Terrorismi

Jahah. Mitenkähän on, olikohan ne ilmoitukset masennuksesta ja mielenterveysongelmista sitten ihan puppua. Jossakin taisi olla myös maininta, että tämän juipin tuttavat olisivat olleet huolestuneita tuosta ja ilmoitelleen FBI:lle asioita. Mikähän siinä sitten olisi ollut?

Minä tosiaankin kerkesin jo uskoa, että tuo olisi ollut jälleen yksi tyyppi jolla ei ollut lääkitys kohdallaan.

Kyllähän voi sanoa, että islamismi noissa muodoissaan (ei voi sanoa islam ettei joudu käräjille.. :p ) on mielenhäiriö, jota on vaikea hoitaa lääkitykselläkään. Guantanamonkaan suljetulle osastolle eivät kaikki mahdu...
 
Kyllähän voi sanoa, että islamismi noissa muodoissaan (ei voi sanoa islam ettei joudu käräjille.. :p ) on mielenhäiriö, jota on vaikea hoitaa lääkitykselläkään. Guantanamonkaan suljetulle osastolle eivät kaikki mahdu...

On totta, että islamismi todella sekoittaa pään niin pahasti, että sitä voisi kutsua mielisairaudeksi. Että siinä mielessä, kun mediassa aina vedotaan mielenterveysongelmiin, niin eivät ne oikeastaan väärässäkään ole. Lääkintä tuohon diagnoosiin on haasteellisempi, meillä kuulemma aiotaan yrittää terapiaa ja dialogia, muualla maailmassa on jo paikoin otettu vahvempi lääkitys käyttöön. Siellä tarjotaan lähinnä nappia, yleensä annosteltuna otsan kautta. Tauti paranee, vaikka potilas kuoleekin. Vielä sitä ei yleisesti jaeta kuin valtion lisenssillä, mutta veikkaan että muutaman vuoden sisällä sitä saa jo ihan reseptivapaasti tavallisen kansalaisenkin käyttöön. Harkinnanvaraisesti tietenkin.

Tsekeissä ollaan tämän suhteen ajan hermolla:
https://www.rt.com/news/372592-czech-guns-laws-terrorism/

Maailma muuttuu, ja tavat ja arvot sen mukana.
 
Keskimäärin siis joka toinen viikko tämmöinen isku.

Simon Elo
7 hrs · Espoo ·
Jerusalemissa palestiinalaisterroristi ajoi rekalla 17 ihmisen päältä tappaen neljä nuorta israelilaissotilasta. Israelissa on ollut lokakuun 2015 jälkeen yli 40 tämäntyyppistä terrori-iskua.

Gazaa hallitseva ääri-islamistinen Hamas juhli heti iskua. Länsirannan palestiinalaisalueita hallitseva, mediassamme usein maltilliseksi luonnehdittu Fatah kutsui terroristia Twitter-viestissään marttyyriksi, joka kuoli miehittäjien poliisin luoteihin.

Voin vain kuvitella miten ranskalaiset tai saksalaiset suhtautuisivat, jos heidän muslimiyhteisönsä juhlisivat maan sotilaiden tai siviilien kuolemaa terrori-iskussa.

Minun viestini on, että vapautta ja demokratiaa rakastavien länsimaiden on taisteltava ääri-islamistien kuoleman kulttia vastaan kaikkialla. Uutta on vain se, että Euroopan johtajien sinisilmäisyyden ja lepsuilun vuoksi sama terrorismi on saapunut myös meidän kotikonnuillemme.
 
Keskimäärin siis joka toinen viikko tämmöinen isku.

Meillä on saiteilla ollut "häly" näistä islamistityypeistä jo kauan, mutta ovat tajunneet jo aikapäiviä sitten, että paljon helpompaa on tappaa viattomia siviilejä, kun sellaisia kohteita yrittää, joissa "paratiisin portit" aukeaa nopeammin, kuin käsi ehtii painaa laukaisunappia...
Pidän alhaisimpana ihmisluokkana näitä terroriteroja, niiden värvääjiä ja varustajia...
 
Laitoin tänne terrorismin puolelle, koska siitähän tässä videossa on kyse:


Ääri-feminismi siis johtaa tällaiseen. Kaikki miehet pitäisi tappaa, aina vauvoista lähtien. Hyvin pieni vähemmistö femakoista on varmaan näin ekstriimejä, mutta kyllä niitäkin löytyy, ja jotenkin tuntuu että noiden määrä on kasvamaan päin. Tai ainakin he saavat entistä enemmän julkisuutta. Länsimaista, poliittisen korrektia oireilua vietynä umpidorkalle tasolle. En usko että muualta maailmasta löytyy tuollaista.

En sano että kokisin sitä mitenkään massiiviseksi uhaksi, mutta on hyvä tiedostaa että tällaisiakin hörhöjä liikkuu keskuudessamme.
 
Kyl kunnon feministi keinot keksii. Ne on kaksineuvoisia. Niillä on kahdet kalut....
 
Kyl kunnon feministi keinot keksii.

Nämähän ovat olemassa, monet feministin muutenkin muistuttavat näitä....
678693-taronga-park-039-s-oldest-and-most-impressive-silverback-gorilla-kibabu.jpg
 
Laitoin tänne terrorismin puolelle, koska siitähän tässä videossa on kyse:


Ääri-feminismi siis johtaa tällaiseen. Kaikki miehet pitäisi tappaa, aina vauvoista lähtien. Hyvin pieni vähemmistö femakoista on varmaan näin ekstriimejä, mutta kyllä niitäkin löytyy, ja jotenkin tuntuu että noiden määrä on kasvamaan päin. Tai ainakin he saavat entistä enemmän julkisuutta. Länsimaista, poliittisen korrektia oireilua vietynä umpidorkalle tasolle. En usko että muualta maailmasta löytyy tuollaista.

En sano että kokisin sitä mitenkään massiiviseksi uhaksi, mutta on hyvä tiedostaa että tällaisiakin hörhöjä liikkuu keskuudessamme.
Nooh Valeria Solanas aikoinaan lanseerasi tämän ja lähti tuliaseen kanssa hommiin. Onnistui haavoittamaan kahta ihmistä joista toinen oli nainen ja joutui lataamoon. Ovat suunnilleen yhtä suuri uhka kuin Westboron batistikirkko.
 
Terrorismintutkija tekeytyi turvapaikanhakijaksi ja oleskeli vastaanottokeskuksissa - "Ne ovat terrorismin kasvualustoja"

Tänään klo 20:00

Toimittaja, terrorismintutkija Shams ul-Haq tekeytyi turvapaikanhakijaksi, eli kaikkiaan 35 eri vastaanottokeskuksessa Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan "Terrorin pesäpaikat".



41-vuotias Shams ul-Haq syntyi Pakistanissa ja tuli Saksaan 26 vuotta sitten yksin alaikäisenä turvapaikanhakija. Ul-Haq on sopeutunut Saksaan hyvin, ja hänellä on Saksan kansalaisuus.

Kun Saksa joutui vuonna 2015 ennenäkemättömän suuren pakolaistulvan kohteeksi, ul-Haq päätti mennä ottamaan selvää, mitä vastaanottokeskuksissa tapahtui. Terrorismintutkija ja toimittaja naamioitui turvapaikanhakijaksi.

- En ajanut partaani viiteen päivään, en nukkunut kahteen yöhön, hain kellarista vanhat housut ja näytin ihan turvapaikanhakijalta, Shams ul-Haq sanoi saksalaiselle Berliner Morgenpostille antamassaan haastattelussa.

Sitten ul-Haq meni Berliinissä Lagesoon, jossa tuhannet turvapaikanhakijat odottivat vuoronumeroaan.

- Kun lopulta minun vuoroni tuli, annoin väärän nimen, kerroin heille keksityn tarinan ja sanoin tarvitsevani turvapaikkaa.

Monta identiteettiä

Shams ul-Haqin mukaan häneltä ei kyselty paljon eikä hänen kertomaansa kyseenalaistettu. Ul-Haq toimi myöhemmin samalla tavalla muissakin kaupungeissa, esimerkiksi Potsdamissa ja Eisenhüttenstadtissa. Hän käytti aina eri nimeä.

- Yhteensä käytin kymmentä erilaista identiteettiä ja olin 35 vastaanottokeskuksessa.

Ul-Haqin mukaan hän ei paljastunut edes sormenjälkien perusteella.

- Tunnen siirtolais- ja pakolaisviraston sekä poliisin työntekijöitä, ja heidän mukaansa järjestelmä ei toimi. Kukaan ei huomannut ainakaan minun tuplarekisteröintiäni, vaikka annoin joissakin tilanteissa sormenjälkenikin.

Ul-Haq jäi Berliiniin Tempelhofin kaupunginosassa olevaan, vanhoihin lentokonehalleihin rakennettuun vastaanottokeskukseen. Se on Berliinin suurin vastaanottokeskus, ja siellä majailee 860 turvapaikanhakijaa.

- Mielestäni kenenkään ei voi odottaa elävän siellä. Siellä on uskomattoman paljon ongelmia. Aikaisemmin valot olivat päällä koko yön niin, ettei kukaan pystynyt nukkumaan.

- Nyt tilanne on toisin. Sitten vessat. Ne haisevat, ja niitä voi tuskin käyttää. Ruoka ei maistu kaikille, ja vastaanottokeskuksessa on paljon seksuaalista hyväksikäyttöä.

- Pahinta on kuitenkin se, että ihmisillä ei ole mitään tekemistä. He vain hengailevat päivät pitkät tekemättä mitään. Monet saavatkin päähänsä typeriä ajatuksia.

Terroristien kasvualustoja

- Vastaanottokeskukset ovat salafistien ja terroristien kasvualustoja. Sanotaan, että Saksa tuo maahansa terroristeja. Tosiasiassa ruokimme itse heitä.

- Sitten nämä värväyshommissa olevat salafistit. He ajavat partansa pois ja tarjoavat apuaan avustusjärjestöille.

- Huomasin sen itse. He puhuvat pakolaisille, kutsuvat heidät illalliselle ja vievät salafistien johtamiin moskeijoihin. Esimerkiksi Berliinissä Neuköllnissä olevaan Al-Nurin moskeijaan. Näin turvapaikanhakijat joutuvat vääriin käsiin.

- Puhuin Tempelhofissa syyrialaisen pakolaisen kanssa, joka näytti minulle kuvia Syyriasta. Niissä hän poseerasi aseen kanssa ja kertoi taistelleensa Syyriassa jihadistisen al-Nusran riveissä. Mutta toiset radikalisoituvat vasta täällä Saksassa.

Shams ul-Haqin mukaan turvapaikanhakijat tylsistyvät ja hermostuvat, kun turvapaikkakäsittely kestää niin pitkään.

- Sitten joku tulee ja sanoo, että kaikki saksalaiset ovat uskottomia. Se voi johtaa vaaralliseen dynamiikkaan.

Oloja on parannettava

Shams ul-Haqin mukaan Saksassa on keskuksia, joissa ihmiset ovat onnellisia eivätkä hakeudu salafistien moskeijoihin.

- Sortoa pakenevilla on oikeus hakea ja saada turvapaikka. On hyvä, että Saksa on niin lempeämielinen ja on ottanut pakolaisia vastaan. Mutta jotkut käyttävät tätä suurisydämisyyttä hyväkseen. On oikein, että ihmiset saavat tietää sitä.

- Ongelmapakolaisten määrä on hyvin pieni, mutta heidän määränsä lisääntyy, jos vastaanottokeskusten oloja ei paranneta.

Shams ul-Haqin mukaan jo pienet muutokset parantaisivat turvapaikanhakijoiden elämää. Jos uudistuksia ei tehdä, vastaanottokeskukset ovat turvallisuusuhka Saksalle ja Euroopalle.

Lähde: Berliner Morgenpost, Focus
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201701092200050878_ul.shtml
 
Vielä sitä ei yleisesti jaeta kuin valtion lisenssillä, mutta veikkaan että muutaman vuoden sisällä sitä saa jo ihan reseptivapaasti tavallisen kansalaisenkin käyttöön. Harkinnanvaraisesti tietenkin.

Tsekeissä ollaan tämän suhteen ajan hermolla:
https://www.rt.com/news/372592-czech-guns-laws-terrorism/

Maailma muuttuu, ja tavat ja arvot sen mukana.

Samaa suomeksi:

Tshekin hallitus toivoo kansalaisten aseistautuvan terroristeja vastaan

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Tshekki terroristit aseet -59986
 
Mutta muistakaa se oikea syy. eli natsit, äärioikeisto ja vihapuhe yms....
Aika ohkanen uutinen, joku asiantuntija sanoo....
http://yle.fi/uutiset/3-9394789?origin=rss
Saksan poliisi jahtaa satoja maan alle menneitä uusnatseja
Vetäytyminen maan alle voi luoda uusia terrorirakenteita.

Uusnatsismi
10.1.2017 klo 00:14
13-3-9394788.jpg

Joukko uusnatseja marssi Dresdenissä helmikuussa 2016.Arno Burgi / EPA
17-6372357f4a79a13ed3.jpg

Salla Vuolteenaho

kirjoittaa Deutsche Welle -uutiskanava(siirryt toiseen palveluun).

Mutta Saksan terrorismi ei ole yksinomaan islamilainen. Se voi tulla poliittisesti vasemmalta tai oikealta, kuten uusnatsisolu Nationalsozialistischer Untergrund on viime aikoina osoittanut.

Saksan sisäministeriö kertoi joulukuussa, että alle 600 uusnatsien pidätysmääräystä on selvittämättä. Näistä 92 pidätysmääräykseen liittyy poliittinen teko.

Vetäytyminen maan alle saattaa kannustaa terroritekoon
Äärioikeistolaisuutta tutkivan Matthias Quentin mukaan uusnatsien vetäytyminen maan alle lisää uusien terroristirakenteiden riskiä. Deutsche Wellen haastattelussa Quent on korostanut, että maan alle meneminen voi johtaa radikalisoitumiseen ja poliittisten päämäärien tavoitteluun väkivallalla.
Saksan sisäministeriön mukaan Saksassa arvioidaan olevan noin 23 000 äärioikealle suuntaunutta ihmistä.
Quent kertoo havainneensa, että sosiaalisessa mediassa kynnys sanalliseen väkivaltaan on laskenut. Berliinin verisen rekka-autoiskun kaltaiset teot saattavat nostaa raivokkaita tunteita äärioikeistolaisissa piireissä.
 
Hommakäännöksiä akezilta.

Kovasti kehutaan Venäjää islamin kuohitsemisessa.

akez
xx.gif

Islamtutkija R. Lombardi: Euroopan terroriongelmat tulevat pahenemaan
« : 08.01.2017, 20:36:41 »

Ranskalainen Atlantico on haastatellut pitkässä jutussaan tutkija Ronald Lombardia. Hän hahmottelee Euroopan tilannetta islamin ja terrorismin näkökulmasta. Jutussa käydään läpi myös toimintatapoja, joilla Israelissa, Venäjällä ja Ranskassa on pyritty ratkomaan näihin teemoihin liittyviä ongelmia. Aihe on erittäin ajankohtainen, sillä Suomessa olemme vasta siinä vaiheessa, jossa ongelmaa ollaan vakavissaan luomassa. Syntyy melkoinen kontrasti, kun jutun antia peilaa vasten meille syötettyä lapsellista propagandaa. Lihavoin jutusta eräitä mielestäni keskeisiä kohtia.

Ronald Lombardi on itsenäinen konsultti ja JFC-neuvoston analyytikko. Hän on historian tohtori ja Aix-Marseille'n yliopiston arabi- ja muslimitutkimuksen IREMAM-instituutin dosentti, sekä Euromed-IHEDN -yhdistyksen aktiivinen jäsen. Hän on erikoistunut kansainvälisiin suhteisiin, erityisesti Maghrebin ja Lähi-idän alueella, sekä myös geopolitiikan, turvallisuuden ja puolustuksen problematiikkaan.

Lainaus
Eurooppalaisen radikaali-islamismin asiantuntijan synkkä ennuste: Euroopan ongelmat tulevat pahenemaan

Norjalaisen tutkija Thomas Hegghammerin pelottava analyysi on taas kerran saanut vahvistuksen Berliinin iskun johdosta. Islamilaisen valtion voittaminen ei riitä alkuunkaan, vaan radikaali-islamia vastaan on taisteltava ideologisella tasolla
.

Atlantico 25.12.2016 juttu ranskaksi

Atlantico: Washington Post viittasi äskettäin norjalaisen tutkija Thomas Hegghammerin väitteeseen, jonka mukaan terrorismitilanne Euroopassa tulee varmastikin pahenemaan tulevaisuudessa. Arvio perustuu nuorten muslimien suuren osan prekaariin tilanteeseen erityisesti Euroopassa, mutta myös mm. taistelijoiden paluuseen Syyrian ja Irakin taistelukentiltä. Vaikuttaako tällainen arvio teistä relevantilta? Onko syytä pelätä terrorismin lisääntymistä Euroopassa?

Ronald Lombardi: Kyllä, arvioni on, että terrorismin uhka tulee todennäköisesti kasvamaan. ISIS heikkenee alueellaan, jihad-vapaaehtoisten on entistä vaikeampaa mennä Libyan ja etenkin Irakin tai Syyrian operaatiokentille. Puhumattakaan sieltä palaavista! ISIS-johtajat itseasiassa kehottavat, että jihadistien tulisi toimia siellä, missä he asuvat, erityisesti Euroopassa - Lännen pehmeällä vatsapuolella. Tämä on havaittu selvästi viimeisimpien Ranskaan ja sitten Saksaan tehtyjen iskujen aikana.

ISIS tullaan kyllä voittamaan lyhyemmällä tai pitemmällä tähtäimellä. Kun ISIS on sitten kadonnut, niin tulee kuitenkin varmasti syntymään uusi liike ja ei ole syytä unohtaa, että Al-Qaida on yhä olemassa ... Joten ongelmat eivät ole niinkään sosio-ekonomisia (vaikka tälläkin on merkityksensä), tai edes liity terrorismiin (joka on toimintatapa siinä kuin jokin muu) tai sitten organisaatioon (vaihdettavissa), vaan kyseessä on "ideologiaa" koskeva ongelma. Tämä tarkoittaa wahhabismia ja jihadistista salafismia, eli lyhyesti sanoen poliittista ja valloitusta tekevää islamismia, joka tulee kestämään ISIS:in tuhon ja jota on vieläkin vaikeampaa kukistaa ...

Terrorismia vastaan taistellaan voimalla ja päättäväisyydellä, mutta myös älyllä. Itseasiassa ainoa tapa taistella ajatusta vastaan on vastustaa sitä toisella ajatuksella. Ongelma vain on se, että onko Lännellä - tai edes nykyisillä johtajillamme - tällä hetkellä jotakin suurta, vankkaa ja vakavasti otettavaa, jonka voisi esittää "ajatuksena" ...

Myöskään ei ole syytä unohtaa, että jihadismin vastaisen taistelun etulinjassa ovat muslimit itse ja etenkin sunnien uskonnolliset auktoriteetit. Vaikka muslimit olisivat kuinka hajallaan ja erillään toisistaan, niin heidän täytyy itse toteuttaa todellinen "uskonnollinen vallankumous" ja aito islamin "aggiornamento" [ajan tasalle saattaminen], kuten Egyptin presidentti Al-Sissi asiasta totesi kuuluisissa puheessaan joulukuussa 2014 Al-Azharissa ... mutta se on jo toinen tarina ...

Atlantico: Mitkä ovat tärkeimmät resurssit ja mekanismit, jotka tukevat tätä teesiä? Mitä aseita meillä on puuttua tähän ja mitä niistä me käytämme nykyisin? Onko poikkeustila riittävä väline?

Lombardi: Valitettavasti Eurooppa on taloudellinen jättiläinen, mutta poliittisesti ja geopoliittisesti se on kääpiö. Se on tällä hetkellä avuton. Sen voimattomuus on kuitenkin enemmän moraalista, kuin "aineellista". Eräiden välineiden puuttumisesta huolimatta eurooppalaiset politiikat ovat suhteellisen tehokkaita. Euroopan turvallisuus- ja tiedustelupalvelut sopeutuvat nopeasti ja ottavat esimerkkiä espanjalaisista, italialaisista ja etenkin ranskalaisista kollegoistaan, joilla on jo tiettyä kokemusta terrorisminvastaisesta taistelusta ja erityisesti islamistisesta terrorismista. Lisäksi tämän tason yhteistyö tulee väistämättä kehittymään ja vahvistumaan. Poliittisen tason suhteen en kuitenkaan ole yhtä optimistinen. Mitä todeta Schengen-sopimuksen tehottomuudesta? Entä maahanmuuttajien vastaanottoa koskevasta katastrofaalisesta politiikasta? Entä Välimerta ja Lähi-itää koskevista näkemyseroista? Ja lopuksi, mitä sanoa johtajiemme rohkeudesta?

Tämän tyyppisessä terrorismissa, jonka tavoite on selvästi hajottaa Euroopan yhteiskuntia ja käynnistää sisällissotia, on tehtävä kaikkensa (erityisesti poikkeustilatoimenpitein, joita Euroopan valtiot kieltäytyvät yhä käyttämästä), jotta kärsivällisyytensä menettäneet kansalaiset eivät ryhtyisi jonakin päivänä dramaattisiin toimiin puolustaakseen itseään. Kuinka he tulevat reagoimaan kun johonkin kouluun tai pieneen kylään tullaan hyökkäämään? On selvää, että iskuja tullaan tekemään uudelleen. Nollauhkaa ei ole olemassa. Vaara on kuitenkin minimoitava. Ja tässä piilee ongelma. Havaitsemme selvästi, että johtajamme epäröivät ja jahkailevat. Se on hämmästyttävää käytöstä "sodassa" olevan valtion johtajilta! Eurooppalaisen politiikan todellisia vitsauksia ja ongelmia terrorismin, islamismin, pakolaiskriisin ja Lähi-idän mullistusten kohdalla ovat sentimentalismi (vaihtelee), lapsellinen hyväuskoisuus, ideologiat ja puuttuva rohkeus (ja "sopimusdiplomatia", etenkin Ranskassa). Sivuutan tässä eurooppalaisen median enemmistön harjoittaman inkvisiitiomoralismin, sentimentalismin, valheet ja manipulaation, sen uutisoidessa "pakolais"kriisistä (joka on ennen kaikkea vakava mannerta koskeva geopoliittinen kriisi) ja äskettäisestä Aleppon vapauttamisesta. Sivuuttakaamme myös eräät eliitit ja oikeinajattelevat intellektuellit, joita joskus luonnehditaan arabi-muslimi -maailman "asiantuntijoiksi" ja joita Gilles Kepel kutsuu osuvasti "islamo-vasemmistolaisiksi", jotka eivät näe mädäntyneitä ideologioitaan pitemmälle ja jotka yrittävät vielä löytää tekosyitä ja lieventäviä asianhaaroja terroristien toimille! Tyhmyyden huipentumana eräät näistä kaunosieluista rohkenevat jopa luokitella Syyriaan ja Irakiin jihadiin matkanneet nuoret ranskalaiset "veteraaneiksi"!

Sen sijaan emme voi kuin surkutella Angela Merkelin ja François Hollanden kansalaisjärjestöjen (NGO) naiveille puheenjohtajille sopivia rauhoittelevia ja yleviä puheita. Kun olisimme halunneet kuunnella valtiomiestä ja -naista, eli Thatcheriä ja Clemenceau'ta, jouduimme kuuntelemaan todellisuudesta ja kansastaan irrallaan olevia poliitikkoja, eräänlaista Äiti Teresaa ja Isä Pierre'iä, mutta tietysti ilman viimeksi mainittujen korkeita ja vilpittömiä moraalisia ja humaaneja ominaispiirteitä! Tämä on surullista ja ennen kaikkea vaarallista! Sillä valtion tasolla se, mitä me pidämme suvaitsevuutena, solidaarisuutena ja universaalina hyväntekeväisyytenä ... käsitetään päinvastoin useimmiten heikkoutena. Ja välittämällä kuvaa heikkoudesta me kylvämme ja korjaamme satona entistä enemmän väkivaltaa.

Toisaalta vuoden 2015 lopussa tehdyistä toimenpiteistä huolimatta enemmistö eurooppalaisista ja esimerkiksi ranskalaisista eivät koe johtajiensa, joihin heillä ei ole enää mitään luottamusta, suojelevan heitä. He ovat vihaisia. Ja viha purkautuu tällä hetkellä vaalikopeissa ja sosiaalisissa verkoissa, mutta mihin pisteeseen saakka?

Atlantico: Kuinka valmistautua elämään terrorismin kanssa, Damokleen miekan alla? Mistä yhteiskunnista voisi ottaa oppia?

Lombardi: Ranskassa monet tarkkailijat ovat viime aikoina viitanneet esimerkkinä usein hebrealaisvaltioon. Israelin mallin "kopioiminen" terrorismin kanssa selviytymiseksi on kuitenkin mutkikkaampaa kuin ajatellaan.

Tiesittekö, että Israel on vuoden 1948 perustamisestaan lähtien käynyt sotaa. Se on sodassa oleva demokratia, jonka naapurit ovat vaarallisia.

Palestiinalaiset ja koko arabimaailma eivät tunnusta sen olemassaoloa. Israel on kokenut terrorismia jo vuosikymmenien ajan (panttivankien ottaminen, pommit, itsemurhahyökkäykset, autoiskut ja puukotukset). Terrorismi saavutti huippunsa vuodesta 2000 lähtien toisen Intifadan aikana. Vielä nykyään iskut ovat yleisiä (puukkojen Intifada viime kuukausien aikana).

Voimme kuitenkin havaita myös israelilaisissa merkittävää sitkeyttä ja jos hebrealaisvaltio onnistuu kohtuullisen hyvin hallitsemaan tätä ilmiötä, niin se johtuu siitä, että koko väestö on mobilisoitu. Jo lapsesta lähtien israelilaiset tietävät, miten reagoida hyökkäyksen sattuessa tai vaikeassa tilanteessa. Suurin osa israelilaisista suorittaa asepalvelun (3 vuotta miehille ja 2 vuotta naisille). Sitten he ovat koko loppuelämänsä reserviläisiä pitemmän tai lyhyemmän ajan. Eräät länsimaiset asiantuntijat väittävät, että israelilaiset reserviläiset ovat samalla sotilaallisella tasolla, kuin ranskalaiset laskuvarjojääkärit! Oli asia sitten miten tahansa, niin he tuntevat aseet erittäin hyvin ja osaavat käyttää niitä. Israelissa muuten saa erittäin helposti aseenkantoluvan.

Kun puhutaan varsinaisesta terrorismin vastaisesta taistelusta, niin eräs ero verrattuna Ranskaan on se, että israelilaiset pidättävät henkilöitä pienimmänkin uhan johdosta ja ehkäisevät pidätykset voivat kestää yli kuusi kuukautta ja niitä voidaan tarpeen vaatiessa jatkaa ...

Israelilaiset käyttävät myös teknologista osaamistaan terrorismin vastaisessa taistelussa (kasvojentunnistusskannerit, tietokonehakkerointi, puhelinkuuntelu, tietokannat ja erittäin sofistikoituneet ohjelmistot ...). He eivät ole kuitenkaan luopuneet välttämättömästä ihmisten suorittamasta tiedustelusta.

Israelin terrorismin vastaisen taistelun kehitystyö ei ole koskaan pysähtynyt. Se perustuu erityisesti kolmeen poliisielementtiin (ei armeijaan), jotka ovat jatkuvassa hälytystilassa ja joiden johtajat, upseerit ja agentit ovat arabian kielen ja kulttuurin erinomaisia asiantuntijoita. Shin Beth (tai Shabak) vastaa sisäisestä turvallisuudesta. Se on vastavakoilupalvelu, joka suorittaa terrorismin vastaisia operaatioita. Se on myös erikoistunut high tech tiedusteluun (salakuuntelu, sosiaalisten verkkojen seuranta ...) , mutta myös ihmisten suorittamiin operaatioihin (soluttautuminen, "käännyttäminen", manipulaatio ...).

Sitten on olemassa Mishtara, joka on yleisestä turvallisuudesta ja järjestyksen pidosta vastaava siviiliasuinen poliisi. Magev on vuorostaan sotilaspoliisi, joka vastaa rajavalvonnasta ja terrorismin vastaisesta taistelusta.

Armeija taas osallistuu Israelissa vain ajoittain päivittäiseen terrorismin vastaiseen taisteluun. Se suorittaa kuitenkin operaatioita vallatuilla alueilla.

Lopuksi vielä maan turvallisuutta valvovat osaltaan yksityiset yhtiöt (elokuvateatterit, uimarannat, konsertit, yökerhot, kauppakeskukset, lentokentät, asemat, asuinalueet ...), joiden vartijat ovat aseistettuja.

Ranska (kuten myös suurin osa sen naapurimaista Euroopassa) taas on rauhantilassa elävä demokratia. Maassa on koettu kyllä jo islamistien tekemien iskujen sarjoja jo aiemmin (vuodet 1979-1980 ja 1990-luvun vuosina), mutta ranskalaiset ovat eläneet rauhan vallitessa jo vuosikymmenien ajan. Vuodesta 1990 lähtien ei ole ollut enää asevelvollisuutta. Ranskalainen yhteiskunta on länsimaistyyppinen kulutusyhteiskunta, materialistinen ja hyvin individualistinen. Uskaltaisin jopa sanoa, että "steriloitu". Tästä johtuvat viimeisten 18 kuukauden aikaisten tragedioiden jälkeiset pelot ja tunnereaktiot, ja ennen kaikkea väkivaltaisten reaktioiden puuttuminen kansalaisten taholta. Ranskassa asuu nykyisin 5-8 miljoonaa muslimia, jotka suurimmalta osalta haluavat elää rauhassa ja tehdä töitä. Tästä huolimatta ranskalainen yhteiskunta on hyvin pirstaloitunut ja "yhteiseloa" ei ole olemassa muualla kuin joidenkin ideologien unissa.

Toinen usein mainittu esimerkki on Venäjä. Siellä kohtaamme toisenlaisen maailman.

Venäjällä on lähes 10.000 moskeijaa ja Euroopan suurin vuonna 2015 käyttöön vihitty moskeija sijaitsee Moskovassa. Islam on juurtunut jo melkein 1.300 vuotta sitten maan eräille alueille, kuten Pohjois-Kaukasiaan, Uralille ja lähelle Volgaa.

Nykyään Venäjän asukkaista melkein 15% on muslimeja, 20-22 miljoonaa (tärkein vähemmistö) 150 miljoonasta asukkaasta. Tämä jo muinaisista ajoista vallinnut läheisyys islamin kanssa on tehnyt venäläisistä tämän uskonnon asiantuntijoita. Moskovan tiedeakatemian Itämaisen tutkimuksen instituutti on 200-vuotisen olemassaolonsa aikana kehittynyt yhdeksi maailman parhaimmaksi islamin tutkimuskeskukseksi.

Tsaari Katariinan aikana 1700-luvulla tehtyjen uudistusten johdosta venäläinen islam, erityisesti tataarien (enemmistö), muotoutui jadidismiksi. Monille tämä "Kazanin malli" (Tatarstanin pääkaupunki) on esimerkki modernista, liberaalista ja oppineisuuden tradition valaisemasta islamista. Venäjän islam, vaikka sillä ei ole keskeistä auktoriteettia, on kuitenkin suhteellisen kurinalaista, hierarkisoitunutta ja organisoitua. Erityisesti mainitsemisen arvoisia ovat lukuisat edustavat instituutiot, kuten yhtenä tärkeimpänä ja vanhimpana, vuonna 1788 perustettu Venäjän muslimien hengellinen kokous, joka on mullahien nimittämisestä ja Venäjän lainsäädännön noudattamisesta vastaava hallinnollinen auktoriteetti. Tämä instituutio on kehittynyt vuosisatojen kuluessa ja se on levittäytynyt aluetasoille.

Vaikka maan muslimiorganisaatiot ja uskonnolliset auktoriteetit ovat aina Venäjän viranomaisten tiukassa valvonnassa, niin ne ovat kokonaisuudessaan suhteellisen lojaaleja ja uskollisia isänmaalleen.

Venäjä on tietenkin kohdannut myös turkkilaisia vaikutteita ja jihadisti-liikkeiden horjuttavaa toimintaa periferia-alueillaan (Kaukasia, Keski-Aasia). Tästä syystä Venäjän federaatio on kehittänyt suvereniteettipolitiikan "omalle islamilleen" ja tämän vuoksi ulkomaiset imaamit on karkotettu vuodesta 1990 lähtien, ja kaikki rahoitus, sekä ulkomaiset vaikutuspyrkimykset on kielletty, erityisesti Persianlahden maista. Kaiken lisäksi wahhabismi, salafismi, sekä muslimiveljeskunta ovat kiellettyjä Venäjällä!

Erityisesti Kaukasuksella Kreml on ottanut kaukasialaiset imaamit valvontaansa ja se on käyttänyt miljoonia ruplia tukemalla - kuten Tšetšeniassa erittäin kiisteltyä Ramzan Kadyrovia - paikallisia julmia mahtimiehiä, jotka ovat saaneet aikaan rauhan ja järjestyksen aina moskeijoita myöten ...

Maa ei ole tietenkään säästynyt muslimien tai länsimaisten käännynnäisten radikalisoitumista koskevalta ilmiöltä. Esimerkiksi yli 2.400 venäläistä ja melkein 4.000 vanhojen Aasian Neuvostotasavaltojen kansalaista on liittynyt Syyriassa jihadistien riveihin. Todettakoon tässä yhteydessä, että Moskovan viranomaiset ovat virallisesti kieltäneet nämä matkat. Tosiasiassa he eivät kuitenkaan ole estäneet jihadisteja. Mahdollisesti he ovat jopa joskus helpottaneet tätä saadakseen kansallista aluetta uhkaavat vaaratekijät muualle samalla toivoen "hoitavansa" nämä "luopiot" maan ulkopuolella ja voidakseen "käsitellä" heidät tehokkaammin sitten myöhemmin ... kuten tapahtuu nyt Syyriassa.

Nykyään Venäjällä on mobilisoitu kaikki imaamit, muftit, teologit, oppineet ja kaikki uskonnolliset instituutiot, kuten Moskovan islamilainen yliopisto, patoamaan uskonnollista ääriajattelua ja löytämään uudelleen perinteisen islamin. Samaan aikaan vallanpitäjät ja uskonnolliset johtajat työskentelevät rinta rinnan sovittaakseen yhteen islamia ja patriotismia. Vuonna 2015 Venäjän muftien neuvosto julkisti "venäläisten muslimien sosiaalisen doktriinin", joka on luonteeltaan patrioottinen asiakirja, mutta täsmentää muslimien paikan ja roolin Venäjän elämänmenossa huomioiden samalla muslimien oikeuskäsityksen lähteet, sekä Venäjän lainsäädännön.

Samaan aikaan Venäjän muftien neuvosto, muslimien hengellinen neuvosto ja tsetseenien fathwa-neuvosto ovat tuominneet ISIS:in "uskonnon viholliseksi" ja ne ovat julistaneet, että sen jäseniä tulee kohdella "pettureina ja rikollisina, ei muslimeina".

Vaikutusvaltainen Venäjän sisäisestä turvallisuudesta vastaava FSB (ex-KGB) - sekä Venäjän ulkoisesta tiedustelusta vastaava SVR - ovat jo vuosien ajan taistelleet aktiivisesti ja säälimättä terrorismia vastaan. Sillä Venäjä on Ranskan tavoin yksi tärkeimmistä tämä vitsauksen kohteista: Islamistisen terrorin uhkaa on aina esiintynyt Venäjän maaperällä ja Kreml on jo kauan sitten ymmärtänyt tämän ongelman vakavuuden ja laajuuden. FSB on tunnettu asiantuntemuksesta terrorismin vastaisessa taistelussa, erityisesti ihmisten suorittamasta tiedustelusta, soluttautumisesta tai joskus juonista, tempuista ja manipulaatiosta (vanhoja, mutta edelleen tehokkaista KGB:n metodeista), ja Venäjän viranomaiset ovat erittäin hyvin perillä siitä, että nollariskiä ei ole olemassa tällä sektorilla. Siten Venäjä vaikuttaa olevan paremmin valmistautunut torjumaan tällaisia hyökkäyksiä kuin Lännen heikot demokratiat. Etenkin, koska jo normaaliaikoina Venäjän johtajat piittaavat vähemmän ihmisoikeuksista ja lainmukaisuudesta. Siten "sodan" tullessa on helppoa kuvitella, että he eivät käytä aikaansa tällaisten asioiden miettimiseen ...

Venäjällä viranomaiset eivät juuri kursaile, eivätkä epäröi tai viivyttele näissä asioissa. Moskova suosii poikkeustilatoimia, välillä hyvin nopeita ja "kasakka"-keinoin toteutettuja operaatioita kynttilöiden, myötätuntoisten puheiden, "tukipuhelinnumeroiden", "deradikalisointikeskusten" ja elektronisten pantojen sijaan ... Moskovassa kartetaan kaikkea lapsellista hyväuskoisuutta ja ideologioita, ja suositaan sen sijaan tunnettua "varotoimien prinsiippiä", jonka nojalla kaikki epäillyt voidaan internoida ennaltaehkäisevästi.

Johtopäätöksenä voi todeta, että islamin vastaisesta sodasta tulee pitkä, vaikea ja tuskallinen. Ranska, Venäjä ja Israel ovat kuitenkin hyvin erilaisia maita. Ranskalaisten, venäläisten ja israelilaisten mentaalinen rakenne ei ole samanlainen, kuten olemme jo nähneet. Tämän johdosta kaikki menetelmät eivät tietenkään ole omaksuttavissa ja siirrettävissä suoraan, mutta jos ideat ovat hyviä, niin on normaalia, että Ranska ottaisi niistä oppia.

Kuitenkin Ranskalla voi olla aivan hyvin myös omia ratkaisuja tai se voi mukauttaa israelilaisten ja venäläisten keinoja Ranskan erityistarpeiden mukaisiksi.

Mielestäni olisi pitänyt ensimmäiseksi hyödyntää vuoden 2015 tammikuun ja marraskuun iskujen jälkeisiä pelkotiloja ja yleistä mielialaa "nopean ja kovan iskun suorittamiseksi" ja ottaa käyttöön poikkeustilatoimia, kuten De Gaulle teki OAS:ia vastaan 1960-luvulla. Sitten meidän olisi pitänyt sulkea rajamme, karkottaa vaaralliset ulkomaalaiset, sulkea eräitä salafistimoskeijoita (toimivat edelleen) ja Venäjän tapaan olisi pitänyt kieltää tämä liike Ranskassa, kuten tehtiin Muslimiveljeskunnalle (kielletty myös Saudi-Arabiassa). Poikkeustilan keinojen avulla kaikki 15.000 kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaa henkilöä (Fiche S) ja kaikki ranskalaiset jihadistit, jotka palaavat Lähi-idästä tai lähtevät sinne uudelleen olisi voitu neutralisoida lopullisesti tavalla tai toisella. Toiseksi valtion auktoriteettia olisi pitänyt vahvistaa ja lopettaa löysät tuomiot, sekä rikollisten uhriuttaminen, esimerkiksi koventamalla rangaistuksia, laskemalla rikosvastuun ikäraja 15 vuoteen ja katkaisemalla kaikki sosiaalituet jihad-kandidaattien ja terroristien oppipoikien perheiltä (erittäin tehokas menetelmä). Hätätila ja poliisille annettu oikeus kantaa aseita myös palveluajan jälkeen ovat hyviä keinoja. Samalla voisimme inspiroitua israelilaisten esimerkistä tarkastelemalla uudelleen laillista puolustautumista ja aseita koskevaan Ranskan lainsäädäntöä, erityisesti yksityisten turvayritysten kohdalla. Tällä kehitettäisiin kansalaisreserviämme ja miksi emme voisi myös palauttaa kansallista palveluvelvollisuutta, joka vahvistaisi samalla kansallista yhtenäisyyttämme.

Ehkä tarvitaan ennen kaikkea jonkinlaista uutta konkordaattia (kirkon ja valtion välinen sopimus) todellisen Ranskan patrioottisen islamin luomiseksi, jolla ei ole ulkoisia vaikutteita ja jonka organisointiin voitaisiin ottaa esimerkkiä Venäjän islamista ... Lisäksi on välttämätöntä toteuttaa todellinen vallankumous kansallisessa ammattikoulutuksessa ja muussa opetuksessa - sen sisällössä ja muodossa (on lopetettava katuminen ja historiasta johtuva itseruoskinta, joka on niin turmiollista kansalliselle yhtenäisyydelle) -, jotta romaaninen kansalaisuus voitaisiin palauttaa tuleville Ranskan kansalaisille.

Lopuksi vielä kansainvälisesti meidän tulee hylätä harjoittamamme "irreaalipolitiikka", tarkastella uudelleen taloudellisia suhteitamme ja riippuvuuksiamme Persianlahden monarkioiden suhteen, sekä lähentyä Venäjää. Venäjän tavoin meidän tulee määritellä ja omaksua selkeästi kunnianhimoinen, ymmärrettävä ja johdonmukainen politiikka Välimerellä (tärkein raja-alueemme) ja Lähi-idässä, joka ei perustu enää pelkästään taloudellisiin voittoihin, vaan meidän elintärkeisiin intresseihimme. Politiikkaan tulee kuulua myös säälimätön taistelu poliittista ja radikaalia islamia vastaan (ranskalaisten ja muslimien intressien nimissä), ja konkreettinen "asioihin puuttuva yhteistyö tai yhteinen kehitystyö". Tämän tavoitteena on reagoida nopeasti ja vakavissaan - ennen kuin on liian myöhäistä - valtaviin haasteisiin, joita ovat Etelän räjähdyksenomainen väestönkasvu ja tietenkin myös edellä mainittu terrorismi. Tätä varten tarvitaan kuitenkin todellisia valtiomiehiä, ei lyhytnäköisiä yritysjohtajia ...


EDIT typo
« Viimeksi muokattu: 08.01.2017, 20:56:13 kirjoittanut akez »
 
Uusnatsin potku Suomessa luokiteltiin terrori-iskuksi – Maailmalla iskuissa tapettiin jälleen tuhansia
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kot...-jalleen-tuhansia/?shared=952284-2be8135b-500
Esri määrittelee Suomen terrori-iskuksi Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneen väkivallanteon, jossa uusnatsi Jesse Torniainen potkaisi Jimi Karttusta rintaan ja tämä kaatui maahan lyöden päänsä.

Karttunen kuoli myöhemmin: kuolinsyyksi todettiin kallovamma. Oikeudessa Torniainen tuomittiin kahdeksi vuodeksi ehdottamaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.

Professori Väyrynen toteaakin, että tapauksesta tulee hyvin esiin terrori-iskun määrittelyjen ja luokittelujen vaikeus.

”Terrorismilla viitataan yleensä poliittisissa tarkoitusperissä tehtyyn tekoon, jonka tarkoitus on herättää suurinta mahdollista pelkoa suurissa joukoissa.”

Väyrysen mielestä Asema-aukion tapaus kuuluu ”terrori-isku-listalle”, koska teko tapahtui poliittisen mielenilmauksen aikana.

Jutun mukaan lähteinä on käytetty ainakin Esriä ja Global terrorism databasea. Jälkimmäisestä löytyy "Finland" haulla useampikin, tosin siinä on esimerkiksi kaikki vastaanottokeskusten tulipalot, joista osa oli asukkaiden itsensä aiheuttamia.

Esri: http://storymaps.esri.com/stories/2016/terrorist-attacks/
Global terrorism database: https://www.start.umd.edu/gtd/
 
Last edited by a moderator:
Nyt kun on saatu pääavatuksi terrorisminkin osalta tällä vuosisadalla, niin sitten vaan odottelemaan seuraavia iskuja maassamme.
Emme asu enää missään lintukodossa..Pelolle ei saa kuitenkaan antaa valtaa..
 
Jutun mukaan lähteinä on käytetty ainakin Esriä ja Global terrorism databasea. Jälkimmäisestä löytyy "Finland" haulla useampikin, tosin siinä on esimerkiksi kaikki vastaanottokeskusten tulipalot, joista osa oli asukkaiden itsensä aiheuttamia.
Esri: http://storymaps.esri.com/stories/2016/terrorist-attacks/
Global terrorism database: https://www.start.umd.edu/gtd/

Niitä Tampereen dosentit eivät taida pitää terrorismina.

Jos rasisti potkii toista henkilöä jonka väitetään olleen rasisti (antisemitisti?) niin ei se varsinaista terrorismia ole vaan korkeintaan poliittista terroria. Miksi Greenpeacea ei luokitella terroristijärjestöksi?

https://en.wikipedia.org/wiki/Terrorism

Olisikohan nyt vaan tarkoituksena vähätellä varsinaista terrorismia. Sanalle "terrorismi" halutaan tehdä sama kuin "rasismillekin". Levitetään terrorismin skaalaa yhdestä suunnasta ja sitten ne vakavampia tekoja tekevät, simsalabim, eivät ne olekaan terroristeja vaan mielisairaita tai väärinkohdeltuja ja yritetään ymmärtää..
 
Lujin eilen teksti-tv:stä että Ruotsiin on palannut 1500 jihadistejä Syyriasta ja Irakista.

Voi se olla että rajavalvonta palaa EU:n sisärajoille jos meinaavat pitää EU:n kasassa. Tuo porukka kun alkaa interreilata Ruotsi-Tanska-Saksa-Hollanti-Belgia-Ranska-Italia reittiä niin ei niitä kyetä valvomaan ..

Paljonko lienee palannut muualle EU-alueelle.
 
Voi se olla että rajavalvonta palaa EU:n sisärajoille jos meinaavat pitää EU:n kasassa. Tuo porukka kun alkaa interreilata Ruotsi-Tanska-Saksa-Hollanti-Belgia-Ranska-Italia reittiä niin ei niitä kyetä valvomaan ..

Paljonko lienee palannut muualle EU-alueelle.

Ooops tuli yks nolla liian paljon, teksti-tv:ssä oli väärin, se on 150 jihadistejä,
http://www.aftonbladet.se/nyheter/s...over-150-jihadister-har-atervant-till-sverige

mutta Saksassa luku on mennyt viidessä vuodessa from 3800 to 10 000
http://avpixlat.info/2017/01/08/antalet-islamister-i-tyskland-okar/#more-194309
 
Back
Top