Sardaukar: Israelilla on myös ydinase. Samuel Colt teki miehistä tasavertaisia ja ydinase vissiin sitten valtioista, jos katsoo Pohjois-Korean uhittelua. Mutta tällaisen tempun tekeminen vaatisi itsenäistä tahtoa, itsenäistä uskallusta ja vahvaa henkistä pääomaa. Nyt länsimaisista valtioista ainoastaan Islannilla ja Norjalla löytyy viikinkien jälkeläisinä kanttia tehdä tämän tasoisia temppuja, missä mennään meihin aivopestyä hegemonian ylivaltaa vastaan. Siis nyt puhun taloudellisen tason jutuista, Islanti uskalsi tyynesti antaa pankkien kaatua eikä laittanutkaan kansallisvarantoa ylikansallisille suojelurahaksi. Jos kerran Kapiaisen analyysi pitää paikkaansa, niin loogisin lyhyen aikavälin ratkaisu olisi oma salainen ydinase. Eikä tarvisi puhua 6-24%:a GDP:sta puolustusbudjeteista. Mutta ai niin, eihän me olla itsenäisiä eikä voida tehdä itsenäisiä ratkaisuja, joten luovutetaan sitten maa taistelukentäksi ettei vaan suututeta ketään. Meinaan jos NATO
n menemiseen kautta voidaan joutua tilanteeseen, missä on sienipilviä rintamalinjoilla, jotka taas kulkee Suomen poikki, niin minusta siihen verrattuna aikamoiset muunkinlaiset riskinotot ovat oikeutettuja. Pitäisikö ajatella sen kuuluisan laatikon ulkopuolella, eikä katsoa vain vaihtoehtoja, joita ulkopuoliset on meille antaneet?