Vuonna 1939 skenaario oli merkittävästi erilainen kuin se olisi nykyään. Silloin Neuvostoliiton toiminta-ajatus oli valtioiden alistaminen laajojen maa-alueiden haltuunottoon tähtäävien sotatoimien avulla, mikä käytännössä tarkoitti valtioiden vastarinnan murtamista sotilaallisella voimankäytöllä ja miehittämistä.
Nykyisessä tilanteessa hybridisotavillitys ja Venäjän käytössä olevien joukkojen määrä ja laatu huomioiden, minun on hyvin vaikea nähdä skenaariota, jossa Venäjän tavoitteena olisi laajojen maa-alueiden haltuunotto Suomesta ja koko maan miehittäminen eli ns. perinteinen "panssarilautta Pälkäneellä" all-in tilanne.
Sen sijaan Suomen painostaminen hybridivaikuttamisen keinoin voi olla hyvinkin realistinen ja jollain intensiteetin tasolla jopa todennäköinen skenaario. Käytännössä Venäjä painostaisi Suomea käyttämällä eri keinoja, joissa painopiste on ei-sotilaallisten vaikutuskeinojen käytössä ja tavoite on Suomen poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen häiritsemällä sitä sekä erityisesti painostamalla päättäjät tekemään Venäjän intressien mukaisia päätöksiä ja kahdenvälisiä sopimuksia. Venäjä voi epäonnistua, onnistua osittain tai onnistua täydellisesti painostuksessaan.
Jos Venäjä onnistuisi täydellisesti alistamaan Suomen hybridivaikuttamisellaan, tarkoittaisi se todennäköisesti käytännössä YYA-sopimus II:n solmimista ja merkittävää muutosta ulkopoliittiseen linjaan, jolloin Suomi luopuisi nykyisestä sotilaallisesta yhteistyöstä Yhdysvaltojen, Naton ja pohjoismaiden kanssa, minkä lisäksi EU-liittovaltiointegraatio intensiteetin taso ainakin laskisi. Lisäksi ministereissä ja korkeissa virkamiehissä saattaisi tapahtua Kremlin "hienovaraisesta toivomuksesta" jonkin verran henkilövaihdoksia. Venäjän "hienovaraisena toivomuksena" olisi samalla myös Ahvenanmaan tai vastaavan rannikon alueen vuokraaminen tukikohdaksi, koska sen intressinä on vahvistaa asemaansa Itämeren alueella ja varmistaa yhteys Kaliningradiin.
Suomi tekisi Kremlin "toivomusten" mukaisesti ja vaalisi tarkoin "kahdenvälisiä luottamuksellisia suhteita", joita Venäjä mahdollisesti kompensoi lohdutuksena jollain hyödykkeillä, mahdollisesti jopa aseistamalla suomalaisia Natoa vastaan. Suomi tosin varautuisi miehityksen varalta, koska pohjimmiltaan suomalaiset eivät luota Venäjään. Tällaisessa tilanteessa laukaustakaan ei olisi ammuttu, mutta uhka Naton laajenemisesta Suomen alueelle ja pitkälle luoteisrajalle olisi tehokkaasti pysäytetty, minkä lisäksi geopoliittinen asema Itämeren alueella ja yhteys Kaliningradiin vahvistettu. Tässä tilanteessa Venäjä olisi saavuttanut tavoitteensa "puhtaasti" ilman, että se olisi joutunut sitomaan joukkojaan kuluttavaan ja riskialttiiseen sotaan luoteisrajalleen.
Miten tämä näyttäytyisi tavallisen kansalaisen näkökulmasta ja minkälainen vaikutus sillä olisi? Epävarmuus ja Venäjän miehityksen pelko lisääntyisivät, mikä kanavoituisi "oikeaan sotaan" varautumiseen, mutta arkipäivän askareet jatkuisivat olosuhteisiin nähden lähes normaaleina. Hybridikeinoin painostetut ulkopolitiikan sävymuutokset ja Ahvenanmaan vuokraaminen tukikohdaksi eivät vielä riittäisi nostamaan kansan syviä rivejä barrikadeille niin merkittävissä määrin, että innokkaimpia jouduttaisiin sitomaan puihin kiinni. Käytännössä Suomi palaisi takaisin kylmän sodan YYA-aikaan, joskin tällä kertaa ilman äärivasemmistolaista vouhkaavaa paatosta. YYA-ajan elämä on monelle suomalaiselle tuttua.