekä tuosta Ukrainan opetuksista tuli mieleen olisiko syytä hienosäätää joukkueen aseistusta. Esimerkiksi tulisiko kuudes PKM korvata puolella tusinalla sinkoja? PKM on hyvä suora-ammunnassa muttei se mikään tehokkain ainakaan rakennettua aluetta ajatellen. Kolmas ryhmä kokonaan oto ITKK ryhmä? Kranaattirevolveripartio?
Itselle tuli noista mieleen se moneen kertaan pohdittu komppanian tulitukiryhmä Carl Gustaveineen. Suora-ammuntavoimaa on tarvittu
 
Noista kotoisista jääkärijoukkueista ja ryhmistä sekä tuosta Ukrainan opetuksista tuli mieleen olisiko syytä hienosäätää joukkueen aseistusta. Esimerkiksi tulisiko kuudes PKM korvata puolella tusinalla sinkoja? PKM on hyvä suora-ammunnassa muttei se mikään tehokkain ainakaan rakennettua aluetta ajatellen. Kolmas ryhmä kokonaan oto ITKK ryhmä? Kranaattirevolveripartio?
No ei. JP90 organisaatiossa 3.ryhmä oli puoliksi PST-ryhmä kantaen Apilaksia&Telamiinoja ja yleensä toinen puoliryhmä kantoi ITKK:ta mukana sen aikaisen perustaistelumenetelmän mukaan (mm JOPAS). Käytännössä siis meillä oli hyökkäyksessä 2 ryhmäinen jääkärijoukkue kun se 3.ryhmä ei pysynyt koskaan kuormakameleiksi lastattuna mukana! Ei näin.

JP05 organisaatiossa tämä korjattiin lisäämällä JÄÄKJ:n PST-partio 0+1+3 sekä asentamalla ITKK:t vaunuhin (XA tai TEKA) ja korvaamalla joukkueen pienentynyttä tulivoimaa JK:n TTR:llä.

JK15:sta kaikki tukiosat siirettiin KNTOJ:n sekä vahvennettiin TTR KVKRHJ:ssi joka mahdollistaa joukkueiden tukemisen sekä joukkueiden organisaation tuunaamisen tilanteen ja tehtävän mukaan vaikkapa siellä TRA:ssa.

Jos nyt joku uudelleen ladattava sinko tulee joskus meille, on sen paikka JK:n KNTO tai KNTO&TUKIJ:ssa. Sieltä ne parit tai partiot sitten alistellaan sinne missä on tarve.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä sitten muutoksia ei tehdäkään JK:aan vaan PIONK:aan lisätään liekinheitinryhmä.
Ei. PIONK ei ole mikään JK:n tukijoukko. Se suorittaa itsenäisesti omia sille annettuja tehtäviä KOKO TSTOS:n alueella, eikä PIONK:n osia koskaan alisteta JK:lle vaan se tukee suoritteilla aluevastuussa olevia joukkoja (raivaussuorite, liikkeen edistämissuorite, puhdistussuorite). Jos joku thermobaarinen tai baariton sinko joskus meille heilahtaa on sen paikka JK:n Komento- ja tukijoukkue.
 
Viimeksi muokattu:
Noista kotoisista jääkärijoukkueista ja ryhmistä sekä tuosta Ukrainan opetuksista tuli mieleen olisiko syytä hienosäätää joukkueen aseistusta. Esimerkiksi tulisiko kuudes PKM korvata puolella tusinalla sinkoja? PKM on hyvä suora-ammunnassa muttei se mikään tehokkain ainakaan rakennettua aluetta ajatellen. Kolmas ryhmä kokonaan oto ITKK ryhmä? Kranaattirevolveripartio?

Hyvä idea! Ääni isommalle määrälle (kevyitä) kertasinkoja

Ei sitä joukkueen normaalia organisaatiota tule muuttaa. Päällikkö muuttaa sen aina tilanteen vaatimusten mukaisesti sopivaksi. Kun päällikkö saa käskyn valmistautua taisteluun rakennetulla alueella (TRA), hän tekee mielestään tarpeelliset muutokset joukkueisiin, ryhmiin ja aseistukseen.

Oikein. Ja vaatii pataljoonalta resursseja. Saako? Ihan eri juttu..

Järkevä komentaja jopa 'tyrkyttää' resursseja.

JK:n perusorganisaatio on optimoitu metsäiseen perustaisteluympäristöön. TRA:ssa toimiva voisi olla vaikka 2 iskuosastoa ja muut suojaa sekä toimittaa (kantaa) iskuosastoille a-tarviketta ja r-ainetta.

Eikös komppaniatasolla pitäisi olla jo valmiiksi ja virallisesti porrastettuna rk:ita ja varsinkin kevyitä kertasinkoja sen verran, että pataljoonankomentajan resursseja ei tähän välttämättä ensihätään tarvita?

Sitten toinen asia joka tulee mieleen, on ohi kirjanpidon tapahtuva materiaalin hilloaminen jota varmaan jokaisen toimivan päällikön kannattaa mahdollisuuksien mukaan harrastaa jos pelimiehen vikaa miehessä on. Esimerkiksi sotasaalisaseistusta. Jos ei ole tuttu juttu, niin kannattaa lukea Knut Pippingin sosiologian väitöskirjassa mainittu kuvaus siitä, kuinka komppaniassa hillottiin ohi kirjanpidon ainakin yhtä konepistoolia johtajien toimesta ja jota sotilaspoliisit yrittivät kuumeisesti etsiä mm. korsuja ratsaamalla.
 
Eikös komppaniatasolla pitäisi olla jo valmiiksi ja virallisesti porrastettuna rk:ita ja varsinkin kevyitä kertasinkoja sen verran, että pataljoonankomentajan resursseja ei tähän välttämättä ensihätään tarvita?

Hetkonen, miksi puhut rynkyistä? Jokaisellahan on siellä omansa. Miksi niitä pitäisi olla ylimääräisiä ja sinkojakin on riittävästi. Semmoisia resursseja mitä PKOM voi käyttää vahventamiseen on mm. epiksen tulta, pstvoimaa, pioneerisuorituksia, ylimääräisiä NLAWeja/apilaksia, enemmän pohjamiinoja tai kylkkäreitä, isompi linnoiteannos.
 
Hetkonen, miksi puhut rynkyistä? Jokaisellahan on siellä omansa.

Tarkoitin sitä että jos PKM:ia otetaan pois kk-miehiltä väliaikaisesti.

Noista kotoisista jääkärijoukkueista ja ryhmistä sekä tuosta Ukrainan opetuksista tuli mieleen olisiko syytä hienosäätää joukkueen aseistusta. Esimerkiksi tulisiko kuudes PKM korvata puolella tusinalla sinkoja? PKM on hyvä suora-ammunnassa muttei se mikään tehokkain ainakaan rakennettua aluetta ajatellen...

Viittasin tuohon jv-ryhmän kokoonpanon ja sen aseistuksen muuttamiseen väliaikaisesti, joka oletettavasti kuuluu enemmän jojon ja komppanianpäällikön tontille kun pataljoonankomentajan. En tiennytkään että heillä eli kk-miehillä on vielä rk:t mukana kulkemassa karavaanin mukana, mutta hyvä jos näin on. Ylimääräisille aseille on aina käyttöä, kun kalustotappioita ja aserikkoja kummiskin syntyy taistojen tiellä ja tällehän on varmasti arvioitu ja laskettu joku tietty prosentti, ainakin jo viimesodissa oli. Tai voihan sitä kaverin pyssyäkin lainata tarvittaessa. Tai vaihtaa koko ukkoa jos iskuosastossa tarvitaan rk:ta kk:ta enemmän ja kk:lle on parempi sijoitus tukiosastossa.

Nuo mainitsemasi PKOM:in vahvistamisresurssit kuullostavat hyvältä ehdottomasti. Pstvoimasta ja kevyistä kertasingoista tuli vaan mieleen se että ainakin itselleni opetettiin että komppanialla pitäisi olla määrävahvuuksien mukaan ylimääräinen vara nimenomaan kevyitä kertasinkoja porrastettuna, yllätäviä ja uhkaavia tilanteita ja nyrkin muodostamista varten.

Mitä suomalaiseen sotataitoon tulee, niin huoltopuolen osaaminen meillä on käsittääkseni aina ollut vahvaa ja sitä on mietitty huolella. Se on arvostettavaa osaamista koska huollon varassa iskukykyiset ja tehokkaat joukot taistelevat. Nopeasti hiipuu toiminta, jos huolto katkeaa.
 
määrävahvuuksien mukaan ylimääräinen vara nimenomaan kevyitä kertasinkoja porrastettuna, yllätäviä ja uhkaavia tilanteita ja nyrkin muodostamista varten.

"Normaalisti" ja oppaiden mukaan komppanialla olisi PHT 2-3 koko ajan kannossa, jota sitten täydennetään, kun 50% on kulunut. Osa kuluu samaa tahtia suunnilleen välittämättä mitä tehtiin, kuten elintarvikkeet ja polttoaineet ja osa riippuvaisia toiminnasta kuten ampumatarvikkeet. Tietenkin, jos komppania kuluttaa kolmen päivän NLAWt päivässä niin joku saattaa toppuutella hieman ellei taistelut sitten oikeasti ole olleet rajuja.

Edit. Ja mikä sitten on kolmen päivän annos NLAWeja riippuu mitä on jakaa ko. joukkoyksikössä sillä hetkellä.
 
Ei. PIONK ei ole mikään JK:n tukijoukko. Se suorittaa itsenäisesti omia sille annettuja tehtäviä KOKO TSTOS:n alueella, eikä PIONK:n osia koskaan alisteta JK:lle vaan se tukee suoritteilla aluevastuussa olevia joukkoja (raivaussuorite, liikkeen edistämissuorite, puhdistussuorite). Jos joku thermobaarinen tai baariton sinko joskus meille heilahtaa on sen paikka JK:n Komento- ja tukijoukkue.

Nyt kun mietin niin todennäköisempää kertakäyttöisten sinkojen kohdalla oman sinkoryhmän tms. sijasta olisi jakaa singot tarvitsijoille suoraan. JK kun rupee repimään 300 taistelijan rajaa niin sinne tuskin kauheasti lisää ukkoja ollaan laittamassa.
 
Kertakäyttöiset singot ryhmiin miehille kuten KES:t ja ladattavat SKOR:n kuten CG:t kaikissa niitä käyttävissä maissa.
 
Nyt kun mietin niin todennäköisempää kertakäyttöisten sinkojen kohdalla oman sinkoryhmän tms. sijasta olisi jakaa singot tarvitsijoille suoraan.

Liippaa vähän ohi käsiteltävän aiheen, mutta liittyy tähän jako- ja huollon porrastuspolitiikkaan. Jos miettii vastaavaa asiaa esimerkiksi kenttälääkinnän kannalta niin tällä saralla on pidempään harjoitettu eräänlaista porrastamista jakamalla lääkintämateriaalia suoraan käyttäjäportaalle. Toki myös miestensä itsensä käytettäväksi tarpeeseen hädän hetkellä, kun myös erikoishenkilöstän käyttöä odottamaan. On järkevämpää jakaa 60 kpl TQ:ita, 30kpl (isoja) painesiteitä ja 30 kpl avaruuslakanoita koko joukkueelle ja jokaiselle taistelijalle, kun yrittää ahtaa niitä muutaman ukon, lääkintämiehen ja parin taistelupelastajan varustukseen. Vaikka lääkintämateriaali ei paljoa paina, tilaa se vie yllättävän paljon.
 
Back
Top