Suomen puolustuskyky ei vakuuta kansalaisia

Tavallinen kansalainen, jolla ei ole laajempaa kokemusta ei tiedä mitä kaikkea meillä on taskussa, takataskussa, hihassa, korvan takana, repussa, varastossa; kaluston, tekniikan ja muun osalta. Varustuskin muuttuu aika lennosta jos merkkejä äksönistä ilmenee... sitten siihen päälle sotatila- ja laki jolloin ei penneistä säästellä. Taktisesti, ja muutenkin tavallinen pulliainen ei ajattele kuinka tehokas systeemi meillä on tätä maata turvaamassa

T. aktiivisesti kertautettu reserviläinen ja "tavallinen" kansalainen.
Puolustustahto jämpti, kertautusten määrä osalla kavereista luokkaa "ammatikseen kait tätä jo tekee"... vapaaehtoisiin harjoitukseen ei löydy aina aikaa. Silti kertautusten määrää on hyvä kasvattaa ja tehostaa. Hyvällä tasolla se on, mutta koskaan ei voi olla liian hyvällä.

Tehokas sotiminen vaatii sitä, että harjoituksissa (intissä) käytetään samoja varusteita kuin sotimisessa. Tai että varusteita hyväksikäytetään kunnolla taistelunomaisesti.

Itse kieltämättä olin pois osasta koulutuksesta koska olin keuhkokuumeessa mutta, mutta... Ei tuota pimeällä taistelemista esimerkiksi juurikaan harjoiteltu kovinkaan paljoa.

esimerkiksi, enemmän harjoiteltiin meillä kaasulta suojautumista kuin valonvahvistimia ja lämpökameroita (lämpötähtäimiä)

maapallolla kun ollaan kaikki, niin eikös se logiikka mene kuitenkin niin että jokaisen päivän jälkeen tulee aina yö. Yöllä on pimeää. Paitsi tietenkin juhannuksena ja kesällä.

Kaasuhyökkäyksiä kuitenkin tulee väistämättä vähemmän kuin öitä...

Eikä se ole mikään hyväksyttävä perustelu, ettei venäjällä ole hyvää yötaistelukykyä.

Sen parempi meille. Juuri siksi meillä onkin oltava hyvä yötaistelukyky, jotta saamme yliotteen vihollisesta. Sodassa ei tavoitella tasapainoa, vaan oman puolen etulyöntiasemaa.
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437102407747.html

Sekä Jussi Niinistö että Jarmo Lindberg vakuuttivat, että Suomeen ei kohdistu mitään välitöntä sotilaallista uhkaa, vaikka turvallisuuspoliittinen tilanne on kireä ja aktiivisuus Itämerenkin alueella kasvaa koko ajan.

Molemmat koristivat, että Suomen on kuitenkin koko ajan parannettava valmiutta tulevia vuosia varten.

Niinistön mukaan materiaalipuutteiden korvaaminen ei yksin riitä.

– On otettava oppia siitä, mitä esimerkiksi Ukrainassa on tapahtunut. Sodan alku ja Krimin valtaus ovat esimerkkejä siitä, että tänä päivänä joudumme varautumaan nopeisiin, yllättäviin ja suhteellisen pienin voimin suoritettuihin ammattimaisiin operaatioihin, Niinistö sanoi.

– Se tarkoittaa Suomen osalta sitä, miten voimme parantaa toimintavalmiuttamme etenkin maavoimien osalta. Ilmavoimien ja merivoimien osalta tämä valmiusasia on kunnossa. Ne ovat käytännössä korkeassa valmiudessa, Niinistö jatkoi.

Niinistö kuitenkin muistutti, että kirjeoperaatio oli onnistunut informaatiosodankäynnin operaatio.

– Kieltämättä se oli informaatiosodankäyntiä parhaimmillaan a la Suomi. 900 000 suomalaista sai puolustusvoimilta kirjeen, jossa kerrottiin heidän sijoituksensa. Ja se tieto levisi hyvin ulkomaille, että meillä on vahva reservi ja maanpuolustustahto, Niinistö sanoi.
 
Tehokas sotiminen vaatii sitä, että harjoituksissa (intissä) käytetään samoja varusteita kuin sotimisessa. Tai että varusteita hyväksikäytetään kunnolla taistelunomaisesti.

Itse kieltämättä olin pois osasta koulutuksesta koska olin keuhkokuumeessa mutta, mutta... Ei tuota pimeällä taistelemista esimerkiksi juurikaan harjoiteltu kovinkaan paljoa.

esimerkiksi, enemmän harjoiteltiin meillä kaasulta suojautumista kuin valonvahvistimia ja lämpökameroita (lämpötähtäimiä)

maapallolla kun ollaan kaikki, niin eikös se logiikka mene kuitenkin niin että jokaisen päivän jälkeen tulee aina yö. Yöllä on pimeää. Paitsi tietenkin juhannuksena ja kesällä.

Kaasuhyökkäyksiä kuitenkin tulee väistämättä vähemmän kuin öitä...

Eikä se ole mikään hyväksyttävä perustelu, ettei venäjällä ole hyvää yötaistelukykyä.

Sen parempi meille. Juuri siksi meillä onkin oltava hyvä yötaistelukyky, jotta saamme yliotteen vihollisesta. Sodassa ei tavoitella tasapainoa, vaan oman puolen etulyöntiasemaa.

En tiedä sinun tehtävääsi, mutta voin sanoa, että yötehtävissä olevia hyökkäysjoukkoja vastaan on helppo aiheuttaa merkittävämmät tappiot kuin päiväsaikaan riippuen kuinka syvälle vihollinen on päästetty (kauko/keski/lähitorjunnan tasolle) ja ne maalinosoituslaitteet joita tällä hetkellä on vihollinen on altistunun/altistetaan aika hemmetin isolle määrää terästä ja muuta ikävää ruumiille/laitteelle hallaa tekevälle materiaalille. Jokaisen sotilaan ei ole tarve suorittaa tähystystä... tai olla väijyssä 24h ja vaatia näitä laitteita... muutenhan muita tukitehtäviä ei olisi lainkaan. Tilannetieto tulee tietty olla jaettu hyvin ylhäältä alaspäin niitä tarvitseville.

Ainakin meillä harjoiteltiin paljon yöllä toimimista ja tulenjohtamista. MOS-järjestelmät,härintäsoihdut, yms,skapparit väijyttämässä aamuyöstä telttoja, kipinäpartiossa "eksyneet valokuvaajat keskellä metsää" jne...
 
  • Tykkää
Reactions: aev

Juu kyllä meilläkin harjoiteltiin yötoimintaa mutta olisi voinut olla enempi.

Tehtävä on etulinjassa niinsanotusti.

Tietenkin lennokeilla ja muutenkin saadaan tilannekuvaa nykyaikana. Plus tietenkin elektroninen sodankäynti.
 
Tuo viittaisi siihen, että edes jenkit, jotka ovat sotineet suunnilleen non-stop ainakin viimeiset parikymmentä vuotta, eivät tiedä kaikkea siitä, millaista sotiminen on silloin, kun vastapuolella on oikeasti kunnon vastustaja.

Tuskinpa tästä on kovin montaa kokemusta sitten WW2:n päivien. Joku Intia-Pakistan mättö ja vastaavat poislukien, ja niistäkin on aikaa.

Venäjälläkään ei ole "kunnon" kokemusta. Osa niiden ammattijoukoistakin paskoisi housuun vaikkapa Suomea vastaan. Tietty kokemus, mikä tahansa kokemus on hyödyksi tietty, mutta intensiteetin osalta tsetseniat ja Ukrainat ovat eri tasolla kuin mahdollinen suursota kaikki aselajit käsittävää, toimivan maan toimivaa armeijaa vastaan.
 
Tuli tässä taas eräänä päivänä yksi esimerkki PVn huonosta tiedottamisesta ja tahallisesta harhaanjohtamisesta. Keskustelin tutun kanssa ja jostain juttu johti Riihimäen varuskuntaan. Kaveri oli ihan varma että ei Riihimäellä mitään varuskuntaa enää ole. Hetken meni ennenkuin tajusin. Kysehän oli organisaatiomuutoksista, Viestirykmentti kuuluu nykyään Panssariprikaatin organisaatioon. Tätä sitten piti perustella hyvin perusteellisesti, jotta sain kaverin vakuuttuneeksi. Nyt kun katsoin tota Viestirykmenttiä PVn sivuilta, ei siitä ollut mitään mainintaa ja Panssariprikaatin sivuilla organisaatio osiossa luki vain Elektronisen sodankäynnin keskus (joka siis Riihimäellä). Elektronisen sodankäynnin keskus ei mitään muuta mainintaa. Sama tilanne lähes jokaisen lakkautus uutisoinnin kanssa. Organisaatioita muutellaan fyysiset toimipaikat säilyvät.

Se on todella ikävää kun pitää Wikipediaan tukeutua
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viestirykmentti
 
Itse olen jo ikäni puolesta pihalla uusimmista ja ajankohtaisista hankinnoista, valmiuksista ...jne... mutta silti on ihan ok ettei netissä kaikkea julkaista.

Tämä ei silti poista sitä etteikö PV:n pitäisi tulla "lähemmäksi" reserviläisiä ja aktivoida jotain toimintaa. Mitä enemmän ressuilla on etäisyyttä maanpuolustukseen, sitä epäilevämmäksi käyvät mielipiteetkin. Kannattaa muistaa että maailman asioista kaikessa puolet on sitä miltä näyttää. Tässä meillä on parannettavaa.
Tarkoitan tällä sitä että PV:n pitää saada aktiiviseksi mahdollisimman monta ressua, jolloin asialla on logiikka: mukana toiminnassa => arvostus osallistujaa kohtaan => yleinen mielipide luottavaista => kyselyihin vastaukset positiivisempia ...jne... Reserviläiskirje sinänsä oli jo hyvä lähtökohta. Siitähän on hyvä lähteä noukkimaan kiinnostuneemmat riviin.
Aseen hankintaan tarvitaan nykyistä selkeämpi tuki ja reserviläisperustelu omaksi täpäksi lupapapereihin.

Vaikka kaikkien osallistuminen ei suoraan palvelisikaan jotain tiettyä tarpeellista PV tehtävää, on mielestäni tärkeää aikaansaada jotain maanpuolustuksellista toimintaa, jotta porukat ovat mukana ja edes ajattelevat läheisemmin Puolustusvoimien tarkoitusta ja olemassaoloa. Toimintaahan varmasti on, mutta määrällisesti pitäisi olla enemmän.

Siltä osin kuin PV ei itse resursiensa takia pysty lisäämään kansalaisten aktiivisuutta ja toimintaa, tulee tehtävää delegoida suosiolla reserviläisjärjestöille. Ulkoistaminen on ratkaisu muillakin aloilla.

.
Allekirjoitan täysin. PV:ssa ei ehkä ajatella sitä, että ainakin minun tuttavapiirissäni aika suuri osa ressuista jättää tosihommat muille. Yleisenä syynä mielikuva erittäin huonosti varustellusta armeijasta Venäjän raskaasti varusteltua panssariarmeijaa vastaan. Ylipäätän PV tuntuu viihtyvän "omissa oloissaan", eikä tule lähelle reserviläistä. Ei ole mahdollisuuksia osallistua. Ei ole minkäänlaista palkintoa tai tietoa mistään. Toinen asia on valtiovallan alasajama maanpuolustushenki. Eniten kuulen kuitenkin sitä, että mitä puolustettavaa Suomessa on? Minkä vuoksi sotia? Siihen minulla olisi ajatuksia mutta missäpä näitä keskusteluja avaisi?
 
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoo, että Suomi on käynyt informaatiosodankäyntiä kun viime vuonna lähetettiin reserviläiskirjeitä.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122...suomi-kavi-informaatiosotaa-900-000-kirjeella

Siis mitä hän sanoi oli: "voi sanoa, leikkimielisesti, että se oli Suomen käymää informaatiosodankäyntiä. Tuli viestitettyä maailmalle, että meillä on 900 000 asepalveluksen käynyttä miestä ja myös naista."

Eli ainakin tuon otsikon väite on kyllä kakkapuhetta, ei tuo suoraa puhetta ole.
 
Otto-pakettiauto toki uppoaa vähemmän syvälle metsään ilmasuojaan, kuin MKA.

Kolmanneksi, ne paikallispataljoonat ja vartiokomppaniat eivät tosiaankaan sitten tarvitse paseja tai edes välttämättä raseja tai MKA:ta. Ne eivät myöskään tehtävissään tarvitse kantlaitejärjestelmä M05:ttä sirpaleliiveillä ja luotisuojalevyillä. Paikallisjoukkojen toiminta ei juurikaan kärsi siitä, että ne kulkevat Hilux-Transporter comboilla ja käyttävät vanhoja nauhatetsareita.

Mitä vähemmän ilmasuojaan ajettavassa ajoneuvossa on vetäviä pyöriä, sen helpompi se on hinata takaisin tielle ;)

Suurin osa joukoistamme liikkuu ottoajoneuvoilla. MKA kalustoa ei oikeasti riitä kuin tykistön ja ehkä raskaiden heittimien vetureiksi. Tietty pyörä- ja telavaunuilla liikkuvat joukot kulkevat PV:n kalustolla.
Jopa 1. ja 2. käskytyserän joukoille tarvitaan ottoajoneuvoja. Kaikille ei riitä edes niitä Hilux-Transporter luokan autoja, vaan jotkut joutuvat tyytymään tavallisiin henkilöautoihin.

PAIKP joukkojen varustus on kiinni yksikön tehtävästä. Ihan "mutu-veikkauksena", pataljoonan reservinä oleva SPOLK A-tyyppinen yksikkö varustetaan varmasti eri tavalla kuin joku VARK tai MAAKK. Varustuksesta on turha murehtia, firma jakaa kuitenkin parasta mitä on jakaa, mutta sen mukaan mikä on joukon suunniteltu tehtävä. Taas "mutu-veikkaus", veikkaan että Hanko-Porvoo "kehä5" sisällä varustus on MAAKK:eillakin ihan erilainen kuin jossain Pohjanmaalla.
 
Kaikille ei riitä edes niitä Hilux-Transporter luokan autoja, vaan jotkut joutuvat tyytymään tavallisiin henkilöautoihin.
Tämän minäkin olen kuullut, ja sen kertauksen jälkeen kävin Trafin sivuilla, jossa kerrottiin, että pelkästään pakettiautoja oli 287.000 liikenteessä. Viime vuoden lopussa Manner-Suomessa 307.000 kpl.
Silloin kun se tieto minulle kerrottiin vuonna 2009, oli niitä 287.000 kpl. Näihin lukuihin sitten vielä päälle Hilux-tyyppiset.
http://trafi2.stat.fi/PXWeb/pxweb/f...px/?rxid=4fe7080f-89de-45e1-8fd7-afca87439980
Jotain en nyt ole tajunnut, mutta mitä? Onko tappioiden varalle laskettu niin paljon varalle? Äkkiseltäänhän ajateltuna pelkästään pakettiautoja riittää joka miehelle ja rapiat päälle.
 
Johtuisiko siitä, että ihan kaikkia pakettiautoja ei voi ottaa PV:lle, vaan yhteiskunnan pyöriminen vaatii pakuja. Toinen asia voi olla se tosiasia, että osa noista rekisterissä olevista pakuista on hirveitä pommeja, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Tämän minäkin olen kuullut, ja sen kertauksen jälkeen kävin Trafin sivuilla, jossa kerrottiin, että pelkästään pakettiautoja oli 287.000 liikenteessä. Viime vuoden lopussa Manner-Suomessa 307.000 kpl.
Silloin kun se tieto minulle kerrottiin vuonna 2009, oli niitä 287.000 kpl. Näihin lukuihin sitten vielä päälle Hilux-tyyppiset.
http://trafi2.stat.fi/PXWeb/pxweb/f...px/?rxid=4fe7080f-89de-45e1-8fd7-afca87439980
Jotain en nyt ole tajunnut, mutta mitä? Onko tappioiden varalle laskettu niin paljon varalle? Äkkiseltäänhän ajateltuna pelkästään pakettiautoja riittää joka miehelle ja rapiat päälle.

En lähde enempää avaamaan varausperusteita, siis sitä millä perusteella millekkin joukolle sijoitetaan TRAFI:n tietokannasta löytyviä autoja. Ihan kaikkea PV ei voi edes ottaa, koska huoltovarmuus ja siviilielämäkin tarvitsee omansa.
Samoin Suomen vanha autokanta rajoittaa autojen sijoittamista, rekisterissä oleva 70-luvun lopun hiace ei paljoa hyödytä, kun kukaan ei tiedä onko se harrastajan entisöimä vai normaalisti kulunut = paalausta odottava.

E: kimmo.j ehti ensin :D
 
Nykyisille joukoille riittää laadukasta ottokalustoa hyvin.
 
Pientä mainostusta, ole isänmaallinen ja osta ottoajoneuvo. :D

Suomen myydyimpään pick-upiin perustuvassa autossa on alkuperäistä suurempi kantavuus ja vetokyky.

Truckmasters OX -kevytkuorma-auto perustuu Suomen myydyimpään avolava-autoon Toyota Hiluxiin. Nelivetoisessa Truckmastersissa on kolmilitrainen dieselmoottori, neliveto ja automaattivaihteisto.

Kevytkuorma-autoissa ei ole autoveroa, joten hintaa on saatu painettua alemmaksi. Autossa myös yli 80 prosenttia edullisempi dieselvero, jos sitä vertaa vastaaviin henkilömallisiin pick-upeihin.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/s...aa-avolava-ammattilaisten-tarpeisiin/5tB9mCjr
 
Vaikuttaa sijoittamiseen, koska vaatimuksena on C1-luokan ajokortti. Ihanteellinen sijoitettava ajoneuvo on sellainen, jota voi ajaa B-luokan kortilla / PV:n ajoluvalla. C-kortillisista on puutetta kaikissa joukoissa.

Jos tuo on oikeasti kriteeri sodan aikana niin sitten asia pitää korjata..
Jos ei voi ajaa lava-autoa mutta saa kanniskella voimakkaita aseita ja räjähdysaineita niin johonkin kuplaan on ajauduttu. :D
 
En lähde enempää avaamaan varausperusteita, siis sitä millä perusteella millekkin joukolle sijoitetaan TRAFI:n tietokannasta löytyviä autoja. Ihan kaikkea PV ei voi edes ottaa, koska huoltovarmuus ja siviilielämäkin tarvitsee omansa.
Samoin Suomen vanha autokanta rajoittaa autojen sijoittamista, rekisterissä oleva 70-luvun lopun hiace ei paljoa hyödytä, kun kukaan ei tiedä onko se harrastajan entisöimä vai normaalisti kulunut = paalausta odottava.

E: kimmo.j ehti ensin :D
Toivoinkin, että varaamisperusteita on kehitetty. Nimimerkillä kokemusta on, kun Savon Prikaatin urheat jääkärit (EK) hyökkäsivät tällainen kalustonaan Varkaudesta itään. Esikunnan käytössä oli useampi tällainen (tai itse asiassa vanhempi, koska tuo vuodelta -96). Olivat nimittäin kiinni heti kun joku loi katseenkin sivuun tavallisesta tieverkosta :D:D

ford-transit-2154431_l_8ed288dd63f9f40e.jpg
 
Jos tuo on oikeasti kriteeri sodan aikana niin sitten asia pitää korjata..
Jos ei voi ajaa lava-autoa mutta saa kanniskella voimakkaita aseita ja räjähdysaineita niin johonkin kuplaan on ajauduttu. :D
Tuohon en ota kantaa, kannattaa lähestyä lainsäätäjiä asialla. Sota tai sen uhka ei poista yhtään lakia, ellei valmiuslain nojalla anneta jotain muutoksia.
 
Back
Top