Aika hurjalta näyttää nykyisiin matkustajakoneisiin verrattuna! Pitävätkö kannuspyöräkoneen laskeutumiseen erityisti tuulessa ja kestopäällysteisille kiintotielle liittyvät jutut paikkaansa? Ja suunniteltiinko noi koneet alun perin pehmeille laskualustoille ja potkurin tilantarve mielessä vai eikö kannuspyöräkoneiden haittoja vain pidetty joskus 30-luvulla olennaisina asioina? Homma tietenkin muuttui kun astuttiin suihkukoneaikaan; Me 262 ensimmäiset prototyypit olivat kannuspyörällä ja hyvin nopeasti kait huomattiin ettei pakovirtauksen suuntautuminen alaspäin edistänyt asioita...
Anteeksi tyhmistä kysymyksistä, oma lentokokemus rajoittuu palloilluun ja kyydissä istumiseen.
Tuulessa ja kestopäällysteelle, jutut pitää paikkansa. Sivutuulen vallitessa kannuspyöräkone pyrkii kääntymään rullauksessa väkisin vastatuuleen.
Kun noita suunniteltiin, kiitotiet olivat nurmipinnalla ja usein huonokuntoisia. Noihin olosuhteisiin oiva telineratkaisu.
Tällä teliratkaisulla olevia koneita käytetään tanäkin päivänä esim. Kanadassa puskakoneina. Ne eivät kummoista ''kiitotietä'' tarvitse.
Kuten totesit, myös potkureiden alla on paremmin tilaa ja jos koneella voi laskeutua / lähteä kolmelta pisteeltä, epätasaisempikin pinta potkurin lapojen maavaran suhteen käy.
DC-3 lasketaan päätelineille, joten maavaran tarve ei ole paljon pienempi kuin nokkapyöräkoneessa olisi.
Jos valita voi, noilla nurmi- tai sorapinnalle laskuun. Jos kone ei ole tarkoin kiitotien kanssa linjassa, asfaltin paljon parempi kitkaa kiskaisee maakosketuksessa konetta sivuun pois kiitotien keskilinjalta. Tähän yhdistettynä sivutuuli, niin ollaankin vaikeuksien äärellä. Huonommalla kitkalla olevat pinnoitteet (nurmi, sora, lumi, jää) antavat lentäjän virheitä paremmin anteeksi. Nimenomaan laskuun tultaessa. Kitka on luonnollisesti oltava kumminkin jonkinmoinen, peilijää ohuella vesikalvolla varustettuna ei käy..
Kannuspyöräkoneet vaatii pilotilta enemmän tarkkuutta / taitoa lentoonlähdössä ja laskeutumisessa kuin nokkapyöräkoneet.
Edit: Lisään vielä, että kolmelle pisteelle laskettavat koneet (useimmat kannuspyöräkoneet) vaativat hyvin vedetyn laskun ts. sauva on takarajoittimessa, kun kone istuu. Ellei näin ole asioiden laita, saattaa kone helposti kiepsahtaa nokan kautta ympäri kiitotiellä.
Hyvin vedetty lasku on koneelle kuin koneelle se paras laskeutuminen, mutta vähemmälläkin vetämisellä nokkapyöräkoneen saa asettumaan kiitotielle.
Oma huomio tuosta vedetyn laskun tekemisestä. Mitä enemmän pilotilla on ikää, sitä vähemmän he laskussa vetää.
70:n läpsäyttää jo kolmelle pisteelle nokkapyöräkoneenkin, mikä sen laskuksi on huono.
Ilmiön syytä en ole vielä keksinyt.