Japanilaisten rakettihävittäjäkokeilut sekä ensiaskeleet suihkukoneiden parissa ylläpitävät mukavaa what-if -porinaa historianörttien keskuudessa. Mitä jos atomipommia ei olisi ollut ja Tyynenmeren sota olisi jatkunut pari vuotta?
Menee vähän ohi aiheen, mutta Foreign Policy-lehdessä oli pari vuotta sitten hyvin mielenkiintoinen artikkeli siitä, mikä oikeastaan lopetti sodan. Omat pohdinnat 15 vuoden ajalta ovat tulleet aika samaan tulokseen: atomipommi ei lopettanut sotaa, vaan Stalin. Mutta kylmän sodan tunnelmissa jenkkien liittolaisten oli mukavampi sanoa, että oih te mahtavat jenkit, te lopetitte sodan ihan itse, ja me raukat japanilaiset olemme pahan tekniikan uhreja, yhyy.
http://foreignpolicy.com/2013/05/30/the-bomb-didnt-beat-japan-stalin-did/
Juttu taitaa olla maksu/rekisteröitymismuurin takana, joten tässä oleelliset pointit, miksi väite "pommi lopetti sodan" ei oikein pidä vettä.
1. Ajoitus. Japanin hallituksen ylin neuvosto kokoontui kuitenkin keskustelemaan ensimmäistä kertaa ehdottomasta antautumisesta aamulla 9. elokuuta. Samaan aikaan Nagasaki tuhottiin, mutta tieto siitä tuli hallitukselle vasta iltapäivällä. Hiroshima pommitettiin kuitenkin jo aamulla 6. elokuuta. Miksi Japanin hallitus odotti näin kauan? Hiroshimasta tuli ensimmäinen raportti jo 6.8., jossa pormestari kertoi että kolmannes asukkaista on kuollut pommituksessa ja kaksi kolmannesta kaupungista on raunioina. Sotaministeri Korechika konsultoi Japanin ydinpommiohjelman johtajaa illalla 7. elokuuta, ja ulkoministeri toisaalta taas ehdotti hallituksen kokoontuvan Hiroshiman vuoksi 8. elokuuta. Ja kattava raportti Hiroshimasta tuli hallitukselle vasta 10. elokuuta. Eli Japanin hallitus toisaalta tiesi tai ainakin osasi arvailla että jonkinlaista uutta asetta on käytetty, mutta toisaalta ei kuitenkaan odottanut edes seuraavaan päivään saadakseen kattavan raportin sen vaikutuksista ennen antautumispäätöstä, eikä halunnut keskustella itse pommituksesta päivää aikaisemmin. (Palaan ajoitukseen myöhemmin; 9. päivä nimittäin tapahtui muutakin.)
2. Mittakaava. Japanin kaupungit olivat jo raunioina konventionaalisesta pommituksesta; keväästä 1945 alkaen, ennen Hiroshimaa ja Nagasakia Yhdysvaltojen ilmavoimat oli tuhonnut 66 japanilaista suurkaupunkia ja kohteiden vähyyden vuoksi pommitti jo 30 000 asukkaan taajamia. (Curtis LeMaylle jouduttiin panemaan suitsia ettei hän tuhoaisi koko Japania ennen kuin atomipommit olivat valmiina; näitä haluttiin testata oikeaan, ehjään kaupunkiin.) Tuhot olivat monessa tapauksessa suurempia kuin ydinpommeja käytettäessä; yhdessä lentohyökkäyksessä pudotettiin keskimäärin noin 5 kilotonnia konventionaalisia räjähteitä, ja ne levitettiin tasaisemmin joten tuhovaikutus vastasi hyvinkin yhtä 15-20 kilotonnin ydinpommia. Jos tuhoja mitataan tuhoutuneiden rakennusten prosenttiosuudella rakennuskannasta, Hiroshima (noin 2/3 tuhoutunut) oli vasta sijalla 17. Toyaman kaupungista tuhottiin 99,5 %! 6.8. oli itse asiassa siitä harvinainen päivä, että silloin raportoitiin ilmahyökkäyksestä vain yhteen kaupunkiin - muina päivinä ja öinä hyökkäyksiä oli yleensä satanut useampaan kaupunkiin kerralla.
Japanin hallitus suhtautui konventionaalisen pommituskampanjan tuhoihin varsin kylmästi ja katsoi niiden lähinnä lujittavan taisteluhenkeä. Onko uskottavaa, että Japani kesti mm. Tokion ja 65 muun suurkaupungin hävityksen, mutta sitten kaatui kahden jäljelläolevan pienemmän kaupungin tuhoon?
3. Strateginen merkitys. Japanin hallitus tiesi vuonna 1945 oikein hyvin, että sotaa ei enää voinut voittaa, mutta ehdottoman antautumisen vaatimus ja sotarikosoikeudenkäynnit herättivät huolta. Pelättiin etenkin sitä, että jumalan asemassa oleva keisari laitettaisiin syytteeseen ja hirtettäisiin. Tästä syystä Japani pelasi kaiken yhden kortin varaan: jos odotetussa maihinnousussa kyettäisiin aiheuttamaan amerikkalaisille suuret tappiot, ehdot saattaisivat olla lievemmät. Japanilaiset arvasivat oikein maihinnousupaikat ja siirsivät etelä-Japaniin suurimman osan jäljellä olevasta armeijastaan, mukaanlukien aikaisemmin vahvan Mantsurian armeijan vahvimmat osat. Loput asevoimista linnoittautuivat Japanin saarten länsirannikolle.
Tämä strategia nojasi täysin siihen, että Neuvostoliiton kanssa solmittu hyökkäämättömyyssopimus pitäisi. Ylin neuvosto totesi jo kesäkuussa 1945, että Neuvostoliiton liittyminen sotaan "ratkaisisi Keisarikunnan kohtalon."
Puoliltaöin Japanin aikaa 8. elokuuta Molotov toimitti Japanin lähettiläälle nootin, jossa hyökkäämättömyyssopimus irtisanottiin ja ilmoitettiin sotatilan vallitsevan vuorokauden vaihtuessa. Minuutti keskiyön jälkeen 9. elokuuta Neuvostoliiton armeija aloitti hyökkäyksen kolmella rintamalla samanaikaisesti. Mantsurian armeijasta oli jäljellä pelkkä vanhentunut kuori, ja monella suunnalla puna-armeijan tankit yksinkertaisesti ajoivat niin pitkälle länteen kuin panssarivaunuissa riitti löpöä. Rynnistys jatkui suunnilleen automobiilin nopeudella, ja japanilaisille oli selvää, että neuvostojoukot olisivat Japanin pohjoisilla pääsaarilla hyvinkin kymmenessä päivässä, ja Tokiossa ehkäpä niinkin pian kuin kahdessa viikossa. Välissä ei yksinkertaisesti ollut mitään, eikä eteläisille saarille hitaasti solutettuja joukkoja olisi kyetty irroittamaan ajoissa pohjoiseen Yhdysvaltojen ilmaherruuden alla. Ja niin paljon kuin japanilaiset amerikkalaisia vihasivatkin, niin neukkuja ja kommunismia ne vasta kammoksuivatkin.
Eli tämä oli tilanne, kun ylin neuvosto kokoontui aamulla 9. elokuuta keskustelemaan ensimmäisen kerran ehdottomasta antautumisesta. Siltikään päätöstä ei saatu aikaan, ja keisari joutui painostamaan hallitustaan. Antautuminen sitten viimein ilmoitettiin virallisesti 15. elokuuta radiolähetyksessä.
Antautumisesta oli vain helppo syyttää pommia, silloin ja myöhemmin, koska
a. "ihmeaseelle" antautuminen vei japanilaisten huomion pois siitä, että heidän hallituksensa oli toiminut vastuuttomasti ja ajanut heidät sotaan jota he eivät voineet voittaa;
b. se säilytti keisarin legitiimiyden, koska sotaa ei hävitty hallituksen virheiden vaan odottamattoman teknisen edistysaskeleen vuoksi;
c. uuden ja hirvittävän aseen uhriksi joutuminen vetosi kansainväliseen sympatiaan, vaikka Japani oli käynyt poikkeuksellisen raakaa hyökkäyssotaa
d. se miellytti amerikkalaisia miehittäjiä (joita varsinkin hirttosilmukkaa pelkäävät johtajat olivat hyvinkin alttiita miellyttämään) ja kylmän sodan aikana venäläisten roolin tunnustaminen olisi ollut suorastaan vihollisen avustamista.
e. Yhdysvalloissa narratiivi "pommi voitti sodan" oikeutti kahden miljardin dollarin Manhattan-projektin, vahvisti Yhdysvaltojen asemaa maailmalla, ja oli aivan erityisesti ilmavoimien intresseissä sodanjälkeisissä budjettitaistoissa.
