Tulisiko huumausaineet laillistaa?

Kannabiksen laillistaminen on järkevää. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat kannabiksen käytön vähentyneen osavaltioissa joissa käyttö on laillistettu. Etenkin teinit vetää vähemmän.
En jaksa nyt etsiä linkkiä, mutta löytyy kyllä.
Ja kipulääkkeenä, verrattuna opiaatteihin varmaan ihan hyvä. Sukulaisella keuhkosyöpä ja syö oksikodonia kipuihin, eli käytännössä heroiini narkkari.
Ei ole hyvä sekään kyllä.
Jos kannabis auttaa, niin pitäisi sitä kyllä ainakin kokeilla esim. syövän hoidossa. Luovuttaisiin noista opiaateista mieluummin ja tehtäisiin niistä laittomia.
 
Ja siis Suomessa on kanssa kannabis laillistettu lääkkeenä tiedän sen kyllä. Mutta kun lääkärit ei suostu kirjoittamaan sitä! Mieluummin oksikodonia ja kaveri on pihalla kuin lumiukko kevätsateessa.
Nukkuu ja oksentaa, sitten hieman lisää nappia ja taas nukkumaan.
Joo, ei hyvä!
Siis muuten ei huumeita pidä laillistaa, mutta kannabis kyllä täytyisi! Opiaatit kiellettävä.
 
Minua kiinnostaa CBD-A aine, koska sillä on syöpätorjuva vaikutus.

En muista, olenko kertonut, mutta kauan sitten, noin 12 vuotta, minuun tuli yhden leikkauksen jälkeen hermokipu, hyvin piinava vaikkei ollut kovin voimakas, kokeltiin kaikkea tietenkin, sitten luin hamppuöljystä, jolla on apua tälläiseen tuntohäiriöön. Suomessa ei silloin ollut mitään muuta markkinoilla, paitsi YA:ssa myytävänä ollut hamppuöljy, josta kaikki huumava oli tietenkin poistettu ihan minimiin. Mutta söin sinnikkästi sitä öljyä lusikka päivässä. Ja kipu/tuntohäiriö alkoi häipyä.

Voin vain kuvitella miten paljon kevytcannabis jossa enemmään tätä CBD:ta auttaa kipuun.

Vahvasta, oikein huumeiden kaltaisesta, on kokemusta vähän, silloin en ollut kipeä, vaan hyvinkin terve, joten viihteeksi vaan, Amsterdamissa pari kerta kahvilassa. Mutta miesystävänii, oikein hyvässä kunnossa oleva urheileva ja karatemies melkein pyörtyi, mitä aiheutti närä kahvilan tarjoilijalle, hän antoi tuolit jotta menisimme ulkoilmaan oven viereen kadulle, minä olin ihan ok. Eikä meille tietenkään enää tarjottu :cool: Joimme muuten olutta kannabiksen lisäksi. Minusta se oli kyllä vahva, koska seikalimme tämän jälkeen koko illan ja yön. Aine oli joku "nice" niminen jos muistan oikein, ja vaikutti seksiin aika lailla.
Hyvät muistot tästä.
Se oli vaihe jolloin tykkäsin sekoittaa päätä ja tupakoinkin aina kun join alkoholia.

Eikä tämän jälkeen ryhtynyt narkariksi. En oikein usko että pilvista tule riippuvaiseksi jos polttaa harvoin. Mutta ihan varmasti ei ole hyvä keuhkoille, jos halua pitää ne terveenä. Eri asia jos ei ole enää väliä.
 
Viimeksi muokattu:
Ja siis Suomessa on kanssa kannabis laillistettu lääkkeenä tiedän sen kyllä. Mutta kun lääkärit ei suostu kirjoittamaan sitä! Mieluummin oksikodonia ja kaveri on pihalla kuin lumiukko kevätsateessa.
Minulle on määrätty oksikodonia, ja pahempaa en kokenut ikinä, jäi käyttämättä ja lopulta heitin se mäkeen. Lisäksi palliativinen sairaanhoitaja käski käyttämään sen panacodin kanssa, mitä jo ajatuksena vaikutti tappavalta. Kipu oli kuitenkin niin paha kun yritin syödä, että oli pakko kokeilla, mutta jätin lopulta väliin koko oksikodonin, koska jotenkin vaistosin että kuolen siihen. Varsinkin siihen yhdistelmään.

Vai oliko se joku oksinorm, ainakin alkanut sanalla "oksi" jotain, en muista enää. Nestemaisena, pipetillä piti laittaa kielen päälle. En suosittele kenelle. Olin ihan väsähtänyt. Olin todella heikossa kunnossa, mutta se teki minua vielä huonommaksi.
Eikä niinkään vienyt kipuakaan. Ehkä pariksi kolmeksi minuutiksi, jolloin ehdin jotain nielaista huutamatta.
Lisäsi pahoinvointiakin.
 
Mielestäni laillistaminen ei vaikuta niinkään lyhyellä tähtäimellä minkaan aineen aiheuttamiin kuolemiin. Ei edes huumeiden.
Laillistaminen katkoo kytköksen rikollisuuteen joka vie käyttäjän kauemmas yhteiskunnasta ja tekee hänestä yhteiskunnan ulkopuolella elävän lainsuojattoman. Siitä ei synny mitään hyvää. ja tuo alakulttuuri aiheuttaa kuolemaa samoin kuin yliannostukset. Itse asiassa mikä on edes huumeidenkäyttäjien kuolinsyiden Top5?

Enkä minäkään ehdota kovien huumeiden laillistamista, mutta kannabis joutaisi laillistaa.

Tutkimukset Yhdysvalloista vaihtelevat. Jostain syystä Suomessa nostetaan esiin aina kepin nenään jokin marginaalitutkimus, kuten tuo "nuoret käyttivät vähemmän kannabista" tms. Toisenlaisia on paljon enemmän.

Kun seuraa yksinkertaisesti Yhdysvaltain viranomaisten statistiikkaa, esimerkiksi Colorado (joka oli yksi puhtaimmista osavaltioista 1990-luvulla) laillisti kannabiksen vuosia sitten ja ei tämä käyrä kyllä hyvältä näytä. Eivät ihmiset jätä niitä kovia huumeita sikseen, vvaikka saavat laillisesti aloittaa kannabiksella. Eikä tästä puhu kukaan.

Colorado Opioid Summary

En väittänytkään niin, sanoin, että kannabiksen laillistaminen vie rikollisilta osan heidän tulonlähteestään ja käyttäjistä ei tule rikollisia. Lisäksi jos käyttäminen ei ole rikollista, ns. porttiteoria ei toteudu niin helposti.

Toisaalta, miten hyvin kriminalisaatio on toiminut? Sota huumeita vastaan ei mene hyvin.
Suomessa huumeiden käyttö on kasvanut hurjasti viimeisen 20 vuoden aikana.
 
Yksi asia on, jota ei tarvitse veivata: huumeiden käyttö lisääntyy aina, kun on tarjontaa. Siksi on myös perusteltua ajatella, että se sota on hyödyllistä.

Pulma on, miten voi laillistaa ilman, että tarjonta lisääntyy?

Toinen pulma on ristiriita. Halutaan Suomi savuttomaksi vuoteen 2030 mennessä. Sitten sama jengi haluaisi kuitenkin vapauttaa uuden keuhkoihin vedettävän päihteen, jossa on rasvaliukoista elimistöstä ja aivoista aika hitaastikin poistuvaa tavaraa mukana.

Schengen vei Suomen lintukotoaseman. Muistan, kun 1990-luvun alussa Yhdysvaltalaiset huumepoliisit vierailivat Suomessa. He sanoivat, että pitäkää tämä tällaisena. No, sitten kun tuli Schengen ja huomautettiin, että tullille ei anneta resursseja kuitenkaan enempää, eräskin virkamies sanoi innoissaan, että sittenhän Suomestakin tulee kansainvälinen.

Huumeiden tarjonnan lisääntymiseen on vaikuttanut sekin, että huumepoliisin päällikkö itse on järjestellyt tavaraa maahan alan rikollisten kanssa.

No joo. Olen muuten ihmetellyt, miten tullin voimavaroja linjassa ei lisätä mutta tehtäviä kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Onko jollain hesarin lukuoikeus, en nimittäin usko tuohon koska kannabis on edelleen Virossa kielletty.

Ainoan vironkielisen jutun löysin (Viron vihreän puolueen nettisivulla) ja se om päivtty 1.4. Minä väitän että tämä on aprillipila ja Hesari ei sitä ole jostain syystä ymmärtänyt. Jutussa väitetään vielä että oikeusministeri Reinsalu antanut luvan. Sekin puhuu juttua vastaan koska kyseessä todella konservatiivinen poliitikko.
 
Viimeksi muokattu:
Kyl mää olen niin kauhian hämmästynyt.

Suomessa väännetään kannabiksen laillistamisesta ja samaan aikaan tupakka on myrkkyvä ja nuuska se vasta onkin itsestään pelsepuupista. Nuuskanrajoittimet tapissa ähelletään ja kauhistellaan, jos koulun pihalta löytyy tyhjä nuuskakiekko....samaan aikaan murkkuikäiset välittävät toisilleen nappeja ja heinää.....ohhhoijjaa. Voi tappaa talossa ja puutarhassa ja rasvainen liha on menossa vissiin kortille. Mutta kannadiskahvila sitä olla pittää, jotta kaupunti näyttää tosi eurooppalaiselta tai jotain. Ja kun amerikoissakin kerta, niin meille kans.

Alkon aiheuttamien haittojen ja ongelmien kanssa olisi jo tarpeeksi, mutta ehkei sittenkään: hommataan laillisesti pari uutta....mutta nuuska, se se on kauhistus.

Nauraisin, jos ei itkettäisi.
 
Schengen vei Suomen lintukotoaseman. Muistan, kun 1990-luvun alussa Yhdysvaltalaiset huumepoliisit vierailivat Suomessa. He sanoivat, että pitäkää tämä tällaisena. No, sitten kun tuli Schengen ja huomautettiin, että tullille ei anneta resursseja kuitenkaan enempää, eräskin virkamies sanoi innoissaan, että sittenhän Suomestakin tulee kansainvälinen.

Muistan tämän. Inhoittava Impivaara sai mennä, koska tullimiehet ovat niin mennyttä maailmaa. :)
 
Kyl mää olen niin kauhian hämmästynyt.

Suomessa väännetään kannabiksen laillistamisesta ja samaan aikaan tupakka on myrkkyvä ja nuuska se vasta onkin itsestään pelsepuupista. Nuuskanrajoittimet tapissa ähelletään ja kauhistellaan, jos koulun pihalta löytyy tyhjä nuuskakiekko....samaan aikaan murkkuikäiset välittävät toisilleen nappeja ja heinää.....ohhhoijjaa. Voi tappaa talossa ja puutarhassa ja rasvainen liha on menossa vissiin kortille. Mutta kannadiskahvila sitä olla pittää, jotta kaupunti näyttää tosi eurooppalaiselta tai jotain. Ja kun amerikoissakin kerta, niin meille kans.

Alkon aiheuttamien haittojen ja ongelmien kanssa olisi jo tarpeeksi, mutta ehkei sittenkään: hommataan laillisesti pari uutta....mutta nuuska, se se on kauhistus.

Nauraisin, jos ei itkettäisi.

Tämä on höpöheinä-koohotus on taas kerran yksi hyvä esimerkki siitä kuinka tietyn katsantokannan omaavat ihmiset haluaa ruuvata Suomi-neidosta jonkinmoisen Kristianian/Amsterdamin risteytyksen. Mikäpä sen mukavampaa kuin tupsauttaa pössykät höpöheinää ja sitten lähteä Kallion kaduille sähköpotkulaudalla päästelemään. Ja auta armias jos vastaan tulee keppanaa nauttiva setämies punainen nortti huulessa, silloin on hyvä kiekua kuinka alkoholi ja tupakointi on saatanasta ;)
Ja samalla nämä samat "tiedostavat" henkilöt vaativat kasvisruokavaliota lakisääteiseksi, Greta-tyttöstä Nobelistiksi ja perustuslakiin niitä 9-15kpl eri sukupuolia mitä on satuttu kommuunissa höyryissä keksimään :D
 
Laitoin facebookiin kysymyksen virolaiselle tutulle tuosta ns kannabiskahvilasta Tallinnassa. Odotetaan ja katsotaan mitä hän vastaa.
 
Laitoin facebookiin kysymyksen virolaiselle tutulle tuosta ns kannabiskahvilasta Tallinnassa. Odotetaan ja katsotaan mitä hän vastaa.
61803151_1027817517411815_5225072057400587264_n.jpg

Viimeksi muokattu:
Ja kipulääkkeenä, verrattuna opiaatteihin varmaan ihan hyvä. Sukulaisella keuhkosyöpä ja syö oksikodonia kipuihin, eli käytännössä heroiini narkkari.
Heroiini on paljon vahvempaa kuin Oxycodone, mutta olet oikealla suunnalla, kuitenkaan en usko että sukulaisesi haluaa olla addikti, vaan on joutunut siihen pakosta.

Kerro sukulaiselle että High THC - Low CBD auttaa kipuhin, mutta hänen on löydettävä oma lajike. Jos hän ei halua olla pilvessä koko päivää, niin High CBD Low THC puolelta löytyy paljon annettavaa, mutta kuten edellä hänen on löydettävä oma lajikeensa. Öljyn tekeminen vaatii isoja puskia koska niin paljon menee hukkaan öljyn tuotannossa. Käytännössä tämä tarkoittaa 5 - 7 kiloa vuoden ajalle. Riippuen vahvuudesta syöpäpotilaat ottavat 450 mg kahteen taikka kolmeen grammaan öljyä päivässä, kunnes syöpä näyttää laantumisen merkkejä. Kuuri jatkuu kuitenkin pitkälle sen yli.
 
Jos hän ei halua olla pilvessä koko päivää, niin High CBD Low THC puolelta löytyy paljon annetta
Entä mitä torjuu syöpäsoluja parhaiten, low vai high CBD?
 
Yksi asia on, jota ei tarvitse veivata: huumeiden käyttö lisääntyy aina, kun on tarjontaa. Siksi on myös perusteltua ajatella, että se sota on hyödyllistä.

Pulma on, miten voi laillistaa ilman, että tarjonta lisääntyy?

Toinen pulma on ristiriita. Halutaan Suomi savuttomaksi vuoteen 2030 mennessä. Sitten sama jengi haluaisi kuitenkin vapauttaa uuden keuhkoihin vedettävän päihteen, jossa on rasvaliukoista elimistöstä ja aivoista aika hitaastikin poistuvaa tavaraa mukana.

Schengen vei Suomen lintukotoaseman. Muistan, kun 1990-luvun alussa Yhdysvaltalaiset huumepoliisit vierailivat Suomessa. He sanoivat, että pitäkää tämä tällaisena. No, sitten kun tuli Schengen ja huomautettiin, että tullille ei anneta resursseja kuitenkaan enempää, eräskin virkamies sanoi innoissaan, että sittenhän Suomestakin tulee kansainvälinen.

Huumeiden tarjonnan lisääntymiseen on vaikuttanut sekin, että huumepoliisin päällikkö itse on järjestellyt tavaraa maahan alan rikollisten kanssa.

No joo. Olen muuten ihmetellyt, miten tullin voimavaroja linjassa ei lisätä mutta tehtäviä kyllä.
Vastaavaa tarjonnan ja kulutuksen lisääntymisen suhdetta väitettiin turmioksi kun viimeisin monipolin osapurku tehtiin liittyen vahvoihin oluisiin. Todellisuus oli toinen. Eihän laillisen ruohon myynti tapahtuisi missään puistossa, vaan aivan kuten alkoholin ja tupakan myynti.

Se kuinka realistinen tavoite savuton Suomi 2030 on, voi jokainen miettiä. Mutta kannabista voi käyttää ilman polttamista.

Eikä nyt pidä käsittää väärin, en ole kannabiksen käyttäjä. Vaikka ruoho laillistettaisiin, en käyttäisi. Katselen asiaa sillä silmällä, että täyskieltä ei ole auttanut. Päinvastoin se työntää käyttäjät tehokkaasti lain väärälle puolelle, jossa järjestäytynyt rikollisuus pääsee hyväksikäyttämään heitä. Päihteiden väärinkäyttäjiä on jokatapauksessa, olivat päihteet laillisia, tai laittomia.
 
Kyl mää olen niin kauhian hämmästynyt.

Suomessa väännetään kannabiksen laillistamisesta ja samaan aikaan tupakka on myrkkyvä ja nuuska se vasta onkin itsestään pelsepuupista. Nuuskanrajoittimet tapissa ähelletään ja kauhistellaan, jos koulun pihalta löytyy tyhjä nuuskakiekko....samaan aikaan murkkuikäiset välittävät toisilleen nappeja ja heinää.....ohhhoijjaa. Voi tappaa talossa ja puutarhassa ja rasvainen liha on menossa vissiin kortille. Mutta kannadiskahvila sitä olla pittää, jotta kaupunti näyttää tosi eurooppalaiselta tai jotain. Ja kun amerikoissakin kerta, niin meille kans.

Alkon aiheuttamien haittojen ja ongelmien kanssa olisi jo tarpeeksi, mutta ehkei sittenkään: hommataan laillisesti pari uutta....mutta nuuska, se se on kauhistus.

Nauraisin, jos ei itkettäisi.

Tämä on just näin. Tänään viimeksi joku professori halusi kieltää hotellien aamiaisbuffetit, koska väki mättää liikaa ruokaa ja lihoo. Ministerit puhuvat haittaveroista "haitallisiin" elintarvikkeisiin, ja tupakka ja nuuska ovat todellakin Luciferin keksintöjä.

Mutta kannabis on jostain syystä sitten elämän eliksiiri?

Minun puolestani ei tarvitse välttämättä kieltää mitään, en sillä, mutta nämä kaksoisstandardit ovat huvittavia.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top