Mulla on ikävästi hommat haitannu palstalla notkumista viimepäivinä, mutta joku samea muistikuva on keskustelusta missä puhuttiin maataloudesta ja kansan ruokkimisesta talvi- ja jatkosodassa. Ne maalaisten ääriään myöten täydet lihatiinut ja potaattikellarit kaivellaan usein esiin kun puhutaan omavaraisuudesta ja kansanruokkimisesta jos uutta häsmäkkää pukkaa.
Tuossa paalia kanniskellessa kun oli joutavaa aikaa miettiä. Onko jollain ihan oikeasti edelleen sellainen kuvitelma että maatalous suomessa on nykyäänkin sellaista kun 30-40 luvuilla. Että on ne lihatiinut, potaatit, hillokellarit, jauhosäkit myllyltä haettuina ja kanaparvi ku pukkaa munaa kloaakit oikosellaan. Niistä sitten emäntä pakkaa kaupunkilaisserkuille nyssäkkään itse kirnuamaa voita, aamulla paistettua leipää, kotijuustoa, marjamehua, siankylkeä, munia ja päälle maitohinkin. Tietysti tää samainen emäntä oli aamusta lypsänyt ne kolme lehmää (joille oli vuoden heinät tehtyinä ladossa mistä ne haettiin sillä ainokaisella hevosella) ja laittanut niistä maidoista osan piimäksi. Osan separoinut ja tehnyt voita (kurrin juottanu porsaille) ja tietysti ne juustot siinä sivussa. Loput laskenu tonkassa kaivoon tai naapurin lehmätön hakenut itselleen omiin tarpeisiinsa. Siitä sitten aittaan lihatiinusta hakemaan pala possua, kallarista pottua ja toisesta tiinusta puolukkasurvosta läskisoossin höysteeksi.
Kyllähän nykyään kaikkea sinänsä tuotetaan. Mutta kun se varsin tehokasta ja erittäin koneistettua. Kuvitelkaas robottinavetta ilman sähköä ja maitoautoa. Saa olla melkoisen riuska emäntä joka aamusta solmii huivin päähän, ottaa kiulun ja lypsyjakkaran ja laulellen lypsää 120 huipputuottoista lehmää ja jalostaa edelleen iloisesti laulellen siinä sivussa kaiken sen maidon kaupunkilaisten syötäväksi.
Tai se verenpaineen marinoima, kypsän keski-iän ylittänyt pikkuisen pullea isäntämies jonka atk-gps-automaatti-ilmastoitu itseohjautuva jääkaapilla varustettu traktori ja puimuri jää polttoaineen puutteessa halliin ja isäntä ottaa sirpin kätöseen, polkasee fillarilla pitäjän halki ja työstää 164ha viljaa kuhilaille. Siitä sitten kamat kantoon ja riihen lämmitykseen. Koska myöskään se atk-ohjattu, öljyä ja sähköätarvitseva 2miljoonaa maksanut kuivuri tönöttää tyhjänpanttina. Äkkiäkös sitä muutaman satatonnia viljaa pui klupuvarstalla myllykuntoon attä naisväki pääsee kakkaranpaistoon.
Muniahan saa tietysti kanaloista, niistä missä se onnellinen, luomulattiavapaakotkottaja niitä pukkaa yhen kaksi päivässä, samoin kuin sen 17 000 kaveria sen vieressä. Niitä sitten käsipelillä kerätään, lajitellaan ja pakataan minkä noiden kanojen ruokinnalta keritään. Kanalanomistaja voi vaihtaa niitä sitten kyläläisten kesken vaikka mihin. Paitsi ne kanat taisi sähkönpuutteessa kuolla ammoniakkiin.
Potunviljelijän sopii toivoa pitkää ja kuivaa syksyä jotta kerkiää käsipelillä nostaa 100ha perunaa, samalla kun kaivaa lapiolla laajennusosaa maakellariinsa.
Tässä meidän kylällä ainaki on pelkkää alkutuotantoa ja kyllä ihan ehdottomasti valtaosa elää samoin kuin kaupunkilaiset omakotitaloissaan. Oli se maito tai viljatila, ruoka haetaan kaupasta. Talot lämpiää sähkön tai öljynvarassa. Kaikki liikkuminen on myös täysin riippuvaista polttoaineista, ei kai suomessa mitään amissiyhteisöjä ole missään. Tai mitään 30-luvun maataloutta.
Miten käytännössä homma menee jos tulee hässäkkä?