Suomen Sotilas
Eilen 12:43 ·
Muokattu ·
Venäjän armeija on miehittänyt Krimin ja Venäjän tukemia tai Venäjää tukevia irregulaareja niin kutsuttuja separatistijoukkoja on aseissa ympäri Ukrainan itäisiä ja eteläisiä osia. ETYJ-tarkkailijoita on tälläkin hetkellä kateissa ja Ukrainan itäosissa käydään taisteluita, joissa on nähty tappioita molemmilla puolilla.
Samaan aikaan mediassa ja valtionhallinnossa niin meillä kuin muualla länsimaissa puhutaan Ukrainan kriisin uudesta vaiheesta. Idealistisimmat jopa ilakoivat sillä että kriisi on laantumassa, unohtaen että Venäjä on yhä ainakin Krimillä. Monissa medioissa ja asiantuntija-arvioissa puhutaan myös sisällissodasta vaikka Ukrainassa on kyse pohjimmiltaan Venäjän räikeästä sekaantumisesta Ukrainan asioihin eri keinoin.
Todellisuudessa kriisissä ei ole nähtävissä uusi vaihe vaan pikemminkin kriisin jatkumo.
Ulkomaisten paikanpäältä raportoineiden lähteittemme mukaan Venäjä ei ole missään vaiheessa vetäytynyt eikä indikoinut lopettavansa operaatioitaan Ukrainassa. Presidentinvaalien aikana Venäjä siirsi lisää joukkojaan Ukrainaan. On siis muistettava että Krim on Ukrainaa vaikka Venäjä on sen laittomasti miehittänyt. Miehitykselle ei ole kansainvälistä hyväksyntää. Julkisessa keskustelussa Krim on kuitenkin unohdettu. Venäjä kokee sen de facto hyväksyntänä toimilleen, jota se de facto onkin.
Venäläiset ja heidän tukijansa ovat myös viikkojen ajan antaneet avoimesti lausuntoja medialle Ukrainan maaperältä käsin.
Samaan aikaan Venäjä huijaa huipputasolla onnistuneesti länsimaailmaa väittämällä, ettei ole hyökännyt Ukrainaan.
Ukrainan kriisissä ei ole ollut kysymys missään vaiheessa sisäsyntyisestä ukrainalaisesta konfliktista saati sisällissodasta, vaan naapurimaan invaasiosta, joka vain toteutetaan Venäjälle ominaisilla - eikä amerikkalaisilla - taktiikoilla. Meneillään on perinteinen Proxy war. Tuttu taktiikka myös Yhdysvalloille Etelä- ja Väli-amerikassa takavuosina, tai vaikkapa Japanille sen imperialismin vuosina 20-40-luvuilla.
Kansainvälisen politiikan huiputtaminen ja siten lamauttaminen on normaali osa näitä taktiikkoja, jotka eivät ole mitenkään uusia. Länsimaisiin medioihin ja eurooppalaiseen äärivasemmistoon sekä äärioikeistoon venäläisten propaganda tuntuu uppoavan. Venäläisten ja Ukrainan venäläisten separatistien ymmärtäjiä tuntuu löytyvän Suomesta muun muassa meidän facebook-sivujemme seuraajista kosolti. Näitä samoja ymmärtäjiä löytyi aikanaan eri verukkein ja syin myös Hitlerille, Stalinille, Maolle ja Pol Potille. Lista on loputon.
Putinin strategia on kuitenkin ollut aivan selvä jo pitkään, ja hän on sen avoimesti ilmaissut. Sen voi tiivistää neljään sanaan: vallan vertikaali ja imperiaalinen ekspansio. Muut asiat ovat näihin nähden välineellisessä asemassa. Donetskin ja Luhanskin läänien miehitys on välineellisessä asemassa sikäli, että Venäjä tavoittelee vallan saamista koko Ukrainassa.
Taktisella tasolla Venäjällä on koko ajan monia vaihtoehtoja, ja tähän tasoon länsimaiden reaktiot vaikuttavat, joko sitä kiihottaen tai rajoittaen. Venäjä ei ole kuten länsi taktisella tasolla sidottu mihinkään pelisääntöihin. Strategisella tasolla Venäjä tietää hyvin mitä tavoittelee, eikä noita päämääriä ole salattu. Putin haluaa Euraasian unionin tulevan perustetuksi vuonna 2015 ja niin laajana kuin siihen asti on mahdollista edetä. Venäjä etenee kunnes se pysäytetään tai padotaan. Jos ja kun näin tapahtuu, se keskittyy siihen asti valtaamiensa alueiden konsolidointiin.
Venäjä ei pysähdy ennen kuin lännestä nousee sitä vastustamaan sellainen voima, joka kykenee vaarantamaan Putinin kasvot eli tuottamaan jonkin voimankäytöllisen nöyryytyksen vaikka vain taktisella tasolla. Putinin valtaa olisi helppo horjuttaa, Venäjä ei ole Neuvostoliitto, se on heikko raaka-ainetuottajavaltio. Mutta se edellyttäisi länneltä selkeitä vastatoimia, jollaisia ei ole vielä nähty. Tämä kannustaa Putinia jatkamaan. Tällä hetkellä taktiikkana tuntuu olevan käyttää halukkaita irregulaarijoukkoja likaamatta omia käsiään. Temppu on vanha ja historiasta tuttu mutta se tuntuu uppoavan historiattomaan länsimediaan ja sen yleisöön kuin kuuma veitsi voihin. Ja jos joku uskaltaa vihjatakaan Venäjän olevan koko Ukrainan kriisin takana, leimataan hänet lännessä heti puolueelliseksi haukaksi ja venäläisvihamieliseksi ja muistutetaan USA:n toimista Vietnamissa tai Irakissa.
Niin tai näin, todellisuudessa Venäjä pyrkii tavoitteisiinsa virallisten turvallisuusorganisaatioiden, epävirallisten joukkojen, venäläisten ja ulkovenäläisten äärijärjestöjen, järjestäytyneen rikollisuuden, viidennen kolonnan, propagandakoneiston, tiedustelukoneiston, yritystensä kuten Gazpromin, muiden talousaseiden ynnä informaatiosodan keinoin, ulkomaiset asiantuntijalähteemme vahvistavat.
Toiminta on ylhäältä ja keskeltä johdettua, vaikkakin merkitykseltään kosmeettisen ja kansainvälis-juridisen uskottavan kiistettävyyden (plausible deniability) vuoksi suositaan epävirallisia rosvojoukkoja, jotka saavat vapaat kädet terrorisoida ja ryöstellä valloitettuja alueita ennen kuin ne konsolidoidaan pysyvämmiksi tarkoitetuilla struktuureilla. Valloitustapaa voisi kutsua keskiaikaiseksi, ellei se olisi ollut laajassa käytössä sekä Saksan että Neuvostoliiton puolella myös jaettaessa Väli-Eurooppaa 30-luvulta 50-luvulle. Toki keinot ovat olleet tuttuja myös kiinalaisille, briteille, amerikkalaisille ja monille muille eri puolilla maailmaa intressejään ajaneille. Afrikka on yhä täynnä esimerkkejä tämänlaisesta sodankäynnistä, jossa naapurivaltiot rahoittavat sissiliikkeitä naapureissaan jne. Sikäli nykymenetelmissä ei ole juuri mitään uutta - propagandakin on lähes sanasta sanaan lainattua enemmän tai vähemmän menneiltä aikakausilta - mutta valitettavasti länsimaisilla päätöksentekijöillä ja toimittajilla on kovin lyhyt historiallinen muisti ja olematon yleissivistys.
Paljon on puhuttu myös Vostok-pataljoonasta. Se muodostettiin Ramzan Kadyroville uskollisista tshetsheenijoukoista, joiden keskuudessa korostui erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden osuus. Ne ovat toimineet milloin GRU:n, milloin Venäjän sisäministeriön erikoisjoukkojen alaisuudessa – jopa Venäjän lähettäminä ”rauhanturvaajina” luomassa suhteita Hizbullahiin Libanonin sodan jälkeen.
Tällä hetkellä Vostok-pataljoona esiintyy Donbasissa Vostok-pataljoonana eikä siis salaa venäläisyyttään. Tosin Donbasin ”separatistit” ovat alusta asti käyttäneet Venäjän valtiollisia symboleja, ja mahdollisesti ainakin osin myös Venäjän turvallisuuskoneiston kalustoa ja aseita sekä olleet ainakin eräissä tapauksissa Venäjän turvallisuuskoneiston nykyisten tai entisten upseerien johtamia, joskin jälkimmäiset ovat sentään vaivautuneet käyttämään taiteilijanimiä.
Georgiassa Vostok-pataljoonan, osseettimilitioiden ym. rooli oli sama kuin Krimillä ja Donbasissa: uhkailla, pelotella, terrorisoida, käydä rumia taisteluja, ottaa tappioita etnisesti isovenäläisten joukkojen puolesta, jne. Tämäkin on toisintoa toisen maailmansodan tavasta heittää monenlaiset irregulaarit ja kansalliset vähemmistöt mielellään etulinjan tuleen sekä sälyttää heille inhottavimmat, epäonnistuttaessa sotarikoksiksi määriteltävät, tehtävät.
Tällaisten joukkojen toimiessa erityisen vaaran alla ovat etniset ryhmät kuten Krimin tataarit, joihin kohdistuneista häiriöistä on ollut jo viitteitä.
Venäjän kannalta tilanne on oivallinen. Se pesee kaikesta kätensä ja länsi ei protestoi pelätessään taloudellisia tappiota seuraavalla kvartaalilla painiessaan oman taloutensa syvien rakenteellisten ongelmien kanssa.
JP