Tilapäisvälineet panssarintorjunnassa

Drone savukranaatilla? Tai (teollinen) savu/maalidrone joka ohjataan vaunua päin?

Drone on hyvä idea kun sillä miehistö pysyy piilossa kunnes kohde pysähtyy. Jos sen jälkeen pystyy eliminoimaan miehistön taikka tuhoamaan/sabotoimaan vaunun niin että se on pelistä pois, homma voisi ehkä toimia.

Ongelma savun kanssa on että taajuutta taikka välinettä vaihtamalla sen läpi rupeaa näkemään.
 
Saksan jv:n ohjesäännöstöä ennen nyrkkejä ja kauhuja.

Täällä nyt tulee hieman kuva vaunuista jonkinlaisina myyttisinä kaiken tuhoavina lohikäärmeinä, joita ei voi vahingoittaa melkein millään.

On varmasti totta, että nykyvaunut ovat muuta kuin 1939 talven kevyet vaunut, mutta eivät ne mitään juggernautteja sentään ole. Ja pitää muistaa, että sisällä niissä on ihan samanlaisia ihmisiä kuin ulkopuolellakin. Heitäkin pelottaa. Suljettuna ahtaaseen tilaan ammusten ja polttoaineen kanssa.

Kasapanos ei varmaankaan räjäytä jotain Merkava IV tai Abrams 1A2 vaunua päreiksi kuin sattumalta, mutta sellaisen 4-5kg paukun saaminen pohjan alle kyllä tuntuu siellä miehistön moraalissa (tai fysiikassakin). Lisäksi jo pelkkä tärähdys voi katkoa putkia ja johdotuksia vaunussa. Telaketjut voivat mennä paikoiltaan jo vähän haastavammassakin maastossa, puhumattakaan jos vieressä paukahtaa tuollainen mälli.

Ei vaunuja pidä millään lailla aliarvioida. Kauheaa sellaisen kanssa olisi yksittäisenä solttuna tapella. Mutta jos tavoitteena ei ole totaalinen tuhoaminen vaan hyökkäyksen pysäyttäminen, niin uskon että esim. kasapanoksilla tai miinalla voi jotain saada aikaiseksikin.

Kuvahaun tulos haulle tank hit by mine

Kuvahaun tulos haulle abrams mine hit

Älkäämme menettäkö uskoamme:).
 
Muistan nähneeni jostain (prahan kevät?) kuvia/videota missä tankki sokaistiin käyttämällä jonkinlaista kangaspeitettä.

:salut:

Tuon on vielä tehtävissä, mutta vaatii tilanteen taikka ansan, missä sitä käyttää hyväksi. Pressulla tuo on helppo tehdä ja siinä on valmiiksi vahvistetut paikat vaikka karbiinihaoille taikka mustekaloille, millä kiinnittää se paikoilleen. Saattaa myös haitata lämppärin toimintaa ja ulos tuloa.

Ainoa ongelma minkä näen on että se toimii kerran taikka kaksi, ja ei yhtään kertaa isompaa lauttaa vastaan.
 
Täällä nyt tulee hieman kuva vaunuista jonkinlaisina myyttisinä kaiken tuhoavina lohikäärmeinä, joita ei voi vahingoittaa melkein millään.

On varmasti totta, että nykyvaunut ovat muuta kuin 1939 talven kevyet vaunut, mutta eivät ne mitään juggernautteja sentään ole. Ja pitää muistaa, että sisällä niissä on ihan samanlaisia ihmisiä kuin ulkopuolellakin. Heitäkin pelottaa. Suljettuna ahtaaseen tilaan ammusten ja polttoaineen kanssa.

Kasapanos ei varmaankaan räjäytä jotain Merkava IV tai Abrams 1A2 vaunua päreiksi kuin sattumalta, mutta sellaisen 4-5kg paukun saaminen pohjan alle kyllä tuntuu siellä miehistön moraalissa (tai fysiikassakin). Lisäksi jo pelkkä tärähdys voi katkoa putkia ja johdotuksia vaunussa. Telaketjut voivat mennä paikoiltaan jo vähän haastavammassakin maastossa, puhumattakaan jos vieressä paukahtaa tuollainen mälli.

Ei vaunuja pidä millään lailla aliarvioida. Kauheaa sellaisen kanssa olisi yksittäisenä solttuna tapella. Mutta jos tavoitteena ei ole totaalinen tuhoaminen vaan hyökkäyksen pysäyttäminen, niin uskon että esim. kasapanoksilla tai miinalla voi jotain saada aikaiseksikin.

Kuvahaun tulos haulle tank hit by mine

Kuvahaun tulos haulle abrams mine hit

Älkäämme menettäkö uskoamme:).

Kuinkahan iso pommi/IED/miina ollut kun vaunu mennyt tuohon kuntoon alemmassa kuvassa? Oliko kuvan ohessa jossain toisella sivulla mitään infoa?
 
Kuinkahan iso pommi/IED/miina ollut kun vaunu mennyt tuohon kuntoon alemmassa kuvassa? Oliko kuvan ohessa jossain toisella sivulla mitään infoa?
Itsekin mietiskelin kuvaa, tulee lähinnä mieleen jenkkipanssarien suurin vihollinen, friendly fire :unsure: Tai sitten IEDn on pitäny olla oikeasti ISO :LOL:
 
Kuinkahan iso pommi/IED/miina ollut kun vaunu mennyt tuohon kuntoon alemmassa kuvassa? Oliko kuvan ohessa jossain toisella sivulla mitään infoa?

Mitä luin tuosta kuvasta, niin kommentit olivat:

1. 1000 paunan (hiukan vajaa 500kg) lentopommi + 155mm kranaatti.
2. 2 x tellu / model rus
3. Pohjamiina

Kukaan ei tietenkään tiedä totuutta (paitsi pommin asettaja) mutta vaihtoehto 1 ei ainakaan pidä paikkaansa. Ellei paukku ollut haudattu 10 metrin syvyyteen.
 
Me ollaan kyllä sen verta vauras ja tekninen kansakunta, että meillä pitäisi olla varaa ostaa pst-ohjuksia, pst-kranuja, pst-sinkoja vaikka joka jätkälle oma.

Tämmöinen ketju pitäisi olla täysin turha keskustelunaihe ja itseasiassa pitäisi varmaan kieltää tämmöisten kysymystenasettelujen tekeminen. Miksi? Siksi, ettei vain vahingossakaan joku hankinnoista päättävä saa päähänsä, että jotain maksavan pst-ohjuksen hankinnan tarpeen voi sivuttaa ja korvata tekemällä kasapanoksilla varustetuista nuorista miehistä eläviä pst-ohjuksia vuoden 1939 malliin....

Se on ihan ookoo tietää, että "just in case, tukalassa tilanteessa kannattaa yrittää ehkä tilapäisvälinenkin". Mutta lähtökohta pitää olla, että meillä on riittävästi kaukovaikutteista rotuulia, jolla pysähtyy vaikka mikä tankki vuorenvarmasti. Sitä "rotulia" pitää olla koko Suomeen jaettavaksi, kaikille joukoille ja hyvä ettei joka jepelle niin paljon kuin jaksaa kantaa ja 10x enemmän kuin naapurilla on teloilla kulkevaa plootua, jota tarttee puhkoa.

Emmääkyl käsitä miksi näin vauraassa maassa edes keskustellaan tilapäisvälineistä....fokus pitäis olla, että "onhan meillä riittävästi pst-ohjuksia ja onhan ne ajantasalla vai pitäskö jo päivittää". Se pitäis olla tabu, että puhutaan uhrimielisistä kamikaze-sotilaista, jotka kanniskelee jotain kasapanoksia omaa henkeänsä överiksi riskeeraten saadakseen naapurin romut pysäytettyä.

Omaakin osaamista ohjuksiin vois varmaan kehitellä?
 
Itse arvelisin, että jollakinlailla tuo isomman miinan rakennus voisi olla järkevää ainakin joissain tilanteissa. Kasapanos touhu on sitten sitä vihonviimeistä hommaa. Jos tuollainen miina on valmisteltu johonkin niin jotain kanavoivaakin pitäisi olla ympäristössä, että vaunu myös osuu siihen. Varmaan jonkinlaista moraalista vaikutustakin olisi ja alkaisi raivaintein käyttö lisääntyä. Jos latinki on niin iso vaunun löytyessä raivaimineen lähimetsästä tai kankaalta palasina niin ei sekään moraalia ainakaan nosta hyökkääjän kannalta. Voi olla vähissä aika tuollaisten valmisteluihinkin kaiken muun tohinan keskellä.
 
Viimeksi muokattu:
Onko miina taikka IED tilapäisväline vai normaali työkalu/metodi?

Kyllä esim telamiinat,kylki ja viuhkapanokset ansoitukset kuuluvat sellaisinaan normaali toimintaan. Miksei tuollaisten isompienkin miinojen rakentaminen jos aika antaa myöten ja maasto suotuisaa. Parempi vielä jos liikettä saadaan kanavoitua näihin ansoihin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg
Parempi vielä jos liikettä saadaan kanavoitua näihin ansoihin.

Totta, mutta jos kyseessä on normaali työkalu niin se on tämän ajattelun ulkopuolella. Kyse on tilanteesta missä ne on hyvin rajallisia taikka niitä ei ole ollenkaan. Toisin sanoen kyse on hätätilanteesta ja tarpeesta pysäyttää taikka tuhota vastustaja. Jos niillä on vaunu niin olet aika kusessa.

Melkein ainoa strategia on perääntyä taikka jättää vastustaja rauhaan niin pitkäksi aikaa että siihen pystyy vaikuttamaan ilman itsensä tuhoutumista.
 
Totta. Jos ei ole enään millä ampuakkaan (singot,ohjukset) niin tilanne ei ole hyvä. Varmaan silloin voi jotain tuollaista IED yrittää jos alue on niin kapea, että mistä vihollisen täytyy ajaa kivikkoa,kalliota,kapeikko,vettä,silta,suota tai jotain muuta. Silloin voisi jotain tuommoista yrittää.
 
Henkilökohtaisesti toivoisin että IED nimikkeestä luovuttaisiin koska kaikki sotilaallisesti suoritettavat räjäytystoimenpiteet voivat olla improvisoituja. Laittamalla kaksi telamiinaa kuoppaan yhden sijasta olet improvisoinut räjähdettä. Liittämällä käsikraneetteja yhteen sama asia. Tätä samaa rataa voi jatkaa loputtomasti ja ainakin henkilökohtaisesti tulen samaan tulokseen missä IED menettää merkitystään. Meillä se kuuluu normaaliin sulutustoimintaan.
 
Kyllä esim telamiinat,kylki ja viuhkapanokset ansoitukset kuuluvat sellaisinaan normaali toimintaan. Miksei tuollaisten isompienkin miinojen rakentaminen jos aika antaa myöten ja maasto suotuisaa. Parempi vielä jos liikettä saadaan kanavoitua näihin ansoihin.
Henkilökohtaisesti toivoisin että IED nimikkeestä luovuttaisiin koska kaikki sotilaallisesti suoritettavat räjäytystoimenpiteet voivat olla improvisoituja. Laittamalla kaksi telamiinaa kuoppaan yhden sijasta olet improvisoinut räjähdettä. Liittämällä käsikraneetteja yhteen sama asia. Tätä samaa rataa voi jatkaa loputtomasti ja ainakin henkilökohtaisesti tulen samaan tulokseen missä IED menettää merkitystään. Meillä se kuuluu normaaliin sulutustoimintaan.
No tässä videossa Karjalanprikaatin pioneerit harjoittelevat tien katkaisua. 100kg räjähdysainetta.
Jos esim. pioneerit kerkeää tällaisen latingin laittaa sopivaan kohtaan, niin varmaankin tulos on tuon yllä olevan Abrams-tankin valokuvan mukainen.
Mutta ei tämäkään kyllä oikein ole enää mitään tilapäistouhua vaan suunniteltua hommaa.
 
Luin aikoja sitten Sotilasaikakausilehdestä jutun, jossa käsiteltiin tsetseenien rakentamia ansoja 1990-luvun sodissa. Yhdestä oli piirrustuskin, jossa käytettiin kahta 120mm tankin kranaattia kaivettuna tien alle ja siitä vedetty r-tulilankaa läheiseen puuhun, jossa taas oli MON-50 viuhkamiina. Kun tankki ajoi kohdalle, panos kaukolaukaistiin tai siinä oli jokin painosytytin. Pohjanalla tapahtuva räjähdys tuhosi T-vaunun ja miehistön sekä kannella matkustavat sotilaat saivat ylhäältä sirpalekuuron niskaansa. Pirullisen tehokasta.

MON-50 vastaa Claymorea tai suomenkin käyttämän kevyen viuhkamiinan M88 tehoa keskimäärin. Jo kaksi psv:n tai 122mm kranaattia tekee vaunusta selvää jälkeä, ainakin jos siellä ei ole Leo 2A6M versioiden lisäpanssaria. Siinäkin tapauksessa miehistö on toimintakyvytön pitkän aikaa. Suomalaiskeksintö telluun on ratkaisu lisäpanssaroinnin osalta ja auttaa läpäisemään paksunkin pohjan.

Irakissa jenkit menettivät tietääkseni useita Abramsseja Iranilaisten suunnittelemien EFP-pommien räjähdyksissä. Suurimmat olivat kuulemma jopa 100 kg painavia.
 
Meinataankohan PM87 94 modifioida vielä? Niitä on varmaan jokunen tuhat varastoissa.

Löytyi tällainen juttu miinoista:

Kokeiltaessa pohjamiina 87 taistelupanssarivaunun telan alla todettiin mm polviakselin laakeripesän haljenneen, telapyörän vaurioituneen ja kahden telakengän kadonneen. Pohjan alla räjähtänyt miina puhkaisi ja repäisi pohjan. Sisällä oli sirpaleiden aiheuttamia vaurioita. Paine ja lämpötila kohosivat hetkellisesti korkeiksi maalivaunun sisällä. Vaunun palosammutusjärjestelmä laukesi mutta moottori ei pysähtynyt. Miina ei ollutkaan pahimmalla mahdollisella kohdalla.

Yleensä pohjamiinoissa käytetään ontelopanoksia, joiden kartiokulma on tylppä. Jotta iskumassapanoksen kartio voisi muotoutua häiriöittä ja tällainen miina voitaisiin asentaa n 100 mm:n syvyyteen, on siinä oltava naamioinnin poistopanos. Se on muutamian kymmenien grammojen ruutipanos (esim mustaruutia), joka syttyessään ennen varsinaista panosta poistaa miinan panososan päällisen rakenteen ja naamiokerroksen.

Voidaan sanoa, että lähes kaikki uudet panssarimiinat ovat pohjamiinoja. Niiden levitystapa vaikuttaa ratkaisevasti miinan kokoon ja rakenteeseen. Monet miinat sopivat koneelliseen asennukseen tai ne lingotaan tai sirotellaan maa-ajoneuvosta tai ilma-aluksesta tai ammutaan tykistöaseilla. Varsinkin tykistön kranaattien kuormaarnmuksissa olevien miinojen koko on rajallinen ja niiden on kestettävä kova lähtökiihtyvyys
 
Back
Top