Ukrainan konflikti/sota

En löytänyt tätä linkkiä vielä foorumilta. Pahimmat mahdolliset pahoittelut mielensä pahoittaville jos on tupla. Kertoo tämäkin tarinaa ryssän halusta osua kaupunkeihin ja ohjusten vähäisyydestä.

324274719_1645999252486543_6807443134053404776_n.jpg
Siis, nuo miestappiot ovat olleet aivan järjettömät viime aikoina. Jos tuosta laskee, että jokaista kaatunutta kohden on sellaiset 2-3 haavoittunutta, niin sehän tarkoittaa lähes 2000 per päivä. Eli, noin 15 000 per viikko ja 60 000 kuukaudessa? Sanokaa toki, jos laskin väärin. Ja jos tuolla vauhdilla mennään vaikka sinne keväälle, niin todellakin venäjä tarvitsee sen uuden liikekannallepanon, jotta heillä on edes jokin verran sotilaita, kun Ukraina aloittaa kevään vastahyökkäyksen. Kalustoa ei heille enään kyllä ole jakaa.

En kyllä ymmärrä mitenkään tuota ryssän touhua. Joko kyseessä on epätoivoinen viimeinen rynnistys ennen romahdusta ja samalla haetaan jotain mistä neuvotella, tai sitten tässä pelataan aikaa ja valmistaudutaan sisäisiin valtataisteluihin.

Tai sitten voihan olla, että koko tuon myllytyksen idea on tapattaa omat sotilaat ennen rauhaa. Nimittäin kun se rauha tulee, niin sen jälkeen putinin riesana on joukko sotilaita, jotka eivät välttämättä suhtaudu rauhaan ja sodan tulokseen kovin suopeasti. Ja kun tämä porukka saa päähänsä, että se syyllinen löytyy piileksimästä siellä kremlistä, niin tälle porukalle ei ne kaartin mummonhakkaajat ja kadyrovin Tikotokkerit paljoa voi. Ja kun tällä porukalla on vielä kyky, motivaatio ja välineet pistää hulinaksi. Ja jos vielä joku saa tämä porukan komentoonsa, vaikka sitten lupauksella putinin rahojen jakamisella, niin hän on aikamoinen voimatekijä venäjällä.
 
En löytänyt tätä linkkiä vielä foorumilta. Pahimmat mahdolliset pahoittelut mielensä pahoittaville jos on tupla. Kertoo tämäkin tarinaa ryssän halusta osua kaupunkeihin ja ohjusten vähäisyydestä.

Viittaavatko tuohon pommiin maalatut krapulasilmät siihen tyyppiin, joka unohti hioa hitsisaumat?
 
Siis, nuo miestappiot ovat olleet aivan järjettömät viime aikoina. Jos tuosta laskee, että jokaista kaatunutta kohden on sellaiset 2-3 haavoittunutta, niin sehän tarkoittaa lähes 2000 per päivä. Eli, noin 15 000 per viikko ja 60 000 kuukaudessa? Sanokaa toki, jos laskin väärin. Ja jos tuolla vauhdilla mennään vaikka sinne keväälle, niin todellakin venäjä tarvitsee sen uuden liikekannallepanon, jotta heillä on edes jokin verran sotilaita, kun Ukraina aloittaa kevään vastahyökkäyksen. Kalustoa ei heille enään kyllä ole jakaa.

En kyllä ymmärrä mitenkään tuota ryssän touhua. Joko kyseessä on epätoivoinen viimeinen rynnistys ennen romahdusta ja samalla haetaan jotain mistä neuvotella, tai sitten tässä pelataan aikaa ja valmistaudutaan sisäisiin valtataisteluihin.

Tai sitten voihan olla, että koko tuon myllytyksen idea on tapattaa omat sotilaat ennen rauhaa. Nimittäin kun se rauha tulee, niin sen jälkeen putinin riesana on joukko sotilaita, jotka eivät välttämättä suhtaudu rauhaan ja sodan tulokseen kovin suopeasti. Ja kun tämä porukka saa päähänsä, että se syyllinen löytyy piileksimästä siellä kremlistä, niin tälle porukalle ei ne kaartin mummonhakkaajat ja kadyrovin Tikotokkerit paljoa voi. Ja kun tällä porukalla on vielä kyky, motivaatio ja välineet pistää hulinaksi. Ja jos vielä joku saa tämä porukan komentoonsa, vaikka sitten lupauksella putinin rahojen jakamisella, niin hän on aikamoinen voimatekijä venäjällä.
Vaikeaa on ymmärtää, toisaalta moni näistä on etnisiä ja vankiloista rekryttyjä, ei tuolla montaa Moskovan hipsteriä ole näkynyt.

Meidän on vaikeaa tajuta miten takapajulasta osa etnisiä on, hehän ovat ihmetelleet Ukrainan sisävessoja yms
 
Siis, nuo miestappiot ovat olleet aivan järjettömät viime aikoina. Jos tuosta laskee, että jokaista kaatunutta kohden on sellaiset 2-3 haavoittunutta, niin sehän tarkoittaa lähes 2000 per päivä. Eli, noin 15 000 per viikko ja 60 000 kuukaudessa? Sanokaa toki, jos laskin väärin. Ja jos tuolla vauhdilla mennään vaikka sinne keväälle, niin todellakin venäjä tarvitsee sen uuden liikekannallepanon, jotta heillä on edes jokin verran sotilaita, kun Ukraina aloittaa kevään vastahyökkäyksen. Kalustoa ei heille enään kyllä ole jakaa.

En kyllä ymmärrä mitenkään tuota ryssän touhua. Joko kyseessä on epätoivoinen viimeinen rynnistys ennen romahdusta ja samalla haetaan jotain mistä neuvotella, tai sitten tässä pelataan aikaa ja valmistaudutaan sisäisiin valtataisteluihin.

Tai sitten voihan olla, että koko tuon myllytyksen idea on tapattaa omat sotilaat ennen rauhaa. Nimittäin kun se rauha tulee, niin sen jälkeen putinin riesana on joukko sotilaita, jotka eivät välttämättä suhtaudu rauhaan ja sodan tulokseen kovin suopeasti. Ja kun tämä porukka saa päähänsä, että se syyllinen löytyy piileksimästä siellä kremlistä, niin tälle porukalle ei ne kaartin mummonhakkaajat ja kadyrovin Tikotokkerit paljoa voi. Ja kun tällä porukalla on vielä kyky, motivaatio ja välineet pistää hulinaksi. Ja jos vielä joku saa tämä porukan komentoonsa, vaikka sitten lupauksella putinin rahojen jakamisella, niin hän on aikamoinen voimatekijä venäjällä.

Miinusryssistä haavoittuneet mukaan lukien pitää lukua myös tämä sivusto:

1673256595709.png
 
Miinusryssistä haavoittuneet mukaan lukien pitää lukua myös tämä sivusto:

Katso liite: 72607
Miinusryssät laskee haavoittuneet kaavalla killed * 3. Mitään varmuutta paikkansapitävyydestä ei heilläkään ole.
Nojatuolialokkaana olen itse räknäillyt haavoittuneita olevan n. 1-2 kertaa kuolleet, koska ryssän huolto ja haavoittuneiden kentälle kuolemaan jättäminen.

Sivuston mukaan tankit olisivat kohta ryssiltä loppu. Mikähän on todellinen tilanne?
 
Luulen kanssa että tuo x3 kerroin ei rysyjen tapauksessa ole pätevä, vaan tuo käyttämäsi on lähempänä oikeaa.

Tankkien osaltahan maalitolppia on pitkin pelikenttää. Eli mitä tarkoitetaan tankkien kokonaismäärällä, koska siellä on moniakin eri malleja useita tuhansia kappaleita erilaisissa riisumisen/pöllimisen tiloissa, kunnostettavana jne. Osa näistä päätynee rintamalle lähikuukausina, vaikka sitten puutteellisinakin (tähtäysjärjestelmien ym. uudemman varustelun osalta). Eli mahdoton sanoa mitään varmaa tuohon, muuta kuin että ei ne varmasti lopussa kuitenkaan ole vielä hetkeen.
 
Kunnon sarkapuku on asia, jonka ylivertaisuudesta ei pidä kaikille hiiskua.
Mulla oli itelläni ihan kotimainen sarkapuku tuolloin päällä... Housut ja takki, mantteli viel repussa kii... Sarkapuku on siitä hyvä, et on viel lämmin, vaikka olis vähän kosteeki... Edelleen käytän sarkapukua kalareissuilla usein, kesäsin m62 riittää ;)
 
Juuh, valmiit suunnitelmathan noista on miten toimitaan.
En nyt tarkkaa menettelyä lähde tänne julkisesti avaamaan, mutta ison torven soidessa keskeytetään siviiliprojektit ja aletaan painaan kybällä valmisosia, joista sitten pusataan jämäkämpää linnoitetta. Jos infra taustalla toimii (sementtiteollisuus, sähkö), tätähän voidaan sitten jatkaa omin voimin pitkäänkin.
Sivuvirtatuotteita tehdään jo nyt jatkuvasti PV:n käyttöön/hyllyyn.
Muutama betonituotetehdas tälläkin hetkellä välitöinään (=jos ei siviilipuolen jonoa ole) tekee jonkinlaisia kenttälinnoituselementtejä pv:n varastoihin.

Betonihan on siitä hyvä materiaali, että se vain kovettuu ensimmäisen tuhannen vuoden varastoinnin ajan. Eli ei happane huonoissakaan varastointiolosuhteissa. Toki edellyttää riittäviä peitepaksuuksia raudoitteiden päälle ja hyvälaatuista betonia, mutta nuo ovat busines as usual asioita.
 
Montakohan ukkoa tuollaisella kahteen - kolmeen kilometriin 200 sirpalekranaattia minuutissa ampuvalla kaikilla herkuilla varustetulla laitteella pystyy noin keskimäärin vuorokaudessa tappamaan? Olettaen että vastapuolen ukot pyrkivät höökimään ilman kunnollista panssari- ja ilmatukea.

Jos veikataan optimistisesti 4 ukkoa vuorokaudessa ja Bradleitä, Mardereitä ja Ranskan keksintöjä olisi jossakin vaiheessa sen 500 kpl.

Saataisiin 4 x 500 x 365 = 730.000 vainaa vuodessa. Kyllä se siitä, vähempikin riittää, Putin voi unohtaa höökimisen.
 
Varmaankin täällä jo märehditty aiheesta mutta eikö meille Himars olisi liikkuvuuden puolesta passelimpi. Viro pienenä maana voisi enempi hyötyä tela-alusteisesta. Tiestököön ei yhtä hyvä mitä meillä. Vaihtokaupat?
Millä ihmeen logiikalla? Tela-alustainen mönkii mitä tahansa auttavaa ajo-uraa pitkin joita metsät on ristiin rastiin täynnä. Kasetti tyhjäksi leveämmältä tienpätkältä, hakkuuaukealta tai pellon reunalta ja takaisin ilmasuojaan metsän siimekseen. Himars ei varmaan kovin huonolle metsäpolulle syöksy ilman riskiä jumiin jäämisestä.
 
Eihän Saksalla ole tilastojen mukaan vähän yli 200 kpl Leo 2:a, Ranskalla ei yhtään. Miten ne pystyisi yksinään tuonne jonkun Leo 2 lautan toimittamaan ?

Suomi ei ole Nato:ssa, mutta se on ollut ihan meidän oma valinta. 30 vuotta on ollut mahdollisuus liittyä, mutta meidän äänestämät politiitikot eivät ole sitä tehneet.

Nyt sitten kun sota syttyi Euroopassa niin haluttiin yht'äkkiä liittyäkin. Eli tämä nykyinen "ei NATO:n jäsen ongelma" on ihan meidän oma luomamme ongelma. Jäsenyyteen ei siis enää voida vaikuttaa, se on muiden käsissä. Ainoa mihin enää voidaan vaikuttaa on voittaako Ukraina vai ei. Siihen kaluston toimitus saattaa auttaa.

Näin juuri - kansa on täällä
Miinusryssistä haavoittuneet mukaan lukien pitää lukua myös tämä sivusto:

Katso liite: 72607

Venäjä ei ole vielä aloittanut sotaa, vaan paikallisen erityisoperaation ja näiden lukujen valossa armeija on lähes tuhottu. Jos näillä luvuilla Putin ei kaadu, niin ei sitten millään - valitettavasti.
 
Luulen kanssa että tuo x3 kerroin ei rysyjen tapauksessa ole pätevä, vaan tuo käyttämäsi on lähempänä oikeaa.

Tankkien osaltahan maalitolppia on pitkin pelikenttää. Eli mitä tarkoitetaan tankkien kokonaismäärällä, koska siellä on moniakin eri malleja useita tuhansia kappaleita erilaisissa riisumisen/pöllimisen tiloissa, kunnostettavana jne. Osa näistä päätynee rintamalle lähikuukausina, vaikka sitten puutteellisinakin (tähtäysjärjestelmien ym. uudemman varustelun osalta). Eli mahdoton sanoa mitään varmaa tuohon, muuta kuin että ei ne varmasti lopussa kuitenkaan ole vielä hetkeen.
Yleensä etulinjan joukot pitää myös kirjaa kaatuneista vihollisista, näinhän toimittiin Suomessakin kun ryssä tänne hyökkäsi. Osittain nuo on myös aina arvioita, mutta kyllä yleensä taistelukosketuksessa on käsitys että menikö 10 vai 100 ryssää nutulleen. Olettaisin että näiden osastojen raporteista nuo kaatuneet ryssä lasketaan. Tässä on sitten se että ne kaatuneet on kaatuneita, ei haavoittuneita. Ei etulinjaan takaa tiedetä mitä siellä noille haavoittuneille tapahtuu, eli kuolevatko sitten takamaastossa ominavuin vai raahataan kuolemaan joukkosidontapaikalle tms.

Jos Ukrainan raportointi perustuu tähän käytäntöön, kuten oletan niin noissa lukemissa ei ole mukana esim. näitä kaukoiskuja. Eikä paskan lääkinnän takia kuolleita. Joten se suhde 1:2 tai 1:3 jotain voi ihan hyvin pitää paikkansa.

Näillä suhdeluvuilla alkaa ymmärtää minkätakia se LKP piti polkaista käyntiin ja miksi ryssä ei etene. Luvut kun on todennäköisesti sen sen 100k+ kuollutta, 100k+ lääkinnässä kuollutta ja sitten se 200k+ hoidossa. Tähän päälle sitten PMC:t ja mikämikämaat niin sieltä tulenee se 50k+50k+100k tuohon päälle.

Noilla lukemilla myös selittyy miksi Kiovasta, Harkovasta ja Khersonista tuli lähtö, tuolloin ei vain ollut musikkaa syötettäväksi myllyyn kun huollon takkuaminen alkoi nostaa tappioita. Ja tietysti Ukrainan jakuvasti parantunut sotilaallinen voima. Linjat pysähtyi vasta kun mobikkivyöry alkoi, eli oli taas musikkaa jota työntää myllyyn käsittämättömiä määriä.
 
Venäjä ei ole vielä aloittanut sotaa, vaan paikallisen erityisoperaation ja näiden lukujen valossa armeija on lähes tuhottu. Jos näillä luvuilla Putin ei kaadu, niin ei sitten millään - valitettavasti.
Syksystä lähtien kaatuneet on pääosin mobikkia, eli vähänkin riskimpään paikkaan laitetaan se 10x mobikkia yhden koulutetun sotilaan tilalle. Oikeita joukkoja taitaa tulla taisteluun vasta sitten kun on löytynyt se heikkokohta ja sitä on vyörytetty ensin mobikkiaalloilla vähänaikaa.
 
Luulen kanssa että tuo x3 kerroin ei rysyjen tapauksessa ole pätevä, vaan tuo käyttämäsi on lähempänä oikeaa.

Tankkien osaltahan maalitolppia on pitkin pelikenttää. Eli mitä tarkoitetaan tankkien kokonaismäärällä, koska siellä on moniakin eri malleja useita tuhansia kappaleita erilaisissa riisumisen/pöllimisen tiloissa, kunnostettavana jne. Osa näistä päätynee rintamalle lähikuukausina, vaikka sitten puutteellisinakin (tähtäysjärjestelmien ym. uudemman varustelun osalta). Eli mahdoton sanoa mitään varmaa tuohon, muuta kuin että ei ne varmasti lopussa kuitenkaan ole vielä hetkeen.
Vai oisko niin, että rintamalla menee suhteella 1/3, mutta kiitos venäläisen lääkintähuollon, niin noista haavoittuneista vähintäänkin kuolee joka kolmas ja niitä ei ole laskettu? Joten todelliset luvut voisivat oikeasti olla jo 220 000 kuollutta (puolet rintamalla ja toinen sitten evakuoinnin aikana tai puutteellisen hoidon takia)? Tämä on varmasti sellainen asia, jonka venäläiset pyrkivät salamaan loppuun asti.

Haavoittuneita on taas saman verran, josta puolet ehkä saadaan jollain aikavälillä takaisin rintamalle ja loput on siinä kunnossa, että ne voidaan "vapautta" palveluksesta. Joten, todelliset tappiot voisivat olla 220 000 kuollutta ja 110 000 taistelukelvotonta? Eli 330 000 sotilasta on pois pelistä lopullisesti?

Ehkä olen turhan optimistinen, mutta toivotaan että olisin oikeassa.
 
Toivotaan joo (y)
 
Back
Top