Ukrainan konflikti/sota

Ensimmäisessä maailmansodassa tappioista valtaosan aiheuttivat konekiväärit ja tykistö. Toisessa maailmansodassa tykistö ja ilmavoimat. Ensimmäisessä Persianlahden sodassa erittäin vahvasti ilmavoimat ja toisena tykistö. Jalkaväkiaseiden rooli on ollut viimeiset >sata vuotta toimia itsepuolustuksena ja viimeisenä välineenä tappotyöhön.
Jep. Silti jalkaväki ottaa alueen haltuun. Tai menettää sen.
 
Rynnäkkökiväärin rooli näyttää vahvasti olevan se, että sen avulla voidaan pyrkiä pitämään vihollisten päät matalina jotta omaa toimintaa saadaan suojattua. Muistelisin kuulleeni tilastosta jonka mukaan vain noin joka kymmenestuhannes (vai olisiko jopa sitäkin vähemmän) ammuttu rynnäkkökiväärin laukaus johtaa vihollisen kuolemaan.
Suomen nykyisen armeijan joutuessa hyökkäyssotaan meidän ampumien hutien ja osumien suhde on aivan eri kertaluokkaa, kuin Ukrainassa. Meidät on totutettu ampumaan kohti, eikä vain räiskimään johonkin oman itsetunnon nostamiseksi ja pelon voittamiseksi.
 
Puoli vuotta sitten venäläinen rekkakuski löysi kaatopaikalta "Sotilaalliseen erikoisoperaatioon" tarkoitettuja lääkintätarvikkeita ja lasten kirjeitä sotilaille. Ilmeisesti löytö ja sen julkaisu ei miellyttänyt kaikkia joten häntä on tutkittu tiiviisti.

Kahdessa kotietsinnässä löytyi lopulta 18 vanhaa metsästyskiväärin ammusta jotka olivat jääneet miehen haltuun hänen myytyään laillisen aseensa, häntä syytetään ammusten laittomasta säilyttämisestä.

https://lenta.ru/news/2024/06/30/sk...mosch-dlya-boytsov-svo-v-chem-ego-obvinyayut/
Tampereella taksin tappaneen värvätyn ajamasta armeijan autosta löytyi muutama pati, joiden autoon jättäjää ei ole kerrottu. Värvättyä syytettiin myös ampuma-aserikoksesta eli löytyneistä ammuksista. Syytekynnys vaikuttaa yhtäläiseltä molemmilla puolilla rajaa.
 
Ensimmäisessä maailmansodassa tappioista valtaosan aiheuttivat konekiväärit ja tykistö. Toisessa maailmansodassa tykistö ja ilmavoimat. Ensimmäisessä Persianlahden sodassa erittäin vahvasti ilmavoimat ja toisena tykistö. Jalkaväkiaseiden rooli on ollut viimeiset >sata vuotta toimia itsepuolustuksena ja viimeisenä välineenä tappotyöhön.
Sitä tarkoitinkin, ihmiset ajattelee liikaa vain pelkkää jalkaväkeä. Kun todellinen työ tehdään tykistöllä ja mekaanisoiduilla osastoilla. Ilmavoimien lisäksi, huoltoa unohtamatta.

Jokohan tämä sota näyttää tykistön tarpeen isolle osalle kansasta(varusmiehistä/reserviläisiä). Aikaisemmin tykkimiehet ovat olleet ns pilkan kohteena. Tyhmä saa olla muttei tykkimies yms sanontoja. Ja sen ettei pelkkä jalkaväki ole keino sodan ratkaisuun.
 
Täällähän puhutaan melkein ainoastaan jalkaväestä ja yrityksistä estää sen etenemistä. Rynkyistä sen sijaan ei kukaan puhu kun muutenkaan teknisiä läpimurtoja ole tapahtunut. Jos jotain jalkaväen tossutaistelija näyttelee tässä sodassa käsittämättömän suurta roolia.
Jos puhutaan sodan kulusta ja sen muuttamisesta,niin 99% viesteistä nojaa lännestä saatuun tukeen eli tykistöön,ohjuksiin,ilmatorjuntaan jne liittyviin kalustoihin. Ei siihen että pitäisi saada lisää rynkkyjä
 
Suomen nykyisen armeijan joutuessa hyökkäyssotaan meidän ampumien hutien ja osumien suhde on aivan eri kertaluokkaa, kuin Ukrainassa. Meidät on totutettu ampumaan kohti, eikä vain räiskimään johonkin oman itsetunnon nostamiseksi ja pelon voittamiseksi.
En kyllä ymmärrä minäkään miksi paljastaa omaa sijainti turhalla räiskinnällä. Kylmähermoinen vastustaja voi jättää taivaalle lentävät luodit omaan arvoonsa ja kytätä koska sieltä penkan takaa nousee muutakin kuin aseen piippu.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin mielenkiintoinen kommentti Zelenskyltä:

"North Korea has about 5 million shells. This is less than what Russia uses per year", - Zelensky

"Russia is at great risk in its relations with China due to supplies from the DPRK.", he added.

-

Muistetaan myös tuoreen RUSI raportin numerot, joiden sanottiin perustuvan (ainakin osaksi) ryssän sisäisiin raportteihin, tavoite vuoden 2024 tuotantomääristä:

1 350 000 kpl 152mm tykistön laukauksia
800 000 kpl 122mm tykistön laukauksia

Näiden summa on 2,15 miljoonaa laukausta.

Samaan aikaan Etelä-Korean puolustusministeri Shin Won-sik arvioi että Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle 10 000 kontillista materiaalia, kun taas Yhdysvaltojen julki kerrottu arvio oli yli 11 000 kontillista. LÄHDE

Etelä-Korean puolustusministeri Shin Won-sik kommentoi myös että ko. konttimäärä "voi sisältää 4,8 miljoonaa tykistönlaukausta" mutta tässä ei kerrottu, missä suhteessa määrä olisi 152mm ja 122mm laukauksia JA toisaalta ei tiedetä, onko tuo arvioitu, todennäköinen sisältö vai ainoastaan esimerkki siitä, mitä kontit voisivat mahdollisesti sisältää - eli JOS kontit sisältäisivät pelkästään tykistön laukauksia niin millaisesta määrästä olisi kyse.

HUOM: Etelä-Korean puolustusministerin arvio toimitetujen konttien määrästä 11.1.2024 oli noin 5 000 kpl eli voidaan nähdä toimitukset näin: 5 000 kpl vuoden 2023 loppuun mennessä ja 5 000 kpl, ehkä vähän enemmän vuonna 2024 (kesäkuun 2024 puoliväliin mennessä).

Tuossa tammikuisessa arviossa hän jutteli näin: LÄHDE

North Korea is estimated to have provided around 5,000 containers of weapons to Russia as of the end of December, which can accommodate some 2.3 million rounds of 152 millimeter shells or some 400,000 rounds of 122 mm artillery shells, according to the minister.

En onnistunut löytämään tähän hätään tarkkaa arviota siitä, milloin Pohjois-Korea aloitti materiaalin toimitukset mutta ensimmäisen tuhannen kontin toimituksesta uutisoitiin 14.10.2023 ja kyseisessä artikkelissa mainitaan päivämäärä 7.9.2023, mikä voisi tarkoittaa että ensimmäiset kontit on toimitettu silloin. LÄHDE

-

Zelenskyn kommentti on mielenkiintoinen suhteessa Etelä-Korean puolustusministerin kommenttiin, koska 4,8 miljoonaa "mahdollisesti toimitettua laukausta" vs "Pohjois-Korealla on 5 miljoonaa laukausta" - tuon perusteella varastot olisivat tyhjät, paitsi tietysti jos oletetaan että jokin osuus heidän toimituksistaan olisi uustuotantoa. Toisaalta on nähty arvioita / väitteitä että Pohjois-Korea myisi vanhaa tavaraa varastoistaan ja täydentää omia varastojaan uustuotannolla.

Miten kyvykäs Pohjois-Korean teollisuus on? Parempi kuin Venäjä reilun kahden sotavuoden ja massiivisten investointien jälkeen? Jos ryssä pyrkii saavuttamaan 2,15 miljoonan laukauksen kokonaistuotannon vuonna 2024 niin moniko veikkaa että Pohjois-Korea pystyy samaan tai jopa parempaan? Vai onko todennäköisemmin niin että Pohjois-Korea myy varastoistaan kaiken mikä kelpaa ja jossain vaiheessa konttien toimitukset vähenevät rajusti? Koska siinä vaiheessa varastot ovat tyhjät ja uustuotanto ei kykene vastaavanlaisiin määriin?

Mietin myös Etelä-Korean puolustusministerin tammikuista kommenttia: onko hänellä hyvä tieto toimitusten sisällöstä ja kertoiko hän sen julki, tosin verhoten kaiken varalta epämääräiseksi arvioksi? JOS näin olisi niin kenties Pohjois-Korea todellakin toimitti 2,3 miljoonaa 152mm laukausta ja noin 400 000 kpl 122mm laukauksia ensimmäisissä 5 000 kontissa. JOS suhdeluku olisi pysynyt samana, niin kenties seuraavissa 5 000 kontissa toimitettiin laukauksia samassa suhteessa?

Samalla tuli mieleen se tuore RUSI-raportti, jonka mukaan ryssä pyrkisi lisäämään rajusti MLRS-rakettien tuotantomääriä vuonna 2025. Yksi syy tähän oli "korvaavien tuliputkien pula", jonka ennakoitiin tulevan ajankohtaiseksi "jossain vaiheessa vuonna 2025".

Ehkä näin, tosin voisi myös olla niin että Pohjois-Korea on pian toimittanut varastoistaan kaiken mitä kykenee ja sen jälkeen tykistön laukauksia voidaan toimittaa heiltä pelkän uustuotannon verran. Ryssän oma uustuotanto voi olla tuon reilut 2 miljoonaa per vuosi. Kenties joku on laskenut että näillä pärjätään vuoden 2024 loppuun asti, mutta vuonna 2025 ei ole enää syvää varastoa josta ostaa (ellei Kiina ala myymään, mitä pidän epätodennäköisenä). Eli ehkä tuliputkien pula on yksi ongelma, mutta ehkä myös käytettävissä olevien tykistön laukausten määrä alkaa vaikuttamaan?

Tuo on pelkästään minun spekulointia vain, tuliputkien pula lienee se todellinen iso ongelma. Sama nähtiin ensimmäisen maailmansodan aikana eli ensin oli ongelmia nostaa tykistön laukausten tuotanto "tarvittavalle tasolle" ja kun siinä onnistuttiin muutaman sotavuoden jälkeen, seuraava suuri haaste olivat tykistön tuliputket sekä yleinen tykistön varaosien tuotanto, joka sekin piti nostaa "tarvittavalle tasolle".
 
Jos Pohjois-Korean tykistökranaatit otetaan ryssältä pois, paljonko ryssälle jää kranaatteja per päivä? Kuinka suuri vaikutus tällä on? Uskaltaako heittää että 50% vähemmän?
 
En kyllä ymmärrä minäkään miksi paljastaa omaa sijainti turhalla räiskinnällä. Kylmähermoinen vastustaja voi jättää taivaalle lentävät luodit omaan arvoonsa ja kytätä koska siltä penkan takaa nousee muutakin kuin aseen piippu.

Tuolla räiskimisellä on myös puolensa, pieni porukka vaikuttaa paljon suuremmalta, kun kuulaa lentää paljon, vetää huomion ja kohteen samalla puoleensa. Samaan aikaan toinen pieni porukka voi vaikka hiippailla sivulla vielä paljastamatta itseään. Mutta joo, kyllä Suomaliseen opetukseen kuuluu enemmän tuo tähdättyjen laukausten ampuminen.
 
Jos Pohjois-Korean tykistökranaatit otetaan ryssältä pois, paljonko ryssälle jää kranaatteja per päivä? Kuinka suuri vaikutus tällä on? Uskaltaako heittää että 50% vähemmän?

Vaikea sanoa, koska JOS oletettaisiin että Pohjois-Korean varastot olisivat nyt tai pian tyhjät, eli olisivat toimittaneet tuon 5 miljoonaa laukausta, niin pitäisi tietää, mikä määrä ko. määrästä on käytetty nyt ja paljonko siitä on jäljellä ammuttavaksi.

Sen lisäksi pitäisi tietää ryssän teollisuuden uustuotanto loppuvuoden aikana JA muut tykistön laukausten lähteet: oletan että Iran ja Pohjois-Korea jatkaisivat toimituksia, joskin pienemmässä määrin koska en usko että kummankaan teollisuus kykenee massiiviseen uustuotantoon per vuosi. Toisaalta en myöskään usko että uustuotannon määrä olisi nolla, joten jonkinlainen määrä heillä on toimittaa jatkossakin.

Joten mitä tähän arvata? Ryssän oman teollisuuden uustuotanto ei ole vielä tasolla "reilut kaksi miljoonaa per vuosi" joten vuoden 2024 toisella puoliskolla ei välttämättä kyetä valmistamaan miljoonaa laukausta - tai ehkä kyetään. Kykenevätkö Iran ja Pohjois-Korea valmistamaan yhteensä miljoona laukausta puolessa vuodessa vai onko määrä pienempi - vai suurempi?

Zelensky kommentoi että "Venäjä tarvitsee 5 miljoonaa laukausta per vuosi" mikä tarkoittaisi 2,5 miljoonaa per puoli vuotta joten JOS sotaa on suunniteltu loogisesti, silloin heillä pitäisi olla keinot hankkia tämä määrä vuoden 2024 toiselle puoliskolle. Ja ehkä näin onkin, mutta mielenkiintoisempi kysymys on miltä näyttää vuosi 2025?

Venäjän oman teollisuuden on tarkoitus kyetä valmistamaan 2,15 miljoonaa laukausta vuoden 2024 loppuun mennessä ja tätä määrää pyritään kasvattamaan vuoden 2025 aikana mutta ollaan silti kaukana tarpeesta, JOS se on tuo 5 miljoonaa laukausta per vuosi. Oma teollisuus kykenisi kattamaan ehkä 50% tarpeesta. Mistä saadaan se puuttuva 50%? Mikä on Iranin ja Pohjois-Korean tuotantokapasiteetti?

Toisaalta jos tuliputkien pula realisoituu jossain vaiheessa vuonna 2025 niin silloin tällä on vähemmän merkitystä koska laukauksia voisi olla vaikka ääretön määrä varastoissa, mutta niillä ei tee mitään jos ei ole kykyä toimittaa niitä perille.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin mielenkiintoinen kommentti Zelenskyltä:

"North Korea has about 5 million shells. This is less than what Russia uses per year", - Zelensky

"Russia is at great risk in its relations with China due to supplies from the DPRK.", he added.

-

Muistetaan myös tuoreen RUSI raportin numerot, joiden sanottiin perustuvan (ainakin osaksi) ryssän sisäisiin raportteihin, tavoite vuoden 2024 tuotantomääristä:

1 350 000 kpl 152mm tykistön laukauksia
800 000 kpl 122mm tykistön laukauksia

Näiden summa on 2,15 miljoonaa laukausta.

Samaan aikaan Etelä-Korean puolustusministeri Shin Won-sik arvioi että Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle 10 000 kontillista materiaalia, kun taas Yhdysvaltojen julki kerrottu arvio oli yli 11 000 kontillista. LÄHDE

Etelä-Korean puolustusministeri Shin Won-sik kommentoi myös että ko. konttimäärä "voi sisältää 4,8 miljoonaa tykistönlaukausta" mutta tässä ei kerrottu, missä suhteessa määrä olisi 152mm ja 122mm laukauksia JA toisaalta ei tiedetä, onko tuo arvioitu, todennäköinen sisältö vai ainoastaan esimerkki siitä, mitä kontit voisivat mahdollisesti sisältää - eli JOS kontit sisältäisivät pelkästään tykistön laukauksia niin millaisesta määrästä olisi kyse.

HUOM: Etelä-Korean puolustusministerin arvio toimitetujen konttien määrästä 11.1.2024 oli noin 5 000 kpl eli voidaan nähdä toimitukset näin: 5 000 kpl vuoden 2023 loppuun mennessä ja 5 000 kpl, ehkä vähän enemmän vuonna 2024 (kesäkuun 2024 puoliväliin mennessä).

Tuossa tammikuisessa arviossa hän jutteli näin: LÄHDE

North Korea is estimated to have provided around 5,000 containers of weapons to Russia as of the end of December, which can accommodate some 2.3 million rounds of 152 millimeter shells or some 400,000 rounds of 122 mm artillery shells, according to the minister.

En onnistunut löytämään tähän hätään tarkkaa arviota siitä, milloin Pohjois-Korea aloitti materiaalin toimitukset mutta ensimmäisen tuhannen kontin toimituksesta uutisoitiin 14.10.2023 ja kyseisessä artikkelissa mainitaan päivämäärä 7.9.2023, mikä voisi tarkoittaa että ensimmäiset kontit on toimitettu silloin. LÄHDE

-

Zelenskyn kommentti on mielenkiintoinen suhteessa Etelä-Korean puolustusministerin kommenttiin, koska 4,8 miljoonaa "mahdollisesti toimitettua laukausta" vs "Pohjois-Korealla on 5 miljoonaa laukausta" - tuon perusteella varastot olisivat tyhjät, paitsi tietysti jos oletetaan että jokin osuus heidän toimituksistaan olisi uustuotantoa. Toisaalta on nähty arvioita / väitteitä että Pohjois-Korea myisi vanhaa tavaraa varastoistaan ja täydentää omia varastojaan uustuotannolla.

Miten kyvykäs Pohjois-Korean teollisuus on? Parempi kuin Venäjä reilun kahden sotavuoden ja massiivisten investointien jälkeen? Jos ryssä pyrkii saavuttamaan 2,15 miljoonan laukauksen kokonaistuotannon vuonna 2024 niin moniko veikkaa että Pohjois-Korea pystyy samaan tai jopa parempaan? Vai onko todennäköisemmin niin että Pohjois-Korea myy varastoistaan kaiken mikä kelpaa ja jossain vaiheessa konttien toimitukset vähenevät rajusti? Koska siinä vaiheessa varastot ovat tyhjät ja uustuotanto ei kykene vastaavanlaisiin määriin?

Mietin myös Etelä-Korean puolustusministerin tammikuista kommenttia: onko hänellä hyvä tieto toimitusten sisällöstä ja kertoiko hän sen julki, tosin verhoten kaiken varalta epämääräiseksi arvioksi? JOS näin olisi niin kenties Pohjois-Korea todellakin toimitti 2,3 miljoonaa 152mm laukausta ja noin 400 000 kpl 122mm laukauksia ensimmäisissä 5 000 kontissa. JOS suhdeluku olisi pysynyt samana, niin kenties seuraavissa 5 000 kontissa toimitettiin laukauksia samassa suhteessa?

Samalla tuli mieleen se tuore RUSI-raportti, jonka mukaan ryssä pyrkisi lisäämään rajusti MLRS-rakettien tuotantomääriä vuonna 2025. Yksi syy tähän oli "korvaavien tuliputkien pula", jonka ennakoitiin tulevan ajankohtaiseksi "jossain vaiheessa vuonna 2025".

Ehkä näin, tosin voisi myös olla niin että Pohjois-Korea on pian toimittanut varastoistaan kaiken mitä kykenee ja sen jälkeen tykistön laukauksia voidaan toimittaa heiltä pelkän uustuotannon verran. Ryssän oma uustuotanto voi olla tuon reilut 2 miljoonaa per vuosi. Kenties joku on laskenut että näillä pärjätään vuoden 2024 loppuun asti, mutta vuonna 2025 ei ole enää syvää varastoa josta ostaa (ellei Kiina ala myymään, mitä pidän epätodennäköisenä). Eli ehkä tuliputkien pula on yksi ongelma, mutta ehkä myös käytettävissä olevien tykistön laukausten määrä alkaa vaikuttamaan?

Tuo on pelkästään minun spekulointia vain, tuliputkien pula lienee se todellinen iso ongelma. Sama nähtiin ensimmäisen maailmansodan aikana eli ensin oli ongelmia nostaa tykistön laukausten tuotanto "tarvittavalle tasolle" ja kun siinä onnistuttiin muutaman sotavuoden jälkeen, seuraava suuri haaste olivat tykistön tuliputket sekä yleinen tykistön varaosien tuotanto, joka sekin piti nostaa "tarvittavalle tasolle".
Mielenkiintoinen arvio, ja voisi selittää myös Pohjois-Korean uhoavaa retoriikkaa. Tykistö kun on ollut se heidän konventionaalinen pelotteensa, ja jos sen laukaukset on myyty Venäjälle, niin sittenhän pelotteena on enää vain ydinpelote.

Toisaalta Pohjois-Korean kaltaisessa komentotaloudessa on varmasti ollut helpompaa ja nopeampaa skaalata tuotantoa ylöspäin, riittäähän siinä ainakin näennäisesti pelkkä Suuren johtajan Suurenmoisen toverin käsky. Rauhan aikana kranaatteja tuskin on tehty enempää kuin yhdessä vuorossa, ja voi olla, että samoja metallityöläisiä on käytetty useaan asiaan rauhan aikana, eli ei edes yhdessä vuorossa kranaatteihin. Esim. että on jotkut valtion metallitehtaat, jotka valmistavat kaiken prässättävän ja koneistettavan suurteollisen tuotannon maassa, ja joiden työntekijät on koulutettu tarvittaessa myös ammusten valmistamiseen ja siirrettävissä siihen, täydessä mobilisaatiossa esim. 5 vuorossa ja tällaisessa vaikkapa kolmessa, ilman että kaikkea muuta siviilituotantoa tarvitsee ajaa alas.
 
Operatiiviset tiedot 30.06.2024 klo 19.00 koskien Venäjän hyökkäystä

Päivän aikana hyökkääjä etsii tapoja tunkeutua puolustuksemme ja yrittää tyrmätä Ukrainan yksiköitä miehitetyiltä rajoilla. Taistelun yhteenottojen määrä koko etulinjalla on noussut 109:ään. Hyökkääjät ovat aktiivisimpia Pokrovskin suunnassa. Samaan aikaan ukrainalaiset puolustajat antoivat kunnollisen vastalauseen hyökkääjille tuhoten vihollisen henkilöstön ja varusteet.

Kharkov suunta.Tänään hyökkääjä yritti hyökätä tänne kahdeksan kertaa. Taistelut jatkuvat Vovchanskin alueella. Vihollinen käyttää aktiivisesti ilmailua Venäjän federaation alueelta pommittaen Lyptsin, Tokarivka Drugan, Veselyn, Neskuchnyn, Dergachyn, Slobozhanskyn ja Harkovin alueita.

Ukrainan puolustajat ovat päivän alun jälkeen torjuneet seitsemän miehitysjoukkojen hyökkäystä Kupjanskin suuntaan. Taistelut jatkuvat lähellä Sinkivkaa ja Stelmahivkaa.

Lymanin suunta. Puolustusvoimat hillitsevät vihollista Nevskin ja Torskyn alueilla. Yhteensä yhteenottoja oli 11.

Toretskin suunnassa hyökkääjien hyökkäysten määrä kasvoi kuuteen. Taistelu jatkuu lähellä Južnojea.

Pokrovskin suunnassa miehittäjät eivät vähennä painetta. Päivän alusta lähtien vihollinen on hyökännyt ukrainalaisten puolustajien puolustuslinjoja vastaan 36 kertaa. Yhdeksän hyökkäysoperaatiota on meneillään, mukaan lukien taistelut Novooleksandrivkan, Vozdvizhenkan, Jevgenivkan ja Novoselivka Pershan alueilla.

Lisättiin kaksi vihollisen hyökkäysyritystä Kurakhivin ja Vremivin suuntiin.

Muissa suunnissa tilanne ei muuttunut merkittävästi.

Tue Ukrainan armeijaa!
Taistelu jatkuu! Me tulemme voittamaan!
Kunnia Ukrainalle!

Mielenkiintoinen arvio, ja voisi selittää myös Pohjois-Korean uhoavaa retoriikkaa. Tykistö kun on ollut se heidän konventionaalinen pelotteensa, ja jos sen laukaukset on myyty Venäjälle, niin sittenhän pelotteena on enää vain ydinpelote.

Toisaalta Pohjois-Korean kaltaisessa komentotaloudessa on varmasti ollut helpompaa ja nopeampaa skaalata tuotantoa ylöspäin, riittäähän siinä ainakin näennäisesti pelkkä Suuren johtajan Suurenmoisen toverin käsky. Rauhan aikana kranaatteja tuskin on tehty enempää kuin yhdessä vuorossa, ja voi olla, että samoja metallityöläisiä on käytetty useaan asiaan rauhan aikana, eli ei edes yhdessä vuorossa kranaatteihin. Esim. että on jotkut valtion metallitehtaat, jotka valmistavat kaiken prässättävän ja koneistettavan suurteollisen tuotannon maassa, ja joiden työntekijät on koulutettu tarvittaessa myös ammusten valmistamiseen ja siirrettävissä siihen, täydessä mobilisaatiossa esim. 5 vuorossa ja tällaisessa vaikkapa kolmessa, ilman että kaikkea muuta siviilituotantoa tarvitsee ajaa alas.

Toisaalta nyt kuin ehdin lukemaan ko. RUSI-julkaisun tarkemmin, niin heidän arvionsa oli seuraava (lainaus julkaisun sivuilta 7-8): LÄHDE

Russian artillery – the backbone of its battlefield successes – consumes vast quantities of ammunition. Nevertheless, at the beginning of 2022, Russian industry was producing a mere 250,000 rounds of 152 mm ammunition per year. By the beginning of 2023, it had increased production to 1 million rounds per year. Over the course of 2023, Russian production of 152 mm shells rose further, so that the country expects to manufacture 1.325 million rounds in 2024.19 Meanwhile, 122 mm artillery ammunition increased to an expected output of 800,000 rounds over 2024.20 The production of multiple launch rocket systems (MLRS) started from a much lower base, but has increased at a faster rate. In
2023, Russian 122 mm Grad production was just 33,000 rounds, but in 2024, production is on track to exceed 500,000 rounds. Similarly, 220 mm Uragan rocket production was just 2,800 rounds in 2023, but is on track to reach 17,000 rounds in 2024, with a similar rate of increase anticipated into 2025. This prioritisation of MLRS production is intended to compensate for shortages of replacement barrels in 2025.21

In addition, Russia has set about refilling and restoring the approximately 20% of its pre-war munitions stockpile that was severely degraded. Combined with munitions orders from Iran, Belarus, Syria and North Korea22 – also heavily sanctioned – Russian overall munitions availability is likely to remain steady at 4 million munitions for 2024 and 2025. Despite efforts to curb this increase among Ukraine’s international partners, Russia has continued to be able to import nitrocellulose from Germany, Türkiye and Taiwan, and other precursors for explosive energetics from around the world, to sustain this rapid expansion of its munitions production.23

-

Numeroidut lähdeviittaukset:

19. Russian Ministry of Defence (MoD) reports on past and projected munitions production, reviewed by the authors in February 2024.

20. Ibid.

21. Ibid.

22. James Byrne, Joseph Byrne and Gary Somerville, ‘The Orient Express: North Korea’s Clandestine Supply Route to Russia’, RUSI, 16 October 2023; contractual agreements between the states concerned for the provision of munitions were seen by the authors in May 2023.

23. Trade data shows significant flows of nitrocellulose from these states to Russia over the course of the
year. Trade data supplied by third-party commercial provider.

-

ELI heidän arvionsa käytettävissä olevasta tykistön laukausten määrästä:

In addition, Russia has set about refilling and restoring the approximately 20% of its pre-war munitions stockpile that was severely degraded. Combined with munitions orders from Iran, Belarus, Syria and North Korea22 – also heavily sanctioned – Russian overall munitions availability is likely to remain steady at 4 million munitions for 2024 and 2025.

Täten, tämän arvion mukaan, määrä ei tulisi laskemaan vuosina 2024 tai 2025 vaan pysyisi tasaisena 4 miljoonaa tasolla. Tulkitsen tämän tarkoittavan sitä että kumpanakin vuotena olisi käytettävissä tuo määrä tykistön laukauksia.

Jos otetaan heidän arvionsa ryssän omasta tuotannosta:

Over the course of 2023, Russian production of 152 mm shells rose further, so that the country expects to manufacture 1.325 million rounds in 2024.19 Meanwhile, 122 mm artillery ammunition increased to an expected output of 800,000 rounds over 2024.

Täten siis tuosta määrästä 2,15 miljoonaa laukausta olisi tarkoitus valmistaa oman teollisuuden toimesta vuonna 2024. JOS tuo toteutuisi, samoin kuin arvio käytettävissä olevasta laukausmäärästä eli 4 miljoonaa, niin silloin 1 850 000 kpl pitäisi kyetä hankkimaan muualta (mieluummin tietysti suurempikin määrä). Kuten nähdään, Pohjois-Korea on voinut toimittaa tämän määrän, ehkä jopa selvästi suuremman määrän koska ovat toimittaneet (Etelä-Korean puolustusministerin arvion mukaan) ainakin 5 000 kontillista tänä vuonna.

Sanomattakin tietysti selvää että JOS vuonna 2024 toimitetaan suurempi määrä laukauksia kuin mitä käytetään, niin silloin vuonna 2025 ei ole pakko toimittaa yhtä suurta määrää ja silti käytettävissä olevien laukausten määrä pysyy suurena.

Tämä on yksi tapa tulkita tätä asiaa, toinen on se että ryssä olisi kyennyt turvamaan tykistön laukausten saannin tuolle 4 miljoonaa laukausta per vuosi tasolle, ilman että pitää tehdä erikoisempia tulkintoja. Toisaalta tällöin oletus on että tuo 1,85 miljoonaa kpl ostetaan Venäjän ulkopuolelta eli maailmalla on tämä määrä uustuotantokapasiteettia joka suostuu myymään ryssälle.
 
Mielenkiintoinen arvio, ja voisi selittää myös Pohjois-Korean uhoavaa retoriikkaa. Tykistö kun on ollut se heidän konventionaalinen pelotteensa, ja jos sen laukaukset on myyty Venäjälle, niin sittenhän pelotteena on enää vain ydinpelote.

Toisaalta Pohjois-Korean kaltaisessa komentotaloudessa on varmasti ollut helpompaa ja nopeampaa skaalata tuotantoa ylöspäin, riittäähän siinä ainakin näennäisesti pelkkä Suuren johtajan Suurenmoisen toverin käsky. Rauhan aikana kranaatteja tuskin on tehty enempää kuin yhdessä vuorossa, ja voi olla, että samoja metallityöläisiä on käytetty useaan asiaan rauhan aikana, eli ei edes yhdessä vuorossa kranaatteihin. Esim. että on jotkut valtion metallitehtaat, jotka valmistavat kaiken prässättävän ja koneistettavan suurteollisen tuotannon maassa, ja joiden työntekijät on koulutettu tarvittaessa myös ammusten valmistamiseen ja siirrettävissä siihen, täydessä mobilisaatiossa esim. 5 vuorossa ja tällaisessa vaikkapa kolmessa, ilman että kaikkea muuta siviilituotantoa tarvitsee ajaa alas.
Pohjois-Korean teollisuuden suurin ongelma on ollut heikko energiantuotanto. Tehtaat harvoin pyörivät täydellä teholla, kylmän sodan loppuminen rampautti energiantuotannon kun halpa öljy Venäjältä ja Kiinasta loppui.
 
En kyllä ymmärrä minäkään miksi paljastaa omaa sijainti turhalla räiskinnällä. Kylmähermoinen vastustaja voi jättää taivaalle lentävät luodit omaan arvoonsa ja kytätä koska sieltä penkan takaa nousee muutakin kuin aseen piippu.
Suomen nykyisen armeijan joutuessa hyökkäyssotaan meidän ampumien hutien ja osumien suhde on aivan eri kertaluokkaa, kuin Ukrainassa. Meidät on totutettu ampumaan kohti, eikä vain räiskimään johonkin oman itsetunnon nostamiseksi ja pelon voittamiseksi.
Suomesta on Ukrainassa taistellut/taistelee kymmeniä jamppoja, jotka on käynyt täällä intin. Heiltä varmaan saisi helposti varmistuksen asiaan; kun muut ampuvat pitääkseen vastustajan pään alhaalla ja paikoillaan niin olitteko ampumatta, piditte oman pään näkyvillä, silmät tähtäimellä ja odotitte että vastustaja tulee jyvälle?
 
Back
Top