Vladimir Putin ei ole hullu, ja asialla spekulointi vie huomion olennaiselta
Ukrainalaisten määrittely nationalisteiksi on Putinin Venäjälle tärkeää, koska sanalla on venäläisille yhtä negatiivinen kaiku kuin uusnatsilla Pohjoismaissa, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen. Hänen mukaansa Stalin on kohonnut maassa supertähdeksi, ja tämän ihmisoikeusrikoksia pitää Venäjällä ongelmana koko ajan pienenevä vähemmistö.
Naši-järjestö osoitti mieltään Sofi Oksasen ja Imbi Pajun Kaiken takana oli pelko -kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä vuonna 2009. KUVA: MIKA RANTA / HS
Sofi Oksanen
2:00 | Päivitetty 7:37
VLADIMIR PUTIN ei ole seonnut. Hänellä tuskin on aivosyöpää, vaikka sitäkin on viime aikoina epäilty, ja lehdistössä on nähty psykiatreja ja nojatuolipsykologeja kommentoimassa diktaattorin mielentilaa.
Spekulointi vie huomion olennaiselta: tyrannin toiminta on Venäjän näkökulmasta katsottuna osa loogista jatkumoa.
Venäjän mediassa Ukrainan tapahtumat näyttäytyvät yleisölleen järkevinä. Joukot ovat uutisten mukaan vapauttamassa Ukrainaa natsihallinnon ikeestä ja pelastamassa Donbassin asukkaita ukrainalaisten suorittamalta kansanmurhalta.
Riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen mukaan 68 prosenttia venäläisistä suhtautuu operaation positiivisesti, ja kukapa ei tekisi niin, jos uskoo omien poikien olevan näin hienolla asialla. Valtaosa kansasta saa tietonsa valtion kontrollissa olevasta mediasta.
Länsimaissa sotaperustelut kuulostavat irrationaalisilta, sillä Ukrainassa ei kyseistä kansanmurhaa ole tapahtunut ja maan vapailla vaaleilla valittu presidentti
Volodymyr Zelenskyi on itse juutalainen. Hyökkäykselle ei ollut kansainvälisen oikeuden kannalta mitään oikeutettua syytä.
KOSKA äitini ja isovanhempieni sukupolvet elivät Neuvostoliitossa vastaavien satujen keskellä, ne ovat minulle tuttuja. Sukuni kannalta ne olivat ongelmallisia siksi, että he ovat ja olivat virolaisia.
Kun neuvostomiehitys toi maahan väkeä Venäjältä, virolaiset saivat huomata, että tulijat haukkuivat ketä tahansa paikallista fasistiksi – se oli synonyymi virolaiselle. Neuvostomaailmassa heidät luokiteltiin bandiiteiksi ja nationalisteiksi aivan kuten nyt ukrainalaiset Venäjän mediassa.
Jos viranomaiset, opetus, media ja oikeuslaitos toistavat samoja valheita sukupolvesta toiseen, niistä tulee yleisesti hyväksytty totuus. Neuvostoliiton romahdettua Venäjä ei koskaan tehnyt samanlaista tilintekoa menneisyytensä kanssa kuin Saksa, ja niinpä vanhat käsitykset jäivät elämään. Ne oli helppo aktivoida Putinin sotien tarvitsemien viholliskuvien tukevoittamiseen. Tehtävään sopi myös holokaustin muiston manipulointi.
ITSE kohtasin kyseisen strategian, kun Virosta tuli Venäjän hybridioperaatioiden kohde vuonna 2007.
Me, jotka kirjoitimme Viron miehityshistoriasta, saimme tottua siihen, että verkossa kierteli kuvia, joissa liikanimiksemme oli annettu natsi tai fasisti, ja mielenosoituksissa putinistit kantoivat plakaatteja, joissa kuviemme päälle oli piirretty SS-merkkejä ja hakaristejä. Suomessa putinistit julistivat Viron itsenäisyyden loppua, kielsivät neuvostoajan massakyyditykset ja järjestivät Viron vastaisia mellakoita. Aktiivisen sosiaalisen median käytön lisäksi he julkaisivat kirjoja, järjestivät keskustelutilaisuuksia ja käyttivät kuvastossaan yltäkylläisesti holokaustiviittauksia piikkilanka-aidoin ja parakein.
Kampanjoinnin seurauksena valheet Viron apartheid-politiikasta levisivät kansainvälisesti. Putinistien jokaisella foorumilla toistui viesti siitä, että Virossa rakennettiin keskitysleirejä venäjänkielisille.
Kun Viron ja Suomen toimittajat alkoivat pitää näiden kansankiihottajien väitteitä liian kummallisina, he jatkoivat haastattelujen antamista Venäjän mediassa. Aluksi valheet kuitenkin saivat tilaa myös meidän joukkotiedotusvälineissämme, sillä länsimaissa Venäjän disinformaatiokampanjoita ei vielä sellaisiksi tunnistettu ja 2000-luvulle päivitetty neuvostonarraatio oli suomalaisille vieras. Putinistien toimintaa ei myöskään tuomittu, vaikka virolaisten tosiasiallisen kansanmurhan, kyyditysten, kiistäminen on verrattavissa holokaustin kieltämiseen eikä natsius kuulu virolaisten perimään. Ensimmäisen Viron tasavallan aikana juutalaisten asema maassa oli hyvä, mutta neuvostonyrkin kausien välissä Viro kärsi toki myös kansallissosialistisen Saksan miehityksen.
Norja, Tanska ja Ranska lienevät ainoita Hitlerin Saksan miehityshistorian omaavia valtioita, joiden kansalaisia ei Putinin Venäjällä leimata fasistinatseiksi.
Baltian maihin kohdistetuilla koepalloillaan Venäjä testasi länsimaiden reaktioita ja havaitsi, että kansanmurhien hyväksikäytöstä poliittisiin tarkoitusperiin olivat huolissaan lännessä vain ne, joiden juuret olivat Itä-Euroopassa. Onko siis ihme, että Putin oletti vastaavien valheiden menevän läpi Ukrainan kohdalla vuonna 2022?
Välinpitämättömyydellään länsimaat antoivat Putinin ymmärtää, että hänen Venäjänsä retoriikka oli hyväksyttävää. Ukraina luovutti helmikuun lopulla kansainväliselle tuomioistuimelle hakemuksen, jotta Venäjä saataisiin vastuuseen holokaustin muiston manipuloinnista ja sen käytöstä sotilaallisen hyökkäyksen oikeutuksena.
VAIKKA lännessä voidaan naureskella Venäjän johdon harhaisille väitteille, minun sukulaiseni eivät voineet tehdä niin, sillä valtion valheiden oikaiseminen oli Neuvostoliitossa rikollista, aivan kuten nyt Putinin Venäjällä. Nationalismi oli Neuvostoliitossa vastavallankumouksellista ja näin ollen kriminalisoitua. Kiinni jäänyt saatettiin myös toimittaa psykiatriseen pakkohoitoon ja diagnosoida tämän sairastavan hiipivää skitsofreniaa. Hoitomääräyksen perusteiksi kelpasivat likvidoitujen valtioiden itsenäisyyden kannattaminen tai niiden symbolien, kuten lipun käyttö, neuvostomiehityksen oikeutuksen kyseenalaistaminen tai tiedon levittäminen Molotov-Ribbentropin salaisesta lisäpöytäkirjasta.
Ainoa normaaliksi katsottu patriotismin muoto oli rakkaus Neuvostoliittoa kohtaan.
Putinin propagandassa ukrainalaisten kansallistunne omaa valtiota, kieltä ja itsenäisyyttä kohtaan on jotain, mistä Putin-messiaan on heidät parannettava, jotta he voisivat liittyä terveiksi slaavilaisen perheen jäseniksi.
Ukrainalaisten määrittely nationalisteiksi on Putinin Venäjälle tärkeää, koska sanalla on venäläisille yhtä negatiivinen kaiku kuin uusnatsilla Pohjoismaissa. Mustamaalaavalla kielellä riisutaan kohteena olevan kansan ihmisyys, mikä tekee tappamisesta helpompaa eikä kotien tuhoaminen tai maan miehittäminen ole moraalinen ongelma, vaan kohde oikeastaan ansaitsee kohtelunsa. Vainon siemen itää aina tietyn ihmisryhmän epäinhimillistämisessä ali-ihmiseksi.
KAIKUPOHJAA ukrainalaisten etniselle syrjinnälle löytyy myös imperiumin menneisyydestä. Ukrainankieliseen perheeseen syntyneen kirjailija
Nikolai Gogolin oli aikanaan kamppailtava saadakseen venäläisten kollegoidensa arvostus. Pari sataa vuotta myöhemmin ukrainankielinen toimittajaystäväni kysymyksiin suhtauduttiin venäjänkielisissä lehdistötilaisuuksissa kuin ne olisi esittänyt typerys, vaikka samat lauseet länsimaalaisen suusta saivat kehuja.
Rasismin kitkeminen ei ole koskaan ollut Venäjän tehtävä eikä sille ole perinnettä. Neuvostoliitto puolestaan oli virallisesti antirasistinen – rasismi oli varattu Yhdysvalloille. Herrakansan alentuva asennoituminen ukrainalaisiin saattoi silti olla sodassa Ukrainalle eduksi; heidän ei uskottu kykenevän riittävään vastarintaan. Toisin kävi.
Venäjän Bysantin ajoilta juontuva messiaaninen pelastustehtävä periytyi Neuvostoliitolle, joka oikeutti Baltian maiden miehityksen väittämällä vapauttavansa ne fasistien pauloista, vaikka alueen kohtalo oli jo sinetöity Molotov-Ribbentropin sopimuksessa. Vapautuksen mytologialla vahvistettiin sotilaiden hyökkäysintoa niin ikään vuonna 1939 Suomen rajalla. Talvisodassa Suomi oli tarkoitus ”vapauttaa valkofasistianastajien” vallasta.
Samaa vapautuksen liturgiaa hyödyntää myös Stalinin sotaoppeja noudattava Putinin Venäjä. Stalinin mukaan oikeutettu sota ei pyri valloituksiin, vaan vapautukseen. Neuvostoliitossa kouluopetus varmisti, että sukupolvi toisensa jälkeen kasvatettiin pitämään maansa aggressioita ja miehityksiä oikeutettuina. 1990-luvulla opetus moniäänistyi hetkeksi, mutta Putinin aikakaudella se palautettiin isänmaalliseen ruotuun ja historiapolitiikka kiristyi. Suuren isänmaallisen sodan virallisen version kyseenalaistaminen kriminalisoitiin.
Maaliskuun alussa Venäjän duuma päätti siitä, miten sotatoimista Ukrainassa saa kirjoittaa. Sota tai hyökkäys-sanojen käytöstä voi seurata viidentoista vuoden vankilatuomio. Median on käytettävä lähteinä vain virallisia tahoja.
Neuvostoliitossa opetusohjelma ja menneisyydenhallinta olivat johdonmukaisen yksiäänisiä koko liittovaltiossa. Uutta propagandakuvastoa tuotettiin jatkuvasti ja lapset kukittivat kiitollisina neuvostoarmeijan edustajia vuosikymmenestä toiseen. Kun Venäjä anasti Ukrainalta Krimin niemimaan, Venäjä täyttyi samaan genreen kuuluvista valokuvista. Ei ihme, että Putin odotti vastaavanlaista vastaanottoa Ukrainalta, ja siinä hän astui oman koneistonsa kokoamaan miinaan: hänen omista valheistaan oli tullut hänelle totta. Juuri näin käy, kun niitä kuuntelee riittävän kauan eikä perehdy muihin uutislähteisiin.
TIEDONKULKU verkossa oli melko vapaata ennen sotaa. Se ei silti vaikuttanut venäläisten käsityksiin Ukrainasta. Nuorempi sukupolvi käytti internettiä ensisijaisena uutislähteenä, mutta Levada-tutkimuslaitoksen mukaan sanavalinnat avovastauksissa olivat samoja vastaajan iästä riippumatta. Miksi nuori polvi, jolla oli ennen sotaa pääsy vapaaseen tietoon, ei tuntunut kyseenalaistavan valtion propagandaa?
Jos tiedon etsiminen on vaarallista ja vallalla olevien käsitysten kyseenalaistaminen johtaa ongelmiin, vanhemmista vain rohkeimmat rohkaisevat lapsiaan kysymyksien esittämiseen epäsopivista aiheista. Kun kouluopetus noudattaa valtion linjaa, tämä tehtävä on jäänyt yksin kodille.
Länsimainen käsitys totuudesta ei ole itsestäänselvyys maassa, jossa valtio on adoptoinut neuvostokäsitykset faktoista. Marxismi-leninismin opit eivät tunnustaneet objektiivista tai absoluuttista totuutta. Kirjaimellisesti kaikki tiesivät, etteivät Neuvostoliiton vaalit olleet vapaita. Siitä huolimatta vaalituloksiin suhtauduttiin kuin ne olisivat faktoja.
Niinpä valtaosalle kansasta riittää se, että sodan oikeutus kuulostaa tutulta ja vastaa sitä, mitä yleisö haluaa kuulla: Putin palauttaa Venäjän menneen loiston ja pelastaa samalla jonkun onnettoman lännen pahiksilta.
Venäjä on toistanut tätä suurta tarinaa eri muodoissa siitä lähtien, kun Putin alkoi ottaa joukkotiedotusvälineitä haltuunsa valtansa alkukaudella. 1990-luvun vapaampi lehdistö ja kouluopetus ovat Venäjän historiassa anomalia, poikkeavuus, sillä maata on johdettu autoritäärisesti vuosisadasta toiseen. Tsaari on aina oikeassa ja oppositio joko leireillä tai maanpaossa.
Venäjän identiteettitarinoiden taustalla vaikuttavat monien historiallisten aikakausien kerrostumat. Niiden dekonstruointiin ei riitä Putinin otteen irtoaminen vallan kahvasta, sillä kokonaisen valtion arvomaailma ja valtarakenteet eivät ole yhden johtajan varassa. Ilman niiden muutosta Venäjä jatkaa ekspansiivista toimintaansa. Se olisi vältettävissä, jos Venäjä voisi kohdata kolonialisminsa aiheuttamat rikokset. Mutta Stalin on kohonnut maassa supertähdeksi, ja tämän ihmisoikeusrikoksia pitää Venäjällä ongelmana koko ajan pienenevä vähemmistö.
Jos ajatellaan sitä, kuinka kauan ja missä mittakaavassa läntinen maailma on tehnyt tiliä siirtomaahistoriansa kanssa, on helpompi ymmärtää, minkä mittakaavan projektista olisi Venäjän kohdalla kyse. Todennäköisempää on, että Venäjän federaatio hajoaa itse ennen kuin tällainen tulevaisuus on mahdollinen.
HS