Tilanne sotilaiden ja poliisin välillä Tikkakoskella

Tästä ei varmaan ihan koko kuvaa ole kerrottu, mutta tuohon ”laillisen esivallan kunnioittamiseen” tarttuisin eli eikös tuo komissarius ollut vapaalla eli ei mikään esivallan edustaja silloin ollut..?

Poliisi on poliisi vapaallakin. Mutta herra oli luvattomasti pv:n alueella ja vastasi puhuttamiseen linjalla "ei kuulu teille". Poliisilla on tuon velvotteen takia velvollisuus toimia asiallisesti ja lainmukaisesti siviilissäkin.

PV:n alueella ne palveluksessa olevat ressut olivat esivallan edustajia. Komissaario poliisin velvollisuuksia siviilissäkin pakotettu noudattamaan siviili. Ja ilman lupaa PV:n alueella.

Se että poliisi ei tuossa tilanteessa reagoi, kuin "ei kuulu teille" PV:n edustajille, voi olla poliisille ihan virkarikos? Varsinkin, kun kyse on poliisipäällystön edustajasta.
 
Mites tässä olisi käynyt jos tämä mulkero komisario olisi soittanut 112 ja kertonut tilanteen.
Maastoasuinen henkilö tähtää minua automaattiaseella lentokentän alueelta. Veikkaus, että koko harjoitus olisi loppunut siihen paikkaan. Komisario olisi siis voinut toimia vielä vittumaisemmin.

Eikä olisi loppunut. Harjoitus oli sotilasalueella. Mitä se komissaario teki siellä ilman lupaa? Ei poliisilla ole mitään valtuuksia tulla "lopettamaan" PV:n sotaharjoituksia. Varsinkaan sotilasalueella.
Ei poliisi voi käytännössä edes mennä sotilasalueelle "noin vain".

Joku järki pitää olla kirjoitellessakin.
 
Eikä olisi loppunut. Harjoitus oli sotilasalueella. Mitä se komissaario teki siellä ilman lupaa? Ei poliisilla ole mitään valtuuksia tulla "lopettamaan" PV:n sotaharjoituksia. Varsinkaan sotilasalueella.
Ei poliisi voi käytännössä edes mennä sotilasalueelle "noin vain".

Joku järki pitää olla kirjoitellessakin.
Höpöhöpö. Alueelle jonne siviilit pääsevät vapaasti ei ketään osoitella.
 
Tulikin asiaan liittyen vielä mieleeni. Viimeksi kun ammuntojen jälkeen harjoiteltiin näitä kiinniottotilanteita, ja todellakin aina varmistaja aseella kohti tähdäten, niin viereisellä radalla olivat poliisit ampumassa, heh.

Mutta vielä ihmetelen miten voidaan enää harjoitella. Viimeksi kun lentotukikohtaa suojattiin, porttivartiopaikkoja oli ainakin kuusi ja lisäksi maastoa n. 20 km ja sotatilaa pelattiin (voks3). Pitäisikö harjoitusporttivartion etupuolella olla ns pehmeä vartio joka kertoo eteenpäin että nyt tulee harjoitusjoukkoja (saa osoittaa aseella) ja nyt muita joita ei saa osoittaa. Entäs tuo 20km maastoa .... maaliosastotoiminta mahdotonta. Ja sen voin sanoa että varmistusmiehen aseenkäyttö on ollut normitoimintaa jo vuosia, tullut varmaan kv toiminnan mukana.

Tärkeitä kysymyksiä.
 
Mutta millä valtuuksilla ne olisivat sotilasalueelle edenneet? Olisi voinut komissaariolla olla edessä virkarikossyyte.
Meinaatko, että jos sotilasalueella joku alkaa ammuskelemaan ihmisiä, niin poliisilla ei olisi valtuuksia mennä alueelle?
 
Välihuutamista pitkältä tauolta...

Häiritsee se, että ketju suhtautuu mediavälitteiseen tietoon aivan kuin sen oletettaisiin pitävän automaattisesti paikkansa.

Häiritsee se, että asiaa käsitellään muutamaa harvaa pointtia edestakaisin pyöritellen. Tässä joitain siitä linjasta poikkeavia kommentteja.

1. Tikkakoski ei taida olla mikä tahansa Pirkkalan kenttä. Jos joku henkilö on aina kuvaamassa kun jotain kiinnostavaa tapahtuu, niin olettaisi, että henkilön nimeen ja asemaan liimattaisiin sellainen täppä että tätä hemulia pitää seurata vähän tarkemmalla silmällä.

2. Ihmistä tähdätään aseella vain jos on jo tehty päätös ampua mikäli tarvetta ampumiseen syntyy. Kohti tähtäämiseen pitää suhtautua päätöksenä tappaa tarvittaessa. Jos ei ole tehnyt päätöstä tappaa tarvittaessa, ei pidä tähdätä kohti.

3. Meillä on useamman henkilön näkemys, että sysäri oli kiinni. Onko siitä muuta näyttöä?

4. Jos sysäri oli kiinni eikä komissario Kotkansilmä kertonut siitä kuulustelussa, mutta väitti sormen olleen liipaisimella, niin asettaisin kaiken kyseisen poliisin kertoman todella isojen kysymysmerkkien alle.

5. Kieltoalue alkaa kieltomerkeistä, ei aidasta tai portista. Onko Puolustusvoimat pitänyt huolen siitä, että kieltomerkit ovat heti Puolustusvoimien hallinnoiman ja kieltämän alueen reunalla vai onko ne "käytännöllisyyssyistä" sijoitettu väärään paikkaan eli esim. porttiin, aitaan tms.

Järki sanoisi, että portti kannattaa laittaa kieltoalueen sisäpuolelle niin että portista pyrkivä ajoneuvo tai ryhmä on kokonaan kieltoalueen sisäpuolella niin että siihen ja sen tarkastamiseen liittyvät valmiudet ovat riittävät.

Vajaaälyinen patologinen laiskuus sanoisi, että "pistetään ne kyltit tohon porttiin niin ei tartte pystyttää ylimääräisiä tolppia.

6. On tiedetty vuosikymmeniä, mitkä organisaatiot ovat itäisen naapurin aktiivisen soluttamisen kohteena. Jos Tikkakoskella vaikuttava poliisilaitos ei kuulu niihin niin mikä sitten? Onko mitään tietoa siitä, kelle ja mille kyseinen poliisi on oikeasti lojaali?

7. Olen kyllästymiseen asti jankuttanut siitä, että aktiivisen itäisen hybridivaikuttamisen painopiste ei ole joidenkin asioiden ajamisessa vaan tiettyjen moraalijärjestysklustereiden vaimentamisessa ja haittaamisessa ja toisten - itäiselle aggressiolle vapaan väylän tarjoavien - moraalijärjestysklustereiden voimistamisessa.

Tässä on kyse tapahtumasta, jossa sisä- ja puolustusministeriön valtuudet, oikeudet, menettelytavat, toimiintakulttuurit... törmäytetään oikeuspolitiikan kentällä toisiinsa maksimaalisen mediaseksikkäällä tavalla - Tikkakoskella. Nyt.

Jos miettii tämmöisen yksittäisen tapahtuman vaikutuksia moraalijärjestysten maailmassa, niin...

Hyvin harva rajattu yksittäinen operaatio voi koskaan vaikuttaa yhtä tehokkaasti ja moniulotteisesti. Jos kyse olisi idästä motivoidusta operaatiosta, niin yhden loppusuoralla olevan komissarion uhraaminen olisi niin halpa hinta että sillä ei ollisi mitään väliä - etenkään jos korvaaja olisi jo katsottu valmiiksi.

8. Oikeuden päätös viittaa vähän siihen mahdollisuuteen, että puolustuksen suunnassa on lepsuiltu ihan järjettömästi.

9. Jos ase on ollut sysärillä varustettu, niin sitä ja siihen liittyvää uhkaa pitäisi käsitellä oikeudessa aivan kuin kyse olisi starttiaseesta tai replikasta - mikäli kohteen voi olettaa ymmärtävän sysärin antaman tiedon. (Lapset yms. ovat eri asia.)

10. Tämmöisessä tapauksessa voisi olla fiksua selvittää, että onko tapahtunut mitään sellaista esim. prosessuaaliseen ajoittamiseen tms. liittyvää, joka johtaisi siihen, että asiasta oikeudessa päättää henkilö/joukko X eikä henkilö/joukko Y.

11. Voisi olettaa, että tuommoisessa paikassa on turvakameranauhoitteita. Pitäisi ainakin olla. Osa turvakameroista lienee niin sijoitettuja, että niiden nauhoittaman materiaalin käyttäminen oikeudenmukaisen käsittelyn tuottamiseksi on mahdollista.

12. Jos sisäministeriö toimii vastuullisesti, niin kyseinen komissario päätyy varhaiseläkkeelle oltuaan sitä ennen niiin paljon sairaslomilla että eläke leikkaantuu oikein kunnolla.

13. Mikäs se sellainen "poliisi" on, jonka maailma menee sekaisin kohtalaisen turvalliseseen "vaaratilanteeseen" joutumisesta? Entäs jos Arska uhkaa vetää turpaan? Tai jos autolla ajaessa näkyy hirvi tienpenkalla? Tai talven ensilikkailla liukastuu?

14. "Suurimmat typeryydet tehdään arvovaltasyistä".

Suurimmat typerykset ylikorostavat arvovaltasyitä - etenkin toiminnan muodossa.

Linjaorganisaatiossa sellainen typerys on murtumakohta. Siihen ei voi luottaa komentoketjun osana. Siihen ei voi luottaa raportointiketjun osana. Siihen ei voi luottaa operatiivisen kokonaisuuden osana.

15. Kyseinen poliisi tietää, että nimi tulee julkisiin papereihin. Hän tietää senkin, että asia kytkeytymään hänen nimeensä tästä hautaan asti.

En usko, että raha on tässä ollut riittävä motivaatio oman nimensä tahraamiseen. Mitä muuta voisi olla?

16. Min3mat kysyi että "kenen hyöty".

Tapahtuma ajaa täydellisesti Venäjän lähialuepolitiikan soveltamiseen käytetyn hybriditoiminnan tavoitteita. Selkein hyötyjä on siiis Venäjän presidenttihallinto.

Muita hyötyjiä ei ole. Kyseiselle poliisille tulevat korvaukset eivät kata tästä hänelle loppuelämän ajaksi koituvaa haittaa. Metelin nostanut poliisi ei saa tästä myöskään arvovaltaa vaan menettää käytännössä kaiken ei-formaalin arvovallan jota on ehkä koskaan nauttinut ja luultavasti todella ison osan myös formaalista arvovallastaan.

17. Puoustusvoimien toimiessa aktiivisesti järkevä ja vastuullinen ihminen tottelee ja jos toimivalta- tms. asioissa on jotain selvitettävää, niin se tehdään jälkikäteen.

Sama pätee myös silloin kun poliisi, tulli, rajavartiosto, jokin kohteen- tai henkilösuojausporukka toimii aktiivisesti.

Asioita voidaan selvittää, mutta sellaiselle selvittämiselle on aika ja paikka. Se aika ja paikka ei ole silloin kun aseet ovat aktiivisesti esillä.

18. Komissario Haukansilmä voisi ihan aidosti kokea olonsa uhatuksi jos kaikki jauhot hänen pussissaan eivät ole puhtaita. Tämä mahdollisuus on hyvä huomioida vähintään teoreettisella tasolla.

19.

Aivan erinomaisia kysymyksiä.
 
Törkeästä pahoinpitelsytä, raiskauksesta yms et saa tollasia korvauksia.
Toivottavasti poliisi teki sen mokan, että noi trraumat on kirjattu pysyviksi ja esimies siirtää sen vähemmän traumaattisiin hommiin vaikka putkien siivojaksi yms.
Mutta tälle Ressulle on kuulema löytämässä tukea valitukseen. Kunnon lakimiehet ja taloudellista tukea vaikka homma kusisi.

Asianosaisen on ilmoitettava viikon kuluessa hovioikeuteen valittavansa. Ilmoitus ei ole sitova. Jos ei ilmoita valittavansa, niin homma on siinä ja käräjäoikeuden päätös saa lainvoiman.

Kerro hänelle se. Tuomiossa on valitusohje. Ja ilmoitukseen, että valittaa ei tarvita lakimiestä. Sen voi tehdä itse vaikka sähköpostilla valitusohjeessa olevaan sähköpostiosoitteeseen. Ja odottaa, että kuittaus vastaanotosta saapuu.
Valitusilmoitukseen tarvitsee ilmoittaa vain päätöksen tiedot, siis päivämäärä, numero. Oma nimensä. Ja että valittaa.

Varsinainen valituskirjelmä on jätettäjä 30 päivän sisällä päätöksen tiedoksisaamisesta.
Mutta siihen on mahdollista pyytää lisää aikaa..

Mutta viikon sisällä tiedoksi saannista pitää ilmoittaa aikooko valittaa. Sitten voi päättää valittaako vai ei.
 
Tuskin Alue 51:lle myöskään on asiaa kellään apulais-sheriffillä.

Saa vaikka mikä tahansa komissaario soitella sotilasalueelta, jossa on luvatta poliisia apuun, jos alueella esivaltaa edustava vartiomies osoittaa palveluksessa ollessaan aseella.

Ei se poliisille mitään valtuuksia tuo. Vai luuletko, että karhuryhmä lähetetään valtaamaan varuskunta tai lennnosto? ;)
 
Saa vaikka mikä tahansa komissaario soitella sotilasalueelta, jossa on luvatta poliisia apuun, jos alueella esivaltaa edustava vartiomies osoittaa palveluksessa ollessaan aseella.

Ei se poliisille mitään valtuuksia tuo. Vai luuletko, että karhuryhmä lähetetään valtaamaan varuskunta tai lennnosto? ;)
Minä olen lähinnä tässä pähkäillyt miten alue aidan ulkopuolella voi olla sotilasaluetta.
 
Ikävä kyllä tässä saattaa käydä niin, että kys ressu saa sovitella maastopukua jatkossa korkeintaan Hongkong kaupan M62 aletangolla.

Vaikka toimi koulutuksen ja ohjeistuksen mukaan Puolustusvoimien sotilasalueella?

Jatkossa vartiomiehet ovat kertakäyttöisiä, jos tehtävässään erehtyvät osoittamaan aseella esim. siviilit päällä olevaa vihreää miestä? Oikeuden kautta nostomieheksi?
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Hyvä esimerkki tapauksesta jossa ei saa muistaa mitään kuulusteluissa ollessaan epäilty...

Jep. Olisi välttynyt korppi kaikelta kiistäessään kaiken. Jännää, että komissario voi ja kehtaa väittää nähneensä sormen liipasinkaarella, mutta ei nähneensä keltaista sysäriä. En kirjoita tähän, mitä ajattelen komissariosta.
 
Back
Top