Kommentti: Putin ja Erdogan näyttävät tietä uusille sodille – julmuudesta tuli kauppatavaraa
Putin ja Erdogan käyvät välikäsien kautta sotia toisiaan vastaan, mutta se ei estä diilejä heidän välillään.
Kuva: Umit Bektas / Reuters
Jaa
Julkaistu: 8:19
Putinin ja Erdoganin sotapelit voivat johtaa kummankin tuhoon. Mutta ne voivat olla myös suunnan näyttäjä tulevaisuuden sodille, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Ystävät ja viholliset, kilpailijat ja kumppanit. Venäjän presidentti Vladimir Putinja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kylvävät tuhoa yhdessä ja erikseen.
Turkki tuki Syyriassa ensin diktaattori Bashar al-Assadia vastustavia kapinallisia. Sitten Venäjä liittyi suoraan sotaan toiselle puolelle.
Tämä ei estänyt Venäjää kauppaamaan Turkille ilmatorjuntajärjestelmää Naton kauhuksi. Nyt kapinallisilla on hallussaan enää pieni kaistale Idlibin maakunnasta, koska Turkki yhä suojelee heitä.
Kun Syyria hiukan rauhoittui Erdogan ja Putin löysivät uuden verisen leikkikentän Libyasta. Venäjän, Egyptin ja Arabiemiraattien tukema kapinamarsalkka Khalifa Haftar piiritti jo pääkaupunki Tripolia,
kun hallitus sai Turkin avukseen. Haftarin joukot perääntyivät, mutta Venäjä lähetti sotakoneitaan tämän turvaksi.
Egypti uhkasi tulla Haftarin tueksi suoraan, jos hallituksen ja Turkin eteneminen ei seisahdu. Muihin asianosaisiin Libyassa kuuluvat Italia, Ranska ja Kreikka.
Tilaa Venäjälle ja Turkille antaa Yhdysvaltain uusi välinpitämättömyys Lähi-idästä, kun sen riippuvuus alueen öljystä pienenee. Ydinasevalta Israelin olemassaolo on turvattu ilman Yhdysvaltain joukkojakin. Sitä uhanneet arabimaat ovat sortuneet sisällissotiinsa. Putin on pääministeri Benjamin Netanjahun arvostettu ystävä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Yhdysvallat aloittaa uutta kylmää sotaa Kiinan kanssa. Siksi sen pitää estää Kiinaa hankkimasta liittolaisia. Putinin ja Erdoganin kaltaisia valtiaita ei kannata suututtaa. Donald Trumpin väistyminenkään ei välttämättä enää vaikuttaisi asiaan. Hän käynnisti pelin, jolla ei ole loppua.
Puolusta isänmaan etua ja rikastu
1900-luvulla sodilla pyrittiin levittämään oma yhteiskuntajärjestys muihin maihin ja mantereille. Nyt taistellaan kaupungeista, maakaistaleista ja öljykentistä. Venäjä sovelsi menetelmää jo Georgiassa ja Ukrainassa. Turkki matkii sitä Syyriassa.
Rajoitettujen päämäärien sodat sitovat vastustajien voimia. Lisäksi ne voivat yksinkertaisesti kannattaa. Venäläisiä palkkasotilaita nähdään yhä useammilla taistelutantereilla. Osassa puolustetaan isänmaan strategisia etuja, osassa vain täytetään kukkarot.
Pari päivää sitten Valko-Venäjällä nousi kohu, kun venäläisen Wagner-yhtiön sotilaita pidätettiin ja syytettiin aikeesta häiritä vaaleja. Toisten havaintojen mukaan ryhmä olisi vain ollut matkalla Sudaniin.
Libyassa venäläisten rinnalla sotii juuri sudanilaisia palkkajoukkoja.
Kesäkuussa Reuters kertoi, että Venäjä värvää Libyaan syyrialaisia. Nämä ovat usein entisiä al-Assadin vastustajia. Turkki käyttää Libyassa Syyrian kapinallisia palkkajoukkoinaan. Aavikolla vuodattavat toistensa verta miehet, jotka käyttivät yhdessä nuoruuteensa yritykseen kaataa al-Assad.
Kuin Euroopan vanhat rosvosotilaat
Libyan ja Syyrian sodan muistuttavat renessanssin Euroopan sotia. Niissä yksityisten sotaherrojen kokoamat armeijat ratkaisivat taisteluja ja vaihtoivat puolta sen mukaan, kuka maksoi eniten.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Putinista on tullut Lähi-idän ja Afrikan suuri sotaherra. Erdogan on halukas oppipoika.
Renessanssin aikaan sotiminen oli monimutkaista puuhaa. Taistelukenttien peitsimiehet tarvitsivat vuosia liikesarjojensa hallitsemiseen. Vanhat tuliaseetkin vaativat suurta osaamista. Sotimisesta tuli ammatti. Uskollisuus ostettiin.
Pikku hiljaa valtiot voimistuivat ja Ranskan vallankumous viimein muutti sotimisen. Kiväärit olivat jo niin yksinkertaisia, että kansalaisista tehtiin taistelijoita pikakoulutuksella. Rahan sijasta heitä innostivat aatteet. Tämä sodankäynnin muutos teki demokratian mahdolliseksi, kun sotilasaatelisto kuihtui. Uusi tapa sotia johti uusiin kauheuksiin, jotka huipentuivat maailmansotiin.
Sotimisesta on jälleen tulossa samanlaista kuin renessanssin aikaan. Aseet ovat monimutkaisia ja pitkälle koulutetut erikoisyksiköt ratkaisevat usein yhteenotot. Vähemmän koulutettuja palkkasotureita vaikkapa Sudanista ja Kolumbiasta tarvitaan vakiintuneidenkin armeijoiden tukijoukoiksi.
Eurooppa on voimaton. Demokratioiden on vaikea lähettää joukkojaan sotiin, joissa ei ole hyviä osapuolia. Myös kyky kestää tappioita on heikko. Toisin on militaristisella Venäjällä ja maissa, joiden soturit karaistuvat sisällissodissa.
Sekä Putinin että Erdoganin kannatus on vähentynyt. On aivan mahdollista, että harkitsemattomat sotaseikkailut vievät heidän valtansa.
Mutta voi olla myös niin, että he ovat tiennäyttäjiä tuleville sotapeleille. Uusi moninapainen maailma muistuttaa monen pienen imperiumin jakamaa maailmaa yli sata vuotta sitten. Pienillä suurvalloilla on rajoitettuja tavoitteita, joiden vuoksi vuodatetaan loputtomasti verta.
Toivottavasti tulevaisuus ei ole tällainen.
Putin ja Erdogan käyvät välikäsien kautta sotia toisiaan vastaan, mutta se ei estä diilejä heidän välillään.
Kuva: Umit Bektas
Seppo Varjus
www.svt.se
