Yhdysvallat on valmis toimittamaan Suomelle ja Ruotsille myös Patriot-ohjuksia
12.10.2016 22:25
Ari Pesonen
http://aripesonen1.puheenvuoro.uusi...n-suomelle-ja-ruotsille-myos-patriot-ohjuksia
Tämä blogikirjoitus on pitkä ja tarkoitettu vain niille henkilöille, joita puolustus- ja turvallisuuspolitiikka erityisesti kiinnostavat.
Perinteisesti valtioilla on ollut kaksi mahdollista puolustuksellista strategiaa estää ja eliminoida ennalta vihollisen toimintaa omaa maata ja kansakuntaa kohtaan. Nuo puolustusstrategiat ovat englannin kielellä
Deterrence by punishment ja
Deterrence by denial. Hyviä ytimekkäitä suomennoksia termeille ei ole, mutta
Deterrence by punishment -strategian voisi kääntää vaikkapa
Sotilaallinen pelote rankaisemalla -termillä ja
Deterrence by denial -termin voi kääntää vaikkapa S
otilaallinen pelote torjumalla -termillä.
Deterrence by punishment -strategissa lähtökohta on, että puolustaja pitää yllä vastustajaan nähden niin uskottavaa ja vakuuttavaa sotavoimaa, että hyökkääjä katsoo kustannuksensa sotatoimissa tulevan niin suuriksi, ettei minkäänlaisiin sotatoimiin ole syytä ryhtyä, ja strategialla on näin ennalta ehkäisevä vaikutus. Strategia perustuu pitkälti ennalta ehkäisevään pelotteeseen, jonka puolustajan voimakas ja ylivoimainen asearsenaali saa aikaan.
Deterrence by denial -strategissa lähtökohta puolestaan on, että puolustaja tekee hyökkääjälle vaikeaksi saavuttaa ja toteuttaa hyökkääjän asettamia [osa]päämääriä, ja hyökkääjä katsoo kustannuksensa sotatoimissa tulevan niin suuriksi, ettei sotatoimiin ole syytä ryhtyä. Strategiassa pyritään tekemään hyökkääjän sotilaalliset toimet kannattamattomaksi tekemällä hyökkääjän tavoite - esimerkiksi alueellinen valloitus - mahdollisimman vaikeaksi saavuutta ja/tai ylläpitää. Strategia perustuu jossain määrin ennalta ehkäisevään pelotteeseen, jonka hyökkääjän saama uhka tappioista saa aikaan, muttei vastaavassa määrin kuin D
eterrence by punishment -strategissa.
Deterrence by punishment -strategiaa ovat harjoittaneet ja harjoittavat edelleen sellaiset suurvallat, joiden sotilaallinen kyvykkyys on riittävän suuri potentiaaliseen hyökkääjään tai vastustajaan nähden.
Deterrence by punishment -strategiassa puolustajan sotilaallinen kyvykkyys ja iskuvoima eivät saa herättää pienintäkään epäilystä hyökkääjässä.
Kylmän sodan aikaan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton sotilasstrateginen toiminta perustui molempien maiden
Deterrence by punishment -strategiaan ja sen luomaan kauhun tasapainoon. Sota maiden välillä olisi merkinnyt molempien valtioiden ja samalla myös koko muun maailman loppua. Tilanne oli status quo, ja kylmän sodan aika etenkin Euroopassa olikin rauhan aikaa itäblogin kahta sisäistä kahinaa lukuun ottamatta. Strategia oli siis sinänsä erittäin hyvin toimiva.
Neuvostoliiton hajoaminen ja Venäjän sotilaallisen voiman romahdus veivät pohjan pois monilta osin Venäjän harjoittamalta
Deterrence by punishment -strategialta sekä samalla myös kylmän sodan aikaiselta kauhun tasapainolta. Maailmassa oli enää jäljellä yksi sotilaallinen supervalta, ja se oli Yhdysvallat. Venäjä oli toki edelleen ydinasevalta.
Deterrence by denial -strategiaa harjoittavat puolestaan pienemmät valtiot, joiden sotilaallinen voima on vähäisempää. Strategiassa sotavoimia sijoitetaan luomaan hyökkääjälle menetyksiä niin, että valloitusyritykselle tulee riittävästi hintaa. Suomen vallitseva puolustusstrategia (alueellinen puolustus) perustuu
Deterrence by denial -strategiaan.
Suomen alueelliseen puolustukseen perustuva nykyinen
Deterrence by denial -strategia on jo vanha ja vanhentunut kylmän sodan ajoilta, jolloin ensisijaisena uhkana Suomelle nähtiin muualla Euroopassa olevan konfliktin eskaloituminen Suomen alueelle. Tänä päivänä uhkana on Venäjän hyvin rajoitetut nopeat iskut ottaa hyvin pieniä rajoitettuja alueita haltuunsa ja toimia Suomen alueella sotilaallisesti ohjuksiin ja ilmavoimiin tukeutuen, ei niinkään maavoimiin tukeutuen. Venäjä ei lähde tapattamaan Suomen metsiin tuhansia sotilaitaan. Lisäksi Venäjä tietää Suomen haasteellisen maantieteellisen aseman asehuollon suhteen sekä Suomen pienet asevarannot etenkin ohjuspuolella, mikä saa Venäjän harkitsemaan Suomen eristämistä muista länsimaista sotilaallisesti ja tukahduttamaan Suomen huollon puutteeseen. Suomi kokonaisuudessaan joutuisi siis Venäjän
A2/AD-eristystoimien (
Anti-Access/Area Denial) kohteeksi.
Deterrence by punishment -strategiassa puolustaja ostaa korkeammilla puolustusmenoilla asevoimien uskottavuuden niin, ettei hyökkäystä puolustajaa vastaan tapahtuisi ollenkaan. Strategian etu on, ettei sotatuhoa ja ihmisuhrien menetyksiä omalla maalla tapahtuisi strategian onnistuessa.
Deterrence by denial -strategiassa taas puolustaja on varautunut myös sotatuhoihin omalla maaperällä samoin kuin ihmisuhreihin. Puolustusmenot ovat puolestaan pienemmät kuin
Deterrence by punishment -strategiassa, mutta kustannuksia tulee sitten sodan aiheuttamasta tuhosta ja ihmisuhreista.
Yhdysvalloille
Deterrence by punishment -strategian harjoittajana Al-Qaidan hyökkäys New Yorkin WTC- tornitaloja ja Pentagonia vastaan 15 vuotta sitten 11.9.2001 oli katastrofi. Yhdysvalloille myös jälkeenpäin järkytys oli suuri, kun maan harjoittamaan
Deterrence by punishment -strategiaan oli ilmaantunut terrorismin menevä aukko.
Nato-maiden turvallisuus perustuu edelleen pääosin
Deterrence by punishment -strategiaan Yhdysvaltain asevoimien luoman pelotteen kautta mukaan lukien Nato-maiden ydinaseet. Nato-jäsenyys on pienelle maalle erittäin kustannustehokas ja vähäriskinen turvallisuuden suhteen. Strategian onnistumisesta kertoo se, että Nato-maat ovat saaneet olla hyvin rauhassa jo vuodesta 1949 lähtien.
Yhdysvaltain sitoutumista Nato-liittolaisiin ei epäillä, tuo sitoutumisen maine luotiin kylmän sodan aikoina, eikä sitä ole missään vaiheessa horjutettu. Vastaavanlaista sitoumuksellista sopimusta puolustuksen alalla kuin Nato Yhdysvaloilla ei muualle ole ja tuskin myöskään tulee. Yhdysvalloissa on tulossa ja on jo pitkälti tullut
Deterrence by punishment -strategian rinnalle osia
Deterrence by denial -strategiasta jäljempänä tässä kirjoituksessa esitetysti, ja nämä Yhdysvaltain linjaukset vaikuttavat myös Naton toimintaan.
****
Venäjän Krimin niemimaan valloitus ja sota Itä-Ukrainassa tuli länsimaille ja myös Yhdysvalloille täytenä yllätyksenä vuonna 2014 vastaavasti kuin Al-Qaida-terroristijärjestön hyökkäys suoraan Yhdysvaltoihin vuonna 2001. Venäjä jatkoi yllätyksiään Syyriassa vuonna 2015 aloittamalla sotatoimet presidentti al-Assadin vastustajia vastaan. Kiina on puolestaan ollut aktiivinen sotilaallisissa toimissaan Etelä-Kiinan merellä rakentamalla sinne keinotekoisia sotilassaaria. Ylimääräistä huolta Yhdysvalloille on tuonut myös Pohjois-Korea ohjusohittelullaan sekä terroristijärjestöt, Al-Qaidan jälkeen Isis nyt myöhemmin.
Yhdysvaloissa puhutaan Venäjän ja Kiinan uudesta
Limited war -strategiasta, joka haastaa Yhdysvaltain vanhan
Deterrence by punishment -strategian.
Limited war -strategiaa on pidettävä ensisijaisesti hyökkäysstrategiana. Venäjä ja Kiina ovat valmiita tekemään hyökkäyksellisiä rajoittuja sotatoimia
Deterrence by denial -strategian muodossa, ja tämä edellyttää Yhdysvalloilta uudenlaista sotilaallista strategiaa. Krimin niemimaa ja Itä-Ukraina ovat olleet esimerkkejä Venäjän uudesta
Limited war -strategiasta, ja Etelä-Kiinan meri puolestaan Kiinan
Limited war -strategiasta. Toistaiseksi aktiivisilta sotatoimilta on onneksi Etelä-Kiinan merellä vältytty.
Deterrence by punishment -strategia ei enää toimi kylmän sodan tapaan. Nykyaika ei ole vastaavanlaista kauhun tasapainon muodostamaa rauhan aikaa etenkään Euroopassa kuten kylmän sodan aika oli. Yhdysvallat on noteerannut Venäjän ja Kiinan strategian muutoksen ja ryhtynyt toimiin ennen kaikkea liittolaistensa ja läheisten kumppaneittensa turvallisuuden parantamisesti erityisesti Venäjän Euroopan-puoleisessa etulinjassa (”
front line”).
Venäjä ja Kiina - molemmat ydinasevaltoja myös - ovat kasvattamassa nopeasti asearsenaaliaan, mutta Yhdysvaltojen tasolla kyseiset maat eivät ole etenkään konventionaalisissa aseissa.
Yhdysvallat näkee erityisenä huolena, että Venäjä ja Kiina ovat kehittäneet taktiikkaa torjua Yhdysvaltain vastapelotetta (”
developing tactics for evading retaliatory deterrence”).
Erityinen uhka Yhdysvaltain Euroopan liittoisille ja kumppaneille on Venäjän kehittämät rajoitetun sodan tekniikat (”
limited-war techniques”), joita olemme nähneet Venäjän harjoittaneen Ukrainassa ja Syyriassa. Yhdysvallat puhuu Venäjän ”
jab and grab” -taktiikasta, toisin sanoen ”
tökätä ja siepata” -taktiikasta, jonka olemme nähneet Krimin valtauksena. Tuollaisen sotilaallisen toiminnan estämiseen
Deterrence by punishment -strategia yksistään ei ole enää toimiva.
Jatkossa Yhdysvaltain sekä sen liittolaisten ja kumppanien on varauduttava, että on olemassa mahdollisuus joutua Venäjän tai Kiinan kanssa rajoitettuihin sotiin. Sodan mahdollisuutta etenkin itäisessä Euroopassa on pidettävä kohonneena, kuten myös täällä Itämeren ympäristössä.
****
Yhdysvallat on nyt uusimassa strategiaansa etenkin Itä-Euroopan maissa, joita Yhdysvalloissa kutsutaan monessa yhteydessä etulinjan liittolaisiksi (
frontline allies), ja näihin maihin kuuluvat myös Ruotsi ja Suomi kumppanimaina. Etulinjan liittolainen ei tarkoita suinkaan sitä, että maat toimisivat puskurina taaempana oleville maille. Tuollaista virhekäsitystä etenkään Suomessa ei saa muodostaa, mihin Suomessa on hanakasti pyritty jopa Suomen terävimmässä ulkopoliittisessa johdossa. Yhdysvaltain pyrkimys on lisätä kyseisten maiden turvallisuutta nostamalla vihollisen hyökkäyskynnystä joutumatta asevarustelukierteeseen. Yhdysvaltain toiminta on hyvin vastuullista, vaikka monet Suomessa näkevät asian ihan päinvastoin.
Euroopassa Natoon kuulumattomat etulinjan valtiot ovat tällä hetkellä erityisiä riskitekijöitä Euroopan turvallisuudelle: Suomi, Ruotsi, Georgia ja Ukraina.
Uutta strategiaa on yksityiskohtaisemmin kuvattu Yhdysvaltain kolmannessa vastavoimastrategiassa (
The Third U. S. Offset Strategy), joka julkaistiin marraskuussa 2014. Käsittelin tuota strategiaa tarkempiin kirjoituksessa otsikolla ”
Yhdysvaltain puolustuksen uusin Offset strategy luo Venäjälle uusia haasteita”, joka löytyy
täältä. Yhdysvaltain puolustusministeriö esitteli tuota strategiaa liittolaisilleen ja kumppaneilleen Washingtonissa 28.1.2015, ja esitys löytyy otsikolla ”
The Third U.S. Offset Strategy and its Implications for Partners and Allies”
täältä.
Mitä sitten Yhdysvaltain uudet strategiapainotukset tarkoittavat meille etulinjan liittolaisille ja kumppaneille? Yhdysvallat puhuu ”
Diversifying Deterrence Options”, suomennettuna ”
Ehkäisevien vaihtoehtojen monipuolistaminen”.
Yhdysvaltain ydinaseet toimivat edelleen pohjimmaisena pelotteena niin, että niitä ollaan valmiita myös uskottavasti käyttämään.
Deterrence by punishment -strategian voidaan katsoa toimivan hyvin ydinaseiden suhteen, vaikka Venäjä onkin höllentänyt ydinaseiden käytön käsitteitä. Ydinaseiden puolesta suursodan vaaraa on pidettävä vähäisenä, ja ydinaseet luovat edelleen vastaavaa turvaa Yhdysvalloille ja sen Nato-liittolaisille kuin kylmänsodan aikana Venäjän ja etenkin Kiinan suhteen. Ydinasepelote suojaa vain Nato-maita, ei Suomea eikä Ruotsia kumppanimaina.
Jatkossa Yhdysvallat nojautuu myös tiettyihin
Deterrence by denial -strategian osiin. Yhdysvallat on jo ottanut ja ottaa lisää edelleen
Deterrence by denial -strategiasta tuttuja toimintatapoja, joiden mukaisesti Yhdysvallat on valmis toimimaan liittolaistensa ja kumppaniensa vahvistamiseksi etenkin Itä-Euroopassa. Yhdysvaltain
Deterrence by denial -strategian käytöstä on jaoteltavissa kolme perustapaa vahvistaa etulinjan maita Venäjän luomaa uhkaa vastaan. Tavat ovat siis puolustuksellisia (defensiivisiä), eivät hyökkäyksellisiä (offensiivisia).
Ensimmäinen tapa on vaikeuttaa mahdollisen hyökkääjän (siis Venäjän) mahdollisuuksia ottaa Yhdysvaltain liittolais- tai kumppanimaa tai sen osa Venäjän omaan hallintaan (”
To make an ally or piece of territory harder to take.”). Tämä toteutetaan esimerkiksi sijoittamalla puolustuksellisia elementtejä sinne, minne hyökkääjä tuntee sen oman hyökkäysstrategian perusteella halukkuutta. Esimerkkinä voisi olla esimerkiksi Ruotsin Gotlanti, jonne voitaisiin sijoittaa puolustuksellisia Patriot-ohjuksia estämään Venäjän Gotlannin haltuunottoa saadakseen Itämeri hallintaansa.
Toinen tapa on pyrkiä tekemään mahdollisimman vaikeaksi mahdolliselle hyökkääjälle (siis Venäjälle) pitää mahdollisesti Yhdysvaltain liittolais- tai kumppanimaalta vallattu alue. Tällaista vaihtoehtoa käytettäisiin tilanteissa, jossa Yhdysvaltain liittolainen tai kumppani on sotilaallisesti heikko suhteessa hyökkääjään, mutta jonka tahdonvoima on suuri vastustaa vihollista. Kyse voisi olla esimerkkisi sissitoiminnasta vihollisen lyömiseksi, ja hyvä esimerkki on Suomen sotilaallinen sissitoiminta maahantunkeutujaa kohtaan.
Kolmas tapa on tehdä kumppanimaasta tai kyseessä olevasta alueesta teollisesti vahvempi kuin vihollinen. Kyse ei ole sotilaallisesta toimesta vaan talouteen ja elinkeinoelämään liittyvästä. Euroopassa Yhdysvallat näkee EU:n tällaisena toimijana, jonka talousintegraatio ja jäsenmaiden keskinäinen riippuvuus taloudessa nostavat vihollisen kynnystä hyökätä. Esimerkkinä voisi olla Ukrainan yhä tiukempi sitominen Euroopan unioniin taloudellisesti, mikä nostaisi Venäjän kynnystä laajentaa interventioita Itä-Ukrainan ulkopuoliseen Ukrainaan.
****
Mitä sitten Yhdysvallat on jo tehnyt ja tulee vielä tekemään Itä-Euroopan turvallisuuden parantamiseksi päivittämiensä strategioiden mukaisesti? Venäjän aloittamien sota-aggressioiden jälkeen vuodesta 2014 Yhdysvaltain toimet ovat olleet mittavia verrattuna eurooppalaisten itsensä tekemiin toimiin eurooppalaisen turvallisuuden parantamiseksi. Euroopan omat toimet oman turvallisuuden parantamiseksi ovat olleet hävettävän vähäisiä. Euroopan puolustus on edelleen kylmän sodan ajan mukaisesti ulkoistettu Yhdysvalloille.
Yhdysvallat ja Nato sijoittavat vuoteen 2017 mennessä neljä pataljoonaa Baltian maihin ja Puolaan. Kolmeen Baltian maahan tulee yksi pataljoona kuhunkin ja neljäs Puolaan. Puolaan sijoitettava pataljoona on täysin yhdysvaltalainen. Pataljoonien vahvuus on 800–1 200 sotilasta, ja Yhdysvallat tulee todennäköisesti sijoittamaan myös Norjaan ehkäpä 300 sotilasta kiertävästi, ja myös noiden sotilaiden voidaan katsoa toimivan
tripwire-joukkona (
HS 10.10.2016). Aikaisemmin ennen kesän 2016 Varsovan Nato-huippukokouksen päätöstä kussakin Baltian maissa on harjoitellut yksi Yhdysvaltain 150 sotilaan komppania.
Yhdysvallat puhuu noista joukoista ”
tripwire toops” -termillä, suomennettuna ”
ansalankajoukoista”, joiden pohjimmainen tarkoitus ei suinkaan ole muodostaa pärjäävää vastavoimaa Venäjän mahdolliselle hyökkäykselle, vaan toimia käynnistävänä mekanismina tietyille strategisille toimille, mikäli joukkoja uhattaisiin.
Mikäli nuo vähäiset Nato-joukot ja etenkin yhdysvaltalaisjoukot joutuisivat Venäjän aggression kohteeksi, tarkoittaisi se Venäjän hyökkäystä Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvallat aloittaisi toimet
Deterrence by punishment -strategian mukaisesti, ja olisi tarvittaessa valmis vastaamaan Venäjälle myös ydinasein. Tätä ei julkisesti mainita eikä mainosteta, mutta Venäjä tietää tämän logiikan jo kylmän sodan ajoilta. Venäjältä vaatisi todella suurta uskallusta hyökätä Nato-maahan ja etenkin yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan. T
ripwire -joukot toimivat
Deterrence by punishment -strategiassa sotaa ennalta ehkäisevänä toimena.
Yhdysvallat ja Nato ovat lisänneet vuodesta 2014 sotilasharjoituksia itäisessä Euroopassa mukaan lukien Ruotsin ja Suomen alueet. Suomessa tänä vuonna on pidetty jo kolme harjoitusta, joissa Yhdysvallat on ollut mukana (Baltops-harjoitus Hankoniemessä, Arrow 16 -harjoitus Niinisalossa ja Cross Border Training -harjoitustoiminta Rissalassa).
Yhdysvaltain Eurooppa-joukkojen keskeiset sotaharjoitukset Euroopassa löytyvät kirjauksina
täältä ja sotilaalliset tapahtumat laajemmin löytyvät kirjauksina
täältä. Itä-Euroopan maista Baltian maissa on yhteensä 17 sotilaallista harjoitustapahtumamerkintää, Puolassa 8 sotilaallista tapahtumamerkintää, Ukrainassa 4 sotilaallista tapahtumamerkintää, Romaniassa 2 sotilaallista tapahtumamerkintää ja Bulgariassa 3 sotilaallista tapahtumamerkintää. Lisäksi Itämerellä on yksi merkintä ja Mustallamerellä kaksi merkintää. Harjoitustoiminta on siis hyvin laajaa.
Yhdysvallat on budjetoinut ensi vuodelle lisää varoja Itä-Euroopan puolustamiskyvyn vahvistamiseksi. Yhdysvallat kasvattaa sotilasmenoja Euroopassa yli 3,4 miljardilla dollarilla eli noin 3,1 miljardilla eurolla vuonna 2017, mikä yli nelinkertaistaa vuoden 2016 789 miljoonan dollarin budjetin.
Ukrainan tapahtumien jälkeen Nato päätti 24.6.2015 laajentaa ja muotoilla uudelleen Euroopassa vuonna 2003 perustettuja 13 000 tuhannen sotilaan vahvuisia nopean toiminnan NRF-joukkoja (
Nato Response Force). Uusien joukkojen vahvuus tulee olemaan 40 000 sotilasta. NRF-joukkoihin tulee erityistaidolliset keihäänkärkijoukot (
spearhead force), Naton nimeämänä
Very High Readiness Joint Task Force (
VJTF). Määräaika joukkojen saamiseksi kokonaisuudessaan taisteluvalmiuteen on kaksi vuorokautta, ja joukot ovat valmiit ensi vuonna.
Yhdysvalloilla on tällä hetkellä Eurooppaan sijoitettuna 67 000 sotilasta. Niin pitkään kuin Naton VJTF-joukot eivät ole valmiit, vastuu riittävän nopeaan toimintaan Nato-maissa on kunkin Nato-maan omien nopean toiminnan joukkojen lisäksi Yhdysvalloilla.
Yhdysvallat on lisännyt myös asemyyntiä itäiseen Eurooppaan ja mahdollistanut sellaisten asejärjestelmien myyntiä, joita aikaisemmin ei ole pidetty suotavana myydä. Asekaupoista on enemmän kirjauksia kahdessa seuraavassa luvussa.
****
loput linkistä...