Laitetaan tähän optimistinen reunus.Bakhmutin eteläpuolella Klishchiivkan alue kehittyy huolestuttavasti. Siellä on nyt jo viikon-pari verran taisteltu.
Mietityttää, miksi Ukraina ei "pärjää" tässä jalkaväki vs. jalkaväki taistelussa _puolustajana_?
Onko ryssän tykistötuli niin armotonta?
"Pärjääminen" voidaan kyllä mitata sillä, että aiheutetaan isoja tappioita hitaasti peräytyen. Näinhän Ukraina on tällä alueella toiminut koko sodan ajan. Mutta tästä kohdasta ei enää voi peräytyä, koska Bakhmut uhkaisi sitten jäädä saarroksiin.
GirginGirkinin kanavalla oli myös yksi Ukrainan sotilaiden vetoomus video, valittelivat puuttellisia varusteita ja aseita Soledarin lähettyvillä. Ilmeisesti noin viikko sitten tehty.
Jotain tässä on mitä emme tiedä.
Kenties Ukraina on lähellä onnistumista Kreminnan ja Svatoven suunnalla, ja Bakhmutin alueen katsotaan pärjäävän sillä mitä on on.
Minun osaltani puhdasta toiveajattelua.
Danspiun palasi joulun alla lomalta, hän tekee (ilmeisesti useamman avustajan kanssa, lienee enemmänkin kollektiivi) uskomattoman pikkutarkkaa työtä paikannuksen, joukko-osastojen tunnistamisen yms. parissa. Seurasin tätä keväällä ja kesällä jonkin verran, mutta enemmänkin pinnallisesti, sillä tyypillisesti he tulevat (turvallisuussyistä) jonkun alueen tapahtumissa huomattavasti ajassa jäljessä.
Viime päivinä täällä on ollut Kreminna matskua jonkin verran. Tilanne kehittyy.