Ukrainan konflikti/sota

1. Vuoden 1994 Budapestin sopimus jossa Venäjä, USA ja Britannia sitoutuivat turvaamaan Ukrainan valtion koskemattomuuden, sen luopuessa ydinaseistaan.
- sopimus on validi ja kaikkia osapuolia sitova.
- Venäjä rikkoo yksiselitteisestä tätä sopimusta hyökkäyssodallaan Ukrainassa ja Krimillä.
- kaikkien maailman maiden tulisi vaatia tämän sopimuksen noudattamista. Jos sitä ei huomioida se tekee mahdottomaksi sopia uusista ydinaseista luopumisia tulevaisuudessa.

2. Sellaista sopimusta jossa olisi mainittu NATO:n laajenemisesti ei ole olemassa.
- kysymys NATO:n jäsenyydestä on aina hakijamaan ja NATO:n keskinäinen sopimus.
- jokainen itsenäinen maa on vapaa käyttämään omaa päätösvaltaansa omanmaansa puolustuksen suhteen.
- liittymisessä vaaditaan yksimielisyyttä kaikilta vanhoilta NATO:n jäsenmailta. Ulkopuolisilla ei ole, eikä voikaan olla minkäänlaisia ns. Veto-oikeuksia.
- esim. Suomen ei tarvitse keskustella Venäjän kanssa mahdollisesta puolustusliiton jäsenyydestä. Pikemminkin jäsenyydestä pitää sopia NATO:n nykyisten jäsenien kanssa.
- NATO ei tule missään tilanteessa loukkaamaan Venäjän koskemattomuutta.

On täysin järjetöntä kuvitella että Venäjällä voisi olla jonkinlainen erioikeus esim. puuttua naapurimaidensa hallinnollisiin päätöksiin.

3. Jossain aikaisemmassa meilissä oli ajatus siitä että olisi olemassa jonkilainen suurvaltojen välinen etupiirijaottelu. Tällaisia on joskus aikoinaan ollut esim. Tilsit-sopimus v. 1807, Napoleonin ja Aleksanteri I välillä, jolla jaettiin Ranskan ja Venäjän etupiirejä. Samoin Hitler ja Stalin sopivat v. 1939 etupiirien jaosta. Sattumoisin näissä kummassakin sovittiin että Suomi kuuluu osaksi Venäjää. Putin on useammassakin yhteydessä vihjaillut näiden sopimusten merkityksestä. Todellisuudessa kumpikaan sopimus ei annan minkäänlaista nykyaikaan ulottuvaa oikeutta sopijavaltioilleen.

Jos kaikesta huolimatta puhutaan suurvaltojen oikeudesta etupiireihin on syytä miettiä onko Venäjä enää minkäänlainen suurvalta. Sillä on toki suuri määrä tekniikaltaan ja turvalliselta käyttöiältään vanhenevia ydinaseita. Onhan se myös maantieteellisesti suuri maa (ei luulisi olevan tarvetta sotia uusien maa-alueiden ja kansojen alistamiseksi). Talouden koolla se ei missään tapauksessa voi olla suurvalta. Eikä sillä ole enää sellaista armeijaakaan jotta se voisi esiintyä todellisen suurvallan tavoin. Poliittisesti Venäjän on yksinvaltainen diktatuuri.

4. Moraalinen riippuvuus Venäjästä.
- Suomi on ollut viimeisten kahden sadan vuoden ajasta puolet (1809-1917) osana Venäjää. Lisäksi käytännössä 50 vuotta (1945 - 1991) Neuvostoliiton kontrolloimassa etupiirissä.
- meillä on edelleenkin ihmisiä jotka näkevät Venäjän ystävällisenä Suomen etujen ajajana. Ottaa varmasti useamman sukupolven aikaa jotta meillä Suomessa kyetään ymmärtämään että Venäjä on vain tavallinen valtio muiden joukossa. Ihan samanlainen kuin mikä tahansa muu itsenäinen maa ja kansa.
- Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Itä-Saksassa, Slovakiassa, Tsekissä, Unkarissa, Bulgariassa, Romaniassa, Georgiassa, Ukrainassa jne. jne. on huomattavsti nopeammin kuin Suomessa, opittu elämään ilman Venäjän ohjeistusta.
- Näyttää tosin myös siltä että venäläisillä kestää pitkään oppia ymmärtämään että kaikilla itsenäisillä mailla ja kansoilla on aivan samanlaiset ja tasavertaiset oikeudet ja velvoitteet.

Noiden lisäksi sen kummemmin kaivamatta tulee mieleen:

YK:n Peruskirja
Helsingin ETYK sopimus
Venäjän ja NATON:n peruskirja vuodelta 1994
joita kaikkia Venäjä nyt rikkoo. Mutta Venäjällähän ajattelu on että sopimuksista pidetään kiinni, niin kauan kun ne ovat omalta kannalta edullisia. Muuten ovat "vain papereita".

Suomessa on ongelmaksi muuttunut että Venäjä ei kukistanut Suomen armeijaa 1940 tai 1944. Vaikka Adolf Ehrnrooth totesi "Ei koskaan enää yksin!" luullaan että 5 vmiljoonan kansa on joku spartalainen soturikansa joka pärjää yksin kaikissa olosuhteissa.

Tietenkin pärjäämme kohtalaisesti kulttuurimme johdoosta, joka antaa edellytykset tehtävätaktiikalle kun itämaassa käsky-yhteiskunnassa on mahdotonta kouluttaa tehtävätaktiikaan kun eletään käsky-yhteiskunnassa ja luottamusta ei ole.

Käsittämätöntä on että emme liity 900 miljoonan ihmisen puolustusliittoon, johon kuuluu 95% EU:n kansalaisista. Me, 1 % EU:n kansalaisista olemme johdettuja pään hiekkaan laittavien strutsilauman käytöstä matkivien politiikkojen porukalla.

UGH!
 
USA ei halua sekaantua, mutta kuvitteleeko se että toi menee läpi? Muka ollaan välittämässä ratkaisua.
 
Toivottavasti USAn suurlähetystössä luetaan Iltalehteä, voisivat soittaa Lavroville että nyt siellä ammutaan ja panssareitakin kuulemma on.

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014110918819616_uk.shtml

Kiivas tykistötuli käynnissä Donetskissa

Sunnuntai 9.11.2014 klo 04.23

Itä-Ukrainassa separatistien hallussaan pitämässä Donetskissa on ammuttu kiivasta tykistötulta, kertoo paikalla oleva AFP:n toimittaja.

Tykistötuli alkoi kaupungin keskustan lähellä paikallista aikaa yökahdelta. Tulitus on jatkunut kiivaana pari tuntia.

Kyseessä on ensimmäinen laaja taistelu sen jälkeen, kun Ukrainan keskushallinto ja separatistit sopivat tulitauosta syyskuussa.

Tykistötulen aiheuttamista tuhoista ei vielä tiedetä, sillä Donetskin separatistihallinto on asettanut alueelle yöllä ulkonaliikkumiskiellon.

STT-AFP

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014110918819529_uk.shtml
Etyj erittäin huolissaan panssarivaunuista Itä-Ukrainassa

Sunnuntai 9.11.2014 klo 01.28

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj sanoo olevansa erittäin huolissaan panssarivaunuista ja raskaiden aseiden sekä joukkojen saattueista separatistien hallussa olevassa Itä-Ukrainassa.

Etyj sanoi tiedotteessa, että tarkkailijat ovat havainneet raskaiden aseiden ja panssarivaunujen kuljetuksia muun muassa Donetskissa ja Makijivkan kaupungin lähellä.

Ukrainan asevoimat kertoi toissa päivänä kymmenien venäläisten panssareiden ja muiden sotilasajoneuvojen tulleen rajan yli.

STT-AFP
 
Ihan pirusti minua häiritsee se, että USA:n ja Naton sateliitit eivät näe mitään. Joskus sanottiin, että pystyvät lukemaan autojen rekisterinumerot (ehkä liioitellen), mutta nyt ei nähdä talon kokoista panssarivaunua. Vaikka nähtäisiinkin, niin Ukrainan armeijan tiedottajan tietoja ei vahvisteta ilmeisesti siksi, että Putin saattaisi suuttua.

Oli todella ällöä nähdä eilen illalla Kerryn ja Lavrovin kädenpuristus ja hymyä riitti. Ehkä joskus tulevaisuudessa histariankirjoittajat kertovat, mikä tässä oli takana.
 
Jo nyt tiedämme sodan lopputuloksen.

Voittaja:
Venäjän ja Ukrainan vuosisatoja kestäneen yhteisyyden päättyminen on saanut lopullisen sinettinsä. Poliittisesti Ukraina on valinnut erilaisen tien kuin diktatuuriin ajautunut Venäjä. Maa on demokraattisesti hallittu ja moniarvoinen eurooppalainen valtio. Eikä ole pieneintäkään epäilystä etteikö EU tule tukemaan monella konkreettisella tavalla Ukrainan kehitystä. Talouden kehittymisen osalta muutos tulee viemään oman aikansa mutta toivottavasti joskus parinkymmenen vuoden päästä Ukraina on vahvana osana vaurasta Eurooppaa.

Häviäjä:
Käytännössä Venäjä ja venäläiset tulevat kärsimään sodan suurimmat tappiot. Yhden puolueen diktatuurina maa tulee taantumaan niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Maan kansalaisia hallitaan Putin/yhden puolueen sisäpiirin ja KGB/FSB:n upseerien johdolla. Taloutta johtavat Putin ja em. puolue sekä muutama kymmenen oligarkkia.
Ukrainan sota on eristänyt Venäjän muusta maailmasta, vaikka sen sallitaan toistaiseksi olla mukana erilaisissa kv. yhteyksissä. Tämä lähinnä siksi että Venäjälle yhä edelleen annetaan reilu mahdollisuus perääntyä Ukrainassa ja palata osaksi kv. yhteisöä. Jos Venäjä jatkaa hyökkäyksiään ainoaksi mahdollisuudeksi jää sen sulkeminen totaalisesti ulkopuoliseksi. Venäjä tosin sulkee rajojaan jo itsekin. Vapaa media on lopetettu/kielletty, satojen tuhansien virkamiesten matkustaminen ulkomaille on kielletty. Suunta on aivan sama kuin oli aiemmin Neuvostoliitossa.

Verrattuna muuhun maailmaan Venäjän talous on kooltaan (BKT ja sen erityispiirteet) sekä hallinnoltaan (oligarkit) erittäin heikko. Lisäksi maan tuotantorakenne on äärimmäisen yksipuolinen (pelkkä energian viejä). Venäjällä ei ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia selviytyä tulevaisuudessa ilman ulkopuolisia investointeja. Niitä ei ole luvassa. Itseasiassa kehitys kulkee juuri päinvastaiseen suuntaan. Ylivoimaisesti suurin kauppakumppani - Eurooppa, tulee lähivuosina investoimaan biljoona (1000 miljardia) euroa omiin hankkeisiinsa. Monilla niistä on tarkoituksena korvata/lopettaa riippuvuutta Venäjästä.
.................................

Eikä Venäjä ole suinkaan saanut Krimiä tai Itä-Ukrainaa. Miehitettyjen alueiden kohtalo selvinnee vasta joskus myöhemmin.
Laskisin häviäjien joukkoon myös koko muun Euroopan Venäjästä länteen. Kaikista pahin vaihtoehtohan olisi että ei pelkästään Ukraina, vaan myös Venäjä kaatuu tänne 'lännen' syliin.
 
Ihan pirusti minua häiritsee se, että USA:n ja Naton sateliitit eivät näe mitään. Joskus sanottiin, että pystyvät lukemaan autojen rekisterinumerot (ehkä liioitellen), mutta nyt ei nähdä talon kokoista panssarivaunua. Vaikka nähtäisiinkin, niin Ukrainan armeijan tiedottajan tietoja ei vahvisteta ilmeisesti siksi, että Putin saattaisi suuttua.

Oli todella ällöä nähdä eilen illalla Kerryn ja Lavrovin kädenpuristus ja hymyä riitti. Ehkä joskus tulevaisuudessa histariankirjoittajat kertovat, mikä tässä oli takana.

Niin, tuo on todella erikoista. Nykyisillä vakoilusateliiteilla näkee yöllä, päivällä ja pilvien läpi hyvinkin pienet yksityiskohdat ja infrapunalla jopa "menneitä" tapahtumia.

Ei hyvältä näytä, Venäjällä ei kohta ole taloudellisesti mitään menetettävää, joten menköön loputkin! Näinkö se menee?
 
Ihan pirusti minua häiritsee se, että USA:n ja Naton sateliitit eivät näe mitään. Joskus sanottiin, että pystyvät lukemaan autojen rekisterinumerot (ehkä liioitellen), mutta nyt ei nähdä talon kokoista panssarivaunua. Vaikka nähtäisiinkin, niin Ukrainan armeijan tiedottajan tietoja ei vahvisteta ilmeisesti siksi, että Putin saattaisi suuttua.

Oli todella ällöä nähdä eilen illalla Kerryn ja Lavrovin kädenpuristus ja hymyä riitti. Ehkä joskus tulevaisuudessa histariankirjoittajat kertovat, mikä tässä oli takana.

Yhtä helvetin suurta teatteriahan se tämäkin konflikti lopulta on. Neuvotteluratkaisu olisi mahdollista saavuttaa, jos kaikilla tahoilla olisi siihen oikeasti tahtoa. Surullisinta on, että jatkuvasti kuolee enemmän ja enemmän ihmisiä, joista lähes kaikki ovat täysin syyttömiä koko hommaan. Valitettavaa on, että suurvalloille muutamat tuhatta ihmistä, oli sitten sotilaita tai siviileitä, on aivan samantekevää. Propagandasyitä voidaan toki muuta väittää, mutta niin raadollista se vaan lopulta on. Ei sitä Putiniakaan oikeasti voisi vähempää liikuttaa muutaman Itä-Ukrainalaisen kaivosmiehen olot, ainakaan siinä määrin, että hän lähtisi riskeeraamaan oman valtansa ja Venäjän talouden.
 
Laskisin häviäjien joukkoon myös koko muun Euroopan Venäjästä länteen. Kaikista pahin vaihtoehtohan olisi että ei pelkästään Ukraina, vaan myös Venäjä kaatuu tänne 'lännen' syliin.

En oikein ymmärrä mitä tarkoitetaan tuolla kaatumiselle Euroopan hoidettavaksi..Tarkoitetaanko sitä että EU-maat ryhtyisivät ylläpitämään esim. Ukrainan valtiota, jakamalla sinne jäsenmaiden kansalaisilta kerättyjä verovaroja?
Vaikea uskoa että asiat menisi näin.

Itse ajattelen niin että asiat kehittyvät samalla tavalla kuin aikoinaan tapahtui sodan jälkeen ja toisaalta Neuvostoliiton hajotessa. Diktatuurista irtaantuneet maat ja kansat saivat todellisen itsenäisyyden, oman hallintonsa jonka johdolla ryhdyttiin kehittämään yhteiskuntaa ja parantamaan maan kansalaisten hyvinvointia. Näin tapahtui Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Itä-Saksassa, Tsekeissä, jne. jne. Oman sisäisen kehityksensä myötä maat jossain vaiheessa päätyivät liittymään EU:n jäseniksi (siitäkin huolimatta että jotkut väittävät EU:n jäsenyyden vievän itsenäisyyden). Myöhemmin vielä NATO:n jäseniksi (vaikka samat EU:n vastustajat väittävät että NATO-jäsenyys luo näille maille sodan uhkan).

Suurin osa näistä entisistä Neuvostoliiton satelliiteista on kehittynyt niin valtiollisesti kuin taloudellisesti varsin hyvin. Tuskin yksikään niistä kaipailee entisiä aikoja Venäjän (NL) alamaisena. Ja, tottakai kehitys kulkee kaikissa maissa omalla tavallaan sen mukaan minkälaisia päättäjiä kansat itselleen valitsevat. Toisissa edetään paremmin ja joissain huonommin. Näin asiat hoituu meillä ja muualla.

Ukrainan kohdalla on aivan samoin. Se joutuu tekemään oman maansa kohtaloon vaikuttavat päätökset itse. Ja, kaikki alkaa perusvalinnoista:
- valitaanko kansallinen itsenäisyys vai liittoudutaanko osaksi Venäjää?
- valitaanko demokratia ja moniarvoisuus vai nähdäänkö paremmaksi elää yhden puolueen diktatuurissa?


Toistaiseksi näyttää siltä että Ukraina haluaa olla ja jatkaa itsenäisenä kansana ja valtiona. Heidän valintaansa tukevat kaikki muut samalla tavalla itsenäiset ja demokraattisesti hallitut valtiot.

Venäjäkään ei ole kaatumassa Euroopan hoidettavaksi. Se on myös itsenäinen valtio ja päättää itse asioistaan. Sielläkin joudutaan jossain vaiheessa tekemään valintoja/päätöksiä maan tulevaisuudesta ja hallinnosta.
 
En oikein ymmärrä mitä tarkoitetaan tuolla kaatumiselle Euroopan hoidettavaksi..Tarkoitetaankin sitä että EU-maat ryhtyisivät ylläpitämään esim. Ukrainan valtiota, jakamalla sinne jäsenmaiden kansalaisilta kerättyjä verovaroja?
Vaikea uskoa että asiat menisi näin.
Eikös näin tapahdu jo nyt? EU maksaa Ukrainan kaasulaskun.

Suomi työntää omaa rahaansa erilaisiin lähialueprojekteihin. En usko, että kun naapurin valta ja talous on romahtanut, tuki vähenisi tai loppuisi. Ehkäpä päin vastoin, "onhan velvollistuutemme tukea nousevaa demokratiaa". Lainaus itse keksitty.

Pidetään peukkuja että olen väärässä.
 
En oikein ymmärrä mitä tarkoitetaan tuolla kaatumiselle Euroopan hoidettavaksi..Tarkoitetaanko sitä että EU-maat ryhtyisivät ylläpitämään esim. Ukrainan valtiota, jakamalla sinne jäsenmaiden kansalaisilta kerättyjä verovaroja?
Vaikea uskoa että asiat menisi näin.

Itse ajattelen niin että asiat kehittyvät samalla tavalla kuin aikoinaan tapahtui sodan jälkeen ja toisaalta Neuvostoliiton hajotessa. Diktatuurista irtaantuneet maat ja kansat saivat todellisen itsenäisyyden, oman hallintonsa jonka johdolla ryhdyttiin kehittämään yhteiskuntaa ja parantamaan maan kansalaisten hyvinvointia. Näin tapahtui Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Itä-Saksassa, Tsekeissä, jne. jne. Oman sisäisen kehityksensä myötä maat jossain vaiheessa päätyivät liittymään EU:n jäseniksi (siitäkin huolimatta että jotkut väittävät EU:n jäsenyyden vievän itsenäisyyden). Myöhemmin vielä NATO:n jäseniksi (vaikka samat EU:n vastustajat väittävät että NATO-jäsenyys luo näille maille sodan uhkan).

Suurin osa näistä entisistä Neuvostoliiton satelliiteista on kehittynyt niin valtiollisesti kuin taloudellisesti varsin hyvin. Tuskin yksikään niistä kaipailee entisiä aikoja Venäjän (NL) alamaisena. Ja, tottakai kehitys kulkee kaikissa maissa omalla tavallaan sen mukaan minkälaisia päättäjiä kansat itselleen valitsevat. Toisissa edetään paremmin ja joissain huonommin. Näin asiat hoituu meillä ja muualla.

Ukrainan kohdalla on aivan samoin. Se joutuu tekemään oman maansa kohtaloon vaikuttavat päätökset itse. Ja, kaikki alkaa perusvalinnoista:
- valitaanko kansallinen itsenäisyys vai liittoudutaanko osaksi Venäjää?
- valitaanko demokratia ja moniarvoisuus vai nähdäänkö paremmaksi elää yhden puolueen diktatuurissa?


Toistaiseksi näyttää siltä että Ukraina haluaa olla ja jatkaa itsenäisenä kansana ja valtiona. Heidän valintaansa tukevat kaikki muut samalla tavalla itsenäiset ja demokraattisesti hallitut valtiot.

Venäjäkään ei ole kaatumassa Euroopan hoidettavaksi. Se on myös itsenäinen valtio ja päättää itse asioistaan. Sielläkin joudutaan jossain vaiheessa tekemään valintoja/päätöksiä maan tulevaisuudesta ja hallinnosta.

Koska EU:lla on historia ottaa jäsenekseen valtioita, joiden talous ei ole riittävän hyvässä kunnossa (esim. Kreikka, Romania, jne.), niin mielestäni on perusteltu uhkakuva, että unioni ottaa Ukrainan jäseneksi ja sen taloutta pitää alkaa tukea muiden maiden verovaroilla. Esim. Kreikkaa on tuettu miljardeilla euroilla, joista Suomi ei tule saamaan senttiäkään takaisin. Sama voi toistua Ukrainan kohdalla.

Eikä Ukrainaakaan EU muuten kiinnostaisi, hehän ovat etnisesti venäläisiä, mutta kun kuvittelevat EU:n kautta rikastuvansa enemmän kuin Venäjän kelkassa. Paskanmarjat siellä ketään eurooppalaiset arvot kiinnostavat, raha vain. Se on jo tuosta läpikorruptoituneesta maasta tullut selväksi.
 
Eiköhän nyt ole jo aivan selvää että kaikki maat Euroopassa ja myöskin jenkit pelkäävät tällä hetkellä Venäjää. Jenkit pitää yllä kulissia koska tietävät mitä Ukrainassa todella tapahtuu. Jenkeillä myöskin on aivan varmasti tiedossa Venäjän iskukyky. Huolestuttavinta tässä on se että mikään maa ei uskalla reagoida mitenkään. Pakotteet eivät ole riittävä reagointi tälläiseen.
 
En oikein ymmärrä mitä tarkoitetaan tuolla kaatumiselle Euroopan hoidettavaksi..Tarkoitetaanko sitä että EU-maat ryhtyisivät ylläpitämään esim. Ukrainan valtiota, jakamalla sinne jäsenmaiden kansalaisilta kerättyjä verovaroja?
Vaikea uskoa että asiat menisi näin.

Itse ajattelen niin että asiat kehittyvät samalla tavalla kuin aikoinaan tapahtui sodan jälkeen ja toisaalta Neuvostoliiton hajotessa. Diktatuurista irtaantuneet maat ja kansat saivat todellisen itsenäisyyden, oman hallintonsa jonka johdolla ryhdyttiin kehittämään yhteiskuntaa ja parantamaan maan kansalaisten hyvinvointia. Näin tapahtui Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Itä-Saksassa, Tsekeissä, jne. jne. Oman sisäisen kehityksensä myötä maat jossain vaiheessa päätyivät liittymään EU:n jäseniksi (siitäkin huolimatta että jotkut väittävät EU:n jäsenyyden vievän itsenäisyyden). Myöhemmin vielä NATO:n jäseniksi (vaikka samat EU:n vastustajat väittävät että NATO-jäsenyys luo näille maille sodan uhkan).

Suurin osa näistä entisistä Neuvostoliiton satelliiteista on kehittynyt niin valtiollisesti kuin taloudellisesti varsin hyvin. Tuskin yksikään niistä kaipailee entisiä aikoja Venäjän (NL) alamaisena. Ja, tottakai kehitys kulkee kaikissa maissa omalla tavallaan sen mukaan minkälaisia päättäjiä kansat itselleen valitsevat. Toisissa edetään paremmin ja joissain huonommin. Näin asiat hoituu meillä ja muualla.

Ukrainan kohdalla on aivan samoin. Se joutuu tekemään oman maansa kohtaloon vaikuttavat päätökset itse. Ja, kaikki alkaa perusvalinnoista:
- valitaanko kansallinen itsenäisyys vai liittoudutaanko osaksi Venäjää?
- valitaanko demokratia ja moniarvoisuus vai nähdäänkö paremmaksi elää yhden puolueen diktatuurissa?


Toistaiseksi näyttää siltä että Ukraina haluaa olla ja jatkaa itsenäisenä kansana ja valtiona. Heidän valintaansa tukevat kaikki muut samalla tavalla itsenäiset ja demokraattisesti hallitut valtiot.

Venäjäkään ei ole kaatumassa Euroopan hoidettavaksi. Se on myös itsenäinen valtio ja päättää itse asioistaan. Sielläkin joudutaan jossain vaiheessa tekemään valintoja/päätöksiä maan tulevaisuudesta ja hallinnosta.
EU:n, IMF:n ja varmaan jenkkienkin rahaa menee Ukrainaan suorastaan kaatamalla. Mikä on ehdotuksesi(vaikka maassa olisi rauha) että miten tuo rutiköyhä valtio toimisi taloudellisesti lähitulevaisuudessa? Miten se saadaan 'länsi&Eu-kuntoon'? Jos me emme sinne rahoja lykkää, niin Venäjä kyllä lainaa ja ostaa samalla vaikutusvaltaa niin pitkälle kuin perse antaa periksi.
Ja toinen huomattavasti isompi ongelma(lue katastrofi) olisi Venäjän diktatuurin&hallinnon täydellinen luhistuminen. Nyt sielä kansa on vielä suht hiljaisia ja tyytyväisiä. Afrikan venepakolaset on pikku porukkaa verrattuna siihen että normaalit venäläiset lähtevät isoimmin joukoin länteen jos oman maan kassa on tyhjä ja kuria ei pidä kukaan..
 
Afrikan venepakolaset on pikku porukkaa verrattuna siihen että normaalit venäläiset lähtevät isoimmin joukoin länteen jos oman maan kassa on tyhjä ja kuria ei pidä kukaan..

Venäläiset ovat väärän värisiä, rajavartiolaitos ja puolustusvoimat käännyttävät heidät kyllä rajalta takaisin.
 
Onneksi on uhoa. Eniten pelkään rauhoittavia viestejä, kuten elokuussa Niinistön käydessä Putinin juttusilla. Ja iso sota elokuussa alkoi, kun Poroshenko oli tunnustelemassa rauhaa... :)

Venäjän presidentti Vladimir Putin on julkaissut sovinnollisen viestin Ukrainan tilanteesta. Putinin viesti on julkaistu Kremlin nettisivulla.

Putin ilmoittaa määränneensä Venäjän hallituksen jatkamaan neuvotteluja Ukrainan johdon kanssa taloudellisten ja kaupallisten suhteiden parantamisesta. Ukrainalle annettavasta talousavusta tulee konsultoida myös Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää ja rikkaiden maiden G8-ryhmää.

Putin määräsi myös hallituksensa harkitsemaan Krimillä asuvan venäläisvähemmistön pyytämää humanitaarista apua.


... juu uutinen on helmikuulta 28.2., samana päivänä piiritettiin Simferopolin kenttä ja kaksi päivää myöhemmin oli parlamenttitalon valtaus. :)
 
Miksi virallinen länsi on sokea? Miksi Sauli Niinistö vetää matalaa profiilia mutta varman suoralla ja selkeällä linjalla?

Suurvallat eivät ole missään hyvän hyvyyttään, vaan siksi, että ne ovat suurvaltoja. Sisäpoliittiset diletantit eivät koskaan ymmärrä tätä.

Krimin kriisin alkuvaiheessa Kerry nosti äkäisenä profiilia. Vielä 30.3. Kerry vaati venäläisiä väistymään aidon tuntuisin sanoin. Sitten kaikki lakkasi portaittain toukokuun keskusteluissa. Myöhemminkin muodon vuoksi on tullut lausuntoja, mutta ne eivät ole tosissaan annettuja.

Muutos alkaa siinä vaiheessa, kun Syyrian "rauhanprosessista" aletaan puhua yhdessä, eli Lähi-Idän politiikka astuu kuvaan.

(7.5.) Kerry and Lavrov last met on May 7 in Moscow and agreed to try to get the Syrian government and opposition to discuss an end to the more than 2-year-old civil war.

http://www.jpost.com/Breaking-News/Kerry-Lavrov-hold-phone-call-on-Syria-peace-conference-314279

Elokuussa 10.8. Kerry ja Lavrov Genevessä sopivat mm. Syyrian jatkosta. Ukraina ei ollut juuri esillä edes lehtijutuissa:

Kerry said Russia and the United States needed to find ways to work around their differences on Syria’s civil war, and to make progress on missile defense, Afghanistan, and nuclear disputes with Iran and North Korea.

http://www.rferl.org/content/syria-lavrov-kerry-geneva/25071543.html

Samaan aikaan Donetsk alkoi olla saarroksissa ja tunnuksettomia joukkoja ja isoja kolonnia marssi Ukrainaan raja-asemien ohi omia panssariuria pitkin ja alettiin ryhmittyä elokuun vastahyökkäykseen. Maidanilaiset laittoivat kiljuen kuvia kalustosta ja Putin-trollit kaikkialla maailmassa nousivat tyrmäämään väitteet ja todisteet venäläisistä. ETYJ ei nähnyt yhtään venäläistä, ja Amerikka oli hiljaa.

Syyskuussa dialogi on jatkunut:

Kerry and Russian Foreign Minister Sergei Lavrov spoke by phone on Friday to discuss efforts to bring Syria's warring parties to a peace conference, the Russian Foreign Ministry said.

"The situation in Syria was discussed in the context of an international conference for a political settlement in the country," the ministry said in a statement on its website.


Nyt on elokuuta muistuttava tilanne. Joukkoja ja aseita tulee, ei ole tunnuksia, trollit ovat kaikki liikkeellä pilkkaamassa invaasiosta varoittelevia Maidan-propagandisteja ja myös lehtimiehiä, jotka näkevät omin silmin, mitä on meneillään.

Lavrovin tapaaminen Pekingissä keskittyi jälleen ykkösasiana Lähi-Itään:

John Kerry says there is no link between international efforts to curb Iran's controversial nuclear program and other issues in the Middle East.

Kerry said in Beijing on November 8 that "there is no linkage whatsoever of the nuclear discussions with any other issue, and I want to make that absolutely clear. The nuclear negotiations are on their own."

His comments come amid reports that Washington rejected a proposal from Iranian officials in which Iran would aid in the fight against Islamic State forces in Iraq in exchange for flexibility among world powers in agreeing to a deal on its nuclear program.

Russian Foreign Minister Sergei Lavrov said after meeting with Kerry in Beijing that Russian and U.S. officials are working to reach an agreement with Iran on the nuclear issue by the November 24 deadline.


Ukrainasta Kerry sanoi kysyttäessä: Kerry said Russia and the United States have "some disagreements" about what is happening on the ground in Ukraine but that the two sides have agreed to "exchange information" about it.

http://www.rferl.org/content/kerry-lavrov-meet-beijing/26680810.html
 
Olen Ukrainasta aivan samaa mieltä kuin aikaisemminkin - ei paska kiillottamalla parane. Kansa joka ei vajaassa vuodessa pysty edes alkeellista sotajoukkoa varustamaan itsensä puolesta joutaa perikatoon joutuakkin.

Ei senttiäkään suomalaisten veronmaksajien rahaa Ukrainan korruption loputtomaan Molokin kitaan.

Ukrainan puollustajat voivat mennä tapattamaan itsensä vaikka johonkin pussihousupataljoonaan - saatte varmasti ukrainan kansan ikuisen kiitollisuuden ja herraskartanon Donetskista...
 
Miksi virallinen länsi on sokea? Miksi Sauli Niinistö vetää matalaa profiilia mutta varman suoralla ja selkeällä linjalla?

Suurvallat eivät ole missään hyvän hyvyyttään, vaan siksi, että ne ovat suurvaltoja. Sisäpoliittiset diletantit eivät koskaan ymmärrä tätä.

Krimin kriisin alkuvaiheessa Kerry nosti äkäisenä profiilia. Vielä 30.3. Kerry vaati venäläisiä väistymään aidon tuntuisin sanoin. Sitten kaikki lakkasi portaittain toukokuun keskusteluissa. Myöhemminkin muodon vuoksi on tullut lausuntoja, mutta ne eivät ole tosissaan annettuja.

Muutos alkaa siinä vaiheessa, kun Syyrian "rauhanprosessista" aletaan puhua yhdessä, eli Lähi-Idän politiikka astuu kuvaan.

(7.5.) Kerry and Lavrov last met on May 7 in Moscow and agreed to try to get the Syrian government and opposition to discuss an end to the more than 2-year-old civil war.

http://www.jpost.com/Breaking-News/Kerry-Lavrov-hold-phone-call-on-Syria-peace-conference-314279

Elokuussa 10.8. Kerry ja Lavrov Genevessä sopivat mm. Syyrian jatkosta. Ukraina ei ollut juuri esillä edes lehtijutuissa:

Kerry said Russia and the United States needed to find ways to work around their differences on Syria’s civil war, and to make progress on missile defense, Afghanistan, and nuclear disputes with Iran and North Korea.

http://www.rferl.org/content/syria-lavrov-kerry-geneva/25071543.html

Samaan aikaan Donetsk alkoi olla saarroksissa ja tunnuksettomia joukkoja ja isoja kolonnia marssi Ukrainaan raja-asemien ohi omia panssariuria pitkin ja alettiin ryhmittyä elokuun vastahyökkäykseen. Maidanilaiset laittoivat kiljuen kuvia kalustosta ja Putin-trollit kaikkialla maailmassa nousivat tyrmäämään väitteet ja todisteet venäläisistä. ETYJ ei nähnyt yhtään venäläistä, ja Amerikka oli hiljaa.

Syyskuussa dialogi on jatkunut:

Kerry and Russian Foreign Minister Sergei Lavrov spoke by phone on Friday to discuss efforts to bring Syria's warring parties to a peace conference, the Russian Foreign Ministry said.

"The situation in Syria was discussed in the context of an international conference for a political settlement in the country," the ministry said in a statement on its website.


Nyt on elokuuta muistuttava tilanne. Joukkoja ja aseita tulee, ei ole tunnuksia, trollit ovat kaikki liikkeellä pilkkaamassa invaasiosta varoittelevia Maidan-propagandisteja ja myös lehtimiehiä, jotka näkevät omin silmin, mitä on meneillään.

Lavrovin tapaaminen Pekingissä keskittyi jälleen ykkösasiana Lähi-Itään:

John Kerry says there is no link between international efforts to curb Iran's controversial nuclear program and other issues in the Middle East.

Kerry said in Beijing on November 8 that "there is no linkage whatsoever of the nuclear discussions with any other issue, and I want to make that absolutely clear. The nuclear negotiations are on their own."

His comments come amid reports that Washington rejected a proposal from Iranian officials in which Iran would aid in the fight against Islamic State forces in Iraq in exchange for flexibility among world powers in agreeing to a deal on its nuclear program.

Russian Foreign Minister Sergei Lavrov said after meeting with Kerry in Beijing that Russian and U.S. officials are working to reach an agreement with Iran on the nuclear issue by the November 24 deadline.


Ukrainasta Kerry sanoi kysyttäessä: Kerry said Russia and the United States have "some disagreements" about what is happening on the ground in Ukraine but that the two sides have agreed to "exchange information" about it.

http://www.rferl.org/content/kerry-lavrov-meet-beijing/26680810.html
Ehkä taustalla on se ikävä tosiasia, että odotettavin skenaario oli Ukrainan asteittainen liukuminen Venäjän syliin. Sitten tulivat yllättävät Maidenin mellakat ja pakka meni uusiksi. Emme vieläkään tunne kaikkia Ukraina piilovirtauksia, tuskin jenkitkään. Sääli tavallisia ukrainalaisia, ansaitsisivat parempaa!
 
Back
Top