Ukrainan konflikti/sota

Eikös tuossa yksi ryssän hävittäjä pudotettu äskettäin mustallamerellä, ettei vain olisi ilmatorjuntaohjus ollut dronen kyydissä.

Taisi olla Su-30SM pommituslennolla, se pudotettiin 25.12.2023. Muistan että jokin toinen hävittäjä oli "suojaamassa". Yleinen oletus oli että pudotus tapahtui jossain Odessan seudulla tai vähintään Mustanmeren läntisellä alueella ja pudotus olisi tehty jollain kauas yltävällä järjestelmällä (ehkä FrankenSAM?).

Ei tietysti mahdotonta, etteikö olisi ollut jotain muutakin.

-

Hävittäjistä puheenollen, tällaista huhua liikkeellä: ryssän oma S-400 olisi ampunut vahingossa heidän omaa Su-35S hävittäjää Azovinmeren yllä. Hävittäjä olisi selvinnyt Melitopolin lentokentälle mutta vaurioituneena. Vaurioiden määrästä tai laadusta ei ole tietoa mutta Melitopol on mm. HIMARS-rakettien kantamalla joten tuskin olisi laskeutunut ko. kentälle vapaaehtoisesti, jos koneella olisi selvinnyt kauemmas.

JOS tämä pitäisi paikkansa niin onpa taas omalaatuista touhua: sotaa on käyty kohta kaksi vuotta ja oma IT ampuu omia hävittäjiä edelleen. Eikö omien koneiden tunnistus toimi vai täriseekö IT-miehillä kädet näin pahasti? Ylempää "ärähdetty" että pitäisi olla tarkempana, kun ohjuksia ja droneja on päässyt torjunnasta läpi?

Friendly fire RUS/RUS (red on red) reported.

Russian S-400 reportedly hit Russian Su-35S over the Azov Sea. The damaged fighter managed to land in Melitopol airfield.

ELSOakaan ei pidä sulkea pois.
Israelilla ja Jenkeillä on todennäköisesti kyvykkyyttä hakkeroitua venäjän ilmapuolustusjärjestelmiin, ja tarvittaessa vaikka syöttää niille elektronisesti valemaaleja=ryssän omia koneita.
Mutta se on eri asia käytetäänkö näitä kyvykkyyksiä? Toisaalta pitää muistaa että Israel on hyvin hyvin vittuuntunut venäjän agitaattoripuuhista Gazassa ja muualla lähi-idässä.
 
Rajua kulutussotaa. Patrioteissa riittää vielä ohjuksia, vaan kuinka kauan? Läpi tulee jo nyt

Milloin kulutussodan on voittanut osapuoli, jonka pääasiallinen tehtävä on olla vastaanottavassa päässä? Käsittämätöntä toimintaa länneltä katsoa tämmöistä terroria sivusta. Arvatkaa vaan, mitä Kiina miettii katsoessaan tätä, ja pohtiessaan Taiwania

JOS tämä pitäisi paikkansa niin onpa taas omalaatuista touhua: sotaa on käyty kohta kaksi vuotta ja oma IT ampuu omia hävittäjiä edelleen. Eikö omien koneiden tunnistus toimi vai täriseekö IT-miehillä kädet näin pahasti? Ylempää "ärähdetty" että pitäisi olla tarkempana, kun ohjuksia ja droneja on päässyt torjunnasta läpi?
Oon miettinyt samaa noista aiemmistakin, jotenkin väkisin ajattelee että Ukrainalla on pakko olla sormensa pelissä, ja taas toisaalta ei voi olla ajattelematta sitä normal katastrof-keissiä...
Molemmat osaa tuon homman
 
Rajua kulutussotaa. Patrioteissa riittää vielä ohjuksia, vaan kuinka kauan? Läpi tulee jo nyt

Milloin kulutussodan on voittanut osapuoli, jonka pääasiallinen tehtävä on olla vastaanottavassa päässä? Käsittämätöntä toimintaa länneltä katsoa tämmöistä terroria sivusta. Arvatkaa vaan, mitä Kiina miettii katsoessaan tätä, ja pohtiessaan Taiwania

Niin, toisaalta yksi tuollainen kinzhal ohjus maksaa sen 10milj. Joten jos noita ammutaan se 100 kappaletta, niin hyökkäyksen hinta on yli miljardi. Ja jos sanotaan, että rakennuskantaa tai kalustoa menee vaikka 10 miljoonan edestä, niin aika huono suhde. Toki pitää ottaa huomioon haavoittuneet, kuolleet ja ammutut torjuntaohjukset, mutta ei sotaa näillä voiteta, eikä varsinkaan kulutussotaa.
 
Viimeksi muokattu:

Harvinaisen hyvä juttu yleltä, tässä muutama nosto.

"Jo vuonna 2022 kärsittyjen tappioiden vuoksi lehti arvioi, että Venäjällä on varaa menettää noin 50 panssarivaunua kuukaudessa ilman, että sen varastot vajenevat. Nyt Avdijivkassa kärsityt menetykset ovat Venäjälle sietämättömät.

Myöskään sotilaita Venäjällä ei ole varaa menettää samalla tahdilla. Kreml on värvännyt tänä vuonna 300 000 sotilasta. Mielenosoitusten uhan ja tiettyjä aloja koskevan työntekijäpulan vuoksi se ei ole aloittanut uutta liikekannallepanoa."
 
Niin, toisaalta yksi tuollainen kinzhal ohjus maksaa sen 10milj. Joten jos noita ammutaan se 100 kappaletta, niin hyökkäyksen hinta on yli miljardi. Ja jos sanotaan, että rakennuskantaa tai kalustoa menee vaikka 10 miljoonan edestä, niin aika huono suhde. Toki pitää ottaa huomioon haavoittuneet, kuolleet ja ammutut torjuntaohjukset, mutta ei sotaa näillä voiteta, eikä varsinkaan kulutussotaa.
Ei voita venäjä sotaa näin mutta aiheuttaa erittäin suurta surua, kipua ja tuskaa 🇺🇦 kansalle. Tämä "pommittaminen" olisi saatava loppumaan hinnalla millä hyvänsä.
 
Niin, toisaalta yksi tuollainen kinzhal ohjus maksaa sen 10milj. Joten jos noita ammutaan se 100 kappaletta, niin hyökkäyksen hinta on yli miljardi. Ja jos sanotaan, että rakennuskantaa tai kalustoa menee vaikka 10 miljoonan edestä, niin aika huono suhde. Toki pitää ottaa huomioon haavoittuneet, kuolleet ja ammutut torjuntaohjukset, mutta ei sotaa näillä voiteta, eikä varsinkaan kulutussotaa.

Tavallaan kyllä, ainakin länsimaisella mittapuulla.

Ukrainan tekeminen asuinkelvottomaksi ukrainalaisille on tavoite, jolle ryssä näyttää antaneen avoimen piikin vailla hintakattoa. Eivätkä varmasti lopeta, ennen kuin saavat kunnolla turpaansa. Sekin on heille jo yhdenlainen voitto, että miljoonat ukrainalaiset eivät halua palata kotiinsa näkyvässä tulevaisuudessa ja alkavat juurtua muualle

Viimeksi muokattu:
Rajua kulutussotaa. Patrioteissa riittää vielä ohjuksia, vaan kuinka kauan? Läpi tulee jo nyt

Milloin kulutussodan on voittanut osapuoli, jonka pääasiallinen tehtävä on olla vastaanottavassa päässä? Käsittämätöntä toimintaa länneltä katsoa tämmöistä terroria sivusta. Arvatkaa vaan, mitä Kiina miettii katsoessaan tätä, ja pohtiessaan Taiwania
Varmasti ovat Pekingissä ainakin sen todenneet, että jos Taiwaniin mennään, on saari saatava vallattua niin nopeasti, että lännessä ei ehditä siihen kunnolla reagoida. Ukrainakin alkoi saada enemmän tukea vasta siinä vaiheessa, kun ryssän hyökkäys oli jo käytännössä saatu pysäytettyä.

Ja edelleen tuki on tietysti täysin riittämätöntä ja tuntuu perustuvan toiveajatteluun siitä, että lopulta on mahdollista saada aikaan molempia osapuolia tyydyttävä kompromissiratkaisu, joka takaa taas rauhan Eurooppaan.
 
Ukraina on pinta-alaltaan lähes 20 kertaa Taiwania suurempi. Kiina ottaa sen kyllä halutessaan, mutta poliittinen hinta on toistaiseksi ilmeisesti arvioitu liian korkeaksi. Ihmishenkien uhraamisella tai materiaalisen tuhon aiheuttamisella ei kai Kiinallekaan ole niin suurta väliä.

Itse en jaksa uskoa läntiseen kompromissiratkaisun tavoitteluun vielä tässä kohtaa. Toki jos sota Ukrainassa jatkuu vielä vuosia, alkaa varmaan lännessä lerpahtaa, mutta taitaa vanjallakin olla tilanne jo nyt jatkuvasti veitsen terällä ja vaatia aikamoista kikkailua kremliltä shown ylläpitämiseksi.
 
Varmasti ovat Pekingissä ainakin sen todenneet, että jos Taiwaniin mennään, on saari saatava vallattua niin nopeasti, että lännessä ei ehditä siihen kunnolla reagoida. Ukrainakin alkoi saada enemmän tukea vasta siinä vaiheessa, kun ryssän hyökkäys oli jo käytännössä saatu pysäytettyä.

Ja edelleen tuki on tietysti täysin riittämätöntä ja tuntuu perustuvan toiveajatteluun siitä, että lopulta on mahdollista saada aikaan molempia osapuolia tyydyttävä kompromissiratkaisu, joka takaa taas rauhan Eurooppaan.
Niin..ja rauhaa ei tule ennen ku ryssä on saanu pataan silleen että tuntuu ja armeijan rippeet pukkaa auringonkukkaa pellolla. Joku välirauha voidaan saada, mutta viimeistään -30 luvulla mennään sitten paljon kovempaa, jos tota paskasakkia ei nyt tapeta ja laiteta hommaa jiiriin.
 
Tavallaan kyllä, ainakin länsimaisella mittapuulla.

Ukrainan tekeminen asuinkelvottomaksi ukrainalaisille on tavoite, jolle ryssä näyttää antaneen avoimen piikin vailla hintakattoa. Eivätkä varmasti lopeta, ennen kuin saavat kunnolla turpaansa. Sekin on heille jo yhdenlainen voitto, että miljoonat ukrainalaiset eivät halua palata kotiinsa näkyvässä tulevaisuudessa ja alkavat juurtua muualle

10/10 kinzhalia kertoo kyllä karua kieltä! Perkeles, alappa ryzzä ampumaan niitä wunderwaffejas johonki, missä ne vois mennä läpi.. huikee suorite taas.
 
Rajua kulutussotaa. Patrioteissa riittää vielä ohjuksia, vaan kuinka kauan? Läpi tulee jo nyt

Milloin kulutussodan on voittanut osapuoli, jonka pääasiallinen tehtävä on olla vastaanottavassa päässä? Käsittämätöntä toimintaa länneltä katsoa tämmöistä terroria sivusta. Arvatkaa vaan, mitä Kiina miettii katsoessaan tätä, ja pohtiessaan Taiwania

Alkaa sylettämään tämä, että ryssä saa lännen joidenkin kukkahatutätimaiden mielestä, vaikka kuinka mielin määrin laukoa turvallisen matkan päästä jostakin Kaspianmeren yltä näitä terroristisia sotarikollisia siviilien murhaamiseen tähtääviä ohjusiskujaan. Samalla sitten pantataan TAURUS-ohjuksia. Pelkästään siksi, että Paskahousu-Scholz on napannut Putlerin bluffin koukkuineen ja paskoo housunsa eskalaatiopelkoon siitä, että jos Putlerin pikkusilta pistetään tuhannen pillun päreiksi, että Putler uskaltaisi tehdä mitään mitä hän on jo tehnyt aiemmin.

Olisipa joku ohjusjärjestelmä, jolla saataisiin noi ryssän terroripommikoneet terroristiörkkipilotteineen ammuttua tuhannen pillun päreiksi Ukrainan puolelta.

Jos joskus ryssä haluaa pakotteista eroon, yhdeksi ehdoksi on laitettava se, että ryssän pitää luopua pommikoneistaan, ja luovuttaa ne lännelle tutkittavaksi ja purettavaksi
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainalainen vishun_military OSINT-ryhmä julkaisi eilen tuoreimman arvionsa ryssän pitkän kantomatkan ohjusten tämänhetkisistä määristä (julkaistu 29.12.2023) - tässä on otettu huomioon ryssän suuressa ohjushyökkäyksessä käytetyt ohjukset eli ne on vähennetty näistä numeroista: LÄHDE

Missile arsenal of the Russian Armed Forces:

Today, the enemy launched a massive missile attack on the territory of Ukraine, aiming in particular to destroy a number of industrial complex enterprises, more than a hundred missiles were used. For a long time, the enemy accumulated the number of missiles due to production. According to the latest data, they managed to reach 110-120 missiles per month.

As of the evening of December 29 (according to our data), the Russians have the following number of missiles:

- Iskander (K and M) — 355 units.
- Calibers — 200 units.
- X-101, X-555 and X-55 — 120-180 units.
- Dagger — 79 units.
- About 162 X-22/32.

In general, the enemy fired ≈ 10% of the available missiles on our territory today.

English version in comments.

t.me/vishun_military/3975

3.2Kviewsedited
Dec 29 at 22:03

Katso liite: 89963

-

Vishun_military julkaisi edellisen vastaavan arvionsa 18.10.2023 mutta siinä annettiin arvio kahdelle eri ajankohdalle: 28.8.2023 ja 17.10.2023 LÄHDE

Tässä ne pienessä taulukossa:

Katso liite: 89965

GUR:n Vadim Skibitsky kertoi omat numeronsa haastattelussa 6.11.2023, ne löytyvät tästä viestistä: LÄHDE

Vajaa viikko sitten GUR julkaisi tuoreimman arvionsa ryssän risteilyohjusten ja ballististen ohjusten määristä. Arvio on lähellä ukrainalaisen vishun_military kolme viikkoa sitten julkaisemaa arviota, mutta ei kuitenkaan täysin sama. Vishun_military julkaisi 10.11.2023 lyhyen viestin jossa vertailtiin heidän tuoreimman arvionsa numeroita GUR:n numeroihin ja todettiin että eroa on. He lupasivat julkaista selvityksen, mistä erot johtuvat "myöhemmin" mutta tällaista selitystä ei ole kuulunut, ei ainakaan heidän telegram-kanavallaan. Numeroiden vertailu löytyy tästä viestistä: LÄHDE

Lainaan vishun_military viestistä kuvan josta näkyvät GUR:n ja heidän arvionsa eri ohjusten määristä (oranssit pilarit ovat vishun_military ja punaiset ovat GUR:n):

Katso liite: 89966

-

Tässä vishun_military ryhmän arviot samassa taulukossa, lisäsin myös GUR:n Skibitskyn 6.11.2023 kertomat numerot omaan sarakkeeseensa:

Katso liite: 89967

Kuten ylempää nähdään, selkeimmät erot vishun_military ryhmän arvioissa ja GUR:n Skibitskin numeroissa olivat Kh-101 sekä Kh-22/Kh-32 risteilyohjusten määrissä. Muidenkin ohjusten osalta arvioissa on eroja, mutta ei näin suuria.

Mikä näistä on lähimpänä oikeaa vai onko mikään, ei voida tietää. Meillä on nämä numerot eikä muita.

-

MUOKKAUS: pyöräytin eilen (LINKKI) pikaisen laskelman Skibitskyn kertomien numeroiden perusteella (hän antoi arvion paitsi ohjusten määrille niin myös tuotantomäärille lokakuussa 2023):

Katso liite: 89982

Ei sinänsä ihme, mutta vishun_military arvio osuu hyvin samoihin numeroihin - vaikkei tietysti ihan 100% samoihin (vertaa tämän alimmaisen taulukon oikean reunimmaista saraketta ylempänä olevan taulukon vishun_military 29.12.2023 numeroihin).

He ovat varovaisempia ja antavat Kh-101 ohjuksille vaihteluvälin, jonka alarajalle minun laskelman numero osuu (heidän 120 vs minun 122 - heidän ylärajansa on 180).

Jaoin 29.12.2023 laskelman ryssän jäljellä olevien ohjusten määristä, laskelma perustui GUR:n Skibitsky 6.11.2023 kertomiin numeroihin (ohjusten määrät ko. päivänä sekä ohjusten uustuotanto lokakuussa 2023), linkki lainattuun viestiin: LINKKI

Laskelma sai kritiikkiä, johon vastasin toisessa viestissä. Se taustoittaa hieman sitä, miksi koen että tätä kannattaa tehdä ja mitä päätelmiä näistä numeroista voi tehdä (olettaen toki että olisivat oikein edes suuntaa-antavasti): LINKKI

Päivitin kyseisen laskelman tuoreimpien tietojen perusteella:

1704192709855.png

Pari kommenttia numeroista:

1) Iskander-ohjusten määrä voi olla suurempi, mutta ei voida olla varmoja. Nytkin Ukraina ilmoitti "12 kpl S-300 / S-400 / Iskander-M ballistisia ohjuksia". Koska ei tiedetä tarkkaa jakoa ohjusten kesken, en merkinnyt näitä 12 kpl Iskander-kategoriaan ja siten ne puuttuvat tästä. Sama juttu aikaisempien vastaavien tapausten osalta.

2) lisäsin tähän taulukkoon oikeaan reunaan huomautuksen Kh-101 risteilyohjusten määrän osalta. Oma laskelmani sanoi jäljellä olevien ohjusten määräksi 122 kpl 29.12.2023 kun taas ukrainalainen vishun_military OSINT-ryhmä arvioi määrän vaihteluväliksi 120-180 kpl 29.12.2023. Täten otin heidän arvionsa ylärajan mukaan eli lisäsin +58 kpl omaan laskelmaani ja merkitsin sen "oman laskelman" viereen tarjolle ns. ylärajaksi.

3) tämänkin tuoreimman tämänpäiväisen iskun osalta Ukraina kertoi Kh-101 ohjusten laukaisumääräksi "+70 kpl" kun taas 29.12.2023 kerrottiin "+90 kpl" - eli todellinen määrä voi olla suurempi kuin kerrottu, mutta koska ei ole muuta numeroa, käytin näitä kerrottuja määriä eli 70 ja 90.

-

Tämän talven suurimmat iskut, joissa käytetty suuri määrä risteilyohjuksia:

29.12.2023 = +122 kpl (kaikki ohjukset yhteensä, Ukrainan ilmoitusten mukaan - näistä +90 kpl Kh-101)
2.1.2024 = +99 kpl (kaikki ohjukset yhteensä, Ukrainan ilmoitusten mukaan - näistä +70 kpl Kh-101)

Iskujen väliin mahtuu kolme päivää.

Näiden lisäksi ovat käyttäneet muutamana päivänä suuren määrän pelkkiä Shahed-136/131 / Geran-2 droneja (näiden lisäksi muutama ohjus, mutta ei merkittävää määrää):

25.11.2023 = 75 kpl
1.1.2024 = 100 kpl

-

Nyt kun ryssä on intoutunut käyttämään risteilyohjuksia pitkästä aikaa, päätin seurata tarkemmin. JOS tämä trendi jatkuu JA jos tuo minun laskelma pitäisi paikkansa, niin ryssän ei pitäisi kyetä tekemään montaa suurempaa iskua Kh-101 risteilyohjuksia käyttäen - 1 x 60 kpl tai 2 x 60 kpl olisi maksimi, riippuen mitä numeroa käytetään.

Toki jos nähdään esim. 2 x 70 kpl tai 2 x 90 kpl seuraavien muutaman viikon sisällä, se kertoisi että laskelmani on pielessä. Mikä puolestaan kertoisi että GUR:n Skibitskin arvioissa oli jotain pielessä: joko kokonaismäärä tai uustuotannon kapasiteetti tai molemmat olivat arvioitua suuremmat 6.11.2023 tai sitten uustuotanto on kasvanut selvästi lokakuun 2023 jälkeen.

-

MUOKKAUS: lisään tämän tiedonmurusten, joka voi olla tieto tai pelkkä spekulaatio. Sanavalinnat eivät kieli varmuudesta. Tarkoitan tällä ryssän Kinzhalien laukaisuun modernisoitujen MiG-31K hävittäjien määrää. Tässä kirjoitetaan että "mahdollisesti koko hävittäjämäärä käytössä" eli MiG-31K koneita voisi olla 10 kpl. Tämä puolestaan rajoittaa Kinzhalien käyttöä, koska yksi tällainen hävittäjä kykenee kantamaan yhden Kinzhalin.

One of Russia's feared Kinzhal aeroballistic missiles falls into water in Kyiv after being hit, probably by a Patriot air defense missile. Russia fired 11 Kinzhals at Kyiv on Jan. 2 - the highest number yet, probably using its entire fleet of MiG-31K warplanes in the attack.

Latest reports are that 10 Kinzhals were fired - all shot down.

-

Jatkoa MiG-31K hävittäjien määrän osalta: Military Balance 2023 julkaisu sanoo niiden määräksi 12 kpl eli julkaisun luonteesta johtuen tämä olisi ollut tilanne vuoden 2022 lopuksi. Nämä on merkitty ATK-rooliin eli Attack ja niiden käyttäjä on Aerospace Forces (eli ryssän ilmavoimat). Näitä ei ole Military Balancen mukaan käytössä muilla joukoilla eli Naval Aviation, Long-Range Aviation Command yms. eivät käyttäisi niitä.

On tietysti mahdollista että tämä numero on väärin. On myös mahdollista että ryssä olisi modernisoinut jonkin määrän MiG-31 hävittäjiä Kinzhal-laukaisuun sopiviksi vuonna 2023.

10 kpl Kinzhaleita per päivä on suurin määrä tämän sodan aikana, ainakin suurin julki kerrottu määrä. Täten yksi Kinzhal per MiG-31K kertoo että tällä hetkellä heillä on lentokuntoisena vähintään 10 kpl MiG-31K koneita.
 
Viimeksi muokattu:
Tavallaan kyllä, ainakin länsimaisella mittapuulla.

Ukrainan tekeminen asuinkelvottomaksi ukrainalaisille on tavoite, jolle ryssä näyttää antaneen avoimen piikin vailla hintakattoa. Eivätkä varmasti lopeta, ennen kuin saavat kunnolla turpaansa. Sekin on heille jo yhdenlainen voitto, että miljoonat ukrainalaiset eivät halua palata kotiinsa näkyvässä tulevaisuudessa ja alkavat juurtua muualle

Luultavasti näin. Mutta, pitää muistaa että Ukraina on iso maa ja rakennukset voidaan aina rakentaa uudelleen. Ihmisiä kuolee, mutta silti uudet sukupolet astuvat esiin. Kyllä nämä ilmaiskut ja nuo Avdijivkan tappiot kertoo ennen kaikkea venäjän epätoivosta. Se venäjän maksama hinta on vain liian kova, kun vastineeksi ei ole saatu oikeastaan yhtään mitään. Ja toinen asia on se, että ehkä vain 10-20% venäjän rintamalle tuomista varusteista on uudistuotantoa, loput on sitä mitä kaivetaan ja kunnostetaan varastoista.

Joten, jotain tuon putinin pitää keksiä, jos meinaa sotaa jatkaa. Vieläkö vaalit puskee päälle ja niiden jälkeen tulevat tiukat päätokset, jotka eivät ainakaan kasvata sodan tai putinin kannatusta.
 
Back
Top