Lauantai- illan ratoksi kysymys mpnetin nojatuolikenraaleille, minä mukaan lukien. Mitä tekisitte tällä, oletettavasti useamman sadan vahvuisella legioonalaisjoukolla, joista osa on edennyt toimimaan NCO- roolissa.
1) Heittäisittekö suoraan vahvistukseksi ja täydennykseksi jäljellä oleviin Azov- yksiköihin tai muihin erikoisjoukkoihin, jotka myös koostuvat eliittisotilaista?
2) Vai alkaisitteko koota jotain ihan uutta näiden legioonalaisten ympärille? Sopivasti p- kaudelta tulossa olevia mortteja oppimaan käytännössä miten ammattisotilas toimii, ja imemään myös sitä legioonan kulttuuria itseensä, kaikki legioonan aliupseeriston hellässä huomassa. Tähän sitten etsittäisiin muutamat poikkeukselliset komentajat ja nuorempi upseeristo täydentämään pakka.
Eli kaikki heti mahdollisimman homogeeniseen yhtymään, jälkeä alkaa tulla nopeasti.
V.S.
Uusi perusta, selkäranka legioonasta, jonka ympärille kasvatetaan ukrainalaisista nööseistä oikeita sotilaita nopeasti
Oma vastaus piiiitkän miettimisen jälkeen on 2) kokonaan uusi legioonan tavoin toimiva eliittiyksikkö, jossa täydennysmiehistä parhaat saisivat jäädä. Kehnommat sijoitettaisiin sitten uudelleen johonkin toiseen yksikköön.
Valitsen vaihtoehdon nro 1. Ei siksi että välttämättä haettaisiin nopeita pikavoittoja, toki jos sellaiselle on paikkansa niin otetaan vastaan. Legioonalaiset, vaikka ovatkin ammattisotilaita tarvitsevat oman aikansa rintaman todellisuuteen sopeutumiseen. Tästä syystä ne olisi paras sulauttaa kokeneisiin joukkoihin. Oletan että ammattimiehelle ei tarvitse opettaa kaikkea uudestaan ja toisaalta rintaman todellisuuteen tottuminen vienee viikon, ehkä pari. Lähinnä tarkoitan tykistöltä suojautumista, dronetoimintaa sekä mekanisoitua ja panssaroitua vihollista vastaan toimintaa. Tärkeintä olisi imeä ne opit, millä mies pysyy hengissä eikä vaaranna itseään tarpeettomasti. Arvaan, että legioonassa on koulutettu hieman erilaiseen sodankäyntiin (kevyesti aseistettuja militia-tyylisiä joukkoja vastaan, pääasiassa entisissä Ranskan siirtomaissa kuten Mali), joten vie aikansa että oma toiminta ja ajattelu vaihtaa suuntaa. Pakko on paras opettaja ja toiset oppii nopeammin kuin toiset.
Jos oletetaan että menisivät täydennysmiehiksi erikoisjoukkoihin, tämän antaisi muutaman vaihtoehdon: 1) olemassaolevat erikoisjoukot voidaan jakaa useammiksi ryhmiksi, koska nyt heitä on määrällisesti enemmän, 2) legioonalaisten saapumisen myötä rintamalla olevia voidaan lepuuttaa takalinjoilla, koska rotaatioon on nyt enemmän miehiä, 3) halutessaan voidaan siirtää osa pitkään taistelleista erikoisjoukoista rintaman taakse kouluttamaan uusia sotilaita. Sanoisin että näillä miehillä on enemmän annettavaa uusille sotilaille kuin suoraan legioonasta tulevilla, vaikka ammattimiehiä ovatkit.
Mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta on sopivin, riippuu tietysti rintaman tilanteesta. Yksi kommentoija nosti esiin jääkärien käytön Saksasta paluun jälkeen. Toinen hyvä esimerkki on Yhdysvaltain lentäjien kierrätys Tyynenmeren taisteluiden aikaan toisessa maailmansodassa: osaavimmat lähetettiin takaisin kotiin kouluttamaan uusia lentäjiä, erityisesti siinä miten pysytään hengissä. Ammattimies kouluttajana toi etua pitkässä juoksussa. Voi verrata Japaniin, joka piti lentäjä-ässät rintamalla koko sodan ajan. Tulosta tuli lyhyessä ajassa, mutta ennemmin tai myöhemmin heidät ammuttiin alas ja menetettiin. Osaavien lentäjien korvaaminen uusilla, kokemattomilla oli yksi vaikuttava tekijä joka käänsi pikkuhiljaa ilmasodan Yhdysvaltain eduksi. Japanin lentäjien koulutus oli toki hyvää läpi sodan, mutta tärkeiden taistelukokemusten jakoa ei tehty.
Toki lentäjän kouluttaminen verrattuna jalkaväkimieheen, jopa erikoisjoukkojen mieheen on hyvin paljon vaativampaa ja vie enemmän aikaa. Heitä on myös määrällisesti vähemmän joten yhdenkin menetys on tuntuva tappio. Tästä huolimatta kokemusten siirtäminen rintamalta takalinjoille koulutettaville joukoille on varmasti arvokasta työtä. Meilläkin koulutettava taisteluparin eteneminen lyhyillä syöksyillä perustuu suoraan talvi- ja jatkosodan oppeihin. Näin toimineet miehet pysyivät hengissä, ei tietyst kaikki mutta paransi todennäköisyyttä säilyä hengissä. On monta muutakin esimerkkiä, miten toimitaan kun joudutaan väijytetyksi, tai tykistöiskun kohteeksi, tai ilmavaaran aikaan yms yms. En tarkoita että mitään näistä tekniikoista tai taktiikoista olisi keksitty meillä, jalkaväki on käynyt sotaa ammoisista ajoista lähtien mutta omat sotakokemukset ovat vahvistaneet sen tiedon, mikä toimii ja mikä ei toimi.
Olen varma että sota-aikaan tällainen kisälli-oppipoika -tyylinen koulutus ja tiedonjako on hyvin arvokasta, vaikka taisteluiden myötä karaistuneet joukot varmasti vierastavat "märkäkorvien" saapumista omaan joukkoonsa (kokematon sotilas joko oppii nopeasti tai menetään ennen kuin ehti oppia).
www.reddit.com
