Tarinoita kotimaisen yhteiskunnan ongelmista - nyt ja tulevaisuudessa

Mutta jos sanoo vastaan ja kieltäytyy pamahtaa karenssit. Ole siinä sitten ilman tuloja 2-3 kuukautta.
 
Onhan noihinkin muutoksia tullut, mutta siinä vaan se, että sen työttömän pitäisi osata sanoa vastaan....

Kyllähän vastaan voi sanoa vaikka kuinka paljon. Ei sillä ole mitään merkitystä. Jos työtön kieltäytyy, niin työtön menettää työkkärit ja lakkaa virallisesti olemasta työtön.

Aika monen ratkaisu on passiivis-aggressiivinen vastarinta. Ja sellaisen keinotekoinen kasvattaminen "aktivoivalla" ja "kuntouttavalla" toiminnalla on yhtä älykästä kuin porkkanoiden metsästäminen niin että ampuu niitä haulikolla oman jalkateränsä läpi.

Joskus aina mietityttää että mistä löytyy niin paljon nollaluovuudella varustettuja vajaaälyisiä että saadaan suunniteltua ne idioottimaiset tavat joilla nämä "kuntouttavat" kiusaamiset sun muut järjestetään. Sitten tulee mieleen että julkinen sektori ei suostu maksamaan konseptoinnista, ei tunnusta luovuuden isyysoikeuksia, ei ymmärrä mitä eroa on intellektuaalisella omistusoikeudella ja immateriaalioikeuksilla ja että julkinen sektori on juuri se alue, johon muutenkin erittäin harvinaisista luovista ihmisistä hakeutuu noin nolla prosenttia. (Ja jos joku hakeutuu, niin lähtee kyllä pian pois tai palaa loppuun.)
 
Käytännössä toimettomien töniminen näyttäytyy niillä syrjäytyneille lähinnä sellaisena tilanteena, jossa kaikki paremmin onnistuneet osallistuvat kollektiivisesti epäonnistuneen kiusaamiseen ja häpäisemiseen. Sellaisena se enimmäkseen koetaan. Ja sitä se ihan oikeasti toiminnallisessa mielessä on vaikka ne tönijät koittaisivat valehdella itselleen mitä tahansa muuta voidakseen näyttää omissa ja kaltaistensa silmissä moraalisesti kunnollisilta ihmisiltä.

Ei toimi.

Töniminen/keppi aiheuttaa lähinnä lisää ja synkempää syrjäytymistä. Iso osa siitä tuottaa lähinnä arvottomuuden tunnetta ja kapinamieltä.

Hyvä esimerkki maksimaalisen idioottimaisesta ja haitallisesta "työttömien tönimisestä!" on se passivointiperseily (toiselta nimeltään kai "kuntouttava" "työ"toiminta" joka ei ole juuri koskaan kuntouttavaa, työtä eikä usein edes hyödyllistä toimintaa), jossa työttömiä kiusataan jollain hyödyttömällä tai haitallisella nollatekemisellä työvoimapoliittisen aktivoinnin ja näennäisvastikkeellisuuden nimissä. Pahinta siinä on se, että mitään aidosti hyödyllistä, itsenäistä, omasta aktiivisuudesta nousevaa ei hyväksytä vaan kiusattavien pitää osallistua nimenomaan johonkin maksimaalisen byrokraattiseen, hyödyttömään ja huonosti organisoituun perseilyyn, jota kunta tms. järjestää ihan vain siksi että se maksimoi kunnan tulojen ja menojen tasapainon siltä osin.

Houkutteleminen ja hyvät kokemukselliset asiat ovat ihan eri juttu. Ne voivat auttaa ylös kuopasta ja ulos luolasta. Ja niissäkin pääpaino pitäisi olla siinä, että mitä itsenäisempää ja valmiuksia kasvattavampaa tekeminen on, sitä enemmän sitä palkitaan ja sitä vähemmän siitä rangaistaan.
Tässä taitaa olla myös terminologinen ero mitä sellaisella isällisellä tönimisellä tarkoitetaan.
Passivoinnista olen ehdottomasti samaa mieltä, ihmisiä ei pidä passivoida.

Isossa kuvassa olemme varmasti hyvin samoilla linjoilla. Byrokraattinen töniminen luukulta toiselle ei ole hyvästä, mutta positiivinen töniminen kohti hyviä kokemuksia kohti taas on hyvä juttu. Eri asia ovat viranomaiset yhtään samalla linjalla asiakkaidensa kanssa siitä mikä on "hyvä ja kasvattava kokemus". Kuilu 20v nuoren miehen ja 50v sosiaalitantan välillä saattaa olla aika iso.
 
...positiivinen töniminen kohti hyviä kokemuksia kohti taas on hyvä juttu.

Mutta kun se töniminen tekee kokemuksesta ja sen seurauksista haitallisen ja huonon.

Houkuttelu taas voi tehdä asiasta hyvinkin positiivisen.

Koko kuvio on suunniteltu rankaisemaan omasta aktiivisuudesta ja estämään sitä.

Jos kuntouttavalla työtoiminnalla tai työvoimapoliittisella aktivoinnilla haluttaisiin saada aikaan mitään hyvää, niin niistä poistettaisiin kontrolli- ja painostuskeskeisyys kokonaan. Tilalle otettaisiin oman aktiivisuuden tukeminen kaikilta niiltä osin kuin aktiivisuus parantaa työuran saamisen mahdollisuuksia. Itseohjautuvasta aktiivisuudesta annettaisiin palkkiot/kannustimet/tuet tuplana.

Se, että näin ei tehdä kertoo aika tarkkaan ettei noilla edes haluta poistaa tai vähentää tukiriippuvuutta, syrjäytyneisyyttä, työttömyyttä tms vaan ylikorostaa sosiaalisia ja taloudellisia nokkimisjärjestyksiä.
 
Koko kuvio on suunniteltu rankaisemaan omasta aktiivisuudesta ja estämään sitä.
Niitä on lehdistössä ollut niin monta esimerkkiä mssä työtön on itse keksinyt jotain aktiviteettiä mutta ei kelpaa kun se ei tule TE-keskukselta niin sitten annettu karenssia. Eli ei kerta kaikkiaan saa olla aktiivi jos on työtön työnhakija ja haluat saada työttömyysrahaa.
 
Mutta jos sanoo vastaan ja kieltäytyy pamahtaa karenssit. Ole siinä sitten ilman tuloja 2-3 kuukautta.

No siis pitää osata sanoa vastaan oikealla tavalla. Kuntouttava on sosiaalitoimi, ja sitten vaan rohkeasti kysyy kuka tämä lääkäri on, joka hänet on sairaaksi/vajaakykyiseksi todennut. Ja saiskohan häntä nähdäkin. Pelkkä työttömyys kun ei enää riitä siihen kuntouttavaan. Laittaa vielä kännykän pöydälle ja vienosti kysyy että ei kai vain haittaa, jos äänitän tämän keskustelun...
 
Niitä on lehdistössä ollut niin monta esimerkkiä mssä työtön on itse keksinyt jotain aktiviteettiä mutta ei kelpaa kun se ei tule TE-keskukselta niin sitten annettu karenssia. Eli ei kerta kaikkiaan saa olla aktiivi jos on työtön työnhakija ja haluat saada työttömyysrahaa.

Jep. Viime syksynä jelppasin kaveria selvityksen teossa, kun oli erehtynyt sanomaan TE-tädille että opiskelee avoimessa yliopistossa. Piti selvittää kuinka tämä vaikuttaa hänen mahdollisuuteen olla käytettävissä... viddu, se on avoin yliopisto syystäkin...no tuet oli poikki sen 3 viikkoa, tulivathan ne sitten takautuvasti, mutta jos olisi ollut esim viikko tuen saamiseen niin...

Samaahan tuo työttömän "yrityskokeilu" on. Saat tienata siitä pari-kolmesataa, mutta tuet menevät poikki heti selvityksen ajaksi.

Olen minäkin työttömänä ollut viistoistavuotta sitten ja aiemminkin, "aktivoinnit" tuli tutuksi. On siellä TE-tstossa joitakin järkeviä, mutta osalle joku "kuole coronaan"-toive on ihan lievimmästä päästä mitä toivottaisin... ja samaa osalle STM:n poppoosta...
 
Samaahan tuo työttömän "yrityskokeilu" on. Saat tienata siitä pari-kolmesataa, mutta tuet menevät poikki heti selvityksen ajaksi.

Työttömien yrityskokeilu olisi ideana loistava jos se vaivauduttaisiin tekemään realistiseksi.

Älykkäät ja luovat työelämästä syrjäytyneet ovat työkkärin vaikein asiakasryhmä. Potentiaalia voi olla paljon, mutta sen käyttöön saaminen edellyttäisi yhteiskunnalta kärsivällisyyttä, prässäyksestä luopumista ja realiteettien tunnustamista.

Yrityskokeilun pitäisi mennä niin, että sen kesto pitkäaikaistyöttömillä ja muuten erityisen vaikeasti työllistyvillä (vammaisryhmät, sairaat, osatyökykyiset...) olisi vähintään 6-9kk ja sinä aikana tienaaminen ei leikkaisi työkkäreitä jos tienaa alle 2000€/kk. Tolla tavalla kokeilun aikana ja jälkeen saattaisi ehkä juuri ja juuri olla mahdollista onnistua.

Käytän itseäni esimerkkinä:
- On valtava halu yrittäjyyteen.
- Välttämätön alkuinvestointi olisi noin 3 000 - 5 000€. Tämä löytyy, mutta ei ole varaa haaskata sitä jossain epärealistisessa 3kk kokeilussa.
- Mahdollisuus erittäin tuottavaan toimintaan on.
- Aloittamisesta kestäisi noin 6-12kk ennen kuin toiminta olisi aikaisintaan kuukausittain plussan puolella.
- Kahden vuoden aikataululla pitäisin mahdollisena yhden perheenjäsenen vähintään osittaista työllistämistä.
- Mahdollisuus normaaleilla työmarkkinoilla työllistymiseen on nolla - koko loppuelämän ajan.
- Ala, jolle voisin perustaa yrityksen on äärimmäisen kilpailtu ja vaikea, mutta muutamalla mittarilla omaisin mahdollisuuksia pärjäämiseen.

Kunnollinen yrittämismahdollisuus jonkin 3kk pelleily-näpertelyn sijaan tarkoittaisi, että yhteiskunta ei voisi hävitä yhtään mitään mitä se ei joka tapauksessa häviä. Sillä olisi kuitenkin mahdollisuus muuttaa puolisyrjäytynyt pitkäaikaistyötön veronmaksajaksi, viiveellä jopa työnantajaksi.

Kontrollointi-kiusaaminen, kateus ja muu sellainen on kuitenkin yhteiskunnalle paljon tärkeämpää kuin luovien, kohtalaisen lahjakkaiden ja ilman omaa syytään työelämästä syrjäytyneiden kyykyttämisestä luopuminen. Sehän olisi niin vittumoista jos työttömistä löytyisikin ihan omaakin potentiaalia.
 
Nostan hattua pahoinpidellyn lapsen siskolle ja perheelle, että nousevat vaatimaan koululta toimia kiusaamisen lopettamiseksi. Oikein että mukaan on vedetty poliisi, sekä perhe hankkinut itselleen asianajajan.
On tämä nyt pirulauta että lasten pitää kärsiä jonkun jengin toimista koulussa. ( @YJT )

Omat lapseni ovat jo aikaa sitten koulunsa käyneet, mutta muistan kyllä itsekin selvittäneeni kiusaamistapahtumia. Sen jälkeen on tosiaan opettajat laatineet itselleen kaiken maailman "hyvä koulu" ohjelmia ja keskustelupiirejä. Se on homma sillä tavalla että paatuneet kiusaajat ei mistään puheesta piittaa vaan kaikki liha tottelee kuria. Opettajien on oltava tiukempia koulurauhan saavuttamiseksi.

Heikkoa nyt - mitä tulevaisuudessa?
Ratkotaanko ongelmaa vai annetaanko suurentua?
.
 
Kannatan aktiivista mallia, jossa näille pojille ei maksettaisi kansalaispalkkaa taunuksella ajelusta ja muusta vetelehtimisestä.
Suomessa on edelleen liian helppo sluibailla yhteiskunnan tukien varassa. Eräs juutuubi-sankari ajeli 2,5 kk ympäri maata asuntovaunun kanssa. Entisöitti autoansakin siinä sivussa. Muuten hyvä, mutta jantteri on ulosoton asiakas. Näin muodoin joku muu kustansi ja joutui mahdollistamaan tätä retkuilua. Eräs tuttava on täysin työkykyinen ja asiansa osaava ammatti-ihminen, mutta on valinnut, ettei halua tehdä täysipäiväistä työtä, vaikka hänen olisi helppo työllistyä. Yhteiskunta tukee tätä 90 % työttömyyttä vuodesta toiseen niin, että lopputulema on sama, tai jopa enemmän kuin mitä töitä tekemällä saisi/käteen jäisi. En soisi yhteiskunnan tukevan omaan valintaa perustuvaa joutenoloa. Poliitikot sallivat oleskeluyhteiskunnan jatkuvan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja Suomessa verotuksen taso alkaa olla maailman kärkeä. Kansalaiset alkavat keskittää ostoksiaan maan rajojen ulkopuolelle, verotuotot laskevat ja noidankehä on valmis.
 
Kirkkovene taitaa kyllä tällä tahdilla kohta pysähtyä, kun tarpeeksi moni nostaa airon ylös. Tai heittää sen kokonaan pois, puhumattakaan että alkaa vielä muita häiritsemään. Tai että poraa reikää pohjaan.
Fakta taitaa olla että niitä samaan tahtiin soutajia tarvisi olla enemmistö jos meinaa joskus päästä maaliin..
 
Muodostuneessa tilanteessa olen päätynyt pyörittämään noidankehää. Vastavedoksi vapaamatkustajien hyysäämiselle ja haalimiselle, käytän oikeuttani minimoida omat veroni kaikin käytettävissä olevien keinoin. Näin minunkin veroeurot karkaavat maasta. Tuloverotusta ei liene enää paljoa mahdollista korottaa, joten korotuspaine suuntautuu muihin veroihin. Asuminen, sähkö, liikenne, ruoka, terveydenhoito. Kansalaisten verotus kokonaisuudessaan on päätynyt tilanteeseen, jossa läpinäkyvää verojen kiristämistä ei kehdata enää tehdä. Veroja ja veroluonteisia maksuja on alettu pilkkoa eri osatekijöihin. Uusia veroperusteita keksitään kaiken aikaa ja verokomponentteja hivutetaan ylöspäin vuosittain. Asuminen, sähkönsiirto, sekä energiamaksu tullenevat kallistumaan vääjäämättä, koska työllisyys ja tuloverot näyttävät pysyvän ennallaan, tai jopa alenevan jokaisen laman jälkeen. Taloudellisessa mielessä Korona-aika vastaa jonkun asteista lamaa. Energia ja sähkösiirto tullenevat kallistumaan jo siitäkin syystä, että sähköautoilua ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Kunhan veropohja saadaan kuntoon, esim 500.000 sähköautoa, sen jälkeen sähkönkulutukseen liittyvien maksujen nostamisesta tehdään taidetta.
 
Viimeksi muokattu:

Kauppalehden foorumeilla löytyy myös EVVK kerho joka pyrkii hyvin samantyyppiseen toimintaan. Aika monet ovat samalla linjalla että ei vittu tää meno voi jatkua näin ja pyrkivät "tasaamaan tilejä" siinä määrin kuin se ei ole rangaistavaa. Maaseudulla tietysti yrittäjien väliset työaikavaihdokset elävät hyvin.
 
Toinen asia joka on mielestäni mainitsemisen arvoinen asia. Hannu Karpolla on oma youtubekanava ja Karpo-elokuva taitaa tulla pian. Todella moni on sitä mieltä että uutta Karpoa kaivattaisiin enemmän kuin koskaan ennen.

Suomessa on edelleen liian helppo sluibailla yhteiskunnan tukien varassa. Eräs juutuubi-sankari ajeli 2,5 kk ympäri maata asuntovaunun kanssa. Entisöitti autoansakin siinä sivussa. Muuten hyvä, mutta jantteri on ulosoton asiakas. Näin muodoin joku muu kustansi ja joutui mahdollistamaan tätä retkuilua. Eräs tuttava on täysin työkykyinen ja asiansa osaava ammatti-ihminen, mutta on valinnut, ettei halua tehdä täysipäiväistä työtä, vaikka hänen olisi helppo työllistyä. Yhteiskunta tukee tätä 90 % työttömyyttä vuodesta toiseen niin, että lopputulema on sama, tai jopa enemmän kuin mitä töitä tekemällä saisi/käteen jäisi. En soisi yhteiskunnan tukevan omaan valintaa perustuvaa joutenoloa. Poliitikot sallivat oleskeluyhteiskunnan jatkuvan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja Suomessa verotuksen taso alkaa olla maailman kärkeä. Kansalaiset alkavat keskittää ostoksiaan maan rajojen ulkopuolelle, verotuotot laskevat ja noidankehä on valmis.

Jos palkkatöistä saa saman kuin työkkäristä niin siinä tapauksessa kannattaa nostaa palkkoja mikäli haluaa löytää työntekijöitä.
 
Kauppalehden foorumeilla löytyy myös EVVK kerho joka pyrkii hyvin samantyyppiseen toimintaan. Aika monet ovat samalla linjalla että ei vittu tää meno voi jatkua näin ja pyrkivät "tasaamaan tilejä" siinä määrin kuin se ei ole rangaistavaa. Maaseudulla tietysti yrittäjien väliset työaikavaihdokset elävät hyvin.
Riemullinen löytö! Täydellinen match edesottamuksiini. Seuraan Kauppalehteä päivittäin ja harvakseen keskustelenkin, mutta en ollut huomannut EVVK-säiettä.
 
Jos palkkatöistä saa saman kuin työkkäristä niin siinä tapauksessa kannattaa nostaa palkkoja mikäli haluaa löytää työntekijöitä.
Ongelma lienee aloilla, joissa tuote on menossa vientiin. Tuote ei mene kaupaksi jos hinta karkaa käsistä.
Samaan ongelmaan voi toki törmätä kotimaisen kulutuksen kohdalla. Naapuri ei osta tekemääsi hilavitkutinta, vaan osaa kiinassa tehdyn koska sen saa halvemmalla.

Nosta siinä sitten palkkoja.
 
No ei siitäkään mitään tule että kohta puolet suomalaisista ei elä palkalla vaan pitää saada Kelalta lisää sen päälle. Eli jos palkkoja ruvetaan alentamaan niin kyllä sitten on alennettava kaiken palvelun ja tavaran hinta samaan tahtiin. Onhan se nyt vittumaista elää Suomessa eikä varaa ostaa suomalisin hinnoin.
 
Mitä jos tätä ongelmaa korjattaisiin laskemalla välillisiä veroja, jollin hinnat laskisivat ja palkalla pärjäisi.
Tämä ei onnistu, koska julkishallinto ei tule toimeen edes nykyisellä veroasteella, mutta entä jos...
 
Back
Top