Suuri kysymys on sekin, olisivatko natsit edes voineet tehostaa tuotantoa kovin paljon enemmän. Muistelen, että käsitys mobilisaatioihmeestä on peräisin aika pitkälti Albert Speerin hyvin kyseenalaisista kilvenkiillotusmuistelmista, ja myöhempi tutkimus on todennut, että Saksa oli efektiivisesti konkurssissa jo sodan alkuvaiheissa. Adam Toozen kirja "Wages of Destruction" kuvaa mielestäni aika uskottavasti kokonaisuutta ja argumentoi, että natsien varusteluohjelma olisi päättynyt totaaliseen konkurssiin joskus 1940-luvun alkupuolella, jos sotaa ei olisi syttynyt; näin ollen Hitlerin oli pakko hyökätä ja aloittaa sota ostaakseen vähän lisää aikaa. Taloustilanne oli kuitenkin sellainen, että Saksalla oli varaa vain lyhyeen sotaan. Natsit käytännössä hävisivät sodan kun britit eivät tehneetkään Ranskan kaatumisen jälkeen rauhaa, ja olisivat luultavasti hävinneet (tosin hitaammin) vaikka eivät olisikaan olleet pakotettuja hyökkäämään Neuvostoliiton raaka-aineiden lähteille.
Vasta isompien rakennusohjelmien loppuminen tai lopettaminen tuossa 1942-43 tienoilla (esim. synteettisen polttoaineen tuotantolaitosten hyvin kunnianhimoinen rakennusprojekti keskeytettiin) vapautti isommin resursseja asetuotantoon. Oma vaikutuksensa oli varmasti myös halulla välttää kotirintaman rasittamista, ainakin sodan alkuvaiheessa, mutta näyttää hyvin luultavalta että vaikka halua olisi ollutkin, kykyä merkittävään tuotannonlaajennukseen toteutunutta mainittavasti nopeammalla aikataululla ei olisi ollut.
)
)
