Lainaus
Eurooppalaisen radikaali-islamismin asiantuntijan synkkä ennuste: Euroopan ongelmat tulevat pahenemaan
Norjalaisen tutkija Thomas Hegghammerin pelottava analyysi on taas kerran saanut vahvistuksen Berliinin iskun johdosta. Islamilaisen valtion voittaminen ei riitä alkuunkaan, vaan radikaali-islamia vastaan on taisteltava ideologisella tasolla.
Atlantico 25.12.2016
juttu ranskaksi
Atlantico: Washington Post viittasi äskettäin norjalaisen tutkija Thomas Hegghammerin väitteeseen, jonka mukaan terrorismitilanne Euroopassa tulee varmastikin pahenemaan tulevaisuudessa. Arvio perustuu nuorten muslimien suuren osan prekaariin tilanteeseen erityisesti Euroopassa, mutta myös mm. taistelijoiden paluuseen Syyrian ja Irakin taistelukentiltä. Vaikuttaako tällainen arvio teistä relevantilta? Onko syytä pelätä terrorismin lisääntymistä Euroopassa?
Ronald Lombardi: Kyllä, arvioni on, että terrorismin uhka tulee todennäköisesti kasvamaan. ISIS heikkenee alueellaan, jihad-vapaaehtoisten on entistä vaikeampaa mennä Libyan ja etenkin Irakin tai Syyrian operaatiokentille. Puhumattakaan sieltä palaavista!
ISIS-johtajat itseasiassa kehottavat, että jihadistien tulisi toimia siellä, missä he asuvat, erityisesti Euroopassa - Lännen pehmeällä vatsapuolella. Tämä on havaittu selvästi viimeisimpien Ranskaan ja sitten Saksaan tehtyjen iskujen aikana.
ISIS tullaan kyllä voittamaan lyhyemmällä tai pitemmällä tähtäimellä. Kun ISIS on sitten kadonnut, niin tulee kuitenkin varmasti syntymään uusi liike ja ei ole syytä unohtaa, että Al-Qaida on yhä olemassa ... Joten
ongelmat eivät ole niinkään sosio-ekonomisia (vaikka tälläkin on merkityksensä), tai edes liity terrorismiin (joka on toimintatapa siinä kuin jokin muu) tai sitten organisaatioon (vaihdettavissa),
vaan kyseessä on "ideologiaa" koskeva ongelma. Tämä tarkoittaa wahhabismia ja jihadistista salafismia, eli lyhyesti sanoen poliittista ja valloitusta tekevää islamismia, joka tulee kestämään ISIS:in tuhon ja jota on vieläkin vaikeampaa kukistaa ...
Terrorismia vastaan taistellaan voimalla ja päättäväisyydellä, mutta myös älyllä.
Itseasiassa ainoa tapa taistella ajatusta vastaan on vastustaa sitä toisella ajatuksella. Ongelma vain on se, että onko Lännellä - tai edes nykyisillä johtajillamme - tällä hetkellä jotakin suurta, vankkaa ja vakavasti otettavaa, jonka voisi esittää "ajatuksena" ...
Myöskään ei ole syytä unohtaa, että jihadismin vastaisen taistelun etulinjassa ovat muslimit itse ja etenkin sunnien uskonnolliset auktoriteetit. Vaikka muslimit olisivat kuinka hajallaan ja erillään toisistaan, niin heidän täytyy itse toteuttaa todellinen "uskonnollinen vallankumous" ja aito islamin "aggiornamento" [ajan tasalle saattaminen], kuten Egyptin presidentti Al-Sissi asiasta totesi kuuluisissa puheessaan joulukuussa 2014 Al-Azharissa ... mutta se on jo toinen tarina ...
Atlantico: Mitkä ovat tärkeimmät resurssit ja mekanismit, jotka tukevat tätä teesiä? Mitä aseita meillä on puuttua tähän ja mitä niistä me käytämme nykyisin? Onko poikkeustila riittävä väline?
Lombardi:
Valitettavasti Eurooppa on taloudellinen jättiläinen, mutta poliittisesti ja geopoliittisesti se on kääpiö. Se on tällä hetkellä avuton. Sen voimattomuus on kuitenkin enemmän moraalista, kuin "aineellista". Eräiden välineiden puuttumisesta huolimatta eurooppalaiset politiikat ovat suhteellisen tehokkaita. Euroopan turvallisuus- ja tiedustelupalvelut sopeutuvat nopeasti ja ottavat esimerkkiä espanjalaisista, italialaisista ja etenkin ranskalaisista kollegoistaan, joilla on jo tiettyä kokemusta terrorisminvastaisesta taistelusta ja erityisesti islamistisesta terrorismista. Lisäksi tämän tason yhteistyö tulee väistämättä kehittymään ja vahvistumaan.
Poliittisen tason suhteen en kuitenkaan ole yhtä optimistinen. Mitä todeta Schengen-sopimuksen tehottomuudesta? Entä maahanmuuttajien vastaanottoa koskevasta katastrofaalisesta politiikasta? Entä Välimerta ja Lähi-itää koskevista näkemyseroista? Ja lopuksi, mitä sanoa johtajiemme rohkeudesta?
Tämän tyyppisessä terrorismissa, jonka tavoite on selvästi hajottaa Euroopan yhteiskuntia ja käynnistää sisällissotia, on tehtävä kaikkensa (erityisesti poikkeustilatoimenpitein, joita Euroopan valtiot kieltäytyvät yhä käyttämästä),
jotta kärsivällisyytensä menettäneet kansalaiset eivät ryhtyisi jonakin päivänä dramaattisiin toimiin puolustaakseen itseään. Kuinka he tulevat reagoimaan kun johonkin kouluun tai pieneen kylään tullaan hyökkäämään? On selvää, että iskuja tullaan tekemään uudelleen. Nollauhkaa ei ole olemassa. Vaara on kuitenkin minimoitava. Ja tässä piilee ongelma. Havaitsemme selvästi, että
johtajamme epäröivät ja jahkailevat. Se on hämmästyttävää käytöstä "sodassa" olevan valtion johtajilta! Eurooppalaisen politiikan todellisia vitsauksia ja ongelmia terrorismin, islamismin, pakolaiskriisin ja Lähi-idän mullistusten kohdalla ovat sentimentalismi (vaihtelee), lapsellinen hyväuskoisuus, ideologiat ja puuttuva rohkeus (ja "sopimusdiplomatia", etenkin Ranskassa). Sivuutan tässä eurooppalaisen median enemmistön harjoittaman inkvisiitiomoralismin, sentimentalismin, valheet ja manipulaation, sen uutisoidessa "pakolais"kriisistä (joka on ennen kaikkea vakava mannerta koskeva geopoliittinen kriisi) ja äskettäisestä Aleppon vapauttamisesta.
Sivuuttakaamme myös eräät eliitit ja oikeinajattelevat intellektuellit, joita joskus luonnehditaan arabi-muslimi -maailman "asiantuntijoiksi" ja joita Gilles Kepel kutsuu osuvasti "islamo-vasemmistolaisiksi", jotka eivät näe mädäntyneitä ideologioitaan pitemmälle ja jotka yrittävät vielä löytää tekosyitä ja lieventäviä asianhaaroja terroristien toimille! Tyhmyyden huipentumana eräät näistä kaunosieluista rohkenevat jopa luokitella Syyriaan ja Irakiin jihadiin matkanneet nuoret ranskalaiset "veteraaneiksi"!
Sen sijaan
emme voi kuin surkutella Angela Merkelin ja François Hollanden kansalaisjärjestöjen (NGO) naiveille puheenjohtajille sopivia rauhoittelevia ja yleviä puheita. Kun olisimme halunneet kuunnella valtiomiestä ja -naista, eli Thatcheriä ja Clemenceau'ta, jouduimme kuuntelemaan todellisuudesta ja kansastaan irrallaan olevia poliitikkoja, eräänlaista Äiti Teresaa ja Isä Pierre'iä, mutta tietysti ilman viimeksi mainittujen korkeita ja vilpittömiä moraalisia ja humaaneja ominaispiirteitä!
Tämä on surullista ja ennen kaikkea vaarallista! Sillä valtion tasolla se, mitä me pidämme suvaitsevuutena, solidaarisuutena ja universaalina hyväntekeväisyytenä ... käsitetään päinvastoin useimmiten heikkoutena. Ja välittämällä kuvaa heikkoudesta me kylvämme ja korjaamme satona entistä enemmän väkivaltaa.
Toisaalta vuoden 2015 lopussa tehdyistä toimenpiteistä huolimatta enemmistö eurooppalaisista ja esimerkiksi ranskalaisista eivät koe johtajiensa, joihin heillä ei ole enää mitään luottamusta, suojelevan heitä. He ovat vihaisia. Ja viha purkautuu tällä hetkellä vaalikopeissa ja sosiaalisissa verkoissa, mutta mihin pisteeseen saakka?
Atlantico: Kuinka valmistautua elämään terrorismin kanssa, Damokleen miekan alla? Mistä yhteiskunnista voisi ottaa oppia?
Lombardi: Ranskassa monet tarkkailijat ovat viime aikoina viitanneet esimerkkinä usein hebrealaisvaltioon.
Israelin mallin "kopioiminen" terrorismin kanssa selviytymiseksi on kuitenkin mutkikkaampaa kuin ajatellaan.
Tiesittekö, että Israel on vuoden 1948 perustamisestaan lähtien käynyt sotaa. Se on sodassa oleva demokratia, jonka naapurit ovat vaarallisia.
Palestiinalaiset ja koko arabimaailma eivät tunnusta sen olemassaoloa. Israel on kokenut terrorismia jo vuosikymmenien ajan (panttivankien ottaminen, pommit, itsemurhahyökkäykset, autoiskut ja puukotukset). Terrorismi saavutti huippunsa vuodesta 2000 lähtien toisen Intifadan aikana. Vielä nykyään iskut ovat yleisiä (puukkojen Intifada viime kuukausien aikana).
Voimme kuitenkin havaita myös israelilaisissa merkittävää sitkeyttä ja jos hebrealaisvaltio onnistuu kohtuullisen hyvin hallitsemaan tätä ilmiötä, niin se johtuu siitä, että
koko väestö on mobilisoitu. Jo lapsesta lähtien israelilaiset tietävät, miten reagoida hyökkäyksen sattuessa tai vaikeassa tilanteessa. Suurin osa israelilaisista suorittaa asepalvelun (3 vuotta miehille ja 2 vuotta naisille). Sitten he ovat koko loppuelämänsä reserviläisiä pitemmän tai lyhyemmän ajan. Eräät länsimaiset asiantuntijat väittävät, että israelilaiset reserviläiset ovat samalla sotilaallisella tasolla, kuin ranskalaiset laskuvarjojääkärit! Oli asia sitten miten tahansa, niin he tuntevat aseet erittäin hyvin ja osaavat käyttää niitä. Israelissa muuten saa erittäin helposti aseenkantoluvan.
Kun puhutaan varsinaisesta terrorismin vastaisesta taistelusta, niin
eräs ero verrattuna Ranskaan on se, että israelilaiset pidättävät henkilöitä pienimmänkin uhan johdosta ja ehkäisevät pidätykset voivat kestää yli kuusi kuukautta ja niitä voidaan tarpeen vaatiessa jatkaa ...
Israelilaiset käyttävät myös teknologista osaamistaan terrorismin vastaisessa taistelussa (kasvojentunnistusskannerit, tietokonehakkerointi, puhelinkuuntelu, tietokannat ja erittäin sofistikoituneet ohjelmistot ...). He eivät ole kuitenkaan luopuneet välttämättömästä ihmisten suorittamasta tiedustelusta.
Israelin terrorismin vastaisen taistelun kehitystyö ei ole koskaan pysähtynyt. Se perustuu erityisesti kolmeen poliisielementtiin (ei armeijaan), jotka ovat jatkuvassa hälytystilassa ja joiden johtajat, upseerit ja agentit ovat arabian kielen ja kulttuurin erinomaisia asiantuntijoita. Shin Beth (tai Shabak) vastaa sisäisestä turvallisuudesta. Se on vastavakoilupalvelu, joka suorittaa terrorismin vastaisia operaatioita. Se on myös erikoistunut high tech tiedusteluun (salakuuntelu, sosiaalisten verkkojen seuranta ...) , mutta myös ihmisten suorittamiin operaatioihin (soluttautuminen, "käännyttäminen", manipulaatio ...).
Sitten on olemassa Mishtara, joka on yleisestä turvallisuudesta ja järjestyksen pidosta vastaava siviiliasuinen poliisi. Magev on vuorostaan sotilaspoliisi, joka vastaa rajavalvonnasta ja terrorismin vastaisesta taistelusta.
Armeija taas osallistuu Israelissa vain ajoittain päivittäiseen terrorismin vastaiseen taisteluun. Se suorittaa kuitenkin operaatioita vallatuilla alueilla.
Lopuksi vielä maan turvallisuutta valvovat osaltaan yksityiset yhtiöt (elokuvateatterit, uimarannat, konsertit, yökerhot, kauppakeskukset, lentokentät, asemat, asuinalueet ...), joiden vartijat ovat aseistettuja.
Ranska (kuten myös suurin osa sen naapurimaista Euroopassa) taas on rauhantilassa elävä demokratia. Maassa on koettu kyllä jo islamistien tekemien iskujen sarjoja jo aiemmin (vuodet 1979-1980 ja 1990-luvun vuosina), mutta
ranskalaiset ovat eläneet rauhan vallitessa jo vuosikymmenien ajan. Vuodesta 1990 lähtien ei ole ollut enää asevelvollisuutta. Ranskalainen yhteiskunta on länsimaistyyppinen kulutusyhteiskunta, materialistinen ja hyvin individualistinen. Uskaltaisin jopa sanoa, että "steriloitu". Tästä johtuvat viimeisten 18 kuukauden aikaisten tragedioiden jälkeiset pelot ja tunnereaktiot, ja ennen kaikkea väkivaltaisten reaktioiden puuttuminen kansalaisten taholta. Ranskassa asuu nykyisin 5-8 miljoonaa muslimia, jotka suurimmalta osalta haluavat elää rauhassa ja tehdä töitä. Tästä huolimatta ranskalainen yhteiskunta on hyvin pirstaloitunut ja "yhteiseloa" ei ole olemassa muualla kuin joidenkin ideologien unissa.
Toinen usein mainittu esimerkki on
Venäjä. Siellä kohtaamme toisenlaisen maailman.
Venäjällä on lähes 10.000 moskeijaa ja Euroopan suurin vuonna 2015 käyttöön vihitty moskeija sijaitsee Moskovassa. Islam on juurtunut jo melkein 1.300 vuotta sitten maan eräille alueille, kuten Pohjois-Kaukasiaan, Uralille ja lähelle Volgaa.
Nykyään Venäjän asukkaista melkein 15% on muslimeja, 20-22 miljoonaa (tärkein vähemmistö) 150 miljoonasta asukkaasta. Tämä jo muinaisista ajoista vallinnut läheisyys islamin kanssa on tehnyt venäläisistä tämän uskonnon asiantuntijoita. Moskovan tiedeakatemian Itämaisen tutkimuksen instituutti on 200-vuotisen olemassaolonsa aikana kehittynyt yhdeksi maailman parhaimmaksi islamin tutkimuskeskukseksi.
Tsaari Katariinan aikana 1700-luvulla tehtyjen uudistusten johdosta venäläinen islam, erityisesti tataarien (enemmistö), muotoutui jadidismiksi. Monille tämä "Kazanin malli" (Tatarstanin pääkaupunki) on esimerkki modernista, liberaalista ja oppineisuuden tradition valaisemasta islamista.
Venäjän islam, vaikka sillä ei ole keskeistä auktoriteettia, on kuitenkin suhteellisen kurinalaista, hierarkisoitunutta ja organisoitua. Erityisesti mainitsemisen arvoisia ovat lukuisat edustavat instituutiot, kuten yhtenä tärkeimpänä ja vanhimpana, vuonna 1788 perustettu Venäjän muslimien hengellinen kokous, joka on mullahien nimittämisestä ja Venäjän lainsäädännön noudattamisesta vastaava hallinnollinen auktoriteetti. Tämä instituutio on kehittynyt vuosisatojen kuluessa ja se on levittäytynyt aluetasoille.
Vaikka maan muslimiorganisaatiot ja uskonnolliset auktoriteetit ovat aina Venäjän viranomaisten tiukassa valvonnassa, niin ne ovat kokonaisuudessaan suhteellisen lojaaleja ja uskollisia isänmaalleen.
Venäjä on tietenkin kohdannut myös turkkilaisia vaikutteita ja jihadisti-liikkeiden horjuttavaa toimintaa periferia-alueillaan (Kaukasia, Keski-Aasia). Tästä syystä
Venäjän federaatio on kehittänyt suvereniteettipolitiikan "omalle islamilleen" ja tämän vuoksi ulkomaiset imaamit on karkotettu vuodesta 1990 lähtien, ja kaikki rahoitus, sekä ulkomaiset vaikutuspyrkimykset on kielletty, erityisesti Persianlahden maista. Kaiken lisäksi wahhabismi, salafismi, sekä muslimiveljeskunta ovat kiellettyjä Venäjällä!
Erityisesti Kaukasuksella Kreml on ottanut kaukasialaiset imaamit valvontaansa ja se on käyttänyt miljoonia ruplia tukemalla - kuten Tšetšeniassa erittäin kiisteltyä Ramzan Kadyrovia - paikallisia julmia mahtimiehiä, jotka ovat saaneet aikaan rauhan ja järjestyksen aina moskeijoita myöten ...
Maa ei ole tietenkään säästynyt muslimien tai länsimaisten käännynnäisten radikalisoitumista koskevalta ilmiöltä. Esimerkiksi
yli 2.400 venäläistä ja melkein 4.000 vanhojen Aasian Neuvostotasavaltojen kansalaista on liittynyt Syyriassa jihadistien riveihin. Todettakoon tässä yhteydessä, että Moskovan viranomaiset ovat virallisesti kieltäneet nämä matkat. Tosiasiassa he eivät kuitenkaan ole estäneet jihadisteja. Mahdollisesti he ovat jopa joskus helpottaneet tätä saadakseen kansallista aluetta uhkaavat vaaratekijät muualle samalla toivoen "hoitavansa" nämä "luopiot" maan ulkopuolella ja voidakseen "käsitellä" heidät tehokkaammin sitten myöhemmin ... kuten tapahtuu nyt Syyriassa.
Nykyään Venäjällä on mobilisoitu kaikki imaamit, muftit, teologit, oppineet ja kaikki uskonnolliset instituutiot, kuten Moskovan islamilainen yliopisto, patoamaan uskonnollista ääriajattelua ja löytämään uudelleen perinteisen islamin. Samaan aikaan vallanpitäjät ja uskonnolliset johtajat työskentelevät rinta rinnan sovittaakseen yhteen islamia ja patriotismia. Vuonna 2015 Venäjän muftien neuvosto julkisti "venäläisten muslimien sosiaalisen doktriinin", joka on luonteeltaan patrioottinen asiakirja, mutta täsmentää muslimien paikan ja roolin Venäjän elämänmenossa huomioiden samalla muslimien oikeuskäsityksen lähteet, sekä Venäjän lainsäädännön.
Samaan aikaan Venäjän muftien neuvosto, muslimien hengellinen neuvosto ja tsetseenien fathwa-neuvosto ovat tuominneet ISIS:in "uskonnon viholliseksi" ja ne ovat julistaneet, että sen jäseniä tulee kohdella "pettureina ja rikollisina, ei muslimeina".
Vaikutusvaltainen Venäjän sisäisestä turvallisuudesta vastaava FSB (ex-KGB) - sekä Venäjän ulkoisesta tiedustelusta vastaava SVR - ovat jo vuosien ajan taistelleet aktiivisesti ja säälimättä terrorismia vastaan. Sillä Venäjä on Ranskan tavoin yksi tärkeimmistä tämä vitsauksen kohteista:
Islamistisen terrorin uhkaa on aina esiintynyt Venäjän maaperällä ja Kreml on jo kauan sitten ymmärtänyt tämän ongelman vakavuuden ja laajuuden. FSB on tunnettu asiantuntemuksesta terrorismin vastaisessa taistelussa, erityisesti ihmisten suorittamasta tiedustelusta, soluttautumisesta tai joskus juonista, tempuista ja manipulaatiosta (vanhoja, mutta edelleen tehokkaista KGB:n metodeista), ja Venäjän viranomaiset ovat erittäin hyvin perillä siitä, että nollariskiä ei ole olemassa tällä sektorilla. Siten
Venäjä vaikuttaa olevan paremmin valmistautunut torjumaan tällaisia hyökkäyksiä kuin Lännen heikot demokratiat. Etenkin, koska jo normaaliaikoina Venäjän johtajat piittaavat vähemmän ihmisoikeuksista ja lainmukaisuudesta. Siten "sodan" tullessa on helppoa kuvitella, että he eivät käytä aikaansa tällaisten asioiden miettimiseen ...
Venäjällä viranomaiset eivät juuri kursaile, eivätkä epäröi tai viivyttele näissä asioissa. Moskova suosii poikkeustilatoimia, välillä hyvin nopeita ja "kasakka"-keinoin toteutettuja operaatioita kynttilöiden, myötätuntoisten puheiden, "tukipuhelinnumeroiden", "deradikalisointikeskusten" ja elektronisten pantojen sijaan ...
Moskovassa kartetaan kaikkea lapsellista hyväuskoisuutta ja ideologioita, ja suositaan sen sijaan tunnettua "varotoimien prinsiippiä", jonka nojalla kaikki epäillyt voidaan internoida ennaltaehkäisevästi.
Johtopäätöksenä voi todeta, että islamin vastaisesta sodasta tulee pitkä, vaikea ja tuskallinen. Ranska, Venäjä ja Israel ovat kuitenkin hyvin erilaisia maita. Ranskalaisten, venäläisten ja israelilaisten mentaalinen rakenne ei ole samanlainen, kuten olemme jo nähneet. Tämän johdosta kaikki menetelmät eivät tietenkään ole omaksuttavissa ja siirrettävissä suoraan, mutta jos ideat ovat hyviä, niin on normaalia, että Ranska ottaisi niistä oppia.
Kuitenkin
Ranskalla voi olla aivan hyvin myös omia ratkaisuja tai se voi mukauttaa israelilaisten ja venäläisten keinoja Ranskan erityistarpeiden mukaisiksi.
Mielestäni olisi pitänyt ensimmäiseksi hyödyntää vuoden 2015 tammikuun ja marraskuun iskujen jälkeisiä pelkotiloja ja yleistä mielialaa "nopean ja kovan iskun suorittamiseksi" ja ottaa käyttöön poikkeustilatoimia, kuten De Gaulle teki OAS:ia vastaan 1960-luvulla.
Sitten meidän olisi pitänyt sulkea rajamme, karkottaa vaaralliset ulkomaalaiset, sulkea eräitä salafistimoskeijoita (toimivat edelleen) ja Venäjän tapaan olisi pitänyt kieltää tämä liike Ranskassa, kuten tehtiin Muslimiveljeskunnalle (kielletty myös Saudi-Arabiassa).
Poikkeustilan keinojen avulla kaikki 15.000 kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaa henkilöä (Fiche S) ja kaikki ranskalaiset jihadistit, jotka palaavat Lähi-idästä tai lähtevät sinne uudelleen olisi voitu neutralisoida lopullisesti tavalla tai toisella. Toiseksi
valtion auktoriteettia olisi pitänyt vahvistaa ja lopettaa löysät tuomiot, sekä rikollisten uhriuttaminen, esimerkiksi koventamalla rangaistuksia, laskemalla rikosvastuun ikäraja 15 vuoteen ja katkaisemalla kaikki sosiaalituet jihad-kandidaattien ja terroristien oppipoikien perheiltä (erittäin tehokas menetelmä). Hätätila ja poliisille annettu oikeus kantaa aseita myös palveluajan jälkeen ovat hyviä keinoja. Samalla voisimme inspiroitua israelilaisten esimerkistä tarkastelemalla uudelleen laillista puolustautumista ja aseita koskevaan Ranskan lainsäädäntöä, erityisesti yksityisten turvayritysten kohdalla. Tällä kehitettäisiin kansalaisreserviämme ja miksi emme voisi myös palauttaa kansallista palveluvelvollisuutta, joka vahvistaisi samalla kansallista yhtenäisyyttämme.
Ehkä tarvitaan ennen kaikkea jonkinlaista uutta konkordaattia (kirkon ja valtion välinen sopimus) todellisen Ranskan patrioottisen islamin luomiseksi, jolla ei ole ulkoisia vaikutteita ja jonka organisointiin voitaisiin ottaa esimerkkiä Venäjän islamista ... Lisäksi on välttämätöntä toteuttaa todellinen vallankumous kansallisessa ammattikoulutuksessa ja muussa opetuksessa - sen sisällössä ja muodossa (on lopetettava katuminen ja historiasta johtuva itseruoskinta, joka on niin turmiollista kansalliselle yhtenäisyydelle) -, jotta romaaninen kansalaisuus voitaisiin palauttaa tuleville Ranskan kansalaisille.
Lopuksi vielä kansainvälisesti meidän tulee hylätä harjoittamamme "irreaalipolitiikka", tarkastella uudelleen taloudellisia suhteitamme ja riippuvuuksiamme Persianlahden monarkioiden suhteen, sekä lähentyä Venäjää. Venäjän tavoin meidän tulee määritellä ja omaksua selkeästi kunnianhimoinen, ymmärrettävä ja johdonmukainen politiikka Välimerellä (tärkein raja-alueemme) ja Lähi-idässä, joka ei perustu enää pelkästään taloudellisiin voittoihin, vaan meidän elintärkeisiin intresseihimme. Politiikkaan tulee kuulua myös säälimätön taistelu poliittista ja radikaalia islamia vastaan (ranskalaisten ja muslimien intressien nimissä), ja konkreettinen "asioihin puuttuva yhteistyö tai yhteinen kehitystyö". Tämän tavoitteena on reagoida nopeasti ja vakavissaan - ennen kuin on liian myöhäistä - valtaviin haasteisiin, joita ovat Etelän räjähdyksenomainen väestönkasvu ja tietenkin myös edellä mainittu terrorismi. Tätä varten tarvitaan kuitenkin todellisia valtiomiehiä, ei lyhytnäköisiä yritysjohtajia ...
) on mielenhäiriö, jota on vaikea hoitaa lääkitykselläkään. Guantanamonkaan suljetulle osastolle eivät kaikki mahdu...
