Vakoilujuttuja vuosien varrelta

Näinhän se menee, "pikkusen" kustaan kansalaisia silmään ja suhmuroidaan valtiota vastaan, sitten ei muisteta mitään, kirjat kyllä saadaan myyntiin.

Tiitinen tuli supo-virkaansa kepu-mandaatilla, se kannattaa sentään pitää mielessä. Tämä aikana, kun sukellus oli jo melko pystyasentoa. Elettiin visusti aikaa, kun virkanimitykset olivat tasan poliittisia. Tätä rajattomasti ihailtu tiedustelujohtaja on kyllä halunnut hälventää koko uransa ajan.
 
Samoin Tiitisen edeltäjä Arvo Pentti. Kepulisteja molemmat. Kekkonen kun halusi Suposta nimenomaan presidentin poliisin. Urkki ei oikein arvostanut Supon ensimmäistä pitkäaikaista päällikköä Armas Alhavaa joka oli pitkän linjan poliisimies. Taisi pitää tätä liian itsenäisenä.
 
Seppo Tiitiseltä paljastus: Osa Tiitisen listan henkilöistä voi olla yhä elossa – mitä tapahtuisi, jos listan nimet päätyisivät julkisuuteen?
KOTIMAA JULKAISTU 25.09.2018 20:26

Mitä tapahtuisi, jos Tiitisen listan nimet päätyisivät julkisuuteen?
Peter Nyman
13 min

Osa kuuluisan Tiitisen listan henkilöistä saattaa yhä olla elossa, vihjaa Seppo Tiitinen Peter Nyman-ohjelmassa.

Peter Nymanin studiovieras Seppo Tiitisen kuuluisa Tiitisen lista nousi jälleen otsikoihin, kun Suojelupoliisin entinen päällikkö paljasti muistelmateoksessaan pieniä vihjeitä listan sisällöstä.

Kirjassaan Tiitinen sanoi, ettei muista listan henkilöiden nimiä, sillä ne eivät olleet merkittäviä henkilöitä.

– Tämä on täysin totta. Muistutan, että Korkein hallinto-oikeus on useaan otteeseen maininnut, että lista pysyy poissa julkisuudesta, ei siihen eläkeläinen muistelmissaan voi tehdä poikkeusta, Tiitinen vastaa Peter Nymanille.

Onko osa listan henkilöistä yhä elossa?
Lista on salainen vuoteen 2050, johon Tiitisen mukaan on "tietyt perusteet." Salassapito voi olla perusteellista myös siksi, että osa listan henkilöistä on yhä elossa.

– Spekulatiivisesti vain, jos lista paljastuisi, mitkä sen seuraukset olisivat, jos nimet eivät ole niin merkittäviä? Peter Nyman kysyy Suojelupoliisin entiseltä johtajalta.

– Oli merkittäviä tai ei, he ovat ihmisiä ja osa saattaa olla vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Yksilö- ja oikeusturvaperiaatteet on pidettävä mielessä, Tiitinen vastaa.

Tiitisen lista sisältää tietoa suomalaisista henkilöistä, jotka ovat olleet yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin kanssa.

Tiitinen Airiston Helmestä: "Tutkinnassa voi paljastua yhtä sun toista"
Suojelupoliisin entinen päällikkö kertoo ohjelmassa, että seurasi kiinnostuneesti viikonlopun mittavaa operaatiota Turun saaristossa.
Airiston Helmi -yrityksen toiminnassa epäillään rahanpesua. Muun muassa operaation mittakaava on aiheuttanut spekulaatiota siitä, voisiko poliisioperaatiossa olla kyse jostain muustakin kuin pelkästä epäillystä rahanpesusta.
– Tietysti seurasin korvat hörössä sitä, mitä tiedotusvälineet kertoivat. Siinä oli tietysti tarpeen pitää kontrollia myös, tokkopa kaikki kuulema aivan totta on. Virallinen totuus, mikä tutkinnan taustasta on kerrottu, se pitää olla lähtökohtana, mutta tutkinnassa voi paljastua yhtä sun toista.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...ruumiin-ja-sielun-voimissa/7088136#gs.nDjjx_Y
 
Minulla ei ole hajuakaan siitä kuinka korkeatasoisia vaikuttajia listalla mahdollisesti on, mutta DDR:n hyväksi työskennelleitä joukossamme kyllä on yhä tänäkin päivänä. Eivätkä varmaan edes häpeä tekosiaan. Rikosoikeudellisestikin teot ovat varmaan jo vanhentuneet.

- Pentti Tiusanen. Entinen vassareiden kansanedustaja. Stasin avustaja ja vasikka opiskeluvuosinaan Itä-Saksassa.

https://www.mehilainen.fi/terveyspa...MIrrfnnOPW3QIVxJIYCh2jzQF2EAAYASAAEgLzC_D_BwE

- Jouko Jokisalo. Historiantutkija ja Stasin kätyri.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jouko_Jokisalo

- Riitta Juntunen. SAK:n viestintäpuolen kiho. Luovutti aineistoa DDR:n tiedustelulle.

https://www.sak.fi/yhteystiedot/juntunen-riitta
 
Olen samaa mieltä kuin Seppo Hentilä, DDR:ssä opintoja tehnyt. Kattava tieto KGB-suhteista on paljon tärkeämpää. Niillä oli paljon enemmän todellista merkitystä politiikkaan ja itänaapurin huomioon ottamiseen. "DDR-intressejä ei Suomen politiikan sisällöissä juuri ollut", Hentilä muistutti. Tosin kenelle DDR sitä tietoa keräsi ja jakoi, jos ei Kremliin?

Osan sotilastiedustelusta hoitivat puolalaiset. Olisi mielenkintoista tietää, miten Puolasta on saatu myöhemmin tietoa siitä vai onko mitenkään. Virosta saatiin paljon tietoa.

Ihmettelen noita suojelupuheita. Aina puhuttiin, että tulee joku "teurastus". Sellaisesta ei voi puhua, kun kerran esimerkiksi Juntunen tiedetään julkisesti yhdeksi merkittävimmistä eikä hänen uralleen ole tullut mitään säröä. Hän oli Halosen kampanjassa mukana vuonna 2000 ja SAK:ssa korkeissa asemissa.

Wikipedian mukaan Jokisalo tunnusti itse toimineensa Stasin agenttina vuosina 1978–1987 koodinimellä ”Boris”. Hän kertoi pelänneensä paljastumista DDR:n vuonna 1990 tapahtuneesta lakkauttamisesta lähtien, ja päätti lopulta itse kertoa asiasta.

Hän oli hyvin ovela. Tiedotusvälineet taputtivat käsiään, ja hän tavallaan pääsi niskan päälle. Muutamat tarkemmat huomasivat, että "Boris" (Jokisalo) oli hyvin tuottelias vakooja. Hän tuotti satoja sivuja länsimaista, paljasti ystäviään ja työtovereitaan. Oli oikea myyrä.

Hän vakoili Stasille myös Länsi-Saksan puolella kuvaten muun muassa rakennuksia ja ajoneuvoja sekä haastatteli ihmisiä toimittajaksi naamioituneena.

Stasilla oli laajasti materiaalia Jokisalosta: yhteensä 1220 sivua. Raporttien lisäksi Stasi myös värväsi Jokisalon välityksellä lisää vakoilijoita. Jokisalo joutui myös arvioimaan ja haastattelemaan ystäviään sekä kaikkia tapaamiaan suomalaisia.

Jokisalon postiakin tarkkailtiin, kun hän oli Stasin palveluksessa. Hänen kelpoisuutensa vakoojaksi selvitettiin erittäin tarkkaan.

Ja pääsi kuin koira veräjästä. Ei ole tullut mitään "teurastusta".

Mihin perustuu tämä psykologisesti suomalaisiin vetoava väite siitä, että Stasi-listalla olevien elämä jotenkin pilaantuisi? Media tuntuu pitävän vakoilijoita kovin seksikkäinä. Saavat päivänsä julkisuudessa eivätkä joudu mihinkään tyrmään häpeämään.
 
Hemmetti, kaiken sen jälkeen mitä Paavo Väyrynen on tehnyt, ja se jo tiedettiin, hän oli vielä ulkomisterinä ja meppinä ja vieläkin kai kansanedustaja. Siinä se elämän pilalle meneminen.

Alamäkeä tuli vasta, kun kepussa alkoi olla nuorempia tekijöitä ja hänen aikansa oli ohi.
 
Olen samaa mieltä kuin Seppo Hentilä, DDR:ssä opintoja tehnyt. Kattava tieto KGB-suhteista on paljon tärkeämpää. Niillä oli paljon enemmän todellista merkitystä politiikkaan ja itänaapurin huomioon ottamiseen. "DDR-intressejä ei Suomen politiikan sisällöissä juuri ollut", Hentilä muistutti. Tosin kenelle DDR sitä tietoa keräsi ja jakoi, jos ei Kremliin?

Osan sotilastiedustelusta hoitivat puolalaiset. Olisi mielenkintoista tietää, miten Puolasta on saatu myöhemmin tietoa siitä vai onko mitenkään. Virosta saatiin paljon tietoa.

Ihmettelen noita suojelupuheita. Aina puhuttiin, että tulee joku "teurastus". Sellaisesta ei voi puhua, kun kerran esimerkiksi Juntunen tiedetään julkisesti yhdeksi merkittävimmistä eikä hänen uralleen ole tullut mitään säröä. Hän oli Halosen kampanjassa mukana vuonna 2000 ja SAK:ssa korkeissa asemissa.

Wikipedian mukaan Jokisalo tunnusti itse toimineensa Stasin agenttina vuosina 1978–1987 koodinimellä ”Boris”. Hän kertoi pelänneensä paljastumista DDR:n vuonna 1990 tapahtuneesta lakkauttamisesta lähtien, ja päätti lopulta itse kertoa asiasta.

Hän oli hyvin ovela. Tiedotusvälineet taputtivat käsiään, ja hän tavallaan pääsi niskan päälle. Muutamat tarkemmat huomasivat, että "Boris" (Jokisalo) oli hyvin tuottelias vakooja. Hän tuotti satoja sivuja länsimaista, paljasti ystäviään ja työtovereitaan. Oli oikea myyrä.

Hän vakoili Stasille myös Länsi-Saksan puolella kuvaten muun muassa rakennuksia ja ajoneuvoja sekä haastatteli ihmisiä toimittajaksi naamioituneena.

Stasilla oli laajasti materiaalia Jokisalosta: yhteensä 1220 sivua. Raporttien lisäksi Stasi myös värväsi Jokisalon välityksellä lisää vakoilijoita. Jokisalo joutui myös arvioimaan ja haastattelemaan ystäviään sekä kaikkia tapaamiaan suomalaisia.

Jokisalon postiakin tarkkailtiin, kun hän oli Stasin palveluksessa. Hänen kelpoisuutensa vakoojaksi selvitettiin erittäin tarkkaan.

Ja pääsi kuin koira veräjästä. Ei ole tullut mitään "teurastusta".

Mihin perustuu tämä psykologisesti suomalaisiin vetoava väite siitä, että Stasi-listalla olevien elämä jotenkin pilaantuisi? Media tuntuu pitävän vakoilijoita kovin seksikkäinä. Saavat päivänsä julkisuudessa eivätkä joudu mihinkään tyrmään häpeämään.

Heikki Tiilikaisen kirjassa "Kylmän sodan kujanjuoksu" mainitaan että kun PV:n piti kylmän sodan vuosina suorittaa maastontiedustelua Ahvenanmaalla, piti porukkaa lähettää tehtävään siviilivaatteissa huviveneellä. No, sitten sangen usein törmäsivät samoilla vesillä lyhyttukkaisiin nuoriin purjehtijoihin siviiliveneissään, jotka sotilaallisesti tervehdittäessä nostivat salkoon yleensä joko Ruotsin tai Puolan lipun.

Jokisalo käsittääkseni otti rahaa tms. vastaan Stasilta vakoilustaan. Ei varmaan ollut syyllisyydestä epäilyksen sijaa. Rikos vaan ehti vanhentua kun se ei suoraan suuntautunut Suomea vaan Länsi-Saksaa vastaan. Tiusanen puolestaan vuosituhanteen vaihteessa selitteli YLE:n MOT:ssa toimintaansa parhain päin. Tuota SAK:n naismyyrää ei julkisuudessa ole tietääkseni lainkaan jututettu.
 
Minulla ei ole hajuakaan siitä kuinka korkeatasoisia vaikuttajia listalla mahdollisesti on,

En minäkään tiedä, oliko se Espanjalaisella palvelimella joskus vuosituhannen alussa Suomisivustoilla pyörinyt "Stasilista" totta, mutta ainakin itse jouduin googlailemaan nimiä. Vanhempaa virkamiestä/avustajaa pääsääntöisesti. Harmi että en ottanut talteen silloin, nykyään kun sitä ei löydy... eikä koko sivustoa. Vielä kun tietäisi oliko se lista totta...
 
Jos muistat sivuston nimen niin (wayback machine):
archive.org/web/
 
Jos muistat sivuston nimen niin (wayback machine):
archive.org/web/

Kun ei muista...

Sitä listaa en löytänyt mutta, pikkasen etsinnän tuloksena quottaan, en siis väitä mitään...
Espanjan Sanomien päätoimittaja Arto Ryynänen kertoi nähneensä Tiitisen listan. Listalla oli Suomen Etelä-Afrikan suurlähettiläs Kirsti Lintonen, joka on myös ollut 1980-luvulla Kalevi Sorsan ulkopoliittinen avustaja. Lintonen aloitti uransa diplomaattina Itä-Berliinissä DDR:ssä 1973-76. Listalla oli alivaltiosihteeri Arto Mansala, joka on toiminut Suomen Saksan ja Venäjän suurlähettiläänä. Hänet tunnetaan ulkoasiainhallinnossa sosialidemokraattina, joka on presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalelan luottomies. Listalla oli poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Laajava, joka 1990-luvulla oli Suomen Washingtonin suurlähettiläs. Laajava oli aikanaan 1970-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa. Kalevi Sorsa oli listalla huomattavin nimi.

Sorsa tuntuu toistuvan usein...

Stasi:n päätoimisten työntekijöiden lista löytyi helposti... en quottaa 1600-sivua taikka 90k-riviä. Eikä siinä mitään katsottavaa oikeastaan olekkaan. Tuollaista täynnä; Siinä ei ole ulkomaalaisten eikä saksalaisten tietolähteiden nimiä.

https://web.archive.org/web/20071005230141/http://www.promerit.net/forum.stasi.htm
http://cryptome.org/ma_stasi.zip

240362412253;07;65;00;;A(E)RNECKE, RONALD:;;;16500,00
180770413237;18;31;00;;ABE, HEIKO:;;;2795,00
070651405819;04;00;50;;ABEL, DIETER:;;;25860,00
111044406156;97;01;00;;ABEL, ECKHARD:;;;30750,00

Jospa vain Rosenholtz-aineisto olisi julkista niin F-16 kuin F-22 kortteineen...

Gordievskyn listakin olisi kiva nähdä.... pitäisi varmaan joskus lukea tuo Sokea Peili-kirja...
Neuvostotiedustelija Oleg Gordievskyloikkasi 1980-luvulla länteen ja toi mukaan KGB-listan. Suomessa toimi Gordievskyn kirjan Sokea Peili mukaan 376 Neuvostoliiton agenttia, joista 216 oli Suomen kansalaisia. Heistä 91 oli varsinaisia agentteja, 50 oli luottamuksellisia kontakteja, jotka toimivat KGB:n poliittisen tiedustelun hyväksi, 60 harjoitti tieteellis-teknologista vakoilua ja 15 toimi avustajina. Tähän Gordievskyn listaan on viitattu presidentti Mauno Koiviston muistelmissa.

Kirjan mukaan Kalevi Sorsan 50-vuotispäiviä vuonna 1980 käsiteltiin NKP:n keskuskomiteassa, joka päätti hankkia Sorsalle kallisarvoisen lahjan. Asian vieminen keskuskomiteaan todistaa kirjan mukaan, että kysymyksessä oli KGB-yhdyshenkilö. Suomen valtio väittää, ettei sillä ole Gordievskyn listaa.
Taas se Sorsa...

Alpo Rusin tekemä lista (joka Rusin oikeudenkäynnissä esitettiin) ja ilmeisesti hänen kirjassaankin mainittiin oli:

1) Ulf Sundqvist (sd.)
2) Lars Lindeman (sd.)
3) Unto Niemi (sd.)
4) Jukka Rusi (sd.)
5) Kalevi Sorsa (sd.)
6) Jouko Loikkanen (kesk.)
7) Matti Kekkonen (kesk.)
8) Pentti Poukka (kok.)
9) Pekka Kuusi (sd.)
10) Matti Ahde (sd.)
11) Seppo Halminen (sd.)
12) Paavo Lipponen (sd.)
 
Kun ei muista...

Sitä listaa en löytänyt mutta, pikkasen etsinnän tuloksena quottaan, en siis väitä mitään...

Sorsa tuntuu toistuvan usein...

Stasi:n päätoimisten työntekijöiden lista löytyi helposti... en quottaa 1600-sivua taikka 90k-riviä. Eikä siinä mitään katsottavaa oikeastaan olekkaan. Tuollaista täynnä; Siinä ei ole ulkomaalaisten eikä saksalaisten tietolähteiden nimiä.

https://web.archive.org/web/20071005230141/http://www.promerit.net/forum.stasi.htm
http://cryptome.org/ma_stasi.zip

Jospa vain Rosenholtz-aineisto olisi julkista niin F-16 kuin F-22 kortteineen...

Gordievskyn listakin olisi kiva nähdä.... pitäisi varmaan joskus lukea tuo Sokea Peili-kirja...

Taas se Sorsa...

Alpo Rusin tekemä lista (joka Rusin oikeudenkäynnissä esitettiin) ja ilmeisesti hänen kirjassaankin mainittiin oli:

Onkos tämä toimittaja Seppo Halminen sukua toimittaja Laura Halmiselle?
 
Tällainen agentteihin liittyvä tarina:

Puhelimen käytöstä kertyy dataa operaattorin tietokantoihin. Agenttien kannalta on riski että jossain on tallessa tunnistetiedot, paikka ja kellonaika. Jos joku ulkopuolinen tai operaattorin henkilökunta pääsee seulomaan dataa niin joku saattaisi joutua hengenvaaraan tai operaatiot voivat paljastua.

No tähän kehitettiin vastalääke: miljardeista tietueista juuri tietyt puhelutietueet tuhotaan heti kun kaikki tarvittava on kerätty laskutusta varten.
Kukaan ei pääse ainakaan pitkää aikaväliä tutkimaan. Ongelmana oli tehokkuus. Dataa kertyi enemmän kuin ehdittiin poistaa ...

Kuukausia kestänyt ongelma saatiin ratkaistua pienoisella muutoksella sql-lauseeseen. Ja 007 voi taas rauhassa soitella.

(Ei linkkiä löydy netistä)
 
Nyt puhuu Seppo Tiitisen Venäjän agentiksi leimaama Svetlana Appelqvist: ”Minulla ei ole mitään salattavaa”
Kevytkenkäiseksi vakoojaksi leimattu Svetlana Appelqvist ei tunnista itseään Seppo Tiitisen kirjasta. "Asiat, jotka kertovat minusta, ovat pelkkää spekulaatiota."

svetlana-630x400.jpg

Svetlana Appelqvist asui pitkään ensimmäisen miehensä kotisaarella Ahvenanmaalla. Kuva on otettu vanhasta Nya Åland-lehden jutusta.

Ulla Janhonen
AJANKOHTAISTA 28.9.2018 15:31

Eduskunnan entinen pääsihteeri ja Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen kertoo muistelmissaan Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita venäläissyntyisestä Svetlana Appelqvistista, jota Supo seurasi 1980-luvulta alkaen.
Kirja antaa ymmärtää, että Ahvenanmaan seurapiireistä tuttu nainen olisi tuolloin ollut jotenkin Neuvostoliiton tiedustelupalveluiden leivissä.

Tiitisen mukaan Appelqvistilla oli epäilyttävän paljon suhteita monien vaikuttajien kanssa, joukossa jopa Suomen ex-pääministeri.

Nykyisin Suomessa länsirannikon pikkukaupungin rauhassa asuva Svetlana Appelqvist, 72, tyrmää Tiitisen väitteet.

”Kaikki on pelkkää spekulaatiota. Tiitinen kertoo faktana asioita, jotka eivät pidä paikkaansa”, Appelqvist sanoo Seuralle.
Kun Svetlana Appelqvist kuuli Seppo Tiitisen kirjan väitteistä, hän ajatteli, että tiedusteluveteraani haluaa vain loukata häntä.
”Olen hieman erilainen kuin suomalaiset. En ole kovin vaatimaton ja minua on vaikea laittaa yhteen muottiin,” värikässanainen eläkeläinen toteaa.
Laajan ystäväpiirin ihminen
Leningradissa syntynyt Svetlana tuli Suomeen vuonna 1973, kun hän meni naimisiin ahvenanmaalaisen lääkärin kanssa. Myöhemmin pari erosi.
”Olen aina viihtynyt ihmisten seurassa. Minusta on pidetty, minua on rakastettu, mutta minulla on myös selvästi vihamiehiä.”
Svetlana Appelqvist sanoo, että jos nainen on viehättävä, osaa tanssia ja on hauska, hänen seurassaan viihdytään. Tiitisen kirjassa kuvailtuina vuosina hän matkusteli paljon Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
”Minulla on ollut aina paljon hyviä miesystäviä, jotka ovat myös kuuluisia. Minulla on myös paljon miesystäviä, jotka ovat auttaneet minua ja joiden seurassa olen viihtynyt hyvin. Jotkut voivat luulla, että siinä on aina kyse suhteesta, mutta niin ei ole. ”
Suomen vastavakoilun seurantaan joutumisesta hänellä ei omien sanojensa mukaan ole havaintoja.
”Tätä Seppo Tiitistä en muista koskaan tavanneeni.”
Svetlana Appelqvist haluaa korostaa, että hän on nainen, joka pitää ulkopuolisia suhteita halpa-arvoisina.
”Ne eivät sovi minulle. Minulla ei ole mitään salattavaa.”
Suomen kansalainen Jeltsinin takia
Svetlana Appelqvist tuntuu kimmastuvan Supon entisen päällikön väitteistä. Hän huomauttaa, ettei oman luonteensa vuoksi voisi ikinä tulla vakoojaksi.
”En ole ihminen, joka haluaa pettää toisia. Todellinen vakooja joutuu elämään kauheaa kaksoiselämää, pettämään ja olemaan koko ajan varuillaan. ”
Appelqvist on nyttemmin eronnut kolmannesta suomalaisesta aviomiehestään.
Hän viettää eläkepäiviä kahden koiransa kanssa, ja sanoo rakastavansa Suomea. Kansalaisuuden hän hankki jo pari vuosikymmentä sitten.
”Hankin Suomen passin, koska en voinut sietää Venäjän presidenttiä Boris Jeltsiniä. Elämäni on nyt täällä.”
Paljastiko tiedusteluveteraani Seppo Tiitinen tarkoituksella yksityisen henkilön nimen? Tästä linkistä pääset lukemaan, mitä Tiitinen itse sanoo tempauksestaan.

https://seura.fi/asiat/ajankohtaist...-appelqvist-minulla-ei-ole-mitaan-salattavaa/
 
Tällainen agentteihin liittyvä tarina:

Puhelimen käytöstä kertyy dataa operaattorin tietokantoihin. Agenttien kannalta on riski että jossain on tallessa tunnistetiedot, paikka ja kellonaika. Jos joku ulkopuolinen tai operaattorin henkilökunta pääsee seulomaan dataa niin joku saattaisi joutua hengenvaaraan tai operaatiot voivat paljastua.

No tähän kehitettiin vastalääke: miljardeista tietueista juuri tietyt puhelutietueet tuhotaan heti kun kaikki tarvittava on kerätty laskutusta varten.
Kukaan ei pääse ainakaan pitkää aikaväliä tutkimaan. Ongelmana oli tehokkuus. Dataa kertyi enemmän kuin ehdittiin poistaa ...

Kuukausia kestänyt ongelma saatiin ratkaistua pienoisella muutoksella sql-lauseeseen. Ja 007 voi taas rauhassa soitella.

(Ei linkkiä löydy netistä)
Nykyisin tuo seuranta voidaan hoitaa ihan sovelluksilla. nollanolla-agentti on asentanut sen suositun pelin, jota pelailee väijyssä olleessaan. Samalla sijainti näkyy reaaliajassa. Toki kunnon organisaationa ÄM-II-X on laittanut Q:n tekemään JoonasPöndelle oman "heitä apinaa" -pelin, jossa ongelmaa ei ole. Ei se aivan yhtä hieno ole kuin ne normaalin sovelluskaupan, mutta JoonasP on ihan tyytyväinen. Lieneekö muuten noiden valetukiasemien määrä nollan ylittävä ihan oman maan tiedusteluorganisaatioden toimesta esim. turvallisuusvalittujen kohteiden lähistöllä? Niistähän voi poimia kulkijat läheltä ilman operaattoriakin.

Vanhempi tarina, ettei ihan mene aiheen ohi:
Mitenhän vakoojat oikein tietävät että tieto menee perille? Alkuvaiheessa värvääjä voi olla aivan eri puolelta kuin värvättävä luulee:
https://www.dailymail.co.uk/news/ar...olumn-group-fooled-MI5-using-fake-medals.html
 
Vakoojaksi ja hunaja-ansaksi leimattu Svetlana kiistää väitteet – Seppo Tiitinen ei peru sanojaan: ”Minähän vain kerroin eräästä naisesta tällä nimellä”
a14beb4e1ce8406798e4ee7fe67cf00c.jpg

(KUVA: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva)
Julkaistu: 29.9. 15:08

Seppo Tiitinen kuvasi muistelmateoksessaan venäläisnaisen varsin epäilyttävässä valossa. Nyt 72-vuotias Svetlana Appelqvist antoi Seuralle haastattelun, jossa hän puolustaa itseään.

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen kertoo muistelmissaan Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita (Otava) venäläisnaisesta, joka Tiitisen mukaan onnistui solmimaan epäilyttävän paljon suhteita politiikan ja liike-elämän päättäjiin.

Tiitisen mukaan Suojelupoliisi sai 1970-luvun lopulla Ruotsin Säpolta yleishälytyksen ”epäilyttävästi käyttäytyvästä” Svetlana Appelqvistista, ja hänelle annettiin yhteispohjoismainen maahantulokielto.

Kirjassa Tiitinen kertoo saaneensa maahantulokiellon jälkeen yhteydenoton Ahvenmaan kansanedustajan eduskuntatulkilta Pekka Tuomiselta, joka vaati maahantulokiellon purkua, koska hänellä oli venäläisnaiseen suhde.

Tiitisen mukaan Svetlanalta löytyi huomiota herättävän paksu pino nimikortteja talous- ja valtioelämän nimekkäiltä vaikuttajilta, ja jopa erään Suomen ex-pääministerin nimi löytyi Svetlanan korttikokoelmasta.

Ilta-Sanomat kysyi aiemmin Tiitiseltä, oliko Svetlana rakkauden harjoittaja, vakoilun harjoittaja vai kumpaakin.

– Svetlana oli pohjoismaisesti yleisesti tunnettu tapaus. Siinä oli rakkauden elementtejä ja monia muita elementtejä, Tiitinen muotoili.

Lue lisää: Kenellä Suomen ex-pääministerillä oli suhde venäläisvakooja Svetlanaan? – Tiitinen salamyhkäisenä

Suomessa tätä nykyä asuva 72-vuotias Svetlana Appelqvist tyrmää Tiitisen kirjan väitteitä Seuranhaastattelussa.

– Kaikki on pelkkää spekulaatiota. Tiitinen kertoo faktana asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, nainen kommentoi lehdelle.

Hän sanoi Seuralle, että hänellä on ollut aina paljon hyviä miesystäviä, jotka ovat myös kuuluisia. Suomen vastavakoilun seurantaan joutumisesta hänellä ei omien sanojensa mukaan ole havaintoja. Hän sanoo Seuralle, ettei luonteensa vuoksi voisi ikinä tulla vakoojaksi.

– En ole ihminen, joka haluaa pettää toisia. Todellinen vakooja joutuu elämään kauheaa kaksoiselämää, pettämään ja olemaan koko ajan varuillaan.

Tiitinen: ”En ole väittänyt hänen syyllistyneen mihinkään”
Ilta-Sanomat tavoitti Tiitisen uudestaan Seuran jutun julkaisun jälkeen kommentoimaan Appelqvistin haastattelua. Tiitinen sanoo esittäneensä jutussa vain faktoja.

Miksi päätit mainita kirjassasi koko nimellä yksityishenkilön ja vihjailla, että hänellä olisi ollut suhde monen miehen kanssa ja että hän olisi mahdollisesti harrastanut tiedustelua?

– Minähän vain kerroin eräästä naisesta tällä nimellä, jonka ympärillä oli tämmöinen aivan poikkeuksellinen yhteispohjoismainen maahantulokielto. Minun juttuni kärki oli siinä, että jouduin jatkuvan vaivaamisen kohteeksi Pekka Tuomisen taholta sen takia, että tämä mainitun niminen nainen oli pohjoismaisessa maahantulokiellossa, ja Tuomisella oli niin kiinteät suhteet tähän naiseen, että hän jatkuvalla syötöllä soitteli minulle että saataisiko maahantulokielto kumottua.

Näistä esittämistäsi tapahtumista on kymmeniä vuosia. Miksi koit tarpeelliseksi puhua naisesta nimellään ikävään sävyyn kirjassa, kun hän on kuitenkin yksityishenkilö?

– En ole väittänyt hänen syyllistyneen mihinkään. Minähän sanoin, että se asia selvitettiin, ja mitään selvää ei tullut. Mitään (näyttöä) ei löytynyt.

Mikäli mitään näyttöä hänestä ei löytynyt, niin miksi sitten vihjailit kirjassa hänen mahdollisista useista miessuhteistaan?

– Oli se nyt poikkeuksellista, että yhdeltä henkilöltä löytyi senttitolkulla visiittikortteja hyvin merkittäviltä tahoilta.

– Nehän (suhteet) muuttuivat vähän yleisiksi rakkaussuhteiksi sen takia, että valtiollista päätöksentekoa haluttiin muuttaa näiden rakkaussuhteiden vuoksi. Kyllä nämä yksityiset ja valtiolliset (suhteet) joskus kietoutuvat toisiinsa.

Monia muita poliittisesti merkittävämpiä henkilöitä kirjassa kuitenkin jätetään nimeämättä. Kerroit esimerkiksi, että naisella oli korttikokoelmassaan yhden ex-pääministerin nimi, mutta tämän pääministerin nimeä ei kirjassasi sen sijaan paljasteta.

Miksi mainitset juuri tämän yksityishenkilön (Appelqvistin)?

– Kaikkihan ovat yksityishenkilöitä tiettyyn pisteeseen, ei siinä ole mitään eroa. Sittenhän ei pitäisi mainita yhtään ketään.

Naisen Seurassa kertoman mukaan hän on hankkinut Suomen kansalaisuuden parikymmentä vuotta sitten ja asuu nyt Suomessa. Miten kommentoit tätä?

– En tiedä onko maahantulokielto peruttu tai rauennut. Mutta jossain vaiheessa Pohjoismaat ovat olleet hälytyksessä hänen vuokseen ja pitäneet häntä vaarallisena.

– Minä en tiedä että missä hän milloinkin asuu. Enkä ole tiennyt.

Nainen esitti Seuran haastattelussa, että haluat vain loukata häntä kirjassa. Miten kommentoit tätä?

– En minulla ole mitään loukkaamisen tarkoitusta ollut kenenkään suhteen. Siellä hirveän vähän sanotaan mitään poikkipuolista kenestäkään. Muuta kuin mitkä ovat faktoja. Ei siellä mitään fiktiota ole. Tämä pohjoismainen maahantulokielto ja korttipino, ne on aikamoinen yhdistelmä.

– Jokainen kokee tuon omalla tavallaan, ja jokaisella on siihen oikeus.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005846273.html
 
Back
Top