Ukrainan konflikti/sota

Silppua ja soihtua molempia luulisin naapurin päästävän. Mutta tuo lähtevä it ohjus lienee yritys torjua A-50:tä lähestyvä ohjusuhka. Se että aiemmassa videossa näkyvä silppuun/soihtuun osuva ohjus oli oudossa paikassa lentokoneeseen nähden, sen sijaan sopii tämän toisen videon lähtevään ilmatorjunta ohjukseen. Eli ryssä torjuisi oman torjuntaohjuksensa. En ihmettelisi enään sitäkään.

Stunner ohjuksen eli Patriotin PAAC-4 Skyceptor ohjus (Myös meidän Daavidin linko) on hit-to-kill. Mutta sen kantamaa ei tiedä kukaan varmaksi. Iso boosteri jötkäle se on eikä taistelukärki vie kantamaa.

Tai sitten se on se Nighthawk Tom Cruise ohjaimissa.
 


Ukrainan joukkorahoituskampanjalla kerättiin 7,8 miljoonaa dollaria drone-laivastolle ennätysajassa 36 tuntia

Joukkorahoituskampanja, jolla kerättiin rahaa merenkulun droonien tuotantoon, on kerännyt tarpeeksi rahaa 35 laivaston dronille, yhteensä Hr. 297 500 000 (yli 7,77 miljoonaa dollaria) ennätysajassa 36 tuntia, ukrainalainen varainkeruualusta United24 ilmoitti 23. helmikuuta.

Varoilla katetaan 35 "Sea Baby" -dronen tuotantokustannukset, "jonka ansiosta Ukrainan turvallisuuspalvelu osui Krimin sillalle, sekä yhdeksän venäläisen aluksen tuotantokustannukset ", United24 sanoi .

Varainhankintakampanja toteutettiin yhteistyössä ukrainalaisen Monobankin pankin, Ukrainan turvallisuuspalvelun, sosiaaliaktivisti Serhii Sternenkon ja bloggaaja Ihor Lachenkovin kanssa.

"Kiitos kaikille, olette parhaita", Lachenkov julkaisi Telegram-kanavallaan, jolla on yli 1,4 miljoonaa tilaajaa.

"Jotta ymmärrätte keräysnopeuden, se oli yksi vene tunnissa."

Yksi "Sea Baby" drone maksaa Hr. 8,5 miljoonaa (222 000 dollaria), United24 sanoi. Dronin runko on valmistettu materiaalista, joka on tutkalle näkymätön, ja drone pystyy kuljettamaan jopa 850 kiloa räjähteitä.

Drone voi saavuttaa jopa 90 kilometriä tunnissa (56 mailia tunnissa) ja sen kantama on jopa 1 000 kilometriä (620 mailia).

Ukrainan sotilastiedustelun päällikkö Kyrylo Budanov sanoi elokuussa 2023, että droonit ovat osoittautuneet "erittäin tehokkaiksi" ja että Venäjällä on "vakavia ongelmia".

Budanov ei kertonut, kuinka monta laivaston dronea Ukrainalla on käytössä tai käytössään, mutta hän paljasti, että Ukraina pystyy nyt massatuotantoon tällaisia droneja.

Ukraina ei tee "yhtä tai kahta autotallissa", hän sanoi. "Massatuotanto on käynnissä."

Kuukausien aikana sen jälkeen, kun Budanov puhui droneista, "Sea Baby" -lennokit olivat useissa hyökkäyksissä Venäjän Mustanmeren laivastoa vastaan
 
Ilmeisesti ei pudonnut Mariupolin seudulle vaan Krasnodarin alueen päälle:

Flight route of the downed Russian A-50 published by the Main Directorate of Intelligence of Ukraine

https://t.me/DIUkraine/3507

https://t.me/DIUkraine/3507

Minus A-50U - GUR and the Air Force shot down another Russian plane

🤝As a result of a joint operation of the Main Intelligence Directorate of the Ministry of Defense of Ukraine and the Air Force of the Armed Forces of Ukraine, another valuable Russian A-50U aircraft was shot down over the Sea of Azov.

❌The destroyed A-50U is a new modernized Russian version of the aircraft.

✔️This is an air command post that the aggressor state used for long-range radar detection, control and guidance for strikes on Ukraine with missiles from strategic aviation.

🔥The downing of the A-50U is another serious blow to the potential and capabilities of terrorist Moscow.

📍A sharp drop in speed and height of the downed A-50U aircraft was recorded near the city of Yeisk.

⚡️The cost of such a vessel, of which the aggressor state has a few units left, is 350 million dollars.

🇺🇦Glory to Ukraine!

-

GUR in other social networks:

🔹Facebook

🔹YouTube

🔹 Viber

🔹Instagram

🔹Twitter

🔹 TikTok

t.me/DIUkraine/3507

80.2Kviews

February 23 at 20:47



-

HUOM: näiden kolmen kuvan numerot:

1. 875 km/h, 800m, aika 18:44:53

2. 320 km/h, 800m, aika 18:45:43

3. 0 km/h, 800m, aika 18:45:53

-

ELI MITÄ, oliko lentokorkeus vain 800m?

Ammuttiinko kone alas ennen kuin ehti laskeutumaan sotilaslentokentälle? MANPADS asialla?

Videolla yksi ohjus osui soihtuu, mutta toinen osui koneeseen. Tämä voisi vihjaista lämpöön hakeutuvan ohjuksen käytöstä, tosin myönnän että en tunne A-50 / A-50U käyttämiä soihtuja eli onko niissä myös jotain hämäystä tutkaohjautuvien varalta.
Itsekin mietin, että omisiko lämpöhakuinen ohjus, kun räjähtää soihtuun. Toisaalta kykeneekö manpad noin ison koneen noin totaaliseen lennon lopettamiseen?
Joku summeri siellä koneessa kuitenkin huutaa, kun kone osaa soihduttaa.
 
"Seisomme Ukrainan tukena niin kauan kuin tukea tarvitaan." Joopa joo. Mitäpä jos poliitikot nyt oikeasti sanoisivat mitä halutaan ? Ryssä vuoden 1991 rajan taakse, sotilaallinen pattitilanne ja jonkinlainen kylmä rauha ja aselepolinja, vaiko Ukrainan tappio ? Ympäripyöreiden lausuntojen aika alkaa olla ohi. Joko sitä tukea annetaan tosissaan tai sitten ei.

 
Noissa videoissa alasammuttava kone on matalalla. Jos oletetaan että se on toi 800m, niin Ukrainalla ei ole mitään millä valaista kone tuolta etäisyydeltä niin että maasta voisi ampua suoraan tutkasäteilyyn hakeutuva.
S200 pitää siis unohtaa tai sitten siihen laitettu moderni aktiivinen hakupää linkki yhteydellä
 
Ukrainan Lancet kehitysohjelma alkaa olemaan valmis. Piakkoin pääsisivät 100kpl kuukausituotantoon. Kantomatka tuossa kasvaa maksimissaan 40 kilometriin ja häiritä ei pure enää viimeisellä kilometrillä.

Onnistuessaan eli jos saavat kohtuullisen kuukausituotannon aikaan, tämä voi olla hyvinkin merkittävä askel.

Lancet on osoittanut vaarallisuutensa, tosin ryssällä on ilmeisesti ollut ongelmia niiden valmistuksen kanssa sen optiikkaa valmistavan tehtaan iskun jälkeen. Nämä eivät ole tietysti hävinneet kokonaan, mutta julkaistujen videoiden määrän trendiviiva osoitti kohti taivasti kunnes sattui tämä isku ja videoiden määrät kutistuivat selvästi.

Ryssäläinen lostarmour-sivusta tilastoinut julkisuudessa nähtyjä videoita: LÄHDE

1708758412255.png

Tämän perusteella olisivat onnistuneet kasvattamaan tuotantoa heinäkuun ja elokuun 2023 tasolle, mutta välissä oli neljä hiljaisempaa kuukautta. Kuvaajassa on tietysti vain ne iskut joista on julkaistu video, mikä ei tarkoita 100% jokaista käyttöä.

Linkin takana on myös kuvia joissa pyritty tilastoimaan iskujen kohteita yms.
 
Onnistuessaan eli jos saavat kohtuullisen kuukausituotannon aikaan, tämä voi olla hyvinkin merkittävä askel.

Lancet on osoittanut vaarallisuutensa, tosin ryssällä on ilmeisesti ollut ongelmia niiden valmistuksen kanssa sen optiikkaa valmistavan tehtaan iskun jälkeen. Nämä eivät ole tietysti hävinneet kokonaan, mutta julkaistujen videoiden määrän trendiviiva osoitti kohti taivasti kunnes sattui tämä isku ja videoiden määrät kutistuivat selvästi.

Ryssäläinen lostarmour-sivusta tilastoinut julkisuudessa nähtyjä videoita: LÄHDE

Katso liite: 93484

Tämän perusteella olisivat onnistuneet kasvattamaan tuotantoa heinäkuun ja elokuun 2023 tasolle, mutta välissä oli neljä hiljaisempaa kuukautta. Kuvaajassa on tietysti vain ne iskut joista on julkaistu video, mikä ei tarkoita 100% jokaista käyttöä.

Linkin takana on myös kuvia joissa pyritty tilastoimaan iskujen kohteita yms.

Joo kiitoksia tästä. Tuo Lancet on varmasti ollut ryssillä eniten tuhoa aiheuttava malli rintamalla. Tuo Ukrainan mahdollinen tuleva määrä tuntui pieneltä, mutta eipä nuo tuotantomäärät ryssilläkään ole paljon isompia ollut. Kullanarvoisia nuo komponenttitehtaiden iskut.
 
Päivän luvut:
424965685_745860524393695_5958850918233063757_n.jpg
 
Tämä isku terästehtaaseen saattaa olla taas kirurgintarkkaa työtä. 18 % ryssän teräksestä tuli täältä. Senhän voi aina korvata "halvalla" tuonnilla Kiinasta, jos vahingot ovat kriittiset. Tästä seurauksena pandan nyrkki livahtaa taas tuuman verran syvemmälle karhun anaaliin, ja tämän kehityksen päässä karhu on enää käsinukke Ransun tapaan. Anteeksi Ransu vertauksesta.


Ps. Terästä ei korvata teräksellä tuosta noin. Jos spekeille viittaa kintaalla, voipi käydä yllätyksiä
 
Viimeksi muokattu:
Taustoitusta droneiskun kohteeksi joutuneesta Lipetskin terästehtaasta sekä sen omistuksesta:

The Novolipetsk Metallurgical Plant produces at least 18% of all steel in russia and is the key one in the NLMK Group of one of the richest people in the russian federation, Vladimir Lisin (about 80% of all production).

The NLMK supplies steel, alloys and rolled products to russian defense industry enterprises that produce ballistic and cruise missiles. This is one of the key enterprises of the strategic industry.

In the photo: Lisin and Putin


1708763043211.png

The attack on the Novolipetsk Metallurgical Plant was organized by the GUR and the SBU.

According to sources, the drones hit installations designed for the primary cooling of raw coke oven gas. The defeat of these facilities, according to sources, will lead to a shutdown of the entire production process of the metallurgical plant for a long time. After the explosions, a fire began and all plant personnel were evacuated.

The plant is one of the largest in russia, and the plant’s raw materials are used for the production of missiles, artillery, drones and other military orders.

Source:


https://news.obozrevatel.com/ukr/ru...nij-kombinat-u-rf-organizuvali-sbu-ta-gur.htm

 
Siinäpä näkyy yksi drooni joka sukeltaa kuin Stuka ryssien tehtaaseen, varmaan aika tärkeään kohtaan.

Eiköhän tuolla osattu osua masuuniin. Se on kiva huoltaa kuntoon kun sisälle jämähtää täysisatsi tavaraa. Käytännössä purku ja uuden rakennus. Eipä tuollainen ole sitten kuin sen puolenvuode projekti jos on hyvin tavaraa länsimarkkinoilta saatavilla.

Lipetsk tehtaan tuotannosta löytyy yksi merkittävä asia:
https://nlmk.com/en/media-center/press-releases/nlmk-expands-high-strength-steel-offering/

"high-strength cold-rolled steel, a unique product for the Russian market"

Eli on ainoa tuottaja omien väitteidensä mukaan suurlujuusteräslevylle. Näin mpnet-kielellä panssariteräkselle. Mitenkä sattuikaan alasammutut dronet tippumaan juuri tälläiseen tehtaaseen..
 
Back
Top