Suomalainen talouspropaganda

Wahlroos pakinoi.

Talousvaikuttaja, Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos on sitä mieltä, että Suomi on tienhaarassa ja maan on valittava itselleen uusi suunta. Wahlroos toteaa tänään tiistaina julkaistussa kirjassaan Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava 2019), että Suomessa ei vuosikymmeniin ole nähty poliittista johtajuutta, joka voisi kääntää maan suunnan.

Wahlroos paaluttaa kirjassaan kaksi mahdollista menestysreseptiä Suomelle: digi-Suomen ja kasvu-Suomen, jotka hänen mielestään myös täydentävät toisiaan. Digi-Suomi tarkoittaa Wahlroosille kasvavia panostuksia digitalisoituun kommunikaatio-, alusta-, jakamis- ja kiertotalouteen. Kasvu-Suomi-strategiassa hän kehittäisi maata markkinaehtoisesti digitaloutta laajemmalla rintamalla ja tavoitteena olisi parantaa varsinkin teollisten ja jälkiteollisten työpaikkojen kansainvälistä kilpailukykyä.

”Käytännössä kolme ensimmäistä toimenpidettä tiellä kohti kasvu-Suomea olisivat 1) työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen tai sen rajaaminen vain tiettyjä minimiehtoja koskevaksi, 2) omistamisen ja yritystulon verotuksen huomattava kevennys sekä 3) kannustinloukkuja esimerkiksi perustilin muodossa purkava sosiaaliturvauudistus”, Wahlroos kirjoittaa.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/bjorn-wahlroosin-ihmetys-miten-sosialismi-voi-yha-olla-hengissa-se-on-aina-ollut-varma-tie-tuhoon/be0cc011-f2af-43da-9e6e-9c1d79d31ab3

Ohueksi sanahelinäksi jäävät nuo kaksi menestysreseptiä: digi- ja kasvu-Suomi.

Konkretiaa tulee kolmesta käytännön toimenpiteestä, mutta kohdat 1) ja 3) vaatisivat massiivisen muutoksen ja muutosvastarinnan murtamisen. Ei onnistu. Kohta 2) olisi helpompi: Viron malli.
 
Kannattaa noteerata, että Nallehan ei tuo käytännössä mitään uutta tapetille eli samaa vanhaa saarnausta toimintojen keskittämisestä, omistajuuden verottomuudesta ja työehtojen ja sosiaaliturvan polkemisesta. Periaatteessa mitä Nalle toivoo tapahtuvan, että seuraava utopistinen (muille dystooppinen) yhteiskunta olisi täysin keisareiksi ka ruhtinaiksi itseään kutsuvan omistavan luokan pyörittämä, jonka puitteissa robotit ja maaorjat tekevät kaiken varsinaisen työn ja sitten vielä markkinoivat tätä järjestelyä hyvinvointiyhteiskunnaksi ja oikeisvaltioksi. Nallen seuraavan kirjan nimi on todnäk Kuinkas tässä näin kävi? Miksi Nalle päätyi vartaaseen terva- ja höyhenkerroksen kanssa?
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Jumalauta mitä paskaa tää ukko nyt taas sepittelee?? Liittyy Tullin toimintaan miten?

Valtion pitäisi aloittaa muun muassa maahanmuuttajien ja vammaisten positiivinen syrjintä, sanoo Tullin pääjohtaja
Erityisryhmien työllistämisestä on puhuttu pitkään. Nyt on tekojen aika, sanoo valtiovarainministeriöstä Tullin pääjohtajaksi siirtynyt Hannu Mäkinen.
Onkos siellä Norjassa Tullin pomo samaa mieltä asiasta
yleisellä tasolla?
 
Tulipa tässä mieleen paperiliiton uho ja tuho taannoin, kun Postin PAU:n pullistelua nyt katsoin. PAU elää jossain kasarin kuplassa, ajassa jossa postin hallituksen enemmistö oli PAU:laisia. Kuulemma hallitus kokousti aina kolme päivää, kaksi vedettiin viinaa ja sitten kolmas päivä koitettiin tehdä joku päätöskin. :D Ja kuulemma vielä vuosituhannen vaihteeseen saakka PAu_lla oli vetoikeus toisen portaan johtajien valintaan Postissa. Korporaatioiden äiti tämä PAU!

Aivan uskomatonta kekkosslovakkia meininkiä! Eipä ihme että posti on ollut kriisisssä, kun rengit ovat päättämässä eli jatkoivat pellossa eloa niin pitkään kunnes sille tuli lopulta stoppi Malisen yms muodossa. Taisi internet ja sposti tulla pilaamaan hyvät ja leppoisat hillotolpat .... :D
 
Kaks kertaa "kuulemma". Pistäkkö jotain lähdettä.
 
Ainakin Postin nykyinen vallankäyttökuvio on pitkälti se, että toimiva johto päättää ja omistaja sekä työntekijät vikisevät. Hallintoneuvosto ja valtioneuvoston omistajaohjauksen virkamiehet ovat ensisijaisesti välikäsiä Postin toimivalle johdolle lobata säännösmuutoksia valtion suuntaan, eikä niinkään menetelmiä valtiolle ohjata Postia millaisiksi ne virallisesti on tarkoitettu. Tämän vallankäyttökuvion mahdollistavat toisaalta valtion haluttomuus puuttua valtionyhtiöiden operatiiviseen toimintaan ja toisaalta Postin asiantuntijarooli jota valtio ei hevillä lähde kyseenalaistamaan.

Hyvin samankaltainen vallankäyttökuvio löytyy myös mm. VR:stä ja Veikkauksesta.
 
Kannattaa noteerata, että Nallehan ei tuo käytännössä mitään uutta tapetille eli samaa vanhaa saarnausta toimintojen keskittämisestä, omistajuuden verottomuudesta ja työehtojen ja sosiaaliturvan polkemisesta. Periaatteessa mitä Nalle toivoo tapahtuvan, että seuraava utopistinen (muille dystooppinen) yhteiskunta olisi täysin keisareiksi ka ruhtinaiksi itseään kutsuvan omistavan luokan pyörittämä, jonka puitteissa robotit ja maaorjat tekevät kaiken varsinaisen työn ja sitten vielä markkinoivat tätä järjestelyä hyvinvointiyhteiskunnaksi ja oikeisvaltioksi. Nallen seuraavan kirjan nimi on todnäk Kuinkas tässä näin kävi? Miksi Nalle päätyi vartaaseen terva- ja höyhenkerroksen kanssa?

Nalle matkalla vartaaseen tervattavaksi ja höyhennettäväksi.

1571807234533.png

Wahlroos mainitsi oleskelevansa kolmessa maassa Suomen ulkopuolella ison osan ajastaan. Ruotsi on ilmeisesti yksi niistä. Björn nauttii siellä lahjaverottomuudesta.

Konkretiaa olisi tullut lisää, jos hän olisi kertonut, mistä muista maista saisi ottaa oppia ja mitä oppia.
 
Nalle kapinoi.

1571807959885.png

Wahlroos arvioi Helsingin Sanomille, että Nokian menestysvuosina Suomella meni jopa liian hyvin. Tuottavuuden kasvu oli niin nopeaa, että varallisuutta riitti jaettavaksi kaikille. Tämä johti hänen mukaansa siihen, ettei tarvittavia yhteiskunnallisia uudistuksia muiden Euroopan maiden tavoin tehty.

– Suomessa ei tehty yhtään mitään. Nokia oli niin käsittämätön runsaudensarvi, ettei kukaan mieltänyt, että olisi tarvetta tehdä mitään, Björn Wahlroos kertoo HS:lle.

– Vuosikymmenessä menetettiin paljon siitä, mikä oli onnistuttu kuromaan umpeen puolessa vuosisadassa. Samalla suomalaiset näyttivät menettävän uskonsa tulevaisuuteen.

Wahlroosin mukaan Suomi on nyt tärkeässä tienhaarassa. Hän pitää Suomen kilpailukyvyn kannalta välttämättömänä, että uskalletaan tehdä uudistuksia, jotka voivat laskea palkkoja ja suurentaa tuloerojakin.

Suomalaisen politiikan ja debatin keskipiste on hänen mukaansa kuitenkin ”ihan toisessa paikassa kuin se on edes muussa Euroopassa, Yhdysvalloista puhumattakaan”.

– Ihmiset eivät ymmärrä, miksi valtio ei saa tätä kuntoon. He eivät ymmärrä, että valtiolla ei ole enää mitään edellytyksiä siihen. Vaikka se tekisi mitä, se ei saa asioita kuntoon muuten kuin markkinaehtoisilla uudistuksilla.

– Korjattavana on sekä takavuosien poliittisten päätösten seurauksia että taloushistoriamme – valtiokeskeisyyden ja Nokian – tuottama elinkeinorakenne ja riittämätön yrittäjyys.

https://www.verkkouutiset.fi/bjorn-wahlroos-hslle-nokian-menestys-tuhoamassa-suomen/

Mutta tässä on totta toinen puoli: valtiokeskeisyys, yksipuolinen elinkeinorakenne ja riittämätön yrittäjyys.
 
Mukava lista:

Tarkottaisi omalla kohdalla ettei kannata enään tehdä vuorotyötä vaan etsiä päivätyö. Jos sellaisenaan toteutuu. Ainoa jonka listalta suoriltaan ymmärrän on sairasloma ajan palkan leikkaaminen. Henkilökohtaisesti en ihmettele, jos lakkoja alkaa pukkaamaan.
 
https://yle.fi/uutiset/3-11032855

Kysyntä heikkenee teknologiateollisuudessa – "Hälytyskellot soivat", "Nyt ei kannata päätyä työajan lyhentämiseen"
Alan teollisuusyrityksistä lähes kaksi kolmasosaa kertoo uusien tilausten vähentyneen, tarjouspyyntöjen määrä pudonnut jyrkästi.
Teknologiateollisuus
23.10.2019 klo 11.00
Mies työskentelee tehtaassa.

"Tulokset eivät puhu yhtäkkisestä romahduksesta, mutta käänne näyttäisi tapahtuneen ja suunta on huolestuttavasti alaspäin", Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Petteri Rautaporras sanoo tiedotteessa.Jyrki Lyytikkä / Yle

Maailmantalouden epävarmuus on alkanut rokottaa yhä selvemmin teknologiateollisuutta, ilmenee alan etujärjestön julkaisemista tiedoista. Lähes kaksi kolmasosaa alan teollisuusyrityksistä kertoo, että on saanut loppukesän ja alkusyksyn aikana vähemmän tilauksia kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Tarjouspyyntöjen määrän kerrotaan pudonneen jyrkästi.
Tiedot perustuvat Teknologiateollisuus ry:n tuoreeseen tilauskanta- ja henkilöstötiedusteluun.

– Tulokset viestivät suhdannekäänteestä, toimialojen epäyhtenäisestä kehityksestä sekä yritysten välisten erojen kasvusta. Huomionarvoista on, että esimerkiksi teknologiateollisuuden suurimman toimialan, kone- ja metallituoteteollisuuden, vientitilausten arvo on supistunut kolme kvartaalia peräkkäin, sanoo Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Petteri Rautaporras tiedotteessa.

Alan työllisyys on pysynyt kutakuinkin ennallaan aiemmin hankitun vahvan tilauskannan tukemana. Kuuden viime vuoden aikana tapahtuneesta tilauskannan kasvusta noin 60 prosenttia koostuu laivatilauksista.
Kokonaisuudessaan alan uusien tilausten arvo kasvoi yhä kahdeksan prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, mutta etujärjestön mukaan kasvu selittyy pienellä määrällä suurehkoja tilauksia.
Tarjouspyyntöjä mittaava saldoluku on ollut tämänhetkistä lukemaa heikompi vain yhden kerran kymmenen viime vuoden aikana. Tarjouspyyntöjen perusteella näyttääkin siltä, että tilausten kehitys on loppuvuonna ja talvella heikompaa kuin viime aikoina.

– Käänne on ollut nähtävissä, sillä maailmantalouden epävarmuus ei ole helpottanut, tärkeiden vientimaiden talous on notkahtanut ja taantuman todennäköisyys kasvaa myös Suomessa. Tulokset eivät puhu yhtäkkisestä romahduksesta, mutta käänne näyttäisi tapahtuneen ja suunta on huolestuttavasti alaspäin. Hälytyskellot soivat, Rautaporras luonnehtii.

Päättäjiä patistetaan puuttumaan tilanteeseen

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola patistaa päättäjiä puuttumaan nopeasti kehitykseen.
– Vaikka työllisyyden ja kasvun tukemiseksi tehtäisiin oikeita poliittisia ratkaisuja, niiden vaikutus näkyy yleensä vasta viiveellä. Tästä syystä päätöksiä ei voi siirtää, jos niillä halutaan tukea työllisyyttä ja yritysten investointeja nyt heikkenevässä suhdanteessa, Hirvola sanoo.

– Esimerkiksi kohtaanto-ongelmasta ja työperäisen maahanmuuton lisäämistarpeesta on puhuttu vuosia. Nyt tarvitaan nopeita päätöksiä ja ripeää toimeenpanoa, hän lisää.
Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle korostaa kustannuskilpailukyvyn tärkeyttä ja lähettää terveiset meneillään oleviin työmarkkinaneuvotteluihin.
henkilökuva

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle ei lyhentäisi työaikaa nykytilanteessa.Esa Syväkuru / Yle
– Etenkään nyt synkkenevän talousnäkymän keskellä ei kannata päätyä työajan lyhentämiseen, koska tällainen lopputulos heikentäisi yritysten kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia, Helle viestittää tiedotteessa.

Uutta kikyä pukkaa.
 
Jeff ohitti Billin.

Jeff Bezos ohitti Amazonilla Microsoftin Bill Gatesin. Forbesin varallisuuslistauksen mukaan maailmassa on tällä hetkellä yli 2150 miljardööriä. Viimeisen 20 vuoden aikana pääsy viidentoista varakkaimman joukkoon on edellyttänyt noin 12 miljardin dollarin eli noin 10,8 miljardin euron nettovarallisuutta.

Amazonin menestys on nostanut viime vuosina Jeff Bezosin maailman ykköseksi yli 162 miljardin dollarin nettovarallisuudella. Bezos omistaa myös avaruusalan Blue Originin ja Washington Post -lehden.

Toisena nyt oleva ranskalainen Bernard Arnault on ylellisyystuotteita valmistavan LVMH:n toimitusjohtaja.

2010-luvun suurimpia nousijoita ovat olleet Zara-vaateketjun Amancio Ortega ja meksikolaisen Telmex-yhtiön Carlos Slim.

https://www.verkkouutiset.fi/he-ovat-olleet-maailman-varakkaimmat-1997-2019/

Mutta avioero verottaa Bezosin varallisuutta.

Bezos's top spot on the wealth list could have been dealt a severe blow by his divorce with wife MacKenzie Bezos.[188] According to Forbes, had the Washington state common law applied to their divorce without a prenuptial agreement, Bezos' wealth could have been split 50–50 with his ex-wife.[189] That would have made her the wealthiest woman in the world.[190] As it turned out, Bezos and MacKenzie were very amicable and respectful throughout the divorce process. She walked away with approximately $38 billion, far less than she might have had she fought for every penny, and she let Jeff control her shareholder's voting rights as well.[191] https://en.wikipedia.org/wiki/Jeff_Bezos
 
Viimeksi muokattu:
Duunareita unohtamatta.

Yksi ryhmä pitää Suomen käynnissä – veropotti: 1 219 772 000 euroa!
Verotilastot: Työläiset maksavat noin neljä prosenttia koko Suomen henkilöverokertymästä.

Duunarit ovat Suomen selkäranka. Nämä lähes neljännesmiljoona päivittäin raskaisiin töihinsä palaavaa ahertajaa maksaa töistään nimittäin vuosittain yli 1,2 miljardia euroa veroina ja erilaisina maksuina. Tällaisia ahkeroijia on Suomessa yhteensä yli 233 000 henkilöä.

Todellisuudessa duunareiden maksama verosumma on vielä paljon suurempi. Lasketuissa luvuissa ei nimittäin ole mukana esimerkiksi lomarahoista tai mahdollisista ylitöistä maksettavia veroja, tai esimerkiksi palkanmaksun jälkeen työläiselle maksettavaksi tulevia arvonlisä- tai valmisteveroja. Mukaan laskettiin siis vain kaikki ne verot ja maksut, jotka työläinen joutuu suoraan ansioistaan kuukausittain maksamaan. Välittömät verot ja maksut haukkaavat vajaat 18 prosenttia duunareille maksetuista ansioista.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006296201.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=12&utm_source=tf-other
 
Tes-neuvotteluissakin on sama laulu kuin aikaisemmin. Nyt ei ole oikea hetki korottaa tai vaatia palkankorotuksia. Lama tai laskusuhdanne on tulossa. Vuodesta 2008 asti on samaa kuulunut. Kun meni hyvin niin ei ollut varaa vaarantaa talouskasvua millään muilla kuin pakollisilla indeksikorotuksilla jos niitäkään. Nyt vaaditaan kikyt pysyviksi ja liuta muitakin heikennyksiä kaupan päälle. Jopa insinöörien puoleltakin alkaa kuulua napinaa. Mielenkiintoiset ajat tulossa. Neuvottelut polkevat paikallaan. Alkaa isompi lakkojen aalto postin puolelta vai mistä.
 
Napina tulee kasvamaan jatkossa kun yrittämisen edellytykset heikkenee. Tuotannollisia yrityksiä ja liiketoimintaa siirtyy pois Suomesta. Samalla työttymyys ja sosiaaliturvan varassa eläminen lisääntyy. Tässä kokonaisuudessa ei suinkaan ole kysymys kilpåailukyvystä, palkoista tai palkkatasosta. Nalle Wahroos on oikeassa. Suomi näivettyy, "lypsävät lehmät" (=lue yrittäjät ja vientiyritykset) ajetaan muualle ja tänne jääneet tapetaan korkealla kokonaisverotukselle sekä jatkuvan velanoton paisuttamalla julkishallinnon kasvulla.

Tulevaisuuden Suomessa ei tarvita enää insinöörejä tai hitsareitakaan, vaan valtion ja kuntien palveluksessa (sekä erilaisten julkishallinnolle alihankintaa tekevien hoitofirmojen) palveluksessa olevia hoitajia ja lääkäreitä jne. jne. Tottakai samanaikaisesti lisätään myös hallintoa ja virkamiehiä. Ehkä jopa kokonainen maakuntahallintoporras itsenäisine verotusoikeuksineen.. Eli yhä enemmän yhteiskunta maksaa palkkaa palveluksessaan oleville. Ja, jotta yhteiskunta pystyisi maksamaan palkankorotukset pitää tietenkin verottaa kireämmin sekä ottaa samalla lisää velkaa.

Kehitys/kierre johtaa siihen että palkansaajien verotus tulee vuosi vuodelta kireämmäksi. Palkankorotukset menettävät merkitystään kun progressivisesti nouseva verotus vie lisätuloista (palkankorotukset, ylityöt jne.) yhä suuremman osan. Työntekijöitä = työntekemistä rangaistaan. Siis ahkeruudesta rangaistaan verotuksella.
- pitäisikö yksityissektorin yritystenkin lähteä samalle tielle ja ottaa velkaa palkkojen korotuksiin?

Jotta saataisiin tilanne korjattua pitäisi koko suomalainen yhteiskunta muuttaa verososialistisesta riistotaloudesta työhön kannustavaksi yrittäjäyhteiskunnaksi.

Palkkatyön tekemistä tulisi rajoittaa siten että vain välttämätön virkamies yms. tehtävät jäisivät palkkatyön piiriin.
- kaikki suorittavan portaan töiden palkkaus toteutettaisiin yrittäjyyteen perustuen kuten esim. parturit, kampaajat, itsenäiset putkimiehet, kirvesmiehet, sähkömiehet jne.
- verotus toteutettaisiin kuukausittaisella tasasummalla tai laskutuksen alv. verotuksella tmv. Kuitenkin niin ettei verotukseen vaikuta se tehdäänkö ylitöitä jne.. Tähän löytyy varmasti erilaisia toteutustapoja

Yleisesti koko työreformi tulisi tehdä niin että palkkatyö olisi mahdollista vain avustavissa, eräissä johtavissa, tilapäisissä jne. tehtävissä. Palkkatöiden ansiotason pitää jäädä huomattavasti alhaisemmaksi kuin yrittäjyysmallilla tekevillä. Yrittäjyyden yhteiskunnallinen arvostus tulee nouta korkeimmalle tasolle. Järjestelmän tulee kannustaa niin että vain vapaan yrittäjyyden myötä olisi mahdollista päästä keskimääräistä paremmalle ansiotasolle.
- käytännössä tämä edellyttäisi kiinteää kuukausiverotusta/henkilö. Yrittäjä (=vanhassa järjestelmässä työntekijä) maksaa kuukausittaisen veron (esim. 300€/kk) ja kaikki laskutetut työtunnit tulee suoraan yrittäjälle. Siitä tulosta yrittäjä kustantaa itse haluamansa vakuutukset(keskeytys, sairaus, eläke jne, turvan). Nykyaikaisella tietotekniikalla tämän toteuttaminen on helppo rasti.

Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti (viher)sosialistisen järjestelmän julkinen kannattaminen tulisi tehdä yhtä rikolliseksi (ja törkeimmissä tapauksissa jopa rangaistavaksi) kuin kansallissosialismin (natsit jne.) ihannointi. Sosialismi sekä kaikki muukin diktatuuri on rikollisuutta yhteiskuntaa kohtaan.

Kansalaisyhteiskunnan keskeisiksi arvoiksi tulee nostaa vapaa yrittäjyys, ahkera työnteko, yhteisön turvallisuus kaikissa ulottuvuuksissaan sekä ehdottoman demokrattinen päätösvalta.
 
Melkoinen oksennus
 
No paljonkos tuosta jäisi työntekijöille. Meinaan vaan että Suomi on aika kallis maa asua... Niillä veroilla kuitenkin saadaan se suhtkoht hyvin koulutettu työntekijä mitä ilman se yrittäjäkään ei selviä.

Ja ennen kun haukut kommariksi niin mun veroprossa on 42...

Ei huolta, hänhän mainitsee lopussa poliittisen toisinajattelun kieltämisen lailla niin ongelma on sillä korjattu. Kapitalismi niin sanotusti yksityistettyä suunnittelutaloutena ja pyramidihuijaus-valuutan masinoimana on vaan ihan helvetin hienoa asia, vaikka proletariaatti ei siitä jostain syystä meinaa vaan tykätä.

Jos haluaa etsiä jotain vastinetta mitä jonne6 abstraktilla tasolla yrittää niputtaa kasaan on todnäk ns. Kübler-Ross-mallin, surun käsittelyn, kolmas vaihe eli neuvottelu. Hän on alunperin ollut kieltäytymisen tilassa eli kyllä tämä talousjärjestelmä on hienoin himmeli mitä ihminen koskaan on keksitty ja sitten ongelmien pulputessa esiin ollaan siirrytty vihan tuoksintaan eli himmeliä ei vaan jostain pkrleen syystä saada fiksattua kondikseen poliittisella tasolla. Nyt olemme pääsemässä tähän ed. neuvottelun vaiheeseen, jossa yritetään löytää jokin kompromissi saavutettujen etujen suojelemiseksi ja jonkin vaihtoehtoisen mallin löytämiseksi. Tätähän luonnollisesti ei tule löytymään, koska saavutetut ettuu'et ovat yhtä tyhjän kanssa kuten muut pyramidihuijaushimmelit etuudet ovat olleet. Tästä seuraavat vaiheet ovat masentuminen kun ei millään ilveellä saada uutta, korvaavaa himmeliä pystyyn ja tosiasiassa joutuu kuin nalli kalliolle; ja lopulta hyväksyntä kun on ensin suru puserossa kitattu bisseä pari viikkoa.

Tässä täytyy vaan edetä prosessin mukaisesti ja olla kovin ymmärtäväisiä minkälaisten koettelemusten läpi kauppaneuvos jonne6 joutuu tarpomaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö Wahlroos karistanut Suomen pölyt jaloistaan? Hittoako hän enää sieltä huutelee. Kommentoisi oman maansa asioita.
 
Suomi on jo nykyisellään eräs korkeimman kokonaisverotuksen maista maailmassa. Kaiken lisäksi verotusasteen suunta on yhä tiukempaan verotukseen. Ja, mikä pahinta julkishallinto jatkaa edelleen myös velkaantumista (=tulevaisuuteen siirrettyä verotusta). Tämä tarkoittaa myös tulevien sukupolvien osalle taloudellisesti vaikeita aikoja. Käytännössä työttömyyttä. Onneksi olemme EU:n jäsenmaa mikä tarjoaa suomalaisille aikaisempia vuosikymmeniä paremmat mahdollisuudet muuttaa työn, tulevaisuuden sekä hyvinvoinnin perässä ulkomaille.

Yhä useammin tulemme näkemään vastaavia uutisia suomalaisilta yrityksiltä. Toisekseen tällaiset tarjoukset ovat, varsinkin monille nuoremmille, erinomaisia tilaisuuksia kansainvälistyä ja kehittää omaa osaamista.

Valitettava totuus on että Suomi on jäänyt poliittisesti, hallinnollisesti sekä henkisesti ns. jälkisosialistiseksi yhteiskunnaksi. Varsin suuri osa perusteollisuudestamme on enemmän ja vähemmän valtion hallinnassa. Osa aiemmin valtion osa-omistamista yrityksistä on jo myyty ulkomaisille investoijille (Kemira, Fortum'in omistamat sähkönsiirtoverkot jne.). Nämä ulkoistuskaupat tulevat saamaan jatkoa nykyisen hallituksen toimesta. Suomessa ei ole sosialisoitu yksityisen teollisuuden tuotantovälineitä mutta valtio sosialisoi verotuksella myös yksityistä sektoria. Luonnollisesti jatkuvasti kiristyvä verotus johtaa erityisesti vientiyritysten kohdalla "ulosliputuksiin" sellaisiin maihin joissa niillä on lähtökohtaisesti parammat toimintaedellytykset..

Suomalainen henkinen sosialismi näkyy erittin selkeästi siinä ettei meillä ole yhtäkään todellista oikeistolaista politiikkaa edustavaa puoluetta. Ei ensimmäistäkään. Kokoomus mainostaa itseään oikeistolaiseksi mutta käytännön tasolla puolueen poliittinen linja kulkee eurooppalaisessa mittakaavassa jopa tyypillisen länsimaisen sosialidemokratian vasemmalta laidalta. Tämä asetelma loistaa erityisesti niiden silmiin jotka ovar asuneet ulkomailla ja päässeet vertailemaan erimaiden poliittisia linjauksia käytännön tasolla. Aikaisempina vuosikymmeninä Suomen sosialismia myötäilevää politiikkaa hyväntahtoisesti ymmärrettiin koska se nähtiin jonkinlaisena poliittisena kompromissina Neuvostoliiton ja Länsi-Eurooppalaisen vapaan maailman välimaastossa. Nykyisen kaltainen vasemmistolainen poliittinen konsensus (maa jossa ei ole lainkaan oikeistoa tai oppositiota) on käsittämätöntä.
- eikä voida edes sanoa että kansalaiset haluavat tällaista..vaaleissa vihervasemmiston yhteinen kannatus jäi vain 76 edustajaan 200:sta. Mutta siitäkin huolimatta maata johtaa sosialistit.

Mutta jokainen tekee niin kuin itsestä tuntuu parhaalta. Henkilökohtaisesti tällä Suomen merkillisellä politiikalla ei ole mitään erityistä käytännön merkitystä. Viihdyn ja asun mielelläni Suomessa enkä pelkästään perhesyistä. Suomi on hieno maa. Ainakin niin kauan kuin yleinen turvallisuustaso säilyy edes likimain nykyisellään. Minulla on myös varaa maksaa veroja Suomeen siinä missä muillakin..
 
Back
Top