Nostan häpeilemättä uudelleen jokin aika sitten esittämääni pointtia esiin uudelleen
. Aihe kiinnostaa minua ja jos kysymys on typerä, niin sanokaa vapaasti niin unohdan aiheen suosiolla
.
Hieman pohdintaa tästä kaliiberiasiasta. Omasta palvelusajasta on se reilu neljännesvuosisata ja silloinkin pääaseena oli jokin muu kuin RK62. Mutta kyllä sekin jossain määrin tutuksi tuli.
Nyt Herran Vuonna 2018 käytössä on edelleen sama kaliiberi. Ymmärtääkseni maailma taas on suuntautunut pienempiin kaliibereihin ja tätä suuntaa monet täälläkin ovat kannattaneet myös meille. Kuitenkin se, mikä on muuttunut omista ajoista lähtien on henkilökohtainen suojaus. Minun aikanani suojaus käsitti seuraavat tekijät:
1. Sadeviitta (ydinaseiden ja VX/Novichokin torjunta)
2. Mantteli (napalmin ja fosforin/termitiin torjunta)
3. Kypärä. (Vaimolta kysyttäessä turhin väline tässä listassa)
4. Hurjat huhut sirpaleliiveistä/viitoista (edes Utin sankareilla ei tällaisia näkynyt tuohon aikaan)
Nykyään tilanne on toinen. Edes pitkä kiväärinpatruuna ei takaa tulosta uusia suojia vastaan ja kehitys tulee todennäköisesti jatkumaan materiaalien paranemisen ja hintojen laskun kautta samana. Jos nyt ostetaan uusi ase niin oletuksena lienee että sen tulisi olla jossain määrin tehokas ainakin useiden vuosikymmenien ajan. Kysymys kuuluu, ovatko nykyiset kaliiberit tehokkaita tätä kehitystä ajatellen, vai kannattaisiko asiaa miettiä toiselta näkökannalta?
Olen pohtinut kannattaisiko meidän lähteä toiseen suuntaan ja kasvattaa rohkeasti kaliiberia julmasti. Puhun siis vähintään 10-12,7 kaliiberin aseesta jolla olisi patruunakehityksen puolesta valtava kehityspotentiaali (esim, Sabot, räjähtävä jne.) vuosikymmeniksi eteenpäin. Toki tämä tarkoittaisi koko ampumakoulutuksen ja taktisen ajattelun muuttamista poispäin tuliylivoiman ajattelusta takaisin historiaan tähdättyihin yksittäislaukauksiin? Ja toki esim, patruunahuolto ja kulutus muuttuisivat täysin. Mutta toisaalta en näe suurta arvoa kantaa tulevaisuudessa 1000kpl patruunaa joiden ainoa vaikutus olisi siinä että osuma saisi kansanvihollisen nousemaan näreen takaa ja puimaan nyrkkiä valkobandiitin suuntaan sekä uhkailemaan kauhealla kostolla jos hänen uuteen hienoon maastokankaaseensa vielä tehdään yksikin reikä mitä hän joutuu illalla ompelemaan.
Tiedän, että tällaisia aseita ei nykypäivänä käytännössä ole, mutta tässä piilee myös ehkä Suomalaisen aseteollisuuden mahdollisuus. Nykykaliiberien valmistus on niin kilpailtua ettei pieni maa niissä pärjää tuotantomielessä. Mutta täysin uusi ajattelu voi myös avata kaupallisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa jos tämä visio toteutuu. Tuollaisen proton kehittäminen ja tuottaminen ei nimittäin maksa maltaita edes Suomen mittakaavassa.
Kuten sanottu, en näistä käsiaseista tiedä juurikaan mitään, mutta tuollaisia ajatuksia on vuosien mittaan herännyt yleensäkin ja tätä palstaa lukiessa.
