http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001137010.html
Ulla Appelsinin kommentti: Suomi ja riidankylväjät
(KUVA: LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ)
Julkaistu: 12.3. 10:01
Suomi muistuttaa toraisuudessaan legendaarista sarjakuvatarinaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Olipa kerran maailman mittakaavassa aika pieni heimo. Vähän omapäinen heimo, mutta sisukas: pienuudestaan huolimatta heimo on useita kertoja menestyksekkäästi taistellut lukumääräisesti huomattavasti suurempaa vihollista vastaan ja säilyttänyt itsenäisyytensä. Heimo on pärjännyt hyvin ja elänyt sopuisasti, väliin toki vähän nahistellen, vaikkei erityisiä rikkauksia olekaan ollut.
Mutta yhtäkkiä sopu on mennyttä. Sen sijaan ilma on sakeana myrkynvihreää juonittelua, ahneutta, riitelyä ja luottamuspula kukoistaa. Ja tämä kaikki tilanteessa, jossa koko heimon tulevaisuus on vaakalaudalla.
Suomi? Ei suinkaan, vaan roomalaisten ympäröimä gallialaiskylä, jossa asuu Asterix ystävineen.
Asterix on tietysti fiktiota, mutta on helppo vetää analogioita viime aikojen Suomeen, kun lukee sarjakuva-albumia ”Asterix ja riidankylväjä”.
Goscinnyn ja
Uderzonkirjoittama ja piirtämä klassikkotarina kuvaa tilannetta, jossa Asterixin kotikylää uhkaa vaara, mutta siitä huolimatta kyläläiset keskittyvät keskinäisiin tappeluihin.
Sarjakuvaruuduissa seikkailee kovin tuttuja ilmiöitä: Kateutta toisten etuoikeuksista. Epäluuloa aikomuksista. Keskinäistä syyttelyä (”Amaryllix on kauppias. Hänelle on sama, myykö kaloja vai taikajuomaa”.) Ja joukossa pyörii väliin hämmentyneenä, väliin kiukkuisena gallialaisten pääminist… päällikkö, joka ei tunnu pystyvän johtamaan, törmäilee esteisiin ja putoilee hölmistyneenä kilpensä kanssa alas harva se päivä.
Sarjakuvan keskeinen hahmo on riitojen spesialisti, roomalainen Tullius Intrigius, joka saapuu kylään ja lietsoo eripuraa. Tullius on roolissaan niin taitava, että kun roomalaiset itse yrittivät päästä hänestä eroon syöttämällä hänet leijonille, leijonat söivät toinen toisensa.
Meilläkin on omat tulliusintrigiuksemme.
Kuulostaako tutulta? On vaikea välttyä ajatukselta, että meilläkin on omat tulliusintrigiuksemme – mutta toisin kuin Asterixissa, he eivät ole ikävä kyllä tulleet mistään rajojemme ulkopuolelta, vaan he ovat omiamme. Heitä on neuvottelupöytien molemmin puolin ja he lietsovat jatkuvaa epäluuloa ja riitaa niin toisiaan kohtaan kuin yhteiskunnassa ylipäänsä.
Näin siitä huolimatta, että Suomi, kuten voittamattomien gallialaisten kyläkin, on vakavassa tilanteessa. Uhat toki ovat erilaiset. Asterixissa kylän valtaamista suunnittelee roomalaisten armeija, kun taas Suomen suurin uhka ei tällä hetkellä ole sotilaallinen, vaan taloudellinen: miten Suomi pärjää niin omien kuin globaalienkin haasteiden kanssa.
Meidän ongelmamme ei ole kylää lähestyvien legioonalaisten määrä vaan velan ja menojen määrä. Silti niin Asterixissa kuin meilläkin tulliusintrigiusten viesti dominoi.
Suomalainen opiskelija on maailman mittakaavassa harvinaisen etuoikeutettu
Otetaan esimerkki. Tullius Intrigius väänsi mustan valkoiseksi. Hän sai gallialaiset uskomaan, että heitä olisi petetty omiensa joukossa. Näin on käynyt meilläkin. Meillä tulliuksia ovat ne lukuisat poliitikot ja professorit, jotka ovat pitäneet meteliä siitä, että opiskelijoita aiotaan Suomessa riistää – kun totuus on, että suomalainen opiskelija on maailman mittakaavassa harvinaisen etuoikeutettu.
Suunnitelluista leikkauksista huolimatta suomalaisella opiskelijalla on ja hänelle jää etuja, joista monessa maassa nuoret eivät voi edes unelmoida. On ilmaiset yliopistot ja ammattioppilaitokset, on ateriatuki, on maksuton perusterveydenhuolto ja halvat erikoislääkärikäynnit, valtio takaa lainaa ja lupaa vielä maksaa osan lainoista pois, jos opiskelija valmistuu ajoissa.
Asumiseenkin saa tukea ja Suomessa moni yliopisto-opiskelija asuukin yksin, toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, joissa yksityisyys on useille pelkkä haave ja huone jaetaan kampuksella jonkun toisen kanssa.
Puhumattakaan siitä, että valtio antaa vielä erikseen rahaa opiskelua varten. Esimerkiksi viisi vuotta opiskeleva saa tuolta ajalta uudistusten jälkeenkin yli 11 000 euroa opintorahaa valtion eli veronmaksajien pussista. Mitä sortamista tämä on?
Riidankylväjä saa gallialaiset toistensa kimppuun.(KUVA: LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ)
Otetaan toinen esimerkki. Tullius Intrigius kylvi eripuraa ja kapinaa. Hän sai gallialaiskylän rouvat keskenään tappelemaan kalakaupan jonossa keskinäisestä järjestyksestä. Näin on käynyt meilläkin. Meillä tulliuksia ovat ne etujärjestöjen edustajat ja poliitikot, jotka tarpeettomasti asettavat palkkoja, aloja ja ammatteja vastakkain.
Ylen
A-Studiossa hiljattain vieraana ollut PAMin luottamusmies valitti, että hän saa käteen kuussa vain 1 600 euroa ja yllytti vastarintaan: ”Kun kaupantäti suuttuu, siitä on leikki kaukana.”
Kansanedustaja
Paavo Arhinmäki (vas) säesti, ettei hän tiedä, miten tulisi moisella palkalla toimeen. Kaikki kunnia kaupantädille, mutta totuus on, että moni pienyrittäjä, lähihoitaja, raksamies, koulunkäyntiavustaja, varastomies, maanviljelijä (eläkeläisistä puhumattakaan) jnejne saa käteen paljon PAMin luottamusmiestä vähemmän. Ei ihme, että PAMin edustajan lausuntoja hämmästeltiin monessa ammattiryhmässä. Eräskin IS:n lukija ihmetteli:”1600€/kk verojen jälkeen käteen? Mikä matalapalkka? Siivoojan peruspalkka on 1600€/kk miinus verot!!!”.
Otetaan kolmas esimerkki. Tullius Intrigius ruokki kateutta ja ahneutta. Hän lahjoitti legioonalaisten arvokkaan sotasaaliin vain yhdelle gallialaiselle ja sai kyläläiset toistensa kimppuun. Näin on käynyt meilläkin. Meillä tulliuksia ovat ne, jotka palkitsevat yksiä ja laiminlyövät toisia ja pahimmillaan jakavat etuja itselleen.
Osattomissa herättää katkeruutta esimerkiksi se, että pörssiyhtiöt eivät investoi (ja luo siten uusia työpaikkoja) vaan jakavat rahaa isoina osinkoina. Pörssiyhtiöiden osingonjakoa arvostelevat ay-johtajat puolestaan itse nauttivat tuntuvia sivutuloja ja heidän liittonsa saavat verovapaita jättiosinkoja Suomen suurimmasta vuokra-asumisyhtiöstä VVO:sta, joka taas on nostanut rajusti pienituloisten ihmisten vuokria.
Goscinnya ja Uderzoa käy vähän kateeksi. Heillä oli mahdollisuus parilla kynänvedolla panna gallialaiset riitapukarit kuriin. Kun legioonalaiset aloittavat hyökkäyksen, gallialaiset jättävät keskinäisen kahinoinnin taakseen ja keskittyvät kylän pelastamiseen: päällikkö Aladobix myöntää omat virheensä, Gergovian taistelun veteraani Senilix muistuttaa menneiden sotien hengestä, kauppamiehet ja pienyrittäjät (kalakauppias Amaryllix ja seppä Caravellix) ovat valmiina antamaan kaikkensa ja sekatyömies Obelix julistaa vahvaa uskoa yhteiseen päämäärään: ”Minä en tiedä, minne te menette, mutta minä tulen mukaan!”.
Tiukan paikan tullen pieni gallialaiskylä yhdistää voimansa. (KUVA: LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ)
Entä riidankylväjän kohtalo? Tullius Intrigius päätyi kaleerilaivalle. (Mutta kuten sarjakuva muistuttaa: tulliuksien kohtalosta ei kannata olla huolissaan, he putoavat lopulta aina jaloilleen.)
Ehkä riidankylväjiä ei joskus enää jakseta kuunnella
Ei kuulosta nyky-Suomelta. Ei, vaikka Suomessakin sopiminen nytkähti eteenpäin, kun SAK hyväksyi linjaukset Suomen palkkamallista. Gallialaisten intohimoiseen yhteisrintamaan verrattuna tämä sopu maistuu kuitenkin kovin laihalta teeltä.
Mutta ehkä meilläkin vielä opitaan. Ehkä meilläkin vielä johtajat jonain päivänä myöntävät virheensä, ehkä kohtuus voittaa ahneuden ja ehkä riidankylväjiä ei jossain vaiheessa enää jakseta kuunnella.
Ehkä tulevaisuudessa joskus koittaa sellainen hetki, kun joku voi meilläkin huokaista helpotuksesta tietäjä Akvavitixin sanoin: ”Te olette kaikki hulluja, mutta lopultakin yksimielisiä. Minä valmistan teille hiukan taikajuomaa.”
Ehkä tulevaisuudessa joskus koittaa sellainen hetki, kun joku voi Suomessakin huokaista helpotuksesta.(KUVA: LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ)
Toivottavasti tämä tapahtuu kuitenkin hyvissä ajoin, ennen kuin legioonalaiset ovat jo portilla.
Ulla Appelsin
[QUOTE ]
