Jaha, olen tainnut saarnata asuntopolitiikan sairaudesta jo erinäisiä kertoja ennenkin, mutta kun nyt asia nousi esiin myös työllisyysketjussa, tehdäänpä väliaikakatsaus.
Näyttää siltä että kohta menee verotkin valtion maksettavaksi..
Yli 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea. Valtiolle lasku on jo 1,7 miljardia euroa vuodessa.
Kohta ollaan lähestymässä tilannetta jossa kaikki Suomessa vuokralla asuvat saavat yhteiskunnalta asumistukea..
Tämähän ei suinkaan pidä paikkaansa. Oikea luku on nykyään noin kaksi miljardia:
Asumistuissa taas ennätysvuosi – Kela maksoi tukia lähes kahden miljardin euron edestä (HS 15.2.2017)
Luvussa
eivät vielä ole mukana toimeentulotuesta maksettavat asumismenot, jotka nekin laskettiin sadoissa miljoonissa. Lisäerittelyä vielä täällä:
Tampere maksoi eniten asumistukia – Katso, miten asumismenot ovat kasvaneet kotikunnassasi (HS 1.3.2017)
Pikalainauksia:
"Viime vuoden lopussa Kelan maksamien asumistukien piirissä oli lähes 860 000 henkeä. Noin 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea."
"Vaikka edelleen yli puolet yleisestä asumistuesta maksetaan työttömille, jo viidennes maksetaan työssäkäyville."
Vuokria on nostettu aivan surutta talouden, tulojen ja korkojen vetäessä tasaista viivaa. Samalla tuen nostajien luku kasvaa, kun katollaan oleva ikäpyramidi nostaa eläkeläisten absoluuttista ja suhteellista määrää, ja tolkuttomat vuokrat ajavat työssäkäyviäkin tuen piiriin. Kirsikaksi kakun päälle tulevat vielä tuoreet koneinsinöörit, joiden veri vetää Helsinkiin, mutta konepuolen työnsaanti tökkii. Kovimpiin rahastajiin kuuluu tunnetusti VVO (nykyiseltä nimeltään osuvasti Koijaamo):
VVO:n tulos kasvoi, vaikka asunnot vähenivät – vuokranantaja jakaa jälleen tuhdit osingot (HS 3.3.2017)
Rahat tunnetusti menevät Hakaniemen veroparatiisiin. Mutta tämä ei suinkaan ole vuokrabisneksen koko kuva. Artikkelin mukaan VVO:n osuus vuokramarkkinoista on 4.2 prosenttia. Satolla se on noin 2.9%. Sillä välin
kaksi kolmasosaa vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista on yksityisillä sijoittajilla (Yle 9.3.2017).
Ja tässä onkin toinen juttu, johon on syytä kiinnittää huomiota. Jo vuosikymmenen ajan sekä isot että pienet sijoittajat ovat rynnistäneet pää märkänä ostamaan niin paljon sijoitusasuntoja kuin vain omaa ja lainattua rahaa suinkin löytyy. Osa tekee itse:
Mikä vuokra-asuntopula? Eläkeyhtiökin rakennuttaa (Kauppalehti 18.3.2017)
Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi kertoo, että neljä vuotta sitten asuntojen osuus kiinteistösalkusta oli 16 prosenttia. Vuoden 2016 lopussa asuntojen suhteellinen osuus oli jo yli neljännes.
”Saamme asunnoista vakaata tuottoa, joten uusien vuokra-asuntojen rakennuttaminen jatkuu. Varmalla oli viime vuoden lopussa 4 200 asuntoa, mutta parin seuraavan vuoden aikana rakennutamme niitä satoja lisää”, tiivistää Tomperi.
Avainsanat ovat "vakaa tuotto". Mutta osaavat sitä pienetkin. Minunkin suvussani on nähty useita esimerkkejä eräästä ilmiöstä - ilkeäisikö sitä nyt kutsua megatrendiksi? Juoni menee lyhyesti niin, että viime vuosisadan alkupuolella eläneiltä meni helposti rahat sekä henki maan epävakaudessa, joten omaisuuden kertyminen ei ehtinyt muodostua ongelmaksi, mutta sitä seuraava sukupolvi sai tehdä täyden työuran sotien jälkeisessä Suomessa. Nyt kyseinen sukupolvi on siirtynyt tai juuri siirtymässä megatrendikkäästi manan majoille, jättäen jälkeensä perintöjä, joiden keskipisteenä on usein talo ja kenties jotain muuta päälle. Näitä seuraavat suuret ikäluokat taas ovat itsekin eläkeiässä, asunnot maksettuna, ja niinpä omaisuutta alkaa kertyä enemmän kuin mikään akuutti tarve vaatii. Mihin tämän väljän rahan pistäisi?
Kultainen sääntö kuuluu, että parasta olisi sijoittaa vain sellaiseen minkä ymmärtää. Nykyään pörssit ovat pullollaan aggressiivista spekulaatiota, robottikauppaa, shorttausta ja muuta normi-ihmisen järjen ylittävää. Sama periytyy johdannaisiin. Sijoitusneuvojat puhaltaisivat minkä tahansa rahamäärän parissa kuukaudessa omalle tililleen ja pankitkin tykkäävät kuoria päältä varmat pari prossaa, jättäen yksityissijoittajan osuudeksi pelkät riskit. Tässä tilanteessa eläkeiän kynnyksellä pyörivän järkeen käy parhaiten asunto. Onhan se nyt sentään kivestä tehty ja siinä voi asua. Usein esimerkiksi perinnön ydinosa
on jo valmiiksi asunto. Ja kun yhteiskunta varmistaa, että kasvukeskuksiin piisaa tulijoita ja tukiraha virtaa rajatta, sijoitus ei voi juuri mennä pieleen. Tähän ovat päätyneet sekä tavalliset tallaajat että suursijoittajat. Nollakorkojen ja ailahtelevaisten markkinoiden aikaan kolmesta prosentista lähtevä takuuvarma vuokratuotto kyllä kelpaa. Arvonnousu tulee siihen päälle.
Mutta sitten niitä kääntöpuolia...
Ensin se ilmeisin:
Vuokrissa on tulossa kipuraja vastaan (HS 13.3.2017)
Väärin. Se
on jo tullut, aikaa sitten, jos ihmisten vain pitäisi maksaa oma asumisensa. Oikeasti sen maksaa nyt joku muu, ja loput katetaan velalla. Olen usein viitannut käppyrään
kotitalouksien kulutusmenoista, joissa asuminen alkaa olla tuplasti suurempi menoerä kuin esimerkiksi seuraavana listalla oleva ruoka.
Myös:
Tilastokeskuksen Ilkka Lehtinen: Jotkut asuntorahastot ovat pyramidihuijaus (Yle 20.3.2017)
Oravan osalta kupla ehti jo osittain puhjeta, kun hölmömpikin haistoi jotain mätää äärettömän, spekulatiivisen arvonnousun kirjaamisesta jo valmiiksi taseisiin. Osakekurssi on pudonnut puoleen alta vuodessa.
Ja sitten vielä yhtenä hyvin huolestuttavana huomiona:
Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa” (Talsa 25.4.2017)
Hyvin lyhyt tiivistelmä toteaa "Pienet asunnot valuvat sijoittajille, eikä niitä riitä tavallisten kuluttajien ostettavaksi." Loppu mukailee aiemmin kerrottua siitä, kuinka suuria ja pieniä sijoittajia kiinnostaa asuntobisneksen varma tuotto. Tässä on kaksi kammottavaa piirrettä:
1) Kokonaiselta sukupolvelta ollaan ryöväämässä elämän rakentamisen edellytykset, kun asuntojen ostoon ei pääse kiinni (eikä oikein kannattaisikaan, jos kaikkein kurjinkin betonikuutio edellyttää 25 vuoden lainaa - ja sekin vain alarajana olettaen etteivät nollakorot nouse koskaan). Kun sijoittajat ehtivät ensin, samat luukut vuokrataan sikahintoihin, jotka nousevat vielä itse asuntojen hintoja jyrkemmin.
2) Sijoitusrahat siirtyvät hirmuista tahtia pois kaikesta tuottavasta toiminnasta (kuten vaikkapa vienti-investoinneista) puhtaaseen rahastukseen. Rahastus taas kustannetaan verovaroista, jotka ovat pois normaalista kulutuksesta ja tuottavasta toiminnasta. Kun ei ole oikeasti tuottavaa toimintaa verotettavaksi, valtio ja kunnat ryntäävät apajille korottaen mm.
kiinteistö- ja energiaveroja, kaavoitusmaksuja, tonttivuokria ja niin edelleen. Kaikki kaatuu lopulta kansalaisten maksettavaksi, efektiivisesti sakkona pelkästä elossaolemisesta. Näillä leveysasteilla nimittäin tulee edelleen kylmä ilman asuntoa. Voin jälleen viitata edelliseen tilastoon asumismenojen suhteettomasta osuudesta, eikä silläkään rahalla meinaa nykyään saada kuin uudeksi unelmaksi muodostuneita 20-neliöisiä vankikoppeja.
"Tarttis tehrä jotain", sanotaan vähintään kymmenettä vuotta peräkkäin. No, nyt hallitus
meinasi tehdä jotain (HS 25.4.2017). Idea tietenkin
tyrmättiin heti (HS 26.4.2017 - katsokaa huviksenne hintakäyrät lopusta), ja todennäköisesti se ammutaan lopulta alas, koska perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden asua niin kalliilla seudulla kuin maasta vain suinkin löytyy, ilman minkäänlaisia omia tuloja.
Olen hyvin, hyvin monta kertaa miettinyt, jaksanko jäädä katselemaan (ja maksamaan) tätä touhua. Tekisi nimittäin mieli päästä joskus itsekin kiinni ihan oikeaan elämään, koska minulla on niitä vain yksi. Hukkaan meinaa mennä tämän porsastelun, rahastuksen ja vatuloinnin kanssa.
