Taistelu Helsingin varakentästä

Nyt sinulla loppui jo lukutaitokin.
Sinulta on tullut todella haperoja väitteitä tässä keskustelussa. Siellä ne ovat kaikki näkyvissä.
Täällä on hyvä tapa merkitä "Edit" kun jälkeenpäin muuttelee tekstejään. Tämän verran oli näkyvissä eilen 23:08 julkaisua tänä aamuna klo 7:15.

Olemme samaa mieltä siitä, että Malmin lentokenttä olisi kannattanut aikanaan säilyttää. Siitä käytävä some-keskustelu voisi kuitenkin perustua oikeisiin faktoihin. Näitähän olen pyrkinyt osoittamaan. Kertauksen vuoksi:

1. Kaikki on varmaan samaa mieltä että Hesa kasvaa ja uudet asukkaat pitää sijoittaa jonnekin. Malmin ystävät ry:n nettisivulla, jota @Hallinkorva lainasi, esitetään ensimmäisenä Östersundom seuraavasti
Östersundom58 000 - 64 000 → 80 000 - 100 000, työ alkamassa, osayleiskaava valmis
"Työ alkamassa" ilmoittaa Malmin ystävät ry. Kuinka moni tästä osaa lukea, että se aloittaminen tarkoittaa ehkä vuotta 2035. Varsinkin kun seuraana listalla esitetään Kalasatama sanoin "työ alkanut". Jos tämä Östersundom-kohta ei ole väärä fakta, niin mikä sitten on?

2. Helsingillä on pohjarakentamisen erikoistunut geo-osasto, joka perustettiin joskus metrorakentamisen alkaessa. Kuitenkin Malmin ystävien sivuilla esitetään kentän rakentamisen olevan jos ei melkein mahdotonta niin ainakin ylivoimaisen kallista sekä erittäin epäekologista paalutuksen johdosta. Lentolupakirja ei käsittääkseni anna pätevyyttä tuntea pohjarakentamista sen alan spesialisteja paremmin. Olisihan lisäksi todella kova juttu jos virkamiehet valehtelisivat!

3. Samoilla sivuilla on luettelo pää- ja suurkaupunkien "yleisilmailukentistä". Joukossa on Milanon Linate, joka on reittiliikennekenttä, liikennettä yli 9 milj matkustajaa. Sopiikohan sinne yleisilmailua väliin lainkaan. Tukholman yleisilmailukenttänä esitetään Bromma joka samoin on reittiliikennekenttä. Oikea yleisilmailukenttäkin Suur-Tukholman alueelta olisi löytynyt: Barkarby, muttä sen etäisyys keskustaan on 58 km. Ymmärrettävää, että se on "jäänyt pois". Pikkujuttu on Münchenin yleisilmailukentän Oberschleicheimin etäisyys po 13 km eikä 8. Kaikkia Euroopan pää- tai suurkaupunkeja ei mainita, ilmeisesti niiltä ei yleisilmailukenttää löydy. Sen sijaan listalle on haalittu kaksi kaupunkia Kanadasta sekä kolme Australiasta. Todella kirjaimellisesti kaukaa haettuja esimerkkejä!

Eihän jäsen @Hallinkorva ole tosiaan väittänyt mitään, hänhän ainoastaan kopioi tänne Malmin ystävien nettisivujen kirjoituksia. Rakentamisohjelmakin on "aito", sitä vaan ei Östersundomissa päästä toteuttamaan ennenkuin alueelle vedetään metro. Jonka alustava kustannusarvio on melkein yhtä paljon kun Länsimetron ennen rakentamisen aloitusta. Monta infrahanketta on jonossa ennen sitä joten Östersundomin rakentaminen voi siirtyä lähelle 2040-lukua

Ei ole kovin hedelmällistä pohtia millä perusteella vihervasemmisto päätöksensä tekee. Vastustaisivat varmaan lentämistä ihan periaatteestakin. Mutta asialle ei lämmennyt edes kokoomuksen ryhmä vaikka heidän olettaisi tuntevan paremmin esim liike-elämän tarpeet. Vai olisiko niin että he tuntevat: liikelennot on operoitu Seutulasta varmaan koko toiminnan alusta asti.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Oldboy viestistäsi, joka loistavasti demonstroi sen, miten hankala teitä vastaan on argumentoida. Kaikki esittämäsi väitteet olisi helppo tarkistaa. Kirjoitatte niitä kuitenkin (omasta päästä?) ja otatte kierroksia omasta tekstistänne.

1. Esitetään ensimmäisenä Östersundom seuraavasti
"Työ alkamassa" ilmoittaa Malmin ystävät ry. Kuinka moni tästä osaa lukea, etteä se aloittaminen tarkoittaa ehkä vuotta 2035. Varsinkin kun seuraana listalla esitetään Kalasatama sanoin "työ alkanut". Jos tämä Östersundom-kohta ei ole väärä fakta, niin mikä sitten on?

Myös Malmin lentokentän alueen oletettu rakentaminen ajoittuu 2030-luvulle, joten eikö tämä ajoitu melko samaan.

2. Helsingillä on pohjarakentamisen erikoistunut geo-osasto, joka perustettiin joskus metrorakentamisen alkaessa. Kuitenkin Malmin ystävien sivuilla esitetään kentän rakentamisen olevan jos ei melkein mahdotonta niin ainakin ylivoimaisen kallista sekä erittäin epäekologista paalutuksen johdosta. Lentolupakirja ei käsittääkseni anna pätevyyttä tuntea pohjarakentamista sen alan spesialisteja paremmin. Olisihan lisäksi todella kova juttu jos virkamiehet valehtelisivat!

Ovatko adjektiivit itse keksimiäsi? Rakentamisen kalleudesta on kirjoittanut kaupungin oma selvitys, jonka mukaan se ei ole kaupungille voitollista. Kaupungin maksamat alueen pohjatyöt menevät samoihin kuin rakentamisesta tulevat tuotot. Siis kaupungille. Paalutuksesta koituvat päästöt taas ovat tiedossa, niitä voi jokainen arvioida, mikä nyt sitten on erittäin epäekologista.

Kaupungin virkamiehet eivät varmasti valehtele, koska se olisi todella kova juttu. Sen sijaan valikoitua totuutta ja kiireessä huolimattomasti tehtyjä selvityksiä on tämä prosessi täynnä.

3. Samoilla sivuilla on luettelo pää- ja suurkaupunkien "yleisilmailukentistä". Joukossa on Milanon Linate, joka on reittiliikennekenttä, liikennettä yli 9 milj matkustajaa. Sopiikohan sinne yleisilmailua väliin lainkaan. Tukholman yleisilmailukenttänä esitetään Bromma joka samoin on reittiliikennekenttä. Oikea yleisilmailukenttäkin Suur-Tukholman alueelta olisi löytynyt: Barkarby, muttä sen etäisyys keskustaan on 58 km. Ymmärrettävää, että se on "jäänyt pois". Pikkujuttu on Münchenin yleisilmailukentän Oberschleicheimin etäisyys po 13 km eikä 8. Kaikkia Euroopan pää- tai suurkaupunkeja ei mainita, ilmeisesti niiltä ei yleisilmailukenttää löydy. Sen sijaan listalle on haalittu kaksi kaupunkia Kanadasta sekä kolme Australiasta. Todella kirjaimellisesti kaukaa haettuja esimerkkejä!

Nämäkin asiat olisit voinut tarkistaa, ennen kuin kohkaat niillä.

Linate on suurempi kenttä ja en tiedä, paljonko siellä on yleisilmailua. Luultavasti siellä on ainakin lentokouluja. Mutta olisihan Milanosta voitu sitten listata vaikka Bresso, joka näyttää olevan noin 6 km:n päässä Milanon ytimestä. Tämä on toki pienempi kenttä, mutta yleisilmailua.

Brommassa on yleisilmailua, uskot tai et.

Helsingistä tulee lähes ainoa (Sofia taitaa olla tällä hetkellä ainoa?) eurooppalainen pääkaupunki, jossa ei ole yleisilmailukenttää sellaisella etäisyydellä, että se palvelisi kaupungin tarpeita. (Ja tässä ei nyt huomioida kääpiömaita, joissa ei ole yhtään kenttää.)
 
Myös Malmin lentokentän alueen oletettu rakentaminen ajoittuu 2030-luvulle
Jos näin tosiaan olisi asia, ei Malmin ilmailukäytölle olisi mitään estettä vielä 10 vuoteen. Valitettavasti Hesa on kanssasi kovasti eri mieltä, sillä kaupungin nettisivuilla lukee:

"Tämänhetkisen arvion mukaan talonrakentaminen lentokentän ympäristössä eteläosissa voisi alkaa 2020-luvun alussa."

En oikeastaan vastusta Malmin säilyttämistä vieläkään vaan somen täyttämistä väärillä faktoilla sekä täysin virheellisillä kauhukuvilla. Kun Hesa on hiljaa ne ovat kansalaisten ainoa tietolähde, kun lehtiä ei enää juuri lueta, ainakaan nuoremmissa ikäluokissa. Tämä ilmenee hyvin siitäkin, ettei aktiivinen some-keskustelija tiedä, milloin Malmin rakentaminen alkaa. Heittoa "vain" 10 vuotta.
 
Jos näin tosiaan olisi asia, ei Malmin ilmailukäytölle olisi mitään estettä vielä 10 vuoteen. Valitettavasti Hesa on kanssasi kovasti eri mieltä, sillä kaupungin nettisivuilla lukee:
"Tämänhetkisen arvion mukaan talonrakentaminen lentokentän ympäristössä eteläosissa voisi alkaa 2020-luvun alussa."

Kyllä, näin on. Kentän reuna ja lumenkaatopaikan tienoo kiitotien eteläpäässä on kalliolla. Siihen on hyvä rakentaa. Mutta saatpa nähdä, siihen rakentaminen pysähtyy piiiiiitkäksi aikaa.

Olet todella oikeassa, vaikka Malmia rakennettaisiinkin lopulta, voisi ilmailukäyttö jatkua siellä vielä sellaiset 10 vuotta. Ihan samoin kuin nyt tänä vuonna isoa hangaaria oltaisiin voitu ihan hyvin vuokrata lentokoneiden säilytykseen sen sijaan, että sitä on pidetty pääosin tyhjänä. Osaatko arvella, miksi näin mahtaa olla?
 
No sattuuhan sitä virheitä!
Osaatko arvella, miksi näin mahtaa olla?
Kyllä peli taisi olla menetetty siinä vaiheessa kun Anni Sinnemäki aloitti maankäytöstä vastaavana kaupunginjohtajana heti valtion kentästä luopumisen jälkeen. Malmi näytti olevan hänelle samanlainen punainen vaate kun formulakisat edeltäjälleen meidän kaikkien Eki Tuomiojalle. Samojen kaupungin sivujen mukaan asuntoja tulee 400-600 vuosittain. Sehän tarkoittaa ehkä noin 5 kerrostaloa vuodessa; en nyt muista miten korkeita ne tulee olemaan. Asuntoja alueen laidoille sekä esirakentaminen pehmeällä osalla olisi varmaan mahtunut jonkun vuoden lentotoiminnan kanssa rinnakkainkin toimimaan. Samoin lekohallit jotka jäi tyhjiksi kun käyttäjät oli häädetty.

Lisäaikaa olisi mahdollisesti saanut vaikka rakentamalla sen Talin golfkentän, kuten edellisellä sivulla ehdotettiin. Nyt kuitenkin kaupunki näyttäytyy ainakin julkisuudessa joustamattomana kiusantekijänä, joka ainoastaan odottaa valitusten käsittelyn päättymistä. Ja kentän ystävät ry puolestaan maalailee kauhukuvia rakentamisesta. Ei tästä tyylipisteitä tule kummallekaan.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on hyvä tapa merkitä "Edit" kun jälkeenpäin muuttelee tekstejään. Tämän verran oli näkyvissä eilen 23:08 julkaisua tänä aamuna klo 7:15.

Olemme samaa mieltä siitä, että Malmin lentokenttä olisi kannattanut aikanaan säilyttää. Siitä käytävä some-keskustelu voisi kuitenkin perustua oikeisiin faktoihin. Näitähän olen pyrkinyt osoittamaan. Kertauksen vuoksi:

1. Kaikki on varmaan samaa mieltä että Hesa kasvaa ja uudet asukkaat pitää sijoittaa jonnekin. Malmin ystävät ry:n nettisivulla, jota @Hallinkorva lainasi, esitetään ensimmäisenä Östersundom seuraavasti

"Työ alkamassa" ilmoittaa Malmin ystävät ry. Kuinka moni tästä osaa lukea, että se aloittaminen tarkoittaa ehkä vuotta 2035. Varsinkin kun seuraana listalla esitetään Kalasatama sanoin "työ alkanut". Jos tämä Östersundom-kohta ei ole väärä fakta, niin mikä sitten on?

2. Helsingillä on pohjarakentamisen erikoistunut geo-osasto, joka perustettiin joskus metrorakentamisen alkaessa. Kuitenkin Malmin ystävien sivuilla esitetään kentän rakentamisen olevan jos ei melkein mahdotonta niin ainakin ylivoimaisen kallista sekä erittäin epäekologista paalutuksen johdosta. Lentolupakirja ei käsittääkseni anna pätevyyttä tuntea pohjarakentamista sen alan spesialisteja paremmin. Olisihan lisäksi todella kova juttu jos virkamiehet valehtelisivat!

3. Samoilla sivuilla on luettelo pää- ja suurkaupunkien "yleisilmailukentistä". Joukossa on Milanon Linate, joka on reittiliikennekenttä, liikennettä yli 9 milj matkustajaa. Sopiikohan sinne yleisilmailua väliin lainkaan. Tukholman yleisilmailukenttänä esitetään Bromma joka samoin on reittiliikennekenttä. Oikea yleisilmailukenttäkin Suur-Tukholman alueelta olisi löytynyt: Barkarby, muttä sen etäisyys keskustaan on 58 km. Ymmärrettävää, että se on "jäänyt pois". Pikkujuttu on Münchenin yleisilmailukentän Oberschleicheimin etäisyys po 13 km eikä 8. Kaikkia Euroopan pää- tai suurkaupunkeja ei mainita, ilmeisesti niiltä ei yleisilmailukenttää löydy. Sen sijaan listalle on haalittu kaksi kaupunkia Kanadasta sekä kolme Australiasta. Todella kirjaimellisesti kaukaa haettuja esimerkkejä!

Eihän jäsen @Hallinkorva ole tosiaan väittänyt mitään, hänhän ainoastaan kopioi tänne Malmin ystävien nettisivujen kirjoituksia. Rakentamisohjelmakin on "aito", sitä vaan ei Östersundomissa päästä toteuttamaan ennenkuin alueelle vedetään metro. Jonka alustava kustannusarvio on melkein yhtä paljon kun Länsimetron ennen rakentamisen aloitusta. Monta infrahanketta on jonossa ennen sitä joten Östersundomin rakentaminen voi siirtyä lähelle 2040-lukua

Ei ole kovin hedelmällistä pohtia millä perusteella vihervasemmisto päätöksensä tekee. Vastustaisivat varmaan lentämistä ihan periaatteestakin. Mutta asialle ei lämmennyt edes kokoomuksen ryhmä vaikka heidän olettaisi tuntevan paremmin esim liike-elämän tarpeet. Vai olisiko niin että he tuntevat: liikelennot on operoitu Seutulasta varmaan koko toiminnan alusta asti.

Jos luet viestit kunnolla, huomaat, että riisun Malmin ystävien tiedoista sen, mikä ei ole mielestäni kestävää. Otan sen, mikä on ja lisään omaa tietämystäni.

Ja todellakin olen väittänyt jotain. Kentän rakentaminen on mielestäni suuri virhe koko pääkaupunkiseudun tulevaisuudelle.
 
Mikkelin kaupunki tarttui kenttään, jolla on nopeasti katsoen sata kertaa pienempi käyttöaste kuin Helsinki-Malmilla.

Arvovaltainen tukija, mutta eivätpä aiemmatkaan yritykset (tai Raja tai pelastuslaitos) menneillä lausunnoillaan saaneet virkamiespäätä kääntymään. Ehkä joku muu kaupunki on kiinnostunut ilmailuyrityksistä, ja sillä on tarjota sopivat fasiliteetit, halu kehittää toimintaa.

EBS6ZslXUAAsO9M.jpeg
 
Pitäisikö olla ylpeä, kun on kerrankin eri suunta?

Päätöslauselma 2009:

Euroopan parlamentti

--- painottaa, että yleisilmailun ja liikelentotoiminnan harjoittajien on entistä vaikeampaa päästä suurille ja alueellisille lentokentille, koska kasvava kysyntä ansiolentotoiminnan harjoittajien taholta vaikeuttaa tulo- ja lähtöaikojen ja pysäköintipaikkojen saatavuutta.

--- rohkaisee jäsenvaltioita ja alue- ja paikallisviranomaisia investoimaan yleisilmailulle ja liikelentotoiminnalle erittäin tärkeiden pienten ja keskisuurten lentokenttien uudenaikaistamiseen ja niiden perustamiseen".

www.europarl.europa.eu

Hyväksytyt tekstit - Yleisilmailun ja liikelentotoiminnan kestävä tulevaisuus - Tiistai 3. helmikuuta 2009

www.europarl.europa.eu

Viimeisin ilmastrategia (2015) ottaa huomioon kaikenlaista, droonit ja pienlentämisen. Hyvin kunnianhimoinen.

ec.europa.eu

What do we want to achieve? - Mobility and Transport - European Commission
What do we want to achieve?
ec.europa.eu
ec.europa.eu

Meillä päätettiin rakentaa kentälle mökkejä. Hellyttävää. Onhan tässä jotain kaunistakin. Niin on kuin Pihtiputaan isäntien kesken olisi lesken pellot jaettu.
 
"Helsingin kaupunki aikoo lopettaa lentotoiminnan Malmilla ensi vuodenvaihteessa. Kaupungin aiemmin kesällä ilmoittaman linjauksen mukaan häätöpäätös koskee myös helikoptereita.
Pääkaupunkiseutu on siis tammikuun 2020 alussa varmasti globaalistikin harvinainen metropolialue siinä suhteessa, ettei täältä löydy paikkaa siviilihelikoptereille eikä kevyille, niin sanotuille yleisilmailulentokoneille.
Malmin lentotoimintaa on viimeiset kolme vuotta menestyksellisesti pyörittänyt Malmin lentokenttäyhdistys. Se on maksanut kentästä kaupungille vuokraa 92 000 euroa vuodessa."

"Kenttäaluetta ei aiota jättää tyhjäksi vaikka lentäminen loppuu. Se avataan Kuisman mukaan ”hallitusti” kaupunkilaisten aktiiviseen käyttöön. Talvella sinne aiotaan jäädyttää luistinrata. "
///

15,6k allekirjoitusta kasassa
 
Ilmailutoimittaja Jyri Raivion artikkeli on tasapuolinen koska hänen ei asiasisällössä tarvitse turvautua Malmin lentokentän Ystävien nettisivuihin. Se sisältää myös uutisen jonka mukaan lautakunta alkuviikosta hylkäsi ehdotuksen lentotoiminnan jatkamisesta lyhennetyllä kiitoradalla. Samoin kun helikopteritominnan jatkamisesta, joka ei tarvitse kiitoratoja. Kaupunki näyttäytyy juuri niin joustamattomana kun on koko ajan ollutkin.

Mitä taas tulee eduskunnan lausumiin niin ne eivät sido ketään, koska heidän tehtävä on säätää lakeja. Kaikenlaista hyvää ja tärkeää on vuosien varrella "edellytetty" kenenkään asialle korvia lotkauttamatta. Ministeriö taas on osannut ennakoida nykyisen vihervasemmistohallituksen eikä ole edes etsinyt uutta paikkaa. Vaikka sellainen ilmaantuisi huomenna, olisi hallituksen läydettävä jostain rahat uuden kentän rakentamiseen. 10 v sitten kustannusarvio oli 120 milliä.

Nyt siis kerätään nimiä kunnalliseen kansanäänestykseen. Tietääköhän kaikki nimensä antaneet ettei äänestys toteutuessaan ole kun neuvoa antava. Lopputulos on onnistuessaankin että samat kuntapäättäjät tekevät uudelleen kentän lopettamispäätöksen. Nimensä kirjoittavien olisi kannattanut osallistua aktiivisemmin vuoden 2018 kunnalliseen äänestykseen, jossa valittiin uusi valtuusto.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmailutoimittaja Jyri Raivion artikkeli on tasapuolinen koska hänen ei asiasisällössä tarvitse turvautua Malmin lentokentän Ystävien nettisivuihin. Se sisältää myös uutisen jonka mukaan lautakunta alkuviikosta hylkäsi ehdotuksen lentotoiminnan jatkamisesta lyhennetyllä kiitoradalla. Samoin kun helikopteritominnan jatkamisesta, joka ei tarvitse kiitoratoja. Kaupunki näyttäytyy juuri niin joustamattomana kun on koko ajan ollutkin.

Mitä taas tulee eduskunnan lausumiin niin ne eivät sido ketään, koska heidän tehtävä on säätää lakeja. Kaikenlaista hyvää ja tärkeää on vuosien varrella "edellytetty" kenenkään asialle korvia lotkauttamatta. Ministeriö taas on osannut ennakoida nykyisen vihervasemmistohallituksen eikä ole edes etsinyt uutta paikkaa. Vaikka sellainen ilmaantuisi huomenna, olisi hallituksen läydettävä jostain rahat uuden kentän rakentamiseen. 10 v sitten kustannusarvio oli 120 milliä.

Nyt siis kerätään nimiä kunnalliseen kansanäänestykseen. Tietääköhän kaikki nimensä antaneet ettei äänestys toteutuessaan ole kun neuvoa antava. Lopputulos on onnistuessaankin että samat kuntapäättäjät tekevät uudelleen kentän lopettamispäätöksen. Nimensä kirjoittavien olisi kannattanut osallistua aaktiivisemmin vuoden 2018 kunnalliseen äänestykseen, jossa valittiin uusi valtuusto.

Tai olla aktiivisesti kehittämässä toimintaa 10/20/30 vuotta sitten jotta toiminnan lopettamiselle ei olisi ollut minkään vertaa perusteita
 
Mitä taas tulee eduskunnan lausumiin niin ne eivät sido ketään, koska heidän tehtävä on säätää lakeja. Kaikenlaista hyvää ja tärkeää on vuosien varrella "edellytetty" kenenkään asialle korvia lotkauttamatta. Ministeriö taas on osannut ennakoida nykyisen vihervasemmistohallituksen eikä ole edes etsinyt uutta paikkaa. Vaikka sellainen ilmaantuisi huomenna, olisi hallituksen läydettävä jostain rahat uuden kentän rakentamiseen. 10 v sitten kustannusarvio oli 120 milliä.
Tähän nyt vain sivusta kantaa ottaen - pienkone- ja helikopterikentän voisi tilan puolesta rakentaa esimerkiksi Espooseen Ämmässuon kaatopaikan viereen. Sinnehän mietittiin ylemmälläkin tasolla yhdessä vaiheessa ampumaurheilukeskusta reilunkokoisine ampumaratoineen, mutta sekään ei oikein edennyt mihinkään.
 
Mahtaako olla liiaksi lounaasta Seutulaan saapuvien koneiden reitillä? Korkeutta noilla matkustajakoneilla ei Ämmässuon kohdalla ole enää kauheasti.

http://www.pht-formation.fr/ops/SID STAR/EFHK - Helsinki.pdf
 
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Miten helkkarissa kokonainen miljoonapohjainen pääkaupunkiseutu aikoo kehittyä ja pärjätä ilman kaupunkikenttää tulevaisuudessa? Pakkohan se johonkin on vielä tehdä, ja sopiva etäisyys paalupaikoilta on noin 20 km, ei mikään sata, kuten LVM:n naiset luulevat.

Ongelma on siinä, että ei nähdä sitä tulevaa pitkän aikavälin kehitystä. Lyhyellä aikavälillä nähdään, että on sata hehtaaria kiitorataa ja toinen sata suoja-alueita vajaalla tuotolla, kun lähiö tuottaa paljon enemmän. Tämähän on se koko homman pihvi.

Pahiten tämä iskee Helsinkiin. Kun vielä Mäkelänkadusta yksi kaista suuntaansa saadaan fillareille ja kaupunkibulevardihanke loppuun, ja Hämis on jo kävelykatu, kokoomaväylien veto ja työntö on niin heikko, että Seutulasta menee huonoimpana aikana kaksi tuntia keskustaan. Siis sama aika, minkä matka muuten kesti vaikka Kiovasta Helsinkiin.

Aikatauluton liikelentäminen ei ole jokapäiväistä, mutta se sijoittaja ei kyllä yksinkertaisesti enää tule Helsinkiin. Johonkin muualle. Vaikka sinne Mikkeliin. Brommaan nyt luultavimmin. Ne aikovat Mikkelissä pitää kentän stuktuurin tulevaisuutta varten ja kehittää sitä. Laskevat oikein.

Ilmailun kehitys on juuri nyt ottamassa taas loikkaa (postidroonit, sähkö, pienemmät yksiköt).

Me jäädään jälkeen. pahasti.
 
Milloinkas poliittisilla broilereilla on ollut strategista ajattelukykyä?
 
Keskinkertaista ja pientä on ollut. Taso on varsin matala. Tietyt täysin hukka- tai nollakäytössä olevat alueet nähdään niin arvokkaina, ettei voi kaavoittaa, mutta tärkeälle kaupunkikentälle ei Helsingissä nähdä kuin hinta, mutta ei mitään arvoa. Ja se hintakin lasketaan lyhyelle aikavälille eli ei nähdä, miten paljon virhepäätös tulee vielä maksamaan.

Helsinki tekee, kuten tekee. Pelkäänpä, että asian vaikutukset koskevat vielä laajemminkin tätä maata.
 
Atte Kaleva 11.9.

Jätin tänään Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen Malmin lentokenttäalueen rakentamishankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin käynnistämisestä. Sain laajaa tukea aloitteelleni lähes kaikista valtuustopuolueista, ainoastaan vihreistä ja feministeistä ei kukaan halunnut että ympäristövaikutukset arvioitaisiin. Erikoista, YVA-menettelyn kun pitäisi olla ihan peruskauraa paljon pienemmissäkin hankkeissa.

Tässä aloitetekstini:

”Malmin lentokentän alueen rakentamishankkeiden ympäristövaikutuksia ei ole toistaiseksi arvioitu kokonaisuutena. Rakentamishankkeet aiheuttavat todennäköisesti laadultaan ja laajuudeltaan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia ja erityisesti mittavien hankkeiden yhteisvaikutus ympäristölle on todennäköisesti hyvin haitallinen. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti alueen yhtenäisen laajan niittyalueen monimuotoiseen biotooppiin ja useisiin suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki käynnistää viipymättä Malmin lentokentän alueen rakennushankkeista kattavan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn.”
 
Atte Kaleva 11.9.

Jätin tänään Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen Malmin lentokenttäalueen rakentamishankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin käynnistämisestä. Sain laajaa tukea aloitteelleni lähes kaikista valtuustopuolueista, ainoastaan vihreistä ja feministeistä ei kukaan halunnut että ympäristövaikutukset arvioitaisiin. Erikoista, YVA-menettelyn kun pitäisi olla ihan peruskauraa paljon pienemmissäkin hankkeissa.

Vihreitä ei sitten ympäristövaikutukset kiinnosta...
 
Back
Top