Ukrainan konflikti/sota

Piakkoin pitäisi tulla uutta mobilisointisuunnitelmaa Ukrainalta.

Palstalla keskusteltu aiheesta. Arvoitukseksi hiukan jäänyt, miksi rintamajoukkojen miesvahvuus tuntuu yhä turhan ohuelta kun väestöpotentiaali on niin suuri. Onko edelleen puutetta ihan perusaseistuksesta kuten sodan alussa? Tuokaan ei tunnu mahdottomalta kun on tätä lännen vatulointia katseltu. Selvää on, ettei mekanisoitua kalustoa ole määräänsä enempää. Jalkaväki ei enää jalkaisin kulje kuin viimeiset kilometrit. Mutta reservejä kuitenkin voisi olla enemmän.

Onko asia puhtaasti taloudellinen? Nykyaikainen yhteiskunta tarvitsee niin paljon suuremman määrän ihmisiä pyörittämään yhteiskunnan toimintoja, jolloin jokainen sotilas on suhteellisesti huomattavasti "kalliimpi investointi" kuin toisen maailmansodan aikana?

En osaa sanoa tähän varsinaiseen kysymykseen eli joukkojen määrään mitään, mutta mielestäni kannattaisi panostaa laatuun eikä määrään ja sellaiseen toimintaan missä omat tappiot on minimissä ja hyökkääjän maksimissa. Eli kaiken vihollisen toiminnan ennakointi näkemällä ja kuulemalla kaikki ryssän toiminta ja sen suunnittelu. Huoltoreitteihin iskeminen ennenkuin ryssä saa kalustoa edes ukrainan puolelle tai rintamalle asti. Satelliitit, ilmavalvontakoneet, tutka-asemat, netti- ja radioliikenteen valvonta, dronet maassa ja ilmassa, kiinteät kamerat anturit mikrofonit, humint ryssän ja ukrainan puolella ja muualla missä tarpeellista. Vaikuttaminen eli propaganda lahjonta kiristys uhkailu.
Kaukovaikuttamiskalustoa eri etäisyyksille, ohjukset, tykistö, ilmasta maahan, dronet.
Toimintaa ja yhteistyötä eri joukkojen ja aselajien kesken on hiottava, vähemmällä on saatava aikaan enemmän. Dronetoiminnassa se edistys näkyy ihan tänne omalle ruudulle asti.
Ryssän toiminta on saatava täysin mahdottomaksi ukrainan maaperälle, heti kun sinne on jotain mobikkeja tulossa, ne tuhotaan kaukaa.

Kaikkea tätä tottakai tehdään mutta mielestäni tämä on olennaisempaa kuin vaikkapa uuden mekanisoidun taisteluosaston perustaminen ja sen ajaminen miinakenttien läpi ryssän linnotettuihin asemiin ilman selvää suunnitelmaa miten asemat pidetään ja jatketaan siitä eteenpäin.
 
Tätä ei kannattaisi kirjoittaa koska en jaksa jäsennellä tätä minkään tieteellisen artikkelin muotoon jne.
Mutta woken vastustajilla on mitta täynnä ja asenne on viholliseni vihollinen on jos ei ystäväni niin liittolaiseni.
Otetaan sellainen ajatusleikki että mitä tapahtuu kun ukraina voittaa lännen avulla ja siitä tehdään kiihdytetyllä aikataululla kunnon wokemaa ilman että siihen on ukrainalaisilla mitään sanomista koska ihmisoikeudet, toksinen maskuliinisuus ym. Eli lainsäädäntövalta on EU:ssa, omaa valuuttaa ei ole, ollaan sitouduttu ja kokoajan sitoudutaan lisää kaikenmaailman ympäristö, ihmisoikeus, taakanjako, EU-budjettisopimuksiin.
...
Olipa hyvä kirjoitus perinteisten arvojen puolesta. Kun palstalla kovasti mollataan Venäjän systeemiä, niin pitää kyllä todeta, että Venäjä edustaa ehdottomasti parhaiten maailmassa perinteisiä arvoja. On kirkko, jonka johtajat kulkee rolexit ranteissa ja viettää aikaa joillakin satametrisillä jahdeilla. Palveluskuntana tietty paikalliset asiantuntijapalveluiden edustajat, joiden muodollinen pätevyys on kunnossa. On omistava luokka, aka Puten lähipiiri kokonaisuudessaan noin 7000 henkilöä, jotka kontrolloivat venäläisestä varallisuudesta lähes 90 %. Jos aikoo omistaa jotain enemmän kuin maaorjan pitää, niin hänet palautetaan pikaisesti luokkayhteiskunnan mukaiseen asemaan ja omaisuus siirretään ansioituneelle eliitille. Venäläinen umpityhmä aatelisto nimittää toisiaan tärkeisiin virkoihin eikä rahvaalla ole mitään asiaa noihin. Kansa on tykinruokaa, jonka tehtävänä on toteuttaa keisarin visioita. Puten lähipiirillä on linnoja ja palatseja ympäri Euroopan menneiden aikojen tapaan, koska onhan sivistyneistön sivistettävä itseään kulttuurin parissa. Jota Venäjältä ei löydy. Keisari haluaa paistatella valloittajatsaarina suurten venäläisten hallitsijoiden tapaan. On aateliset ja on orjat.

Eikös venäläinen yhteiskunta jos mikään, edusta perinteisiä arvoja? Keskiajalta.
 
Niin kauan kuin se ongelmat on vielä paettavissa ja siksi ei itseä kosketa on varaa suhtautua siihen huumorilla, sitten kun se kulttuuri sattuu omalle kohdalle niin tuskin enää. Aina voi muuttaa kauemmas ongelmista, rahalla saa vaikka omakotitalon kunnasta mistä käsin voi tehdä hyväpalkkaisia etätöitä, lapset pääsee nolla mamua kouluun.
Ei minulla on mitään ratkaisuja tarjolla mihin intersektionaaliset feministit ja heitä myötäilevät suostuisivat, siksi en ole kyselemässä enkä neuvottelemassa heidän kanssaan mistään vaan ainoa vaihtoehto on voima, joko äänestysvoima tai muunlainen voima.
Konservatiivit ja demokraatit yhdysvaltojen tyyliin muotoiltuna koska polarisoituminen on muuallakin käynnissä, istuvat samassa junassa matkalla helvettiin, kun oikeisto pääsee valtaan, ainoastaan vedetään jarrusta ja matka hidastuu, koskaan ei ajeta takaisinpäin. Kun ei sinne keskiajalla kerran voi palata. Kun Demarit pääsee valtaan juna kiihdytetään taas täyteen vauhtiin.
 
Uutta "yllätystä" odotellen🤣👍

"Krimin sillalle Maljuk ei ennusta pitkää ikää. Hän paljastaakin, että sillalle ja lukuisille muille sotilaskohteille on tulevaisuudessa luvassa uusia ”yllätyksiä”.

– Venäläiset eivät ymmärrä yhtä asiaa: SBU ei koskaan käytä samaa temppua kahdesti. Silta on tuhoon tuomittu, Putinin sillalla ei ole sijaa isänmaamme Ukrainan maaperällä, Maljuk linjaa."
 
Niin kauan kuin se ongelmat on vielä paettavissa ja siksi ei itseä kosketa on varaa suhtautua siihen huumorilla, sitten kun se kulttuuri sattuu omalle kohdalle niin tuskin enää. Aina voi muuttaa kauemmas ongelmista, rahalla saa vaikka omakotitalon kunnasta mistä käsin voi tehdä hyväpalkkaisia etätöitä, lapset pääsee nolla mamua kouluun.
Ei minulla on mitään ratkaisuja tarjolla mihin intersektionaaliset feministit ja heitä myötäilevät suostuisivat, siksi en ole kyselemässä enkä neuvottelemassa heidän kanssaan mistään vaan ainoa vaihtoehto on voima, joko äänestysvoima tai muunlainen voima.
Konservatiivit ja demokraatit yhdysvaltojen tyyliin muotoiltuna koska polarisoituminen on muuallakin käynnissä, istuvat samassa junassa matkalla helvettiin, kun oikeisto pääsee valtaan, ainoastaan vedetään jarrusta ja matka hidastuu, koskaan ei ajeta takaisinpäin. Kun ei sinne keskiajalla kerran voi palata. Kun Demarit pääsee valtaan juna kiihdytetään taas täyteen vauhtiin.
Josko jonnekkin muualle nämä jutut.
 
Voi kehveli miten hyvä idea, demarilta.
Tuollahan kannattaisi jo Ukrainankin alkaa ohjaamaan liikennettä meidän rajoille. :unsure:
Vielä kun varat tuohon otetaan kriittistä infraamme uhkaavien kiinteistöjen pakkomyynnistä. Menee lasku heti oikeaan osoitteeseen.
 
Uskon siihen että kun Ukraina on vetänyt Venäjää lättyyn tarpeeksi ja saa omansa takaisin, on heillä munaa lyödä lännen avun vastineeksi vaatimat woketuksetkin takaisin kun niitä ei enään tarvita. Ukraina on lopulta kukkulan kuningas ja tietää että se saavutettiin Ukrainalaisten itsensä verellä. Siinä ei läntiset moraalirappiot jälleenrakennuksessa auta, eikä ryssälle mielistelyyn palaaminen. Olkoon Ukrainalaiset ylpeästi omia perinteisiä itsejänsä tämän koettelemuksen jälkeen, ei jotain mitä itä tai länsi yrittää sanella. Ugh.
 
Puola ja Viro ainakin pystyvät tähän. Toistaiseksi.
 
Voi kehveli miten hyvä idea, demarilta.
Tuollahan kannattaisi jo Ukrainankin alkaa ohjaamaan liikennettä meidän rajoille. :unsure:

Ja Ukraina voisi perustaa palkkasotilaiden rekrytoimiston rajaJooseppiin. Luvataan tulokkaille asianmukainen koulutus, varustus ja palvelusjajalta 5000 €/kk palkkaa. Siinäpä olisi ryzzällä miettimistä 🤣
 
Kaikkia vituttaa woke. Keskustelu jossain muuualla.
En osaa sanoa tähän varsinaiseen kysymykseen eli joukkojen määrään mitään, mutta mielestäni kannattaisi panostaa laatuun eikä määrään ja sellaiseen toimintaan missä omat tappiot on minimissä ja hyökkääjän maksimissa. Eli kaiken vihollisen toiminnan ennakointi näkemällä ja kuulemalla kaikki ryssän toiminta ja sen suunnittelu. Huoltoreitteihin iskeminen ennenkuin ryssä saa kalustoa edes ukrainan puolelle tai rintamalle asti. Satelliitit, ilmavalvontakoneet, tutka-asemat, netti- ja radioliikenteen valvonta, dronet maassa ja ilmassa, kiinteät kamerat anturit mikrofonit, humint ryssän ja ukrainan puolella ja muualla missä tarpeellista. Vaikuttaminen eli propaganda lahjonta kiristys uhkailu.
Kaukovaikuttamiskalustoa eri etäisyyksille, ohjukset, tykistö, ilmasta maahan, dronet.
Toimintaa ja yhteistyötä eri joukkojen ja aselajien kesken on hiottava, vähemmällä on saatava aikaan enemmän. Dronetoiminnassa se edistys näkyy ihan tänne omalle ruudulle asti.
Ryssän toiminta on saatava täysin mahdottomaksi ukrainan maaperälle, heti kun sinne on jotain mobikkeja tulossa, ne tuhotaan kaukaa.

Kaikkea tätä tottakai tehdään mutta mielestäni tämä on olennaisempaa kuin vaikkapa uuden mekanisoidun taisteluosaston perustaminen ja sen ajaminen miinakenttien läpi ryssän linnotettuihin asemiin ilman selvää suunnitelmaa miten asemat pidetään ja jatketaan siitä eteenpäin.

Avdiivkan alue on sellainen, missä Ukrainalta vaikuttaa puuttuvan ihan puhtaasti jalkaväen reservejä.
Ryssä käyttää surutta lihahyökkäyksiä väsyttääksen puolustajat.

Isossa kuvassa on toki niin, että Ukrainan pitää voittaa laadulla koska määrää ei pääsääntöisesti ole. Dronet ovat tällä hetkellä poikkeus ja voivat kallistaa kuppia Ukrainan suuntaan jatkossa. Vuoden aikana on drone toiminnassa tapahtunut räjähdysmäinen kehitys, osin puhtaasti määrään perustuen. Vuoden päästä voi olla niin, että suurin osa kaikista tappioista ryssälle tuotetaan droneilla.

Tottahan se on että jalkaväkeä tarvitaan. Dronehommatkin voi muuttua yllättäen jos vaikka ryssä saisi kyvyn häiritä halpoja kaupallisia droneja niin että niitä ei pystyisi samalla lailla käyttämään. En kyllä ole asiantuntija tässäkään. Mutta ei kannata yhden kortin varassa olla kaikki.
 
Kävin tänään katsomassa.

405979181_10161355120824206_7290318205624768325_n.jpg

Tuossa kun seisoin vaunun vieressä, tuli siihen joku venäläinen huutelemaan. Sen verran ymmärsin, että tämän mielestä kaikki ukrainalaiset ovat natseja, jotka sietääkin tappaa. Tästä suutuin siinä määrin, että tein pienen lahjoituksen ukrainalaisten tankkikeräykseen.

Kävin tänään katsomassa.

Katso liite: 87764

Tuossa kun seisoin vaunun vieressä, tuli siihen joku venäläinen huutelemaan. Sen verran ymmärsin, että tämän mielestä kaikki ukrainalaiset ovat natseja, jotka sietääkin tappaa. Tästä suutuin siinä määrin, että tein pienen lahjoituksen ukrainalaisten tankkikeräykseen.

Veitkö wc posliinisen maljakon kukille
 
Saksa puolestaan julkisti toimittavansa yhden Patriot-patterin lisää. Lisäksi sopivat Sveitsin kanssa Leopard 2 vaunujen ostamisesta, tosin niitä ei sellaisenaan voi antaa Ukrainalle, mutta spekulaatio toki käynnistyi heti: antaisivatko vastaavan määrän omistaan vai kentien joku Leopard 2A4 vaunuja omistava maa ja saisivat Sveitsin vaunut tilalle.

Rahamäärässä mitattuna Saksan apu alkaa olemaan sieltä suurimmasta päästä, taitaa olla vain Yhdysvallat edellä? Vai muistanko väärin? Merkittävää apua ovat antaneet joka tapauksessa, vaikka moittimiselle onkin aihetta.

Nyt sitten kaksi suurinta tukijaa haluaisivat lopettaa sodan ja solmia häpeärauhan, jotta päästäisiin hieromaan kauppoja Venäjän kanssa? Pitäisikö siis uskoa että moisesta sovittaisiin sopivasti ennen Venäjän seuraavia presidentinvaaleja? Ajankohta on vähintäänkin epäilyttävä.

Ryssä ja Putin itse ovat toki viestineet että "rauhasta voidaan neuvotella", mutta tämä tarkoittaisi tietysti sitä että ryssä saisi kaiken vaatimansa ja enemmän. He eivät olisi valmiit minkäänlaisiin myönnytyksiin. Ei ihme että Ukraina ei ole kiinnostunut tällaisista "neuvotteluista".

Luin muutama päivä sitten topwar.ru sivulla julkaistun artikkelin jossa pohdittiin "sodan loppumista" ja Ukrainan roolia "rajavyöhykkeenä idän ja lännen välissä". Artikkelin kirjoittajan mukaan "riittäisi" että Venäjä saisi kaiken Dnipron itäpuolelta sekä Mustanmeren rannan Transnistriaan asti. En tietysti usko että artikkelin kirjoittaja olisi Putin itse tai että kirjoittajalla olisi mitään tietoa siitä, mitä Kremlissä juonitaan mutta otin sen sisällön "arvauksena siitä mitä johtaja voisi haluta". Puhutaan siis täysin samoista tavoitteista, jotka Venäjällä olivat hyökkäyksen alussa - kenties ainoa mitä jää pois on Kiovan valtaaminen ja Ukrainan johtajien vaihtaminen. Artikkelissa vaaditut alueet ovat hyvin paljon enemmän kuin mitä Venäjä on kyennyt sotavoimalla valtaamaan, vaikka vastaavatkin alkuperäisiä väitettyjä tavoitteita.

MUOKKAUS: Joku voisi toki kommentoida että näinhän kävin Suomen talvisodassakin eli rauhasta oli pakko neuvotella ja tuloksena menetettiin enemmän kuin mitä Neuvostoliitto kykeni valtaamaan. Suomi joutui tietysti neuvottelemaan hyvin huonoista asemista koska armeijan voimat olivat loppu eikä ulkomaista merkittävää apua ollut tiedossa.

Lisäisin myös että talvisotaa seurasi hyvin nopeasti jatkosota, kun lähdettiin hakemaan menetettyjä alueita takaisin. Olisiko lähdetty ilman Saksan hyökkäystä? Sopinee epäillä, mutta tilaisuuden tultua lähdettiin innolla mukaan.

Epäilemättä, jos vastaavanlainen häpeärauha solmittaisiin Ukrainan ja Venäjän välille, se ei tulisi olemaan kestävä. Eihän mikään 2014-2015 kiivaimpien taistelujen jälkeenkään sovittu "rauhansopimus" pitänyt vaan niitä seurasi jatkuva asemasota ja lopulta Venäjän suurhyökkäys.
Aloin taas pohdiskelemaan, mitä tämä tarkoittaa putinin kannalta.

Hänellä on kaksi suunta, joko pyritään sotilaalliseen ratkaisuun, tai sitten jonkin sortin rauha.

Jos lähdetään siitä, että putinin tavoite on edelleen pitää Ukraina venäjän "vaikutuspiirissä" ja länsi pois venäjän rajalta. Joten siinä mielessä pelkän maayhteyden varmistaminen Krimille ei ole minkään sortin voitto, jos samalla Ukraina pääsee irti venäjän otteesta ja liittyy osaksi länttä. Jos Ukraina on Natossa, niin se on venäjälle aika ahdistava tilanne kun Ukrainan koilisnurkasta on vain 500 km suoraan moskovaan. Tai se, että Hersonista on 250km Sevastopoliin, jolloin siellä oleva laivasto voidaan tuhota muutamalla Himarsilla ammuttavalla ohjuksella.

Ennen sotaa arvioitiin, että venäjä olisi tarvinut noin 2 miljoona sotilasta, jotta se olisi voinut miehittää Ukrainan. Eli, alunperinkin lähdettiin ihan liian pienellä porukalla. Ja jos nyt putin haluaa tehdä saman, niin ite arvioisin että nykyisessä tilanteessa venäjä tarvitsisi noin 4-5 miljoonaa sotilasta. Ja kun kalustoa mietitään, niin puhutaan kymmenistä tuhansista tykeistä, tankkeista ja muista ajoneuvoista. Ja lisäksi tarvitaan iskukykyiset ilmavoimat ja laivasto, jota venäjälle ei ole.

Jos putin nyt kumminkin päättää vaalien jälkeen, että lyödään kaikkia peliin ja laitetaan se kunnon LKP käyntiin, niin miten käy? Tuollaisen armeijan kasaaminen ei ole ihan helppoa. Joukot pitää kerätä, kouluttaa ja aseistaa. Siinä voi mennä helposti vuosi ja jos ne halutaa varustaa oikein kunnolla, niin huomattavasti enemmän. Ja samalla täytyy ymmärtää, että tuo porukka on pois työelämästä, joten venäjän talouden tilanne sen kuin pahenee. Samaan aikaa luultavasti nähdää ensimmäiset mellakat, jotka on käytänössä lopetettava voimatoimin. Eli, sisäinen tilanne sen kuin huononee. Itse hyökkäys tulee olemaan verinen ja venäläisiä tulee kaatumaan paljon. Kuten myös Ukrainalaisia.

Jos taas otetaan tavoitteeksi pelkästään Dniprin joen itäpuoli ja Mustanmeren ranta, niin ei niitäkään kovin paljon pienemmällä joukolla oteta. Ja kun oikeastaan puhutaan mistä tahansa merkittävästä aluevaltauksesta, niin hinta tulee olemaan kova ja joukkoja sekä kalustoa tarvitaan paljon lisää. Ja nytkin venäjä on tuosta rannasta maksanut ihan liian kovan hinnan.

Toki venäjä voi jatkaa nykyistä nypyttämistä pienemällä voimalla ilman LKP:ta, mutta ei sekään näytä tuovan mitään ratkaisua, varsinkin kun aika ei ole venäjän puolella. Aika käy myös Ukrainaa vastaan, mutta pitkässä juoksussa venäjä on se, joka tässä häviää. Lännen tuen väheneminenkään ei ratkaise mitään, koska venäjä alkaa olemaan sotilaallisesti todelle heikossa kunnossa.

Kuten tässä sodassa on nähty, miinoitettuja ja linnoitettuja alueita vastaan on todella vaikea hyökätä, joten venäjä tulisi kokemaan ihan samat haasteet, jos se pyrkisi isommalla porukalla läpi, koska kyllä Ukrainakin on linnoittanut rajojaan varsin voimakkaasti. Samalla venäjän omat miinakentät tulevat toimimaan heitä vastaan. Jos LKP lähtee käyntiin, niin siinä on Ukrainalla kumminkin hyvä aikaikkuna vahvistaa nykyisiä ja rakentaa paljon uusia linnoitteita. Ja jos venäjän kalusto alkaa olemaan mallia T-55 ja d-20, niin linnoitteet ja miinat kyllä toimivat.

Joten oikeastaan ainoa sotilaallinen vaihtoehto venäjän kannalta on all-in, joka on itsesään valtavat riski, jotka voivat ajaa koko venäjän kaaokseen.

Entä sitten neuvottelut ja jonkin sortin rauha? Kuten nähtiin, lyhyellä aikavälillä venäjällä ei ole mitään millä painostaa Ukrainaa(poislukien ydinaseet), joten venäjän kannalta ainoa mitä se pystyy hyvässä lykyssä saamaan, niin on se että se saa pidetty vain osan valloittamistaan alueista. Mitään aluevaatimuksia venäjä ei tule saamaan läpi eikä venäjä pysty enään vaikuttamaan Ukrainan asemaan kansainvälisesti. Ukraina pystyy määrittelemään sen ihan itse ja se on jo Ukrainalle valtava voitto.

Joten, jos rauha tullaan solmimaan nykyisen rintaman paikkeille, niin se on venäjälle ja putinille tappio. Tästä voidaan taas päätellä, mitkä ovat putinin vaihtoehdot:
- Hyväksytään rauha ja yritetään selvitä sen aiheuttamasta kaaoksesta, kun venäläisille selviää mitä tämä sota maksoi.
- Jatketaan täsmälleen nykymenolla ilman LKP:ta ja toivotaan että jokin ihme tapahtuu ja eikä venäjän armeija romahda.
- LKP ja täysi rähinä. Ja samalla yritetään pysyä vallassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä ei kannattaisi kirjoittaa koska en jaksa jäsennellä tätä minkään tieteellisen artikkelin muotoon jne.
Mutta woken vastustajilla on mitta täynnä ja asenne on viholliseni vihollinen on jos ei ystäväni niin liittolaiseni.
Otetaan sellainen ajatusleikki että mitä tapahtuu kun ukraina voittaa lännen avulla ja siitä tehdään kiihdytetyllä aikataululla kunnon wokemaa ilman että siihen on ukrainalaisilla mitään sanomista koska ihmisoikeudet, toksinen maskuliinisuus ym. Eli lainsäädäntövalta on EU:ssa, omaa valuuttaa ei ole, ollaan sitouduttu ja kokoajan sitoudutaan lisää kaikenmaailman ympäristö, ihmisoikeus, taakanjako, EU-budjettisopimuksiin.

Tähän päälle kansainvälisen twitterwokeyhteisön DEI ESG homolesbo agenda mikä ohjailee meitä niin että jos jokaisessa mainoksessa ei ole neekeri ensi vuonna niin ihmettelen.
Samaan aikaan tuhotaan koululaitos, katuturvallisuus, vanhustenhoito, firmat menee nurin mitä saamme uutisista lukea joka vitun päivä.
Eli ihan samalla lailla kuin suomi taisteli itsenäisyytensä ryssää vastaan, niin missä tilanteessa ollaan nyt. Mamua lapataan sisään eli siirretään vapaamatkustajia milloin minkäkin tekosyyn nojalla maahan, ilman että siihen on mitään sanomista niillä miehillä jotka tätä maata pitää pystyssä ja jotka muodostavat puolustusvoimat joiden tulisi ja jotka haluaisivat maata puolustaa.
On kieltämättä surullista katsoa Euroopan monen maan lipuvan lähemmäksi kantaväestön jäämistä vähemmistöksi (nuoren viarasperäisen väestön määrän jyrkkä kasvu) ja epäjärjestystä ei konventionaalisen hyökkäyksen, vaan lyhytnäköisen itsetuhoisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena.

Pahoin pelkään että näiden maiden puolustuskyky ulkoista hyökkäystä vastaan Suomi mukaan luettuna murenee väestön yhtenäisyyden mukana. Toivoa toki voi, että maista ajan saatossa muodostuu yhteneviä monikulttuurista valtioita, joskin historia tai tämän hetken kehityskulku ei näytä toivetta tukevan. Venäjän kelkkaan hyppääminen on vähintään yhtä typerää vain näennäisten konservatiivisen arvojen vuoksi. Itä-Eurooppa Unkaria ja nyt Slovakiaa lukuunottamatta näyttäisivät olevan molempien suhteen terveellä pohjalla.
 
Back
Top