Taisteluhelikopterit

Tässä linkissä on lyhyesti kerrottu, että miksi lopuksi vaakanopeus on vaikea juttu.
Eli, kun roottorin lavat pyörii tehdäkseen nostetta, niin tietysti lavan kärjen nopeus ei saa ylittää äänen nopeutta, (HOX PAINEKORKEUS) ja tämän vuoksi Dilemma eteenpäin menevän lavan kärkinopeudesta on muodostunut isoksi.
Keinot kun loppuu, konstit alkaa.
Kun kopukka lähestyy Vne nopeutta, niin sen huomaa ensin tietysti nopeusmittarista, mutta kun nopeutta pyritään sitten viemään Vne yli, alkaa tapahtua erilaisia seikkoja.
Yleensä seuraavaa, riippuu kopterityypistä:
1. Ohjaamon laseihin alkaa tulla ohitiivistyvää kosteutta, ilmiö johtuu painekorkeudesta ja nopeuden yhdistelmästä. Eteenpäin menevän lavan nopeus hetkellä "lapa suoraan eteenpäin" on vain ilma-aluksen nopeus +pyörinnän nopeus, jonka jälkeen lavan kärkinopeus putoaa radikaalisti, josta ilmiön nopeuden vuoksi alkaa ilmaantumaan vettä, jonka pilotti havaitsee tuulilasissa. Yleensä tässävaiheessa on asiansa osaava pilotti jo kohtuullisessa hermopinteessä, sillä Vne ylityshavainto mittarissa tulisi aiheuttaa nopeita toimintoja ylinopeuden estämiseksi, mutta ne ovat jo radikaalisti myöhässä, jos alkaa paiskoa vettä lasiin.
2. Veden ilmaannuttua tuulilasiin, ja jos hermot pitää, niin seuraavaksi alkaa tulla Flutter ilmiön kaltainen tärinä joka on oikeasti tilanne, josta ei selvitä ilman peruskorjausta, vaikka jotenkin onnistuu kopukkansa saamaan yhtenä kappaleena platalle. Tärinä on niin vainajasta ja intensiteetiltään niin rajua, että mittareiden lukemisesta ei tule mitään ja todennäköisesti pilotti ei pysty pitelemään ohjaus-/kollektorisauvaa enään käsissään ja lapojen kärjet menettävät nosteen täysin johtuen yliääninopeudesta, sekä lienee ymmärrettävää että ääni kopterin ympäristössä on erittäin huumaava jyskettä. Kopteri alkaa purkaantumaan osiin ja pilotista tulee matkustaja sitten lopullisesti.

En usko Mi-24 kykenevän Vne Ylitykseen noin paljoa. Todellisen nopeuden mittaaminen VOI OLLA maanopeutena se otsikoitu 360 km/h, mutta absoluuttisena ilmanopeutena 360 km/h kone olisi jotenkin modifioitu radikaalisti alkuperäisestä.
Mitä siis pitäisi tehdä, että saadaan se 335 km/h sijaan 360 km/h absoluuttisen ilmanopeutena eli nopeuseroa on n. 7.5% ja kun muistetaan miten nopeuden suhde lapageometriaan sekä Reynoldsin lukuun menee, niin karkea arvio on että roottorin pyörimisnopeuden tulee olla jopa 8.9% matalampi, jotakuinkin samalla nosteella, että kone pääsisi toivottuun absoluuttisen nopeuteen... Eli kaiken tulisi olla täysin erit, kun originaalit, siis silminnähden täysin erit.
Eli en usko tuohon mittaukseen absoluuttisen ilmanopeutena, muutos on liika suuri.
Siis käytännössähän Mi-24 Hind huijaa.... Se miksi se noihin pystyy on siivet sivuilla. Ne on siivet ja asetelineet. Noissa ennätyskoneissa on purettu kaikki ylimääräinen pois, panssarointi, aseet yms. Tuossa on NL ajan ennätys "July 16, 1975, they set the speed record for women of 341.32 kilometers per hour over distances of 15 to 45 kilometers." Hitto kun en löydä noista uusimmista artikkelia enää.
 
Siis käytännössähän Mi-24 Hind huijaa.... Se miksi se noihin pystyy on siivet sivuilla. Ne on siivet ja asetelineet. Noissa ennätyskoneissa on purettu kaikki ylimääräinen pois, panssarointi, aseet yms. Tuossa on NL ajan ennätys "July 16, 1975, they set the speed record for women of 341.32 kilometers per hour over distances of 15 to 45 kilometers." Hitto kun en löydä noista uusimmista artikkelia enää.
Juu-u ja siksi en usko todelliseen ilmanopeuteen 360 km/h, joka on kova nopeus kopterille. Jotta kopteri pääsee kovaa, täytyy roottorin kierroslukua laskea, siksi on oltava siiventöpökät ja työntöpotkuri, että saadaan eteenpäin vievää voimaa kokonaisuuteen ja siivellä sitä kantopintaa.
 
Lukuohje: Ei liian tosissaan otettavaksi.



Kaksi roottoria voisi sallia sen, että lavat toimisivat aivan kuin ne eivät kiinnittyisi keskellä olevaan akseliin vaan epäkeskoon tai epäkeskeisen liikeradan tuottavaan akselipariin/ryhmään tai säteen suuntaisen lavan liikkumisen tuottavaan järjestelmään.

Mekaaninen kuluminen, tasapainottaminen ja gyroskooppivoimien voittaminen olisivat varmaan vaikeasti ratkaistavia asioita.

Jos oikein humoristeiksi heittäydytään niin kavitaation avulla tuotettu erittäin voimakas alipaine lavan kärkeen mutta yksinkertainen kysymys "miten" jäisi varmaan odottamaan vastausta aika pitkäksi ajaksi.
Aivan
On jopa kehitetty lapa, joka Lennon aikana voidaan lyhentää, että nopeus nokassa voidaan pitää alisoonisena. Tasapaino ongelmaan törmättiin ja valtaviin keskihakuisvoimiin.
 
Juu-u ja siksi en usko todelliseen ilmanopeuteen 360 km/h, joka on kova nopeus kopterille. Jotta kopteri pääsee kovaa, täytyy roottorin kierroslukua laskea, siksi on oltava siiventöpökät ja työntöpotkuri, että saadaan eteenpäin vievää voimaa kokonaisuuteen ja siivellä sitä kantopintaa.
Aerodynamiikkaa pienemmäksi, aseet ja ripustimet pois, ir ja pölysuojaimet yms pois mootoreilta, painoa pois yks 1/3... ai miksi naispilotit, no ne painaa sen 20-30kg vähemmän kuin miehet.... Pikku asioista tulee isovaikutus, tämä on ollut jo tiedossa kiihdytysauto puolella. Esim Kiihdytyksessä 1kg pois pyörivää massaa vastaa 4kg staattista massaa. Eli renkailla ja jarruilla saadaan iso ero. Vaikutus tosielämään... E-peen...
 
Tämä vissiin liikahti lujaa:


Käsittääkseni kopterista opittuja asioita käytettiin niissä stealth-koptereissa jotka veivät Osama bin Ladenin tappaneen porukan Pakistaniin.
 
Mi-24:n nopeusennätykset on lennetty Mi-24B:stä kevennetyllä (mm. siivet poistettu) A-10:llä. A-10:n ennätys 15/25 km reitillä on vuonna 1978 lennetty (G. Karapetian) 368.4 km/h, joka puolestaan on vuonna 1986 rikottu Westland Lynxilla.

"Considerable attention was given to making the Mi-24 fast. The airframe was streamlined, and fitted with retractable tricycle undercarriage landing gear to reduce drag. At high speed, the wings provide considerable lift (up to a quarter of total lift). The main rotor was tilted 2.5° to the right from the fuselage to compensate for translating tendency at a hover. The landing gear was also tilted to the left so that the rotor would still be level when the aircraft was on the ground, making the rest of the airframe tilt to the left. The tail was also asymmetrical to give a side force at speed, thus unloading the tail rotor.[9]

A modified Mi-24B, named A-10, was used in several speed and time-to-climb world record attempts. The helicopter had been modified to reduce weight as much as possible—one measure was the removal of the stub wings.[4] The previous official speed record was set on 13 August 1975 over a closed 1000 km course of 332.65 km/h (206.7 mph); many of the female-specific records were set by the all-female crew of Galina Rastorguyeva and Lyudmila Polyanskaya.[10] On 21 September 1978, the A-10 set the absolute speed record for helicopters with 368.4 km/h (228.9 mph) over a 15/25 km course. The record stood until 1986, when it was broken by the current official record holder, a modified British Westland Lynx.[11]"

Mil Mi-24B A-10:
Mil%20A-10%20-%20Copy.jpg

A-10-74hgku64i7e6i563.png


FAI:n E-1 turbiinihelikopterien 15/25 km nopeusennätyksen kehitys:
 

NLOS tms. pitkän kantaaman ohjus (25km) tekee kopterista aikaisempaa paljon fiksumman lavetin. Tähän asti kopterin on pitänyt tulla lähelle kohteitaan, käytännössä ilmatorjunnan piiriin, kun maalinosoitus on tullut lähinnä omilta sensoreilta ja aseiden kantama on ollut max n. 10km.

NLOS:n avulla ulkopuolinen maalitieto voi tulla vaikka tj-partiolta, lennokilta, satelliitilta tms. ja kopteri voi ampua ohjukset kaukaa ilmatorjunnan ulottumattomista tai katvealueelta.

NLOS:n tapainen ase voisi olla ihan fiksu integroituna jopa MD500:n tapaiseen kevytkopteriin. Kun ei olisi tarve asioida vihollisen ilmatorjunnan piirissä, olisivat vaateet esim. omasuojan suhteen huomattavasti pienemmät.

Toki miksipä tuon kaltaisen aseen integrointia ei voisi miettiä NH90:n? Jo neljän hekon parvi a 4 ohjusta per kopteri toisivat melkoisen hetkellisen vahvistuksen pst-tulivoimaan tai muiden kohteiden tuhoamiseen tarvittaessa. Liikkuvuus olisi sangen hyvä, ja tulenkäytön voisi tehdä vihollisen it:n ulkopuolelta, oman it:n suojaamana.
 
Viimeksi muokattu:
NLOS tms. pitkän kantaaman ohjus (25km) tekee kopterista aikaisempaa paljon fiksumman lavetin. Tähän asti kopterin on pitänyt tulla lähelle kohteitaan, käytännössä ilmatorjunnan piiriin, kun maalinosoitus on tullut lähinnä omilta sensoreilta ja aseiden kantama on ollut max n. 10km.

NLOS:n avulla ulkopuolinen maalitieto voi tulla vaikka tj-partiolta, lennokilta, satelliitilta tms. ja kopteri voi ampua ohjukset kaukaa ilmatorjunnan ulottumattomista tai katvealueelta.

NLOS:n tapainen ase voisi olla ihan fiksu integroituna jopa MD500:n tapaiseen kevytkopteriin. Kun ei olisi tarve asioida vihollisen ilmatorjunnan piirissä, olisivat vaateet esim. omasuojan suhteen huomattavasti pienemmät.

Toki miksipä tuon kaltaisen aseen integrointia ei voisi miettiä NH90:n? Jo neljän hekon parvi a 4 ohjusta per kopteri toisivat melkoisen hetkellisen vahvistuksen pst-tulivoimaan tai muiden kohteiden tuhoamiseen tarvittaessa. Liikkuvuus olisi sangen hyvä, ja tulenkäytön voisi tehdä vihollisen it:n ulkopuolelta, oman it:n suojaamana.
Tuo on Erinomainen parannus ohjusvalikoimaan. Sopisi tosiaankin jopa md-laivueeseen.
 
Mitähän tälle kalustolle tapahtuu jatkossa?

Australia
Tiger ARH

Australian Army ARH Tiger at Avalon Airport, Australia, with tandem cockpit in view
The Tiger ARH (Armed Reconnaissance Helicopter) is the version ordered by the Australian Army to replace its OH-58 Kiowas and UH-1 Iroquois-based 'Bushranger' gunships. The Tiger ARH is a modified and upgraded version of the Tiger HAP with upgraded MTR390 engines as well as a laser designator incorporated in the Strix sight for the firing of Hellfire II air-to-ground missiles. Instead of SNEB unguided rockets, the ARH will use 70 mm (2.75 in) rockets from Belgian developer, Forges de Zeebrugge (FZ). Twenty-two of the variant were ordered in December 2001. Most of the helicopters will be operated by the 1st Aviation Regiment based at Robertson Barracks in Darwin.[99] The helicopter was shipped to Australia in part form and locally assembled at Brisbane Airport by Australia Aerospace.
The first two ARH helicopters were delivered to Australia on 15 December 2004. ARH deliveries were to be completed by June 2010 with Full operating capability planned for December 2011.[99]
In 2012 after three incidents with cockpit fumes that endangered aircrew, pilots voted to not fly until all safety concerns were addressed.[100]
In August 2014, the Australian Defence Force and BAE Systems Australia successfully trialled the Advanced Precision Kill Weapon System laser guidance kit for use with the ARH's 70mm FZ unguided rockets.[101]
The 2016 Australian Defence White Paper stated that the Tiger helicopters will be replaced with other armed reconnaissance aircraft in the mid 2020s.[102] Issues cited include lack of commonality with the other Tiger variants, high maintenance cost of the engines and the shipping time of sending parts to Europe for repair and reconditioning.
The Australian Army's Tiger ARHs reached their final operating capability on 18 April 2016.[103] In April 2019, the Australian Army renewed Airbus Helicopters maintenance contract for another 5 years running through to 2025.[104][105]
In July 2019, Australia's Capability, Acquisition and Sustainment Group (CASG) issued a request for information to replace their Tiger helicopters.[106] This request surprised many experts, as the issues mentioned in the 2016 White Paper appeared to have been mostly resolved.[107] The aim is to procure a “proven and mature, manned, off-the-shelf armed helicopter” that can also operate from Australia's growing fleet of helicopter-capable landing ships. The RFI's deadlines are very strict: Initial Operational Capability should be attained by 2026 and all 29 aircraft and training system should be delivered by 2029 at the latest.
 
Mitähän tälle kalustolle tapahtuu jatkossa?

Australia
Tiger ARH

Australian Army ARH Tiger at Avalon Airport, Australia, with tandem cockpit in view
The Tiger ARH (Armed Reconnaissance Helicopter) is the version ordered by the Australian Army to replace its OH-58 Kiowas and UH-1 Iroquois-based 'Bushranger' gunships. The Tiger ARH is a modified and upgraded version of the Tiger HAP with upgraded MTR390 engines as well as a laser designator incorporated in the Strix sight for the firing of Hellfire II air-to-ground missiles. Instead of SNEB unguided rockets, the ARH will use 70 mm (2.75 in) rockets from Belgian developer, Forges de Zeebrugge (FZ). Twenty-two of the variant were ordered in December 2001. Most of the helicopters will be operated by the 1st Aviation Regiment based at Robertson Barracks in Darwin.[99] The helicopter was shipped to Australia in part form and locally assembled at Brisbane Airport by Australia Aerospace.
The first two ARH helicopters were delivered to Australia on 15 December 2004. ARH deliveries were to be completed by June 2010 with Full operating capability planned for December 2011.[99]
In 2012 after three incidents with cockpit fumes that endangered aircrew, pilots voted to not fly until all safety concerns were addressed.[100]
In August 2014, the Australian Defence Force and BAE Systems Australia successfully trialled the Advanced Precision Kill Weapon System laser guidance kit for use with the ARH's 70mm FZ unguided rockets.[101]
The 2016 Australian Defence White Paper stated that the Tiger helicopters will be replaced with other armed reconnaissance aircraft in the mid 2020s.[102] Issues cited include lack of commonality with the other Tiger variants, high maintenance cost of the engines and the shipping time of sending parts to Europe for repair and reconditioning.
The Australian Army's Tiger ARHs reached their final operating capability on 18 April 2016.[103] In April 2019, the Australian Army renewed Airbus Helicopters maintenance contract for another 5 years running through to 2025.[104][105]
In July 2019, Australia's Capability, Acquisition and Sustainment Group (CASG) issued a request for information to replace their Tiger helicopters.[106] This request surprised many experts, as the issues mentioned in the 2016 White Paper appeared to have been mostly resolved.[107] The aim is to procure a “proven and mature, manned, off-the-shelf armed helicopter” that can also operate from Australia's growing fleet of helicopter-capable landing ships. The RFI's deadlines are very strict: Initial Operational Capability should be attained by 2026 and all 29 aircraft and training system should be delivered by 2029 at the latest.

Tämä Aussien Tiger-sekoilu on mielenkiintoinen Case ihan suorituskykyjen rakentamisen ja sotataloudenkin näkökulmasta. Maavoimien lentojoukot korvasivat Blackhawk-kaluston NH90:llä, eikä ongelmia ole ilmennyt. Ranska, Saksa ja Espanja ovat operoineet Tiger-kalustolla, eikä mistään ongelmista ole edes tihkunut tietoja, mutta Australian Tiger-hanke on tökkinyt alusta alkaen jopa siinä määrin, että korvaavat kaluston ennen MLU:ta.
 
Juu-u ja siksi en usko todelliseen ilmanopeuteen 360 km/h, joka on kova nopeus kopterille. Jotta kopteri pääsee kovaa, täytyy roottorin kierroslukua laskea, siksi on oltava siiventöpökät ja työntöpotkuri, että saadaan eteenpäin vievää voimaa kokonaisuuteen ja siivellä sitä kantopintaa.

Tuosta tuli mieleen Lockheed AH-56 Cheyenne, jolla kai päästiin noin 400 km/h:n nopeuteen 60-70-luvun vaihteessa. Työntöpotkuri ja lyhyet siivet siinäkin oli. Kone taisi tulla viittä vaille valmiiksikin, mutta sitten asiakas menetti kiinnostuksensa ja tilasi Hueycobrat.
 
Tämä Aussien Tiger-sekoilu on mielenkiintoinen Case ihan suorituskykyjen rakentamisen ja sotataloudenkin näkökulmasta. Maavoimien lentojoukot korvasivat Blackhawk-kaluston NH90:llä, eikä ongelmia ole ilmennyt. Ranska, Saksa ja Espanja ovat operoineet Tiger-kalustolla, eikä mistään ongelmista ole edes tihkunut tietoja, mutta Australian Tiger-hanke on tökkinyt alusta alkaen jopa siinä määrin, että korvaavat kaluston ennen MLU:ta.
Muistaakseni aussit selittivät syyksi sen, että varaosien saaminen Euroopasta ja huoltojen teko on liian työlästä välimatkojen vuoksi.

Pohdinpa vain, että kannattaisiko Suomen hankkia nuo? Niitähän ei tarvitsisi operoida kovinkaan kummoisella intensiteetillä, kunhan vain saisi jonkin määrän Utin lentäjiä tyyppikoulutettua niille, ja esim. taktiikkaahan voisi harjoitella vaikka MD500:lla (ja sen korvaajalla). Vähän niin kuin vaikkapa Etelä-Afrikka on tehnyt Gripenien kanssa, että niitä ei käytetä edes täydellä harjoitusintensiteetillä, vaan vain ylläpidetään.
 
Muistaakseni aussit selittivät syyksi sen, että varaosien saaminen Euroopasta ja huoltojen teko on liian työlästä välimatkojen vuoksi.

Pohdinpa vain, että kannattaisiko Suomen hankkia nuo? Niitähän ei tarvitsisi operoida kovinkaan kummoisella intensiteetillä, kunhan vain saisi jonkin määrän Utin lentäjiä tyyppikoulutettua niille, ja esim. taktiikkaahan voisi harjoitella vaikka MD500:lla (ja sen korvaajalla). Vähän niin kuin vaikkapa Etelä-Afrikka on tehnyt Gripenien kanssa, että niitä ei käytetä edes täydellä harjoitusintensiteetillä, vaan vain ylläpidetään.

Pakko myöntää, että sama ajatus on käynyt mielessä. Ainakin kalusto on hyvin sisäänajettu. UAV-rajapinta on olemassa (tosin shadow-kalustolle), ja Espanja käyttää jo Spike ER -ohjusta. Muutamien artikkelien perusteella lentäjät ovat tyytyväisiä kalustoon, mutta joku muu ei sitten oikein tykkää...ylläpitäjät?
 
Muistaakseni aussit selittivät syyksi sen, että varaosien saaminen Euroopasta ja huoltojen teko on liian työlästä välimatkojen vuoksi.

Pohdinpa vain, että kannattaisiko Suomen hankkia nuo? Niitähän ei tarvitsisi operoida kovinkaan kummoisella intensiteetillä, kunhan vain saisi jonkin määrän Utin lentäjiä tyyppikoulutettua niille, ja esim. taktiikkaahan voisi harjoitella vaikka MD500:lla (ja sen korvaajalla). Vähän niin kuin vaikkapa Etelä-Afrikka on tehnyt Gripenien kanssa, että niitä ei käytetä edes täydellä harjoitusintensiteetillä, vaan vain ylläpidetään.

Tätähän on pohdittu aiemminkin. Käyttöönotto alkaisi kalliilla MLU-hankkeella.


Jotenkin tekisi mieli odottaa Apachen seuraajaa. Tuotantomäärät ovat luultavasti jotakin ihan muuta kuin Tigerilla.

 
Tämä Aussien Tiger-sekoilu on mielenkiintoinen Case ihan suorituskykyjen rakentamisen ja sotataloudenkin näkökulmasta. Maavoimien lentojoukot korvasivat Blackhawk-kaluston NH90:llä, eikä ongelmia ole ilmennyt. Ranska, Saksa ja Espanja ovat operoineet Tiger-kalustolla, eikä mistään ongelmista ole edes tihkunut tietoja, mutta Australian Tiger-hanke on tökkinyt alusta alkaen jopa siinä määrin, että korvaavat kaluston ennen MLU:ta.
Saksalaisilla ainakin on ollut ongelmia hekojensa kanssa, mutta niillähän nyt on ollut kalusto-ongelmia laidasta laitaan aina sukellusveneistä hävittäjiin.

 
Pakko myöntää, että sama ajatus on käynyt mielessä. Ainakin kalusto on hyvin sisäänajettu. UAV-rajapinta on olemassa (tosin shadow-kalustolle), ja Espanja käyttää jo Spike ER -ohjusta. Muutamien artikkelien perusteella lentäjät ovat tyytyväisiä kalustoon, mutta joku muu ei sitten oikein tykkää...ylläpitäjät?

Eivät nuo lentäjätkään kovin iloisia ole olleet.

 
Eivät nuo lentäjätkään kovin iloisia ole olleet.


Juttu on vuodelta 2012. Se on ollut tiedossa, että kopukan käyttöönotto on ollut pitkä ja kivinen tie. Nyt siellä ollaan kuitenkin oltu ilmeisen tyytyväisiä suorituskykyyn.
 
Muistaakseni aussit selittivät syyksi sen, että varaosien saaminen Euroopasta ja huoltojen teko on liian työlästä välimatkojen vuoksi.

Pohdinpa vain, että kannattaisiko Suomen hankkia nuo? Niitähän ei tarvitsisi operoida kovinkaan kummoisella intensiteetillä, kunhan vain saisi jonkin määrän Utin lentäjiä tyyppikoulutettua niille, ja esim. taktiikkaahan voisi harjoitella vaikka MD500:lla (ja sen korvaajalla). Vähän niin kuin vaikkapa Etelä-Afrikka on tehnyt Gripenien kanssa, että niitä ei käytetä edes täydellä harjoitusintensiteetillä, vaan vain ylläpidetään.

Omasta mielestäni ei kannataisi koskea pitkällä tikullakaan, tulisi liian kalliiksi. Maksimikapasiteetti mitä voisi hankkia olisivat ehkä nuo pitkän kantaman pst-ohjukset kevythekoon integroituna. Tulevaisuuden hekodroonit voivat olla asia erikseen.
 
Back
Top