Sääntöjen erilaisuudesta johtuen pelataan kahta peliä.
Se ei ole enää tänä päivänä paras peluri joka tiputtaa eniten pommeja ja kuka voittaa varsinaiset taistelut.
Yhdysvallat voitti sotansa Irakissa ja Afganistanissa, mutta menetti siitä johtuen ulkopoliittista vipuvarttaan. Yhdysvaltain kohdalla se toki tällä sai kaksi uutta "liittolaista" joiden mailta toteuttaa politiikkaansa.
Vain ihminen joka ei jaksa katsoa verhon taakse pitää Venäjää mahtavana pelurina. Hassusti vain kaikki Venäjän liittolaiset ovat olleet kärsijöinä, kun todelliset pelurit Kiina ja Yhdysvallat seuraavat vierestä. Joskus pitää vain ymmärtää millainen voiman käyttö katsotaan riittäväksi ja onko taistelu sen arvoinen, että se kannattaa voittaa keinolla millä hyvänsä.
Eurooppa ottaa politiikkansa takia omat tappionsa, mutta pidemmällä tähtäimellä jos onnistuu pitämään EU:n kasassa, sekin selviää tästä todennäköisesti voittajana, jos ei ajatella pienen ihmisen kannalta.
Vielä ei ole siis edes varmuutta jääkö venäjälle mieluinen henkilö valtaan Syyriassa ja Ukrainan itäosien sekä osakseen Kriminkin kohtalo ovat vielä epäselviä. Mitä Venäjä siis voitti? Ei tuota tällä hetkellä voi pitää edes torjuntavoittona kun alueen tärkein liittolainen on täysin romahtanut.
Hyvät huomiot.
USA käytti "sotilaallisen pääoman" Irakissa ja Afganistanissa. Mutta se tila ei ole pysyvä. Yhdysvaltojen olisi sisäpoliittisesti ollut hyvin vaikea osallistua voimakkaasti Obaman kaudella ja tämä näkyi aika vaisuna osallistumisena kansainvälisesti, esim. Libyan operaation vähäisenä osallistumisena.
Nyt Venäjä on käyttänyt ja käyttää samankaltaisesti tätä "voimapääomaa" Georgiassa, Krimillä, yleensä Ukrainassa ja Syyriassa.
Aika kuluu ja tää kuvitteellinen pääoma karttuu Yhdysvalloissa ja lännessä mutta Venäjällä se kuihtuu. Pian ollaan tilanteessa jossa Venäjä on tehnyt peräkkäin peliliikkeitä jotka ovat syöneet ensinnäkin hirmuisesti rahaa, uskottavuutta ja siten sotilaallista pääomaa mutta samalla USA on pitänyt sordiinoa, ainakin jos verrataan aikaan jolloin suuria Irakin ja Afganistanin operaatioita oli käynnissä.
Peli on syklistä ja mielenkiintoista nähdä seuraava sykli, vieläkö Venäjällä riittää rahkeita isoamiseen samalla kun USA on säästellyt?
Ahtisaari, kuten myös itsekin, oli samaa mieltä, että lännen voimavaltioiden ei olisi kannattanut niin lujasti betonoida kantaa Al-Assadin syrjäyttämiseen ja varmasti Yhdysvallat ja länsi sai tästä oppitunnin.
Venäjän suhteen sotilaallisen pääoman ehkä tuhlailevakin käyttö on paitsi romahduttanut talouden, mutta myös kansainvälisen yhteisön pitkä pinna Venäjän suhteen on ollut syötyä pääomaa. Siten, seuraaviin Venäjän peliliikkeisiin tultaneen suhtautumaan tiukemmin ja kv-yhteisö luultavasti saavutta lisäsanktioiden suhteen hyvinkin nopeasti yksituumaisuuden. Onhan santiorakenteet jo valmiina, sen kun lisää ja tiukentaa hiukan. Merkel pitkään hannasi ja "ymmärsi" Putinia. Sotilaallisen pääoman käytön seurauksena tätä kv-"ymmärtämistä" on myös kulutettu aika paljon ja mahdollisissa tulevissa Venäjän rysäyksissä löysää siimaa ei ole enää samalla tavalla kelalta purettavaksi ja tämä Putinin täytyy laskea. Tietty Venäjä voi käyttää uhmakastikin retoriikkaa ja ajatella, että viimeaikainen trackrekordi tukee riittävästi, mutta uskon todellisuudess kynnyksen oikeudettomaan voimankäyttöön olevan nyt korkeampi kuin aiemmin. Enää ei ole samalla tavalla ulosmitattavaa kuin siinä vaiheessa kun laajat joukot vielä uskottelivat itselleen demokratiakehitystä. Pistintä ei enää voi puurossa kovin paljon työntää kun kova tulee vastaan. Tätä vaatii jo USA:n ja lännen uskottavuus. Siten myös NATO:n pikkumaat ovat uskoakseni oikeastaan hyvässä turvassa. Niin isoja kortteja edes Putin ei lähde katsomaan. Lisäksi asiaan vaikutta mahdollisesti tuleva republikaaninen presidentti.
Pelikentällä siten lännen peliliikkeet ovat seuraavaksi ratkaisevia. Pieniä koepalloja taatusti pannaan Venäjältä liikkeelle ja niiden suhteen lujana pysyminen on kv-poliittisesti ja Suomen sisäpoliittisestikin paljon hyväksytympää kuin se enne oli. Yleinen mieliala on muuttunut ja ymmärtäjät ovat suomessakin enää Väyrysen ja muun marginaalin asiana.
Sikäli Venäjällä kuitenkin on voitettavaa, että venäjä on liian suuri peluri, että se voitaisiin esim. P-Korean tavoin maalata nurkkaan pysyvästi. Uskon, että Putin laskee tämänkin varaan ja niin se on, että nämäkin Venäjän tekemät vääryydet jossakin vaiheessa jos nyt ei unohdeta, niin ainakin jättää sivuun haittaamasata "uutta alkua lientyvissä kv-suhteissa. Ja niin sen tietysti tuleekin olla. Erityisesti jos Venäjän seuraava johtaja esiintyy sovinnollisemmin, lännelläkään ei ole varaa jatkaa kylmiä välejä loputtomiin. Mitä kauemmas katsotaan, sitä enemmän uusia muuttujia tulee. Tulee uusi konfliketja taloudellinen nousu ja uusi lasku. jne.
Suomen on tästä kaikesta vain viisastuttava. Vaikka tilanne laantuu, suur-Venäjän ja supervallan perään haikailu ei venäläisissä piireissä lopu. Sieltä loppuu raha, kv-ymmärrys ja ehkä voimankäytön pääoma. Mutta sehän vaan hiljaksiin kertyy seuraavaa kierrosta varten, mikä silloin on pelinappula ei tiedetä. Tällöin Suomen on oltava sellaisessa asemassa, että se nappula ei ole ainakaaan Suomi. Eiköhän noita -staneja ja muita helpompia vielä ole jäljellä, mutta ei niitäkään loputtomiin riitä. Lyhyellä aikavälillä Suomi on kohtalaisessa asemassa mutta huonommassa asemassa kuin takavuosina. Keskipitkällä aikavälillä erittäin hyvässä asemassa kun Venäjä kartuttaa pääomiaan uudelleen.
Erittäin pitkällä aikavälillä Suomi on erittäin tukalassa tilanteessa ja sillon tilanne yllättää silloisen poliitikot kuten se nyt yllätti.
Emme saa unohtaa.
Sopii Merkkeli yrittää 