Venäjän talous

Aikastansa paljon on vielä pelivaraa. Seuraavat askelet on sitten vaan rujompia ja vaatii aina hiukan varautumista takapotkuihin, ettei mee oma solisluu samalla.
Juuri näin..

Venäjän hallinnon ja talouden ongelmat ovat käytännössä itseaiheutettuja. Pakotteeksi riittää jo se että länsimaat lopettavat Venäjälle suunnatut investoinnit. Käytännössä juuri näin on myös toimittu mutta pakotteita voisi toki lisätä/laajentaa. Todennäkäisesti myös Venäjän hallinnon omat/uudet toimet ja päätökset tulevat vähentämään länsimaisten yritysten halukkuutta yhteistyöhön yhä tiukentuvaan kontrollin ja rikollisuutta myötäilevän hallinnon kanssa. Samaa tiukentuvaa linjaa edustaa myös internetin katkaisu ja kaikenlainen tiedonvälityksen monopolisointi. Venäläiset pääsevät kaiken kurjuuden keskellä näkemään ihan ikiomasta televisiosta kuinka paljon surkeimmissa oloissa ihmiset elävät länsimaissa. Verrattuna reilun kymmenen vuoden takaisen kasvun aikaan venäläinen yhteiskunta on romahtanut sekä taloudellisesti että poliittisesti. Ruplan notkuminen kertoo siitä että "painokoneet laulaa letkajenkkaa". Uuden järjestyskaartien perustaminen puolestaan siitä että diktatuurihallinto varautuu yhä raa'emmilla keinoilla vähentämään kansalaisoikeuksia. Eläkeikää nostettiin ja mitä todennäköisimmin löydetään keinot myös odotettavissa olevan eliniän lyhentämiseen.

Toki länsimaat ja erityisesti entiset Neuvostoliiton satelliittivaltiot joutuvat jatkuvasti puolustautumaan Venäjän erilaisten vakoilu ja tiedustelupalveluorganisaatioiden(FSB, GRU jne.) suorittamia sekä Putinin diktatuurihallinnon tukemia vihamielistä toimia vastaan. Kaikkeen tällaiseen toimintaan tulee länsimaissa varautua yhtä tiukemmin. Tämä koskee myös Suomea vaikka meillä tullaan todennäköisesti ottamaan ns. "jarrumiehen rooli" kansainväliset yhteisön (mukaan lukien myös brittien ja EU:n) tiukkeneviin toimiin.

Suomen suhteeen Venäjä noudattaa jossain määrin peitellympää painostusta. Venäläisten oligarkkien (lue rikollisten) johtamat yritykset ovat jo pitkään kasvattaneet Venäjän hallinnon taloudellista vaikutusvaltaa Suomessa. Erityisesti energiasektorilla Suomi on sitoutunut pysyvästi taloudellisesti sekä poliittisesti yhteistyöhön Putinin hallinnon kanssa. Tämän sidonnaisuuden hiljaiseen hyväksymiseen meidän poliittiset johtajamme ovat ikään kuin koulutettu jo YYA-aikojen perintönä. Eli summa summarum, Putinilla on omat selkeät syynsä toimia Suomen suhteen hieman suopeammin.

Suomalaisten yritysten aikaisempi innokkuus Venäjän suuntaan on kokemuksien myötä muuttunut realismiksi. Taustalla on varmasti sellaistakin tietoa jota kyseiset yritykset eivät edes halua tuoda julkisuuteen..
https://www.talouselama.fi/uutiset/pako-itanaapurista-jatkuu/ed893fcc-7b2b-35ac-ad3b-a033294dd0ea
Ukrainan kriisin, talouspakotteiden ja Venäjän taantuman myötä toimintojaan ovat Venäjällä vähentäneet, myyneet tai tyysti lopettaneet muun muassa Sanoma, Stockmann, Tikkurila, YIT ja Kesko.
- tuossa mainitut yritykset ovat kuitenkin pieniä tekijöitä..Esim. Fortum on investoinnut Venäjälle reilut 5 miljardia mikä osaltaan toimii ikäänkuin "panttina" suomalaisten kuntien sekä julkishallinnon organisaatioiden Fennovoima-hankkeelle. Ennustan että tästä "kuviosta" tulemme näkemään seuraavien 15-20 vuoden aikana monenlaisia episodeja.
- toki Venäjällä on vielä monta muutakin "ässää hihassaan" joiden osalta suomalaiset joutuvat todellakin varomaan "solisluitaan".

Mutta näin maailman asiat muuttuu..tuskin Venäjä sen ihmeemmin "romahtaa". Pieni, Putinin hallinnon taustalla oleva, eliitti porskuttaa kuin aikoinaan kommunistisen puolueen jäsenet. Siihen kaasu-/öljytulot varmasti riittävät tulevaisuudessakin. Venäjällä riittää myös kilpailua ja innokasta pyrkyä päästä osaksi/mukaan em. yhteiskunnan etuoikeutettuun "eliitin" piiriin.. Siihen pääsee kiinni samalla tavalla kuin jäseneksi rikolliseen moottoripyöräjengiin. Siitä ei kenenkään tarvitse olla huolissaan kuinka tavallinen kansa, "musikat" pärjää..He ovat vuosisatojen aikana jo oppineet tulemaan toimeen omillaan.
 
Ukrainan kannattaisi ottaa kaasu saksan Nordstreamin kautta eikä suoraan.
Ukraina ei voi saada kaasua Nord Streamia pitkin koska putki ei kulje sen alueelta. Käytännössä tarkoittanet sitä, että Saksa myisi Ukrainalle kaasua ns. "reverse flow" periaatteella nykyisiä Ukrianan kautta kulkevia putkia pitkin siten, että kaasu kulkeekin siinä itäänpäin. Ilmeisesti jotain tällaista on tapahtunutkin, eli Ukraina on ostanut venäläistä kaasua eurooppalaisilta toimittajilta. Mutta kyse on edelleen venäläisestä kaasusta, jota Ukraina ostaa, vaikka se kulkeekin eurooppalaisten välikäsien kautta.


Nythän se saa kaasunsa asevelihintaan ja Venäjä sitoo Ukrainan siten etupiiriinsä. Vastikkeetonta ei ole mikään maailmassa.
Kyse ei ole mistään asevelihinnasta, sillä Ukraina on osoittanut Venäjälle olevansa vihollisvaltio ainakin Ukrainan nykyisen hallinnon aikana. Venäjä ei siksi pidä Ukrainaa enää veljesmaana, ei ainakaan ennenkuin siellä on hallinto vaihtunut. Kysehän tässä on siitä, että Ukrainan ainoa vipuvarsi Venäjään nähden kaasukaupassa on se että Venäjä joutuu vielä kuljettamaan kaasua Ukrainan kautta sen eurooppalaisille asiakkaille. Tästä syystä Venäjä ei pysty vapaasti hinnoittelemaan Ukrainalle myytävän kaasun hintaa, vaan Ukraina pystyy sen osaksi sanelemaan. Nord Streamin kakkosputken ja Turk Streamin myötä tämä vipuvarsi poistuu Ukrainalta, jolloin Venäjä pystyy laskuttamaan Ukrainaa oman mielensä mukaan.

Ukrainahan on energian suhteen edelleen hyvin riippuvainen Venäjästä. Kaasu, ydinpolttoaine ja hiili tulevat Ukrainaan kaikki joko Venäjältä tai Donbassin kapinallisalueelta. Tämä on yksi syy miksi näitä putkia vastustetaan niin voimakkaasti sekä Ukrainan hallinnossa että USA:ssa. Ukraina on pelinappula Venäjää vastaan geopoliittisessa shakkipelissä, ja Nord Streamin ja Turk Streamin myötä Venäjän asema shakkilaudalla paranisi huomattavasti.



Jos Saksa ostaa kaasunsa suoraan Venäjältä ja vielä vaikka täydenää sitä nesteytetyllä kaasulla niin se voi ihan yhtä hyvin kulkea putkea pitkin toiseen suuntaan itään päin.
Toki riippumattomuutta Ukraina saa vain monipuolistamalla toimittajia mutta tietenkin EU yhtenä toimittajana olisi vakaampi kuin Venäjä.
Nord Stream ei edelleenkään kulje Ukrainaan eikä Ukrainalla olisi varaa ostaa kallista nestekaasua.


Putki Venäjältä Saksaan sitoo kyllä mielestäni enemmän Venäjää kuin Saksaa. Putken päässä sillä on vain Saksa joka puolestaan voi tehdä kaasullaan mitä haluaa tai laittaa hanan kiinni ja ostaa muualta.
Ei se "sido" Venäjää yhtään nykyistä enempää. Venäjä on jo tällä hetkellä kaasun toimittaja Saksalle. Tuo uusi putki muuttaa tilannetta vain niin, että Venäjä voi toimittaa kaasua suoraan Saksaan ilman välikäsiä. En näe tuossa muuta kuin positiivista Venäjän kannalta.
 
Jos minun tontilleni joku rakentaisi kaasuputken olisin käsittääkseni oikeutettu vaatimaan korvauksia sekä maksattamaan ylläpitokustannukset putken rakentajalta.
Toki veli venäjäläinen ei moista ymmärrä.
Ukrainan valtiollinen kaasuyhtiö Naftogas omistaa Ukrainan läpi kulkevat kaasuputket. Eikö putken omistajan pitäisi itse huolehtia omien putkiensa kunnostuksesta? Ukrainan mielestä ei, vaan se olisi Venäjän velvollisuus, mutta Ukrainalla olisi kuitenkin oikeus periä kauttakulkumaksuja siitä että kaasua toimitetaan putkia pitkin Eurooppaan.

Vieläkö joku ihmettelee miksei Venäjää kiinnosta tällainen "yhteistyö" Ukrainan kanssa?
 
Tottahan toki, miksi Ukrainan pitäisi ilmaiseksi kuljettaa/huoltaa?
Kukaan ei kai vaadi Ukrainaan olemaan perimättä kauttakulkumaksuja siitä että sen kautta kuljetetaan kaasua Eurooppaan, mutta ei kai se helvetti voi olla Venäjän vastuulla huolehtia Ukrainan omien putkien kunnostamisesta? Jos Ukraina haluaa että sen putkia käytetään kaasun kuljettamiseen Eurooppaan, niin luulisi Ukrainalla olevan hyvä motiivi huolehtia näiden putkien kunnosta. Mutta ei. Ukraina ei ole tehnyt yhtään mitään putkien kunnossapidon eteen, vaan edelliset huoltotoimet on tehty neuvostoaikana.

Ukraina on tässä suhteessa tyypillinen kaakkoiseurooppalainen paskavaltio, samassa kastissa Romanian, Bulgarian ja Moldovan kanssa, tai itse asiassa jopa niiden alapuolella.

Miksi Venäjän ja Saksan välisen kaasukaupan tulisi olla Ukrainan epäpätevyyden, laiskuuden ja korruption panttivanki?
 
En viitsi ruokkia enempää...mutta Venäjä ei suinkaan ole ainoa Eurooppan ja Saksan maakaasun toimittaja..
Maailmassa on vain yksi ainoa Venäjän energiasta täysin riippuvainen valtio - Se on Venäjä itse.
https://wecfinland.fi/maakaasu-joustavuus-euroopan-energiamarkkinoilla/
Ei ole ainoa, mutta Venäjän ja Gazpromin osuus Saksan ja yleensä Euroopan kaasuntoimittajana tulee vain kasvamaan, sillä Pohjanmeren ja Norjan kaasuvarannot ovat hiljalleen ehtymässä.

https://www.lngworldnews.com/gazproms-natural-gas-exports-to-europe-rise/

Tuon mukaan vuonna 2018 Venäjän kaasuntoimituksen volyymi Eurooppaan nousi peräti 6,2%. Ja tämä siitä huolimatta, että Euroopan Unionin virallinen tavoite on juuri ollut Venäjä-riippuvuuden vähentäminen. Miksi EU ei ole onnistunut tässä tavoitteessa?
 
Mä kyllä luulen että Ukrainan Nord Stream varaukset ovat luonteeltaan ainakin osin turvallisuuspoliittisia. Mitä vähemmän Venäjä on riippuvainen Ukrainan kautta kuljetetusta kaasusta sitä helpompi sen on käydä sotaa Ukrainassa Ukrainaa vastaan. Ukrainalla on, noin empirian perusteella, syytäkin pelätä Venäjää.
Kyllä ne varaukset ovat luoteeltaan enemmän taloudellisia. Ukraina tietää ettei Venäjä tule suorittamaan sotilaallista hyökkäystä sinne. Jos Venäjä olisi halunnut vallata Ukrainan niin se olisi tehnyt sen jo 2014.

Ukrainassa on laskettu että Nord Streamin kakkosputken myötä Ukraina tulee suoraan menettämään jopa 3% bruttokansantuotteestaan ja välilliset vaikutukset ovat vielä tuota suuremmat.
 
Pohjanmeren ja Norjan kaasuvarannot ovat hiljalleen ehtymässä.
Energy Triangle. Google it.

Israel ja Kreikka käynnistelevät tuotantoa suurilla kaasukentillä lähivuosina.

Natural gases are beginning to deplete in Norway and the only sources of gas are from Russia, Qatar, and Algeria. These countries are not on the best political terms and the European Union would prefer not to be working with them. The EU is looking for alternatives, viewing Energy Triangle discussions as a positive.
 
Kyllä ne varaukset ovat luoteeltaan enemmän taloudellisia. Ukraina tietää ettei Venäjä tule suorittamaan sotilaallista hyökkäystä sinne. Jos Venäjä olisi halunnut vallata Ukrainan niin se olisi tehnyt sen jo 2014.
Kyllä ne lyhytnäköiset apinat sitä koittikin, mutta kuten talvisodassa, ei taaskaan levitetty punaista mattoa, vaan varsinainen armeija pysäytti Venäjän proxy armeijan, ja alkoi moukaroida sitä takaisin kohti rajaa. Sitten piti Venäjän vakituisen lähteä mukaan ettei tule sepoille täysin turpaan, ja homma jäätyi nykyiselle rintamalle.
 
Kyllä ne lyhytnäköiset apinat sitä koittikin, mutta kuten talvisodassa, ei taaskaan levitetty punaista mattoa, vaan varsinainen armeija pysäytti Venäjän proxy armeijan, ja alkoi moukaroida sitä takaisin kohti rajaa. Sitten piti Venäjän vakituisen lähteä mukaan ettei tule sepoille täysin turpaan, ja homma jäätyi nykyiselle rintamalle.
Tuota samaa vanhaa paskaa taas postaat? "Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2014" :D:D:D
No ei hyökännyt. Kyllä Kiova hävisi aloittamansa hyökkäyssodan ihan itse Donbassin puolustajille. Toki Venäjä avusti Donbassia epäsuorasti mm. asetoimituksilla ja kouluttamalla, mutta Venäjän armeija ei sotaan osallistunut.
 
Tuota samaa vanhaa paskaa taas postaat? "Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2014" :D:D:D
No ei hyökännyt. Kyllä Kiova hävisi aloittamansa hyökkäyssodan ihan itse Donbassin puolustajille. Toki Venäjä avusti Donbassia epäsuorasti mm. asetoimituksilla ja kouluttamalla, mutta Venäjän armeija ei sotaan osallistunut.
Jaaaaa HÄN DONKKAAAA!!! @TomTom tai modet, eiköhän tää oo selvä tapaus viimeistään nyt :cool:
 
Erityisesti energiasektorilla Suomi on sitoutunut pysyvästi taloudellisesti sekä poliittisesti yhteistyöhön Putinin hallinnon kanssa

Minä työskentelen Suomalaisessa suuressa metsäteollisuusyrityksessä ja ainakin meidän konsernissä markkinat on jaettu niin että Euroopan tehtaiden päämarkkina-alue on keskieuroopassa ja Suomen tehtaat hoitaa Venäjän kaupan, merkittävä osa meidän tuotteista menee sinne. Samaten puun tuonti venäjältä on meille elintärkeää, vuosi sitten kun puuta ei voinut pehmeän maan takia korjata Suomessa niin Venäjän tuonti yksinään piti tehtaat pystyssä noin kuukauden ajan. Jos Raja sulkeutuu niin se on viimeistään metsäteollisuuden loppu meillä. Eli jos pakotteita kiristetään niin Venäjän lisäksi siitä kärsii Suomi yhtä paljon.
 
Kyllä ne varaukset ovat luoteeltaan enemmän taloudellisia. Ukraina tietää ettei Venäjä tule suorittamaan sotilaallista hyökkäystä sinne. Jos Venäjä olisi halunnut vallata Ukrainan niin se olisi tehnyt sen jo 2014..

No semmosessa tilanteessa Ukraina olisi voinut ja varmasti olisikin, minä ainakin olisin, tuhonnut koko kaasun siirtoinfran länteen, jolloin edes EU johtajien selkärangattomuus ei olisi riittänyt mahdolistamaaan Venäjän kaasutoimituksia toisin kuin Nord Streamin tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se "sido" Venäjää yhtään nykyistä enempää. Venäjä on jo tällä hetkellä kaasun toimittaja Saksalle. Tuo uusi putki muuttaa tilannetta vain niin, että Venäjä voi toimittaa kaasua suoraan Saksaan ilman välikäsiä. En näe tuossa muuta kuin positiivista Venäjän kannalta.
Ei Ukrainassa ollut koskaan mitään "välikäsiä", kaasusta otettiin transitti maksun ja se sitä.
Sitä paitsi on epäkorrektia kirjoittaa jostain "hyvästä Venäjän kannalta", koska venäläisen kaasun myynnistä saadut rahat eivät kuuluu venäläisille, vaan pienelle joukolle oligharheja, abramovisheja, rotenbergeja, setchineille yms. ja tiettyy putinille. Ja ne pitää rahat Lännessä.
Valitettavasti sama tilanne on Ukrainassakin. Vaikka putki suljetaan heti huomenna, ukrainalaiset eivät menettää sentiakaan. Koska ne eivät sitä läpikulkumaksusta saaneet koskaan yhtään mitään. Sen sijan firtashit, yms poroshenkot saaneet. Ja nekin pitää myös rahat Lännessä.
Ukrainalaisille sen sijan monta kerta nostettiin maksuja sekä kaasusta että sähköstä Poroshenkon presidenttiuden aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän hallinnon ja talouden ongelmat ovat käytännössä itseaiheutettuja. Pakotteeksi riittää jo se että länsimaat lopettavat Venäjälle suunnatut investoinnit.

Nyt Putin kusi siloviki kumppaneineen viimeisimmän lorauksen omiin muroihin.

Moskovalainen oikeus vangitsi tunnetun amerikkalaissijoittajan huhtikuulle asti – Legendaariseksi kutsutun Michael Calveyn kiinniotto säikäytti sijoittajapiirit

Syyttäjän mukaan yhdysvaltalainen pääomasijoittaja Michael Calvey kavalsi viiden muun kanssa runsaat 30 miljoonaa euroa.

MOSKOVALAINEN oikeusistuin päätti lauantaina pitää yhden Moskovan keskeisimmän länsimaisen sijoittajan tutkintavankeudessa ainakin huhtikuulle, mikä lisäsi huolta maan investointi-ilmapiirin tilasta entisestään.

Yhdysvaltalaisen Michael Calveyn kiinniotto kavalluksesta epäiltynä tuli julki perjantaina. Oikeus päätti silloin pitää edellisenä päivänä kiinni otetun Calveyn putkassa, mutta siirsi varsinaisen vangitsemisoikeudenkäynnin lauantaille.

Calveytä epäillään virallisesti ”järjestäytyneen ryhmän suorittamasta petoksesta”, josta voi Venäjän lain mukaan saada 10 vuoden vankeustuomion. Syyttäjä puhui perjantaina oikeudenkäynnissä kolmen vuoden tuomiosta.

Calveyn mukaan syytökset ovat tekaistuja. Hän lupasi lauantaina tehdä yhteistyötä tutkijoiden kanssa, mutta pyysi päästä kotiarestiin.

CALVEY perusti pääomasijoitusyhtiö Baring Vostok Capital Partnersin Moskovassa vuonna 1994. Vuosien saatossa yhtiö on kasvanut merkittävimmäksi Venäjällä toimivaksi länsimaiseksi pääomasijoitusyhtiöksi, jonka sijoitusten yhteissumma on yli 3 miljardia euroa.

Sekä Calveyllä että hänen yhtiöllään on ”legendaarinen” ja ”ikoninen” maine sijoittajien keskuudessa. Hän on jatkanut toimintaansa Venäjällä, vaikka monet muut sijoittajat myivät omistuksiaan Venäjän vallattua Krimin ja suhteiden länteen viilennyttyä.

Calvey on myös puolustanut julkisesti Venäjän vallanpitäjiä. Hän muutti jokin aika sitten Lontooseen, mutta on edelleen käynyt Venäjällä säännöllisesti.

Juuri siksi Calveyn kiinniotto herätti niin paljon huomiota ja säikähdystä. Sijoittajapiireissä perjantaina ja lauantaina pidettiin selvänä, ettei kukaan ole turvassa, jos Calvey voidaan ottaa kiinni. Talouslehti Forbesin Venäjän painoksen haastattelussa pääomasijoittajat epäilivät, ettei tapauksen jälkeen kukaan halua sijoittaa Venäjälle.

Yleisesti kiinniottoa verrattiin sijoittaja Bill Browderin vaikeuksiin Venäjällä. Epäilty petossumma, noin 33 miljoonaa euroa, on Calveylle niin pieni, että Moskovassa harva uskoo hänen syyllisyyteensä.

CALVEYN ja Baring Vostokin mukaan kyse on kiistasta Baring Vostokin osin omistaman venäläispankin vähemmistöosakkaiden kanssa. Calveyn mukaan kyse on kostosta, sillä kiista on parhaillaan välimieskäsittelyssä Lontoossa.

Venäläismedian mukaan vähemmistöosakkailla on yhteyksiä turvallisuuselimiin.

Tutkinta onkin edennyt ripeästi. Syyttäjän mukaan Calvey ja viisi muuta johtajaa kavalsivat pankilta runsaat 33 miljoonaa euroa erään yrityskaupan yhteydessä, mistä vähemmistöosakkaat kertoivat syyttäjän mukaan turvallisuuspoliisi FSB:lle viime viikon torstaina.

Virallinen tutkinta avattiin tämän viikon keskiviikkona. Seuraavana päivän viranomaiset ottivat epäillyt kiinni.

VENÄJÄN suurimman pankin pääjohtaja German Gref ja Venäjän valtiollisen sijoitusrahaston johtaja Kirill Dmitrijev puolustivat perjantaina julkisuudessa Calveytä.

Varapääministeri Anton Siluanov kuitenkin totesi perjantaina Sotšin talousfoorumissa uutistoimisto RBK:lle, että ”lakeja ei pitäisi rikkoa”. Kreml ei ole kommentoinut tapausta.
https://www.hs.fi/talous/art-2000006004005.html
 
Minä työskentelen Suomalaisessa suuressa metsäteollisuusyrityksessä ja ainakin meidän konsernissä markkinat on jaettu niin että Euroopan tehtaiden päämarkkina-alue on keskieuroopassa ja Suomen tehtaat hoitaa Venäjän kaupan, merkittävä osa meidän tuotteista menee sinne. Samaten puun tuonti venäjältä on meille elintärkeää, vuosi sitten kun puuta ei voinut pehmeän maan takia korjata Suomessa niin Venäjän tuonti yksinään piti tehtaat pystyssä noin kuukauden ajan. Jos Raja sulkeutuu niin se on viimeistään metsäteollisuuden loppu meillä. Eli jos pakotteita kiristetään niin Venäjän lisäksi siitä kärsii Suomi yhtä paljon.

Piti oikein vilkaista tilastoja. 2017 Venäjältä tuotiin puuta 7,3 miljoonaa m3, eli 10,5% teollisuuden käyttämästä puusta (69,7 Mm3 2017). Samana vuonna Venäjälle vietiin metsäteollisuuden tuotteita 431,1 miljoonan euron arvosta, joka oli 3,5% metsäteollisuuden kokonaisviennistä (12,1 miljardia euroa 2017). Tuskin se metsäteollisuus siis ihan kokonaan kaatuisi vaikka raja olisi kuinka ummessa.

Ps. Jos teidän tehtaat on kuukauden ilman kotimaista puuta kelirikon takia, niin kannattaa vaihtaa metsäosastolta koko porukka. Tai jos ei millään muuten onnistu, niin pistä privaa. Vaikkei tuo puunhankintalogistiikka ihan ydinosaamisaluettani olekaan, niin kyllä mä noin surkean tilanteen aina saan paranemaan. :D
 
Minä työskentelen Suomalaisessa suuressa metsäteollisuusyrityksessä ja ainakin meidän konsernissä markkinat on jaettu niin että Euroopan tehtaiden päämarkkina-alue on keskieuroopassa ja Suomen tehtaat hoitaa Venäjän kaupan, merkittävä osa meidän tuotteista menee sinne. Samaten puun tuonti venäjältä on meille elintärkeää, vuosi sitten kun puuta ei voinut pehmeän maan takia korjata Suomessa niin Venäjän tuonti yksinään piti tehtaat pystyssä noin kuukauden ajan. Jos Raja sulkeutuu niin se on viimeistään metsäteollisuuden loppu meillä. Eli jos pakotteita kiristetään niin Venäjän lisäksi siitä kärsii Suomi yhtä paljon.

Metsäteollisuus tuo puuta Venäjältä pelkästään siksi että saadaan kotimaisen puuraaka-aineen hinta puristettua mahdollisimman alhaiseksi. Teollisuus maksaa venäläisestä sellupuusta(35-60 €/m3) jopa kolminkertaista hintaa verrattuna kotimaasta hankitun raaka-aineen(13-20 €/m3) hintaan metsänomistajille.
https://metsatieteenaikakauskirja.fi/pdf/article7692.pdf
https://www.storaensometsa.fi/puun-hinta/
MT 22.08.2018
Tuontipuun hinnoissa näkyy kysynnän kovuus. Sellutehtaiden puuntarpeen kasvu näkyi selkeästi kuitupuun tuontimäärissä ja hinnoissa. Rajalle tuodusta kuitupuusta maksettiin lähes tukin hintoja.
Esimerkiksi mäntykuitupuusta maksettiin rajalla toukokuussa 58 euroa kuutiolta. Siinä nousua oli 38 prosenttia.
Kuusikuitupuulla sama juttu. Sen hinta nousi toukokuussa edellisvuoden 38 eurosta 59 euroon kuutiolta.
Tuossa edellä nimim. "Black Bart" kertoi asianmukaisesti ettei teollisuuden puunsaannin logistiikka ole mitään avaruustiedettä. Raaka-aineen saanti (kaikissa tilanteissa) on varsin helposti järjestettävissä myös kotimaisilta tuottajilta.
 
Back
Top