Turkin hyökkäys Syyriaan

Eiköhän oikea osoite ole Saudit tai Bahrain. Sinnehän lisättiin 3000 henkeä jalostamohyökkäyksen jälkeen.

Toisekseen Irakin Armeija ja Irakin hallitus taitavat vaan olla eri mieltä sisäisen ristiinvedon vuoksi. Yle sotkee taas puurot ja vellit joko tahallaan tai toimittaja katariina T on vain kääntänyt englanninkielisen jutun kummemmin miettimättä.
 
Iranin ja Turkin välit kiristyvät.

Tässä vielä nähdään kuinka vaikea ja teennäinen Putinin Sochisopimus oli jossa Venäjä, Turkki, ja Iran neuvottelivat eikä Usaa kutsuttu mukaan. Jonkinlaisen sopimuksen allekirjoittivat ja silloin jo ihmeteltiin miten Iran ja Turkki pysyvät samalla puolella pidemmän päälle.

Eli Amiraaleja ja Kenuja potuttaa se, kun ei pääse sotimaan... Siksi ne päätökset jätetäänkin poliitikoille.
Niin ja missäs vaiheessa Syyria pyyti USA:a apuun Syyrian maaperälle.... hmmm

Höpö-höpö. Koko sota alkoi Irakin puolella nimenomaan poliitikkojen päätöksellä kun Bush Jr päätti vallata Irakin vastoin kenraalien neuvoja. Nyt jenkit ovat kahteen kertaan vallanneet alueen kun Obama (poliitikko) päätti vetää joukot pois etuajassa. Kenraaleja potuttaa kun tietävät että joutuvat ennen pitkää valtaamaan sen vielä kolmannenkin kerran kun asiat ovat tarpeeksi pitkään menneet perseelleen. Tällä kertaa ei vain ole paikallisia liittolaisia ja se maksaa enemmän omien verta.

Mitä tulee Syyriaan, ellet ole sattunut huomaamaan, Assad alkoi tappamaan omia kansalaisiaan siinä määrin, että alkoi sisällissota jonka seurauksena ISIS pääsi nousemaan hirmuhallinnoksi Syyriassa ja Irakissa. Eihän diktaattori pyydä muita apuun auttamaan omia kansalaisiaan ISIS:in alta, päinvastoin oli varmaan tyytyväinen kun joku muu hoiti tappohommia. Ei näytä paikalliset kovinkaan paljoa laittaneen vastaan kun jenkit ja kurdit puhdistivat alueet islamisteista. Sitäkin enemmän ovat käärmeissään kun vetäytyvät pois.
 
Ja silti sai kenkää niin Obamalta kuin Trumpilta...
Ja kukahan on ollut eniten oikeassa, Mattis, Obama vai Trump? Obama epäonnistui Assadin hillitsimisessä ja veti joukot pois Irakista mikä helpotti ISIS:n nousua. Trump on lopullisesti onnistunut pilaamaan jenkkien maineen ja jättänyt koko alueen Iranin, Turkin ja Venäjän temmellyskentäksi. Molempien poliittisten nerojen ansiosta kymmeniä tuhansia ihmisiä on kuollut. Mattisin neuvoja noudattaen mitään näistä ei olisi tapahtunut.
 
Nykyään jenkkejä ei pahemmin kiinnosta enää maailman pelastaminen merten takaa toisten puolesta. Trump tukee tätä kansan tahtoa
 
Kaikkein vähiten noita vainaita olisi tullut jos Mattis ja Obama olisivat keskittyneet vaikka postimerkkeilyyn ja jättäneet maailmanparannuksen omaan arvoonsa. Trumpista en tiedä, ei ole paljon vainaita saanut aikaan ... vielä. Veikkaan että vainaiden määrällä mitaten tämä Trumpin joukkojen poistaminen Syyriasta oikeastaan vähensi niitä, siis pitkällä tähtäimellä katsottuna.
 
Entäpä jos kansan tahto on pitkällä tähtäimellä Yhdysvalloille valtiona turmiollista. Jos kansan tahdon hintana on suurvalta-aseman heikkeneminen, niin eikö silloin pitäisi ymmärtää toimia kansan tahdon vastaisesti. Aikaa myöten kun se aseman heikkeneminen voi olla myös kansalle haitallista.
 
Ettäkö demokratiasta pitäisi luopua koska Obama ja kumppanit tietävät paremmin?
 
Entäpä jos kansan tahto on pitkällä tähtäimellä Yhdysvalloille valtiona turmiollista. Jos kansan tahdon hintana on suurvalta-aseman heikkeneminen, niin eikö silloin pitäisi ymmärtää toimia kansan tahdon vastaisesti. Aikaa myöten kun se aseman heikkeneminen voi olla myös kansalle haitallista.
Heikkeneekö USAn asema jos se alkaa käyttäytyä järkevästi ? Uskoisin ettei Irak, Libya ja Afganistan ole juuri USAn asemaa nostanut, vastustajia kyllä tullut lisää. Ja sama koskee Syyriaa, olivat antaneet Assadin olla niin eipä olisi ISISja muut jihadistit Syyriassa jyränneet.
 
Nykyään jenkkejä ei pahemmin kiinnosta enää maailman pelastaminen merten takaa toisten puolesta. Trump tukee tätä kansan tahtoa
Trump sanoo samaa NATO:n tukemisesta. Tosiasiassa enemmistö kansalaisista on sitä mieltä että USA:n pitää tukea NATO:a. Trumpin kannatus pyörii jossain vähän yli 30% tienoilla. Ei missään tapauksessa edusta "USA:n kansaa".
 
Lähinnä kun tiedostetaan Kiinan uhka.
 
Heikkeneekö USAn asema jos se alkaa käyttäytyä järkevästi ? Uskoisin ettei Irak, Libya ja Afganistan ole juuri USAn asemaa nostanut, vastustajia kyllä tullut lisää. Ja sama koskee Syyriaa, olivat antaneet Assadin olla niin eipä olisi ISISja muut jihadistit Syyriassa jyränneet.
Ei varmastikaan heikkene. En tiedä kuitenkaan onko sen enempää edellisen kuin nykyisenkään presidentin toiminta näissä asioissa ollut kovinkaan järkevää. Lisäksi kumpikin on osoittanut olevansa jollakin tavalla heikko johtaja ja se on kyllä omiaan heikentämään USA:n arvovaltaa. Jos kaikenmaailman vilttiketjun diktaattorit saavat erävoittoja niin ei se nyt oikein hyvää kuvaa maan johtamisesta anna. Mutta tämä nyt menee taas vähän ohi ketjun varsinaisen aiheen, joten ei tästä sen enempää.
 
Kaikkein vähiten noita vainaita olisi tullut jos Mattis ja Obama olisivat keskittyneet vaikka postimerkkeilyyn ja jättäneet maailmanparannuksen omaan arvoonsa. Trumpista en tiedä, ei ole paljon vainaita saanut aikaan ... vielä. Veikkaan että vainaiden määrällä mitaten tämä Trumpin joukkojen poistaminen Syyriasta oikeastaan vähensi niitä, siis pitkällä tähtäimellä katsottuna.

Ihan tiedoksi. Poliitikot, kuten Obama, ovat tehneet päätökset jotka ovat johtaneet Lähi-Idän sekasotkuun. Mattis yritti sotilasjohtajana toteuttaa strategiaa joka turvaisi USA:n intressit mahdollisimman pienin tappioin. Koska sotaa ei kannata käydä "vain vähän", vaan täydellä voimalla tavoitteiden saavuttamiseksi, Obama ei pitänyt Mattisista vaan teki kuten poliitikot yleensä tekevät tosiasioita laukoville sotilaille...erotti. Puolustusministerinä Mattis jatkoi samalla linjalla, yritti ajaa USA:n etuja mahdollisimman pienillä omilla tappioilla, välillä voimaa käyttäen, välillä sillä uhaten ja välillä neuvotellen. Oli muunmuassa Iranin ydinsopimuksen purkamista vastaan vaikka vihaa Irania. On todennäköisesti Kissingerin jälkeen parhaiten suurvaltastrategiaa ymmärtävä amerikkalainen johtaja.

Trumpin päätös vetää joukot Syyriasta on jo johtanut satojen ihmisten kuolemaan ja tämä on vasta alkua. Tilanne on Syyriassa nyt niin epävakaa että mitä tahansa voi tapahtua, mukaan lukien uusi pakolaishyöky Eurooppaan. Siis niinku pitkällä tähtäimellä...
 
Entäpä jos kansan tahto on pitkällä tähtäimellä Yhdysvalloille valtiona turmiollista. eikö silloin pitäisi ymmärtää toimia kansan tahdon vastaisesti?
Demokratia ei ehkä ole paras hallintomalli, mutta se on paras käytössä oleva. Demokraattisesti valitun johdon toimintaa on kunnioitettava.
Tavallaan voi sanoa että kansa hyväksyy itse sen lopputuloksen mihin sen johtajat maan vievät. Trump sai mandaatin USA:n kansalta niillä puheilla joita piti ja nyt sitten toteuttaa luvattuja asioita.
Siksi joukot vähenevät maailmalla ja USA:n kansa saa mitä haluaa.
Seuraus mikä Syyriasta vetäytymisellä on, on siis amerikkalaisten itsensä hyväksymä.
.
 
Tarkoitin lähinnä sitä, että sen demokraattisesti valitun johdon ei aina ehkä ole järkevää toteuttaa kansan tahtoa joka asiassa. Voi olla parempi jättää joku vaalilupaus lunastamatta jos ns. yleinen etu sitä vaatii.
 
Back
Top